Risto Volasen kotisivu

 Aikaisemmin puhuttiin kulttuuripoltiikasta, aatteellisesta kamppailusta ja propagandasta. Nykyään tarkoitetaan samaa asiaa puhuttaessa "identiteettipolitiikasta" jossa viestinnän ja kulttuurin keinoin hajoitetaan vastustajien identiteettejä ja vahvistetaan omia. Keskeisenä menetelmänä on korostaa oman identiteetin arvoa ja halventaa toisen arvoa ja identiteettiä tai todisetella sen perusteita vääräksi, jolloin toisen arvon alentaminen korottaa itseltä omanarvontunnetta eli kunniaa.

Ylen uutiset on suomalaisen identiteettipolitiikan mestari taustanaan sen 1960-1970 -lukujen "informatiivinen" ohjelmapolitiikka, jonka marxilais-brechtiläisestä "porvarillisesta tietoisuudesta" vieraannuttamisesta tuli sen ohjelmamuodon syvärakenne. Perusmalli on sijoittaa toimitukselle mieluisan uutisen lähelle sitä korostava vastakohta ja vastaavasti epämieluisan sen vähättely.

Kuten esimerkiksi uutislähetys, jossa oli pitkä uutinen pridepäivästä ja heti sen perään natsiviitteitä sisältävä uutisointi sota-ajan äideistä, jotka pitivät huolta lapsistaan. Tai tavallinen tapa unohtaa kansalliset merkkipäivät ja jos niitä ei voi välttää sijoittaa niiden yhteyteen jotakin vastapainoa. Tai vaikkapa vaalitulosten uutisoinnin yhteydessä puhua rutiininomaisesti joistakin puolueista edistyksellisinä ja jostakin agraaripuolueena. Suotakoon anteeksi näin tarkka analyysi, mutta sen takana on kuusi vuotta paljon vieläkin tarkempaa Ylen apulaisjohtajana vuosina 1985-1991 (TÄSSÄ).

Identiteettipolitiikan tunnetuin tuore analyysi on Francis Fukuyaman kirja "Identiteetti, arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka".

Seuraava alkuperäinen artikkeli kuvaa identiteettipoliittista tilannetta 50 vuotta sitten, jolloin positivistisen ja marxilaisen identiteettipolitiikan voittokulku Suomessa oli vasta alullaan. Sen jatkossa kehittyneen hegemonian ydin on tehdä fysiikasta metafysiikkaa eli kieltää ero ihmisen, elollisen luonnon ja fyysiikan välillä.

Marxilaisuus antoi ihmiselle kuitenkin vielä "työläisen" sosialismiin suuntautuvan "lajiolemuksen" (Gattungswesen) identiteetin. Sen ajauduttua kriisiin positivistis-marxilaisesta hegemoniasta on jäänyt jäljelle vain fysiikan muuttuminen metafysiikaksi, jossa luonto kuten eläimet ihmistetään (antropomorfismi) ja ihmiset eläimellistyvät (regressio).

 Tämän artikkelin kirjoittamisen aikoihin alkaneessa keskustelussa yksi ensimmäisiä alkiolainen uusvasemmiston haastajan puheenvuoroja oli seuraava 1968 Katsauksessa esitetty analyysi silloisesta aatteellisesta tilanteesta. Otsikolla "New left is old wing" - otsikon taustana se, että opiskelijavasemmistossa puhuttiin juuri tuolloin "uusvasemmistolaisuudesta". Tuohon aikaan nuori oikeisto oli jäänyt juoksuhautoihin.

Näin tästä Peter Winchin analyyttiseen hermeneutiikkaan perustuneesta artikkelista tuli samalla nykytermein yksi ensimmäisistä maamme identiteettipoliittisista kirjoituksista. Se analysoi, miten kieltä ja kulttuuria muokkaamalla muokataan ihmisen identiteettiä ja samalla myös poliittista suuntautumista. Lähtökohtana on, että ihmiselle maailma on sitä mitä hänen käsitteensä siitä ovat ja vastaavasti hän on itsekin itselleen - eli hänen identiteettinsä on - hänen käsitteidensä mukainen.

 Näin ihmisen itsestään käyttämän kielen ja sen käsitteiden ja kulttuurin hajoittaminen on hänen identiteettinsä hajoittamista ja yritystä muuttaa se toiseksi. Tämän mukaisesti Ylen informatiivisen ohjelmapolitiikka pyrki hajoittamaan mm. kansallista, sivistyshumanistista ja kristillistä kieltä olettaen, että sen tilalle tulee ihmisen "lajiolemuksen" mukainen identiteetti, vaikka käytännössä seurauksena on ollut ja on ihmisen henkinen taantuminen ja villiytyminen.

Tämän päivän kannalta se tarkoittaa, että erilaisten vähemmistöjen voimakkaassa identiteettipolitiittisessa viestinnässä tavallisten ihmisten enemmisölle on virhe jäädä tuleen makaamaan ilman oman identiteetin ja sen perustana olevan kulttuurin elävää puolustamista ja luovaa läsnäoloa. Demokraattiseen ihmisyyteen kuuluu tietenkin, että jokainen vähemmistö voi muodostaa identiteettiään, mutta se ei tarkoita että enemmistön identiteetti tai sen sivistyshistoriallisena pohjana oleva kulttuuri olisivat laittomia - kuten mm. 1970 -luvun jälkeen oikeustieteissä ja -hallinnossa yhä enemmän vallalle päässeet post-marxilaiset suuntaukset sanovat.

Nykyaikaisen demokraattisen ihmisyyden eli ihmisen, miehen, naisen, perheen tai kansan identiteetti on pitkän sivistyshistorian tulos. Jos sen alentaminen tai hajoittaminen toteutuu ilman tuon sivistyshistorian luomaa kulttuuria eli identiteetin aineksia, seurauksena on ihmisyyden taantuminen eli barbarisoituminen.

Katsaus 2/1968

Risto Volanen

NEW LEFT IS OLD WING

(UUSI VASEMMISTO ON VANHAA SIIPEÄ)

Tasavallan perinnäiset perinteet muistuttavat toisiaan.

Otetaan esimerkiksi marxilainen. Marxin keskeinen teesi oli, että ihminen on vieraantunut "todesta olemuksestaan" eli lajiolemuksesta. Vieraantumisen syyn hän näkee taloudellisissa olosuhteissa; muutos voi tapahtua kumoamalla nämä olosuhteet. Kumous merkitsee siirtymistä ihmisen lajille ominaiseen tai luonnolliseen elämänmuotoon.

Karkeahkosti luonnostaen voidaan sanoa, että tämä kaava on sosiaalinen muunnos siitä, mitä kristityt ymmärtävät kuviolla "lankeemus" - "synnissä eläminen" - "uudestisyntyminen ''. Niinpä esimerkiksi rakkauden käskyä ei voida pitää sosiologisessa mielessä normina vaan ohjeena siitä, mikä on ihmisen "olemuksen" mukaista tai "itsensä toteuttamista" eli vapautta.

Snellmanilaisessa muodossa ei kansallisuusaatteessa liene paljoa pohdintaa lankeemuksesta, mutta "luonnolliseen yhteisöelämään" kehittyminen on aatehistorialliselta juureltaan tunne tusti hyvin lähellä marxilaista. Tietojeni puitteissa voin vain aavistella Snellmanin ajattelun suunnalla olevan kehiteltävissä sellaisia yhteiselämän ihanteita, että niiden pohjalta voisi rakentaa yhdyskuntarakenteeltaan jäsentynyttä maailmaa….

Tällä hetkellä näyttävät "kolmen suuren" puolueen systeemit kuitenkin olevan pahasti sekaisin. Hankaluudet juontavat aikaan, jolloin Galilei pudotteli pallojaan Pisan tornista, ehkä kauemmaksikin. Varsinaiset vaikeudet alkoivat, kun keksittiin soveltaa luonnontieteellistä metodia myös ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Tieteellisteknisen elämänmuodon murskaava voitto näyttää tapahtuvan kolmessa vaiheessa.

Ensiksi ovat aate ja tiede rinnakkain. Sanotaan, että aate muodostaa yhteisön ja yksilöiden arvot ja tavoitteet; tiede selvittää tosiasiat ja mahdollisuudet sekä tarjoaa välineet, joilla arvokkaat tavoitteet voidaan toteuttaa. Tämä on kuitenkin hämäystä, sillä kun mahdollisuudet selvitetään ja toteutetaan tieteellisten käsitteiden avulla, maailma muovautuu nimenomaan näiden käsitteiden mukaiseksi, ja aatteen käsitteiden ote todellisuuteen löystyy.

Ero aatteen määrittämän arvokkaan ja todellisuutta muovaavien prinsiippien välillä alkaa kasvaa. Alkuvaiheessa tästä aatteen ja tosiasioiden erosta (valittaen tai innostuneesti) huomauttavat ovat yksinäisiä herjaajia. Käytössä muodostuu yhteiskuntaan on kaksi kieltä: tieteen, teollisuuden, kaupan ja sittemmin politiikankin korkeat päätöksentekijät optimoivat maailmaa omilla käsitteillään; jokamies ymmärtää oman ahdistuksensa vanhojen oppien, sosialismin, kristinuskon tai isänmaallisuuden avulla.

Tilanne muodostuu kriitilliseksi, kun jokamiehen arkitietoisuuteenkin alkaa tunkeutua objektiivisesti havaittua ja tieteellisesti testattua käsitemateriaalia. Nyt jokamiehen todellisuus alkaa näyttäytyä aivan uudessa valossa. Aatteen kielen ylläpitäminen jää yhä enemmän aatteesta suoranaisesti elantonsa saavien tehtäväksi. Tässä vaiheessa tulee taas joku, joka heille kertoo, miltä maailma uusien tieteellisperäisten käsitteiden avulla näyttää. Hän saa kannatusta, ja syntyy kulttuuritaistelu.

Viimeistään oman lehden loukkaantuneesta pääkirjoituksesta huomataan vanhojen perinteiden kannattajien piirissä, että jotain on tekeillä. Kussakin sosialistien, kristittyjen ja isänmaallisten leirissä tapahtuu jako kahteen. Leirien dogmaatikot ahdistuvat pelkoonsa, että luopuminen oikeasta opista on kaiken pahan alku. Toisaalla ilmestyy kuvaan leirien nuorukaisia, jotka todistavat, "ettemme ole pysyneet yhteiskunnan kehityksen mukana ".

Tämä on vähintään mielenkiintoinen väite, kun muistetaan, että näiden "kehityksestä jälkeen jääneiden" perinteiden alkuperäisenä tehtävänä oli ni menomaan suunnata - arvojensa mukaisesti - tätä kehitystä. Näin myönnetään oikeaksi näkemys, että fyysistä ja sosiaalista todellisuutta jo kauan ennen kulttuuritaistelun alkua muovasivat vanhoille perinteille vieraat eli uudet tieteellisperäiset käsitteet.

Kolmannen vaiheen alkaessa tilanne on siis se, että maallistuminen on kiemurtanut perinteiden sisäänkin, ja niissä syntyy ankara mittely. Konservatiivit kuolevat alta pois ja voittavan nuoren puolen ideologit työskentelevät kuumeisesti löytääkseen kielen, "jota aikamme ihminen ymmärtää".

Tämä kielihän on -kuten edellä havaittiin -materialistinen sekä syvällisessä että arkipäiväisessä mielessä; näin tulee sosialistista sosiaalipoliitikko, kansallisuusaate kuoriutuu kansallispankiksi, pastorit ryhtyvät perheneuvojiksi tai pelaamaan jääkiekkoa poliisien kanssa.

Tilanne ei kuitenkaan laimene tähän, sillä aina löytyy niitä, jotka haluavat nopeuttaa kehitystä eli osallistua aktiivisesti maailman parantamiseen. Parantaminen on toimintaa ja toiminta edellyttää tavoitteita. Millä käsitteillä nämä tavoitteet asetetaan?

Yleisesti ottaen, rehellisimmälläkään etsijällä ei tässä vaiheessa ole käytössään muita käsitteitä kuin niitä, jotka on saatu kuvaamalla suppeasta näkökulmasta samaa "vääristynyttä todellisuutta", jota a a t e alunperin lähti suoristamaan. Uusin käsittein asetetut tavoitteet saavat pyhyyden leiman, ja näin tulee tieteellisestä metodista poliittinen aate.

Vuosikymmenien ironisimpana esimerkkinä ylläkuvatusta prosessista viitattakoon vasemmiston piirissä tapahtuneeseen kehitykseen. Eri luokkien välinen ristiriita oli Marxille keskeinen esimerkki yhteiselämän vääristyneisyydestä. Kumoamalla tämän ristiriidan ihmiset pääsevät alkuperäiseen "lajille ominaiseen '' ihanneyhteisöön, jossa ihmisen "itsensä toteuttaminen " olisi toimintaa yhteisön hyväksi: "Toinen ihminen ei ole vapauteni este vaan sen toteutuma".

Sosialismin sekularisaatioon vaikutti ilmeisesti jo alun perin pitäytyminen materialismiin: jos yritämme materialistisin käsittein selittää, mitä yhteisön hyväksi toimiminen on, kierrymme väistämättä tuotannon nostamiseen, ja sosialismin menestymisen mittapuuksi tulee tuotannon kasvu. Mitään laukeamista vapauteen ei tämän mukaan voisi Marxin ajatteluun pitäydyttäessä tapahtua edes periaatteessa.

Jatkuvan vallankumouksen teoria onkin "sosialistisissa maissa" sekä paradoksaalinen että ymmärrettävä; mutta jos "new left" eli uusi vasemmisto sosiologisesti perustellen tekee luokkien ikuisesta ristiriidasta sosialismin johtoaatteen, ajaudutaan sekä teoriassa että käytännössä juuri päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä Marx tarkoitti.

On onnellista, että Suomessa ollaan jäljessä aatehistoriallisessa kehityksessä, sillä tähän väärään suuntaan pyrkivistä vasta muutamat ovat päässeet kunnolla matkaan. Heidätkin on kutsuttava takaisin katsomaan parempaa tietä.

Yleiskuva