Risto Volasen kotisivu

Toisen maailmansodan aikana Suomenkin kannalta ratkaisevan Rooseveltin, Churchillin ja Stalinin marras-joulukuun 1943 Teheranin konferenssin keskustelupöytäkirjat ovat olleet jo pitkään saatavilla. Arkistojen avauduttua laajemmin on Yhdysvalloissa ilmestynyt viime vuosina uuden polven tutkimuksia toisen maailmansodan poliittisesta historiasta. Niistä merkittävimpiä ovat Susan Butlerin tutkimukset USA:n Rooseveltin ja Neuvostoliiton Stalinin politiikasta. Jännityksellä odotetaan Stephen Kotkinin Stalin elämänkerran kolmatta osaa syksyllä 2023. Suomalaisista tutkimuksista ovat keskeisiä Tuomo Polvisen ja Pekka Visurin teokset.

Mitä ratkaisevaa keskusteltiin Suomesta ennen Teheranin konferenssia?

Yhdysvaltojen ollessa vielä kokonaan sodan ulkopuolella presidentti Roosevelt oli suuttunut Neuvostoliiton hyökkättyä Suomeen lokakuussa 1939. Vuoden 1941 kesällä Suomesta oli tullut Saksan liittolainen. Japanin 7.12. 1941 Pearl Harborin hyökkäyksen aiheuttaman ketjureaktion vuoksi Yhdysvalloista, Englannista ja Neuvostoliitosta oli tullut liittolaisia. Presidentti Rooseveltin politiikaksi tuli hyväksyä sodan lopputulokseksi Neuvostoliiton hallitsema etupiiri Itä-Euroopassa, ja hän varautui sen toteumiseen täysimääräisenä myös Suomessa. Yhä pohjimmiltaan selittämättömistä syistä kävi kuitenkin toisin.

Yhdysvalloissa tutkijat ovat käyneen maailmasodan jälkeisinä vuosikymmeninä keskustelua, mistä Rooseveltin politiikassa oikein oli kysymys. Erityisesti Henry Kissinger on kritisoinut sitä sanoamalla, että Stalinin kanssa olisi pitänyt sopia tulevista etupiireistä siinä vaiheessa, kun tämä vielä oli heikoilla.

Susan Butler on dokumentein esittänyt Rooseveltin ensimmäsien maailmansodan presidentti Wilsonin hengessä perustelleen, että joutuessaan vuorovaikutukseen läntisten demokratioiden kanssa myös Neuvostoliitto kehittyisi samaan suuntaan. Toinen perustelu olisi ollut hoitaa sodan lopputulos niin, että Neuvostoliiton vallattua Berliinin, saksalaisille kävisi sillä kertaa selväksi Saksan tappio. Kolmanneksi perusteluksi on esitetty pitää huolta, liittosuhteen kestävyydestä loppuun saakka niin ettei sitä ennen syntyisi 1918 Brest-Litovskin tavoin sopimusta Neuvostoliiton ja Saksan välillä. Stalinin vastaavaa huolta ruokki taas mm. varapresidentti Trumanin puhe, jossa hän esitti Neuvostoliiton ja Saksan kulutussodan seuraamista kunnes lopulta Yhdysvallat voisi asettua toisen puolelle.

Stephen Kotkin taas on esittänyt ennakkotietona arvion, että Roosevelt päästi tietoisesti Neuvostoliiton etenemään sen silloisia voimia vastanneeseen etupiiriin, jotta vältyttäisi uudelta sodalta - ja pitkä kylmä sota Euroopassa oli kuitenkin parempi kuin kuuma sota.

Suomen osalta jo kesäkuussa 1942 Neuvostoliiton Lontoon lähettiläs Maxim Livinov sanoi Yhdysvaltojen Lontoon lähettiläälle Harry Hopkinsille, ettei Neuvostoliitto valtaisi kokonaan Suomea ja rajan tarkistus sekä "sopimus" riittäisivät. Roosevelt kuitenkin epäili olivatko Litvinov ja Hopkins ymmärtäneet oikein Stalinin ajatuksia. Syyskuussa 1942 hän vastasi New Yorkin kardinaali Spellmanin vetoomukseen, että todennäköisesti Stalin vaatii Puolaa, Baltiaa, Besarabiaa ja Suomea "On siis parasta antaa ne ystävällisesti (gracefully). Emme voi sille mitään. (What can we do about it?)"

Tässä asetelmassa aloitettiin Rooseveltin, Churchillin ja Stalinin Teheranin konferenssi 28.11, ja sen viimeisenä päivänä ratkaistiin myös Suomen ja Baltian maiden tulevaisuus 1.12.1943. Kokouksesta ei pidetty yhteistä pöytäkirjaa, mutta sekä Yhdysvallat että Venäjä ovat julkaiseet siitä samansältöiset keskustelumuistiinpanonsa.

Seuraavat katkelmat keskusteluista sisältävät Suomea ja Baltian maita koskevat osuudet kokonaisuudessaan.

Suomi 

Hallitusten päämiesten istunto Teheranissa 1.12.1943 klo 13-15.

Roosevelt: Me Churchillin kanssa haluaisimme nyt ottaa marsalkka Stalinin kanssa yhteisesti pohdittavaksi Suomen ongelman. Olisi toivottavaa, että Suomi irrotettaisiin sodasta.

Stalin: Voin antaa siitä seuraavan tiedon: Jokin aika sitten Ruotsin ulkoministerin sijainen Boheman kysyi lähettiläältämme Tukholmassa, mitä Neuvostoliitto ajattelee Suomen asiasta. Hän sanoi suomalaisten pelkäävän, että Venäjä ottaa heiltä itsenäisyyden ja liittää Suomen maakuntana Venäjään. Boheman sanoi, että suomalaiset haluaisivat neuvotella venäläisten kanssa. Moskovasta tuli sitten vastaus, ettei Neuvostoliitolla ole aikomusta tehdä Suomesta maansa provinssia. Lisäksi lähettiläämme Tukholmassa kertoi neuvostohallituksen toimeksiannosta ruotsalaisille, ettei hallituksella ole mitään sitä vastaan, että suomalaiset tulisivat neuvotteluihin Moskovaan. Suomalaiset halusivat tehdä niin. Sitten Neuvostoliiton lähettiläs sai tehtävän ilmoittaa neuvostohallituksen toivomuksesta, että suomalaisten pitäisi kertoa oma käsityksensä Suomen irtautumisesta sodasta ja siihen liittyvät ehdot. Kun olimme Teheranissa, saimme tiedon suomalaisten vastauksesta Bohemanin välittämänä. Tarkkaa sananmuotoa emme ole vielä saaneet. Suomalaisten vastauksessa sanottiin, että Mannerheim ja Ryti olisivat valmiit tulemaan neuvotteluihin Moskovaan. Heidän käsityksensä mukaan pohjaksi voitaisiin ottaa Neuvostoliiton ja Suomen välinen raja vuodelta 1939 muutamin korjauksin. Siinä yhteydessä ei mainittu, mitä nuo korjaukset olisivat. Minun mielestäni tämä suomalaisten vastaus osoittaa, etteivät he tahdo ryhtyä mihinkään vakaviin neuvotteluihin neuvostohallituksen kanssa. He uskovat yhä Saksan voittoon.

Churchill: Tämä on hyvin kiinnostava tiedonanto.

Roosevelt: Kyllä, se on erittäin mielenkiintoinen, joskaan ei tyydyttävä tiedonanto.

Stalin: On kysymys siitä, että johtaviin suomalaispiireihin kuuluu ihmisiä, jotka edelleen uskovat Saksan voittoon.

Roosevelt: Olen samaa mieltä.

Churchill: Tunsin myötätuntoa suomalaisia kohtaan, kun vuonna 1939 syttyi sota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Englannissa olivat sympatiat suomalaisten puolella. Kuitenkin kaikki Englannissa kääntyivät Suomea vastaan, kun suomalaiset liittyivät Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Minusta se oli alhaista käytöstä suomalaisten taholta. Haluaisin nyt viitata muutamiin seikkoihin, joita pidän tärkeänä. Ensinnäkin Neuvostoliiton täytyy saada turvalliset pääsytiet Leningradiin. Mielestäni Venäjällä on oikeus saada varmistetuksi asemansa Itämerellä hallitsevana meri- ja ilmamahtina. Sitten haluaisin sanoa, että Englannissa koettaisiin suurena onnettomuutena, jos suomalaiset pakotettaisiin vastoin tahtoaan alistumaan toisen maan valtaan. En usko, että olisi Neuvostoliiton taholta tarkoituksenmukaista vaatia Suomelta sotakorvauksia.

Stalin: Meillä on aikomus vaatia Suomelta korvausta meille aiheutetuista vahingoista. Me emme tarvitse rahaa vaan korvausta tavaratoimituksina. Suomi voisi korvauksena toimittaa 5-8 vuoden kuluessa paperia, puuta ja muuta materiaalia.

Churchill: Uskon, että vahingot, jotka suomalaiset liitossa Saksan kanssa ovat aiheuttaneet, ylittävät sen, mitä tämä köyhä maa kykenee korvaamaan. Kun sanon näin, kuulen korvissani vanhan neuvostolaisen vakuutuksen: ”Rauha ilman alueliitoksia ja muita velvoitteita”. Tämän muistan vielä siltä ajalta, kun Venäjällä tehtiin vallankumous.

Stalin (leikillisesti): Olenhan sanonut Teille, että minusta kai on tulossa konservatiivi.

Churchill: Me suunnittelemme parhaillaan maihinnousua Kanaalin yli Ranskaan, sotatoimia Italiassa ja Etelä-Ranskassa kuten myös hyökkäyksiä Neuvostoliiton ja Saksan välisellä rintamalla, sekä kaiken tuon ohella pyrimme saamaan Turkin liittymään sotaan Saksaa vastaan. Tässä tilanteessa näkisin mielelläni, että Suomi saadaan irti sodasta ja Ruotsi siihen mukaan.

Roosevelt: Minua kiinnostaa kysymys, olisivatko suomalaiset kykeneviä ajamaan saksalaiset maastaan ja kuinka paljon heillä on joukkoja Neuvostoliiton vastaisella rintamalla.

Stalin: Suomalaisilla on rintamalla meitä vastassa yli 21 divisioonaa. Jokin aika sitten suomalaisilla oli rintamalla 16 divisioonaa, mutta he ovat perustaneet viisi uutta divisioonaa, vaikka haluaisivat neuvotella meidän kanssamme.

Molotov: Minun täytyy mainita, että suomalaiset ovat jo 27 kuukauden ajan pitäneet Leningradia - Neuvostoliiton toista pääkaupunkia - tykistötulensa alaisena.

Roosevelt: Suomalaiset ovat varmaankin lisänneet divisiooniansa rintamalla siksi, että haluavat neuvotteluissa paremmat ehdot. Saamani informaation perusteella voidaan odottaa, että suomalaiset olisivat valmiit siirtämään rajan Karjalan kannaksella kauemmaksi Leningradista. Mitä Hankoon tulee, uskon voitavan ehkä sopia sen muuttamisesta uimarannaksi.

Churchill: En halua mitenkään painostaa venäläisiä ystäviäni Suomen asian vuoksi. Iso-Britannia on katkaissut välinsä suomalaisten kanssa. Me odotamme, että venäläisille suodaan tarpeellinen turvallisuus Suomen vastaisilla rajoillaan, mutta toisaalta pyydämme, että suomalaisten suhteen noudatetaan harkittua kohtuutta. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia ehtoja venäläiset ovat ajatelleet Suomen irrottamiseksi sodasta.

Stalin: Nämä ehdot ilmoitettiin jo Yhdysvaltojen hallitukselle, kun se halusi toimia välittäjänä Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Kaikesta päättäen Yhdysvaltojen hallitus ei ole onnistunut välitystehtävässään.

Roosevelt: Meillä on tiedossamme, että Neuvostoliitto vaati palauttamaan voimaan Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen vuodelta 1940, jota vastaan suomalaiset ovat rikkoneet, koska he halusivat muuttaa sitä.

Stalin: Hangosta olemme valmiit luopumaan, jos sen sijaan saamme takaisin Petsamon, jonka Neuvostoliitto aikoinaan lahjoitti Suomelle.

Roosevelt: Miten olisi, jos suomalaisille ehdotettaisiin saapumista neuvotteluihin Moskovaan ilman ennakkoehtoja?

Stalin: Jos ei ole varmaa, että suomalaisten matkustaessa Moskovaan päästään myös sopimukseen, se hyödyttäisi vain Saksaa. Se käyttäisi hyväkseen Neuvostoliiton ja Suomen välisten neuvottelujen kariutumista. Aggressiiviset piirit Suomessa tulisivat myös hyödyntämään tilaisuutta osoittaakseen, että suomalaiset kyllä halusivat neuvotella mutta Neuvostoliitto ei siihen suostunut.

Churchill: Siinä tapauksessa sanomme suoraan, että he valehtelevat.

Stalin: Jos kerran Roosevelt ja Churchill pitävät kiinni siitä, että suomalaiset matkustavat Moskovaan, pitää heidän tulla. Kaikki riippuu siitä, kenet he lähettävät Moskovaan.

Churchill: Me englantilaiset emme halua puuttua suomalaisten menoon Moskovaan. Me jätämme tämän asian hoidon Neuvostoliiton hallitukselle.

Stalin: Jos presidentti Roosevelt on sitä mieltä, että neuvottelut suomalaisten kanssa aloitetaan, meillä ei ole mitään sitä vastaan.

Roosevelt: Arvioin, että Suomen nykyinen hallitus on natsimielinen. Olisi parempi, jos Moskovaan lähetettäisiin Suomesta toisia henkilöitä.

Stalin: Luonnollisesti se olisi parempi, mutta olemme valmiit neuvottelemaan myös Rytin tai itse paholaisen kanssa riippuen siitä, kenet Suomen hallitus lähettää.

Churchill: Oletteko valmis pohtimaan Suomen kysymystä liittyen yleisiin ponnisteluihin saada ruotsalaiset yhtymään sotaan toukokuuhun mennessä?

Stalin: Yhdyn siihen.

Churchill: Haluaisin silti tietää venäläisten ehdot rauhansopimukselle Suomen kanssa.

Stalin: Meidän ehtoihimme rauhan aikaansaamiseksi Suomen kanssa kuuluu Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen 1940 palauttaminen voimaan. Siinä yhteydessä olemme valmiit - jos suomalaiset niin haluavat - luopumaan Hangosta ja sen sijaan palauttamaan hallintaamme aikoinaan luovuttamamme Petsamon alueen. Me pyrimme myös vaatimaan tavaratoimituksina korvauksen, joka vastaa puolta suomalaisten meille tässä sodassa aiheuttamasta vahingosta. Lisäksi suomalaisten on karkotettava saksalaiset maastaan ja katkaistava suhteet Saksaan sekä täytettävä eräitä muita ehtoja.

Churchill: On helppoa aiheuttaa vahinkoja mutta vaikeaa korvata niitä. Käytäntö on osoittanut, että velat jäävät maksamatta. Saksan osalta on mielestäni selvää, että Neuvostoliitto voi ottaa sieltä kaikki koneet, mitä irti saavat.

Stalin: Churchill viittasi hieman aiemmin vanhaan tunnuslauseeseen, jossa vastustettiin kaikkia alueliitoksia ja muita vaatimuksia.

Churchill: Se voikin koskea Suomea, köyhää ja heikkoa maata. Suomi ei kykene korvaamaan Venäjälle aiheuttamaansa vahinkoa.

Roosevelt: Olen valmis edistämään Suomen irtautumista sodasta niillä periaatteilla, joista olemme juuri puhuneet. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen hallituksen kokoonpanon muutos olisi parasta saada aikaan.

Stalin: Luonnollisesti se olisi hyvä.

Churchill: Minut on tämänpäiväinen keskustelu saanut vakuuttuneeksi.

Baltian maat

Keskustelu käytiin Teheranin konferenssissa 1.12.1943 istuntojen väliajalla.

Roosevelt: Yhdysvalloissa saattaa nousta esille kysymys Baltian maiden liittämisestä Neuvostoliittoon, ja nähdäkseni yleinen mielipide pitää silloin toivottavana, että joskus tulevaisuudessa näiden tasavaltojen kansojen mielipide tähän kysymykseen jollain lailla tulisi esille. Siksi toivon, että marsalkka Stalin ottaisi tämän toivomuksen huomioon. Minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään epäilystä sen suhteen, että näiden maiden kansat yhtä yksimielisesti äänestäisivät liittymisestä Neuvostoliittoon, kuin tapahtui vuonna 1940.

Stalin: Liettualla, Virolla eikä Latvialla ei ollut autonomiaa ennen Venäjän vallankumousta. Tsaari oli silloin Yhdysvaltojen ja Englannin liittolainen, eikä kukaan esittänyt kysymystä näiden maiden irrottamiseksi Venäjästä. Miksi siis tämä kysymys esitetään nyt?

Roosevelt: On kysymys siitä, ettei yleinen mielipide tunne historiaa. On tarpeen kertoa marsalkka Stalinille Yhdysvaltojen sisäisestä tilanteesta. Ensi vuonna Yhdysvalloissa on vaalit. En haluaisi olla ehdokkaana, mutta sodan jatkumisen vuoksi olen ehkä pakotettu niin tekemään. Amerikassa elää kuusi tai seitsemän miljoonaa puolalaisperäistä kansalaista, enkä halua menettää heidän ääniään. Olen marsalkka Stalinin kanssa samaa mieltä, että meidän täytyy perustaa uudelleen Puolan valtio, eikä minulla siksi ole mitään vastaväitteitä siihen, että Puolan rajoja siirretään idästä länteen, aina Oderille asti, mutta poliittisista syistä en kuitenkaan voi nyt osallistua tämän asian ratkaisuun. Olen siis marsalkka Stalinin kanssa samaa mieltä, mutta toivon, että hän käsittää, miksi en voi täällä Teheranissa enkä myöskään ensi keväänä ottaa siihen julkisesti kantaa.

Stalin: Ymmärrän sen kuultuani Rooseveltin selityksen.

Roosevelt: Yhdysvalloissa elää myös liettualaisia, latvialaisia ja virolaisia. Tiedän, että Liettua, Latvia ja Viro olivat ennen ja myös äskettäin osa Venäjää, ja kun Venäjän armeija jälleen marssii näihin maihin, en tule sen vuoksi aloittamaan sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Mutta voi käydä niin, että yleinen mielipide vaatii siellä pidettäväksi kansanäänestyksen.

Stalin: Liettuan, Latvian ja Viron kansat tulevat saamaan monia tilaisuuksia ilmaista tahtonsa.

Roosevelt: Se olisi minulle hyödyllistä.

Stalin: Se ei luonnollisestikaan tarkoita, että kansanäänestykset näissä maissa tapahtuisivat kansainvälisessä valvonnassa.

Roosevelt: Ei tietenkään. Olisi hyödyllistä, että sopivassa tilaisuudessa julistettaisiin näissä maissa pidettävän aikanaan vaalit.

Teheranin jälkeen

Theranin konferenssin jälkeen siinä sovittua alettiin toteuttaa myös Suomen osalta. Tammikuun 20. päivänä Yhdysvaltojen Helsingin-asiainhoitaja sanoi maasta lätiessään presidentti Risto Rytille, ettei suomalaisilla ollut mitään syytä odottaa tukea Yhdysvalloilta, ja 8. helmikuuta Yhdysvallat julkisti Suomelle vaatimuksen asettua kosketuksiin Neuvostoliiton kanssa.

Kaksi päivää aikaisemmin Neuvostoliitto toteutti suuren ilmahyökkäyksen Helsinkiin. Helmikuun 21. päivänä J.K. Paasikivi sai Tukholmassa Neuvostoliiton suurlähettiläs Kollontailta pääpiirteissä Teheranissa sovitun mukaiset rauhanehdot, jotka myös julkistettiin neljä päivää myöhemmin. Maaliskuun 26. päivänä Paasikivi lähti salaiselle matkalle Moskovaan ja palattuaan suositteli ehtojen hyväksymistä. Sodan tuossa vaiheessa Saksalla oli suuri armeija kokonaisuutena vielä vakaan rintaman pohjoislohkolla, ja sekä Baltian maat että Itämeri olivat sen hallussa. Hallitus arvioi ehtojen johtavan lopulta Suomen miehitykseen, ja se odotti parempia ehtoja länsiliittoutuneiden noustua maihin länsirinatamalla.

Ehtojen hylkäämisen jälkeen presidentti Roosevelt linjasi Yhdysvaltojen jatkavan myös Suomen osalta Teheranissa sovittua sekä Saksan että sen liittolaisten ehdottoman antautumisen vaatimista. Vasta sen jälkeen voitaisi neuvotella rauhansopimuksen yksityskohdista. Suomen tunnustelu rauhasta meni Saksan Helsingin lähetystön kautta lähes reaaliaikasesti Hitlerin tietoon ja huhtikuun puolivälissä hän rankaisi kieltämällä aseiden viennin Suomeen.

Jatkosodan loppuvaiheet 

Teheranin konferenssin keskeinen sopimus oli länsiliittoutuneiden maihinnousu Ranskaan toukokuussa 1944 ja samanaikainen Neuvostoliiton hyökkäyksen aloittaminen itärintamalla. Kumpikin liittolainen epäili toistaan, mutta Teheranin sopimus piti. Kun Normandian maihinnousu alkoi 6. kesäkuuta ja Neuvostoliiton operaatio Bagration Berliiniä 22. kesäkuuta. Sitä ennen Stalin pyrki ratkaisuun Suomen rintamalla hyökkäyksellä, joka alkoi Karjalan kannaksella 10. kesäkuuta. Samana päivänä Moskovassa tapasivat Stalin ja Yhdysvaltojen suurlähettiläs Averell Harriman.

Harriman raportoi Washingtoniin:

"Sanoin, etten tiennyt, tiesikö marsalkka Stalin kaikki yksityiskohdat Pohjois-Ranskan angloamerikkalaisten joukkojen sijoittamisesta ja näytti hänelle kartan, jossa esitettiin niiden asemat todeten niiden olevan eilisen aamun tilanteesta, mutta merkittäviä muutoksia ei ollut tapahtunut, paitsi että lisää joukkoja on purettu ja toimitettu. Marsalkka Stalin totesi, että "sodan historia ei ollut koskaan nähnyt niin suurta operaatiota, että itse Napoleonkaan ei ollut koskaan edes yrittänyt sellaista ja että Hitler oli suunnitellut sitä, se oli tarpeeksi hullu ajatus koskaan yritettäväksi.

Totesin, että raporttieni mukaan maihinnousut olivat olleet vähemmän vaikeita kuin alun perin pelättiin. Rommel oli valmistanut esteitä veden alle, mutta miehemme olivat tuhonneet ne, kuivan laskuveden aikaan. Toiminnan seuraava vaihe ei ollut kehittynyt kovin nopeasti huonon sään ja myrskyävän veden vuoksi. Vaikka yhdistetyt ilmavoimat tekivät kaiken mahdollisen, sää ei ollut suotuisa lentotoiminnalle. Kuitenkin, ottaen huomioon sekä hyvät että huonot uutiset, tapahtumat kehittyivät tyydyttävästi. Marsalkka Stalin kommentoi operaatioiden suurta laajuutta kokonaisten armeijoiden noustessa maihin. Hän sanoi uskovansa, että riittää pureutua kahdeksan kilometrin syvyyteen ja sitten rakentaa sillanpääasema. Hän vaikutti erittäin kiinnostuneelta operaatioista ja arvosti suuresti niiden suuruutta ja vakavuutta.

Marsalkka totesi, että Neuvostoliiton kesähyökkäys oli viivästynyt kymmenen päivää Krimin raivauksen ja sitä seuranneen joukkojen siirtämisen viivästymisen vuoksi. Tänään Leningradin pohjoispuolella Karjalan niemimaalla oli kuitenkin käynnistetty hyökkäys. 10-15 päivän kuluttua muualla käynnistettäisiin seuraava hyökkäys; Ja heinäkuussa yleinen hyökkäys olisi käynnissä täydellä voimalla. Leningradin hyökkäys oli vasta ensimmäinen vaihe. Täällä neuvostoarmeijat olivat murtautuneet Suomen linjojen läpi ja edenneet.

Kysyin, voisiko Yhdysvaltojen presidentti tehdä mitään Suomen osalta. Marsalkka vastasi kieltävästi toteamalla, että suomalaiset on voitettava voimalla. "He ovat vakava, itsepäinen, suoraviivainen kansa, ja heihin on moukaroitava järkeä." Sanoin, että presidentti on aina ilahtunut saadessaan ehdotuksia Suomesta. Stalinin mukaan hänellä ei ollut uusia ehdotuksia. Hän kommentoi mahdollisuutta, että Amerikka katkaisisi suhteet Suomeen, ja lisäsi, että hän ei tietenkään uskaltaisi ehdottaa tällaista askelta, koska se ei ehkä sovi presidentin suunnitelmiin ja voisi vahingoittaa häntä vaaleissa. Vastasin, että presidentti oli suoraan sanottuna harkinnut tällaista askelta ja että hänen mielensä oli aina avoin tässä kysymyksessä, mutta että hänen mielestään tällainen askel olisi viimeinen ampumisen viimeinen kierros. Lisäsin, että Washingtonin nykyinen ajattelu oli, että presidentti voisi olla hyödyllisempi, jos hän ei katkaise suhteita Suomeen. Stalin oli samaa mieltä ja totesi, että tämä on hyvin mahdollista. Sanoin, että jos olisi sellaisia konkreettisia toimenpiteitä, joille Stalinin mielestä olisi arvoa, presidentti ottaisi mielellään vastaan ehdotuksia.

Marsalkka Stalinin mukaan Neuvostoliiton suunnitelmissa Ei ole tapahtunut muutoksia Suomeen nähden. Hän halusi itsenäisen Suomen. Mutta Suomen linjat olivat 20 kilometrin päässä Leningradista, ja ne on työnnettävä takaisin, jotta kaupungille voidaan antaa turvaa. Mutta Suomen itsenäisyys on säilytettävä. Suomen hallitusta on kuitenkin muutettava ja suomalaisia on kannustettava valitsemaan uusi hallitus."

Suomessa ei voitu tietää Teheranin sopimuksista Suomen osalta tai sitä vahvistavasta Stalinin viestistä Yhdysvalloille hyökkäyksen alkaessa, ja vaikka olisi tiedettykin sodan oloissa niiden pitävyyteen olisi ollut vaikea luottaa. Kevään rauhantunnustelut olivat johtaneet Hitlerin asevientikieltoon Suomeen ja viljatoimituksetkin olivat keskeytyneet. Suomi pyysi apua ja 12. Kesäkuuta siihen suostuttiin: ”Niin kauan kuin suomalainen taistelee, apua annetaan, heti kun hän alkaa neuvotella, lähetykset katkaistaan.”

Neuvostoliito hyökkäyksen ensimmäisenä tavoitteena ollut Viipuri vallattiin 20. kesäkuuta, ja Stalin antoi käskyn sen jatkamisesta Imatran-Lappeenrannan-Virojoen tasalle kesäkuun loppuun mennessä. Samaan aikaan Suomen Tukholman lähettiläs G.A. Gripenberg sai tehtäväkseen ottaa Venäjän lähettilään Kollontayn kautta yhteyden Moskovaan ja kysyä rauhanehtoja.

Vastaus tuli 23. kesäkuuta: neuvottelut voidaan aloittaa, jos ”...Suomi on valmis antautumaan ja pyytämään rauhaa Neuvostohallitukselta...” Antautuminen vastasi Teheranissa sovittua linjaa Saksan ja sen kaikkien liittolaisten osalta. Kollontay yritti tulkita antautumisen taistelun lopettamiseksi, mutta tilanne ja aika eivät Helsingissä antaneet mahdollisuutta muuhun kuin kirjaimelliseen tulkintaan.

Kiivaat taistelut jatkuivat suomalaisten perääntyessä, ja 22. kesäkuuta Helsinkiin saapui Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbenrtop. Lisää apua olisi saatavissa, jos Suomi sitoutuisi seisomaan Saksan rinnalla loppuun asti. Kesäkuun 26. päivänä presidentti Risto Ryti teki hallituksen tuella sitoumuksen omasta ja nimittämänsä hallituksen puolesta, ja se lisäsi Saksan aseellista apua.

Samana päivänä Stalin ja Harriman tapasivat jälleen Moskovassa. Harriman raportoi Washingtoniin:

"Kysyin Stalinilta häneltä, oliko hänen mielestään olemassa jotakin, mitä presidentti voisi tehdä, mikä voisi auttaa helpottaa Suomen vetäytymistä sodasta. Hän totesi, ettei hän uskonut, että mikään toimintamme auttaisi nyt asiaa. Hän sanoi, että Suomen hallituksen johtavat jäsenet olivat fasisteja ja Hitlerin agentteja sekä Saksan hallituksen saksalaisten täydellisessä ylivallassa. Heitä ei kiinnostanut suomalaisten hyvinvointi vaan pysyminen itse vallassa. 

Stalin jatkoi, että suomalaisten aloitteesta (Ruotsin ulkoministeriön kabinettipäällikkö) Erik Boheman oli ottanut yhteyttä Kollontayhin ja sanonut Suomen hallituksen haluavan aloittaa rauhanneuvottelu ja lähettää edustajansa Moskovaan. Neuvostohallitus oli vastannut, että jos se saa kirjallisen lausunnon Suomen presidentiltä tai ulkoministeriltä, että Suomi oli valmis antautumaan, nevostohallitus oli valmis ottamaan vastaan Suomen edustajat ja avoin rauhanneuvotteluille. Tämä tapahtui viikko sitten, mutta vastausta ei ole kuulunut.

Sanoin kuulleemme Helsingin asiainhoitajaltamme, että on mahdollista, että hallitus vaihtuisi (ulkoministeri) Ramasyn johdolla toimivaan. Stalin vastasi: "Nämä ovat vain huhuja" ja ovat tyypillistä Suomen hallituksen harjoittamalle petospolitiikalle. Esimerkiksi suomalaiset pettävät jatkuvasti ruotsalaisia, jotka taas rehellisesti ja tietämättään johtavat muita harhaan. Stalin ei näyttänyt uskovan raporttiin, että Ramsay yritti saada aikaan hallituksen vaihtumista. Joka tapauksessa hän ei uskonut että Ramsay onnistuisi syrjäyttämään "fasistisen ryhmän", joka muodosti enemmistön Suomen hallituksesta.

Vastauksena lisäkysymykseeni Stalin ilmoitti, ettei hänen mielestään vakuutuksetSuomen hallitukselle tai sen pään yli Suomen kansalle, ettei Neuvostohallitus aikonut nielaista Suomea olisi avuksi. Yhdessä vaiheessa Stalin totesi, että se oli tietenkin presidentin ja Yhdysvaltain hallituksen asia päättää, mihin toimiin he haluavat ryhtyä Suomen suhteen. Hän lisäsi, että hän ei hän jopa uskonut, että Yhdysvaltojen ja Suomen suhteiden katkaiseminen saisi aikaan Suomen hallituksen kannan muuttumista Suomen vetäytymiseen sodasta.

Huolimatta Stalinin pessimismistä huolimatta sain vaikutelman, ettei hän paheksu tai vastustaisi, että me antaisimme Suomelle epävirallisesti käsityksemme Neuvostoliiton politiikasta Suomen itsenäisyydestä sellaisena kuin Stalin esitti sen viime keskustelustamme."

Tali-Ihantalan taistelu 25. kesäkuuta - 9. heinäkuuta torjui kummankin suurin tappioin vihollisen etenemisen. Neuvostoliiton hyökkäykselle asetetut päätavoitteet oli kuitenkin saavutettu, ja vihoillisen täydennyksiin tarvittavat voimavarat oli suunnattu 22. kesäkuuta alkaneeseen operaatio Bagrationiin kohti Berliiniä. Hyökkäys Suomeen alkoi heikentyä. Heinäkuun 12. päivänä Stalin päätti lopettaa hyökkäyksen Karjalan Kannaksella. Heinäkuun 14. päivänä suurlähettiläs Kollontay ilmoitti, että Neuvostoliitto on halukas neuvottelemaan rauhasta.

Alkoi prosessi, joka päätyi 19. syyskuuta 1944 Moskovan välirauhaan pääkysymyksissä Teheranin konferenssissa sovitun mukaisena. Suomi oli Neuvostoliiton armoilla. Saksa antautui 8. toukokuuta 1945. Edessä oli mainettaan paljon kuumempi kylmä sota, jossa Suomi menestyi J.K. Paasikiven, Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston johdolla.

----------------------------

LÄHTEITÄ:

Pekka Visurin käännös neuvostoliittolaisesta pöytäkirjasta teoksessa Die Teheraner Konferenz 1943 (Köln 1986), s. 138 - 139. Sama keskustelu amerikkalaisen (Bohlenin) pöytäkirjan mukaan on teoksessa Foreign Relations of the United States, Diplomatic Papers, The Conferences at Cairo and Tehran 1943 (1961), s. 594 - 595.

History and Public Policy Program Digital Archive, Container 173, W. Averell Harriman Papers, Manuscript Division, Library of Congress, Washington D.C

Susan Butler: Roosevelt and Stalin, a portrait of a partnership. Alfred A. Knopf, New York 2015 

Tuomo Polvinen: Suomi kansainvälisessä politiikassa 2. 1944, Teheranista Jaltaan. WSOY 1980

Pekka Visuri: Paasikiven Suomi, Suurvaltojen puristuksessa 1944-1947. Docendo 2015 

Yleiskuva