Risto Volasen kotisivu

Kirjoitin seuraavan onnitellakseni Sakari Kiurua hänen täyttäessään 95 vuotta viime vuoden huhtikuussa. Se sopii nyt myös muistamaan ja kunnoittamaan häntä ja hänen elämäntyötään.

Esitin silloin "kunnioittavat onnitteluni YLE:n entiselle pääjohtajalle ja esimiehelleni Sakari Kiurulle," ja jatkoin:

Se tuo mieleen hyvän yhteistyön suuresti arvostamani YLE:n pääjohtajan sekä suunnittelu- ja koulutustoiminnan apulaisjohtajan välillä - sekä yhä vaikuttavaa tuon ajan suomalaista viestintäpolitiikkaa.

Yleisradio on historialtaan Suomessa BBC:n kaltainen kansallinen versio julkisen palvelun joukkoviestinnästä, Suomessa alkuperäisenä tehtävänään kansansivistys. Ennen yksityistä radio- ja televisiotoimintaa tai sosiaalista mediaa se oli myös poikkeuksellisen merkittävä yhteiskunnallinen instituutio, eikä se ole merkitystään menettänyt nytkään.

Televisiotoiminnan alkaessa 1960 -luvun alkupuolella Yleisradio laajeni merkittävästi ja sen pääjohtajaksi tuli uuden polven edustaja Eino S. Repo. Hänen johdollaan kehitettiin tälle uudelle polvelle ns. informatiivinen ohjelmapolitiikka paljolti marxilaisista ja radikaalin positivistisista eli vain luonnontieteen metodin tieteessä ja kulttuurissa hyväksyvistä lähtökohdista.

Muuhunkin ajan poliittiseen ja kulttuuriseen tilanteeseen kuten yliopistojen toimittajakoulutukseen liittyen positivismia ja marxilaisuutta yhdistävästä minformatiivisesta ohjelmapolitiikasta tuli YLE:n ja valtamedian nyt jo tiedostamaton syvärakenne. Pääjohtaja Repo joutui väistymään ylimmästä johdosta, ja välivaiheen jälkeen pääjohtajaksi nimitettiin vääristymää korjaamaan työväen sivistysliikkeen taustasta Sakari Kiuru TV1:n johtajaksi vuonna 1975 ja YLE:n pääjohtajaksi vuonna 1980. Vuoden 1985 alusta tulin hänen alaisekseen apulaisjohtajana vastuualueena suunnittelu- ja koulutustoiminta.

Pääjohtaja Kiuru oli jo ensimmäisellä kaudellaan luonnehtinut ohjelmissa tarvittavan empatiaa. Uuden yleläisen ensimmäisiä tehtäviä oli hänen toimeksiannostaan avata, mitä vanhastaan toimiluvassa ollut sivistystehtävä pitää sisällään ja mistä pääjohtaja Eino S. Revon ajoista tunnetuksi tulleessa informatiivisessa ohjelmapolitiikassa oli kysymys. Projektista muodostui käytännössä marxilaisen kulttuurin analyysi ja kritiikki samoin kuin suomenkielen sanan "sivistys" aatehistorian ja sisällön analyysi.

Yleiskuva suomenkielen sanasta sivistys oli tuttu. Reinhold von Beckerin oli 1840 –luvulla kääntänyt alun perin puhdistamista merkitsevällä sivistyksellä saksankielen jo silloin maallistuneen sanan die Bildung, jonka vanhin alkuperä oli 1200 –luvun Meister Eckhardin kehittämänä kristillinen. Toisin sanoen kolmiyhteisen Jumalan kuvan vahvistuminen ihmisen kolmiyhteisessä psyykessä.

Väitöskirjan jälkeen puhdetyönä harrastamassani J.V. Snellmanin filosofisessa psykologissa sivistys oli samaa ihmisyyden kehitystä Hegelin filosofian lähtökohdista tarkoittaen ihmisen kasvua luontosidonnaisuudesta eettiiseen ja järkevään vapauteen. Siitä muodostui myös suomalaisen kansallisuusaatteen keskeinen osa. Valistuksesta poiketen, demokraattinen eli vastuullisesti vapaa ja järkevä ihminen ei ole valmis luonnon lahja vaan pitkän sivistyshistorian tulos. Siksi Snellmanin suomalais-kansallisesta liikkeestä tuli kansansivistysliike, ja se tuli vielä kirjatuksi myös YLE:n ensimmäiseen toimilupaan.

Beckerin Kangasniemen murteen ”siivistyksestä” kehitettämä sana sivistys näytti viittaavan myös Aristoteleen Runousopin draaman puhdistavaan vaikutukseen eli katharsikseen. Beckerin oivallusta puolusti myös äänteellinen läheisyys englannin "civilization" sanaan eli sivilisaatioon, jota myös liberaalin demokratian filosofi John Stuart Mill käytti ja analysoi.

Suomenkielen sana sivistys kokoaa näin yhteen kristillisen, klassis-poeettisen ja snellmanilaisen kansallisen ajatuksen ihmisyyden kulttuurisesta kehittymisestä tietäväksi, eettiseksi ja vapaaksi persoonaksi. Siinä ajattelussa suomalais-kansallinen kulttuuri on yleisinhimillisen erityinen osaltaan arvokas muoto.

Sakari Kiurun esikunnassa kävi melko pian selväksi, että von Wrightin tieteenfilosofian jakoa galileiseen ja aristoteliseen eli luonnontieteisiin ja humanistisiin tieteisiin saattoi käyttää avaamaan myös Ylen ohjelmapolitiikan perusteita. Itse suuren yhtiön laajaan ohjelmistoon vaikuttivat käytännössä monet virtaukset, mutta pitkän päälle johdon tietoisella ohjelmapolitiikalla on ollut merkittävä vaikutus. Etenkin kun se 1970 –luvun tilanteen mukaisesti samalla myös ilmensi ja toteutti yhden marxilaisittain suuntautuneen aktivisti-ikäluokan ajattelua ja sai vahvaa tukea ajan toimittajakoulutuksesta erityisesti Tampereen yliopistossa sekä kumma kyllä Helsingin Sanomien toimittajakoulussa.

Pääjohtaja Revon aikana tehdyn Yleisradion suunta -teossarjasta ja sitä taustoittaneesta Yrjö Ahmavaaran Informaatio -tutkimuksesta avautui selkeästi sekä sivistyshumanistisen ja kansallisen kulttuurin kieltävä looginen positivismi että marxilaisuus. Ahmavaaran keskeiset muotoilut voisivat olla lähes suoraan Moritz Schlickiltä ja nuoren Wittgensteinin Tractatuksesta: ”Todellisuus muodostuu singuläärisisitä reaaliolioista: reaalisista esineistä ja tapauksista. Kaikki muut reaaliset esineet ovat yhden suuren esinekollektion, nimittäin fysikaalisen maailmankaikkeuden osia.”

Se mikä ei sovi tätä vastaavaan tieteelliseen tai perusteiltaan marxilaiseen kieleen oli informatiivisen ohjelmapolitiikan ajattelulle mielikuvitusta, tabuja tai jopa Jean Paul Sartrea seuraten piilevää fasismia. Informatiivisen ohjelmapolitiikan mukaan Yleisradion ohjelmien tehtävänä on siis siivota kielestä ja yleisön tietoisuudesta epätieteellistä ainesta ja vahvistaa tieteellistä. Sen uskottiin johtavan älylliseen aktivoitumiseen muuttaa maailma tieteellisten käsitteiden mukaiseksi ja Karl Marxin edellyttämän ihmisen ”lajiolemuksen” käynnistymiseen toimimaan kohti sosialismia.

Tätä auttaa Bertolt Brechtin eeppisen teatterin muoto ohjelmissa eli Marxin dialektiikan mukaisesti ”kieltämisen kieltäminen”. Se vieraannuttaa yleisöä nykyisestä epätieteellisestä ja ihmisen ”lajiolemuksesta vieraantuneesta” porvarillisesta kulttuurista eli käytännössä demokraattisesta yhteiskunnasta ja kansallisesta kulttuurista ja sivistysperinteistä. Käytännössä siitä tuli myös uutisjournalismin, jatkuvasti tiedostamattomana syvärakenteena elävä perusmuoto.

Jos esimerkiksi Suomesta on jotakin hyvää sanottavaa, on samalla ”kriittisesti” osoitettava, että perimmiltään todellisuudessa asiat ovat huonosti. Toimittajan roolina ei ole tiedon välittäminen vaan "kriittinen" "vallan vahtikoirana" oleminen eli lähtökohtaisesti demokraattisten poliitikkojen kimppuun käyminen.

Inventaario Yleisradion ohjelmatarjonnasta osoitti, että informatiivisen ohjelmapolitiikan ja Brechtin eeppisen teatterin mukaisesti maan nuoressa televisiossa oli tietoisesti syrjitty Suomessa aikaisemmin vahvaa nuorisoseura- ja työväennäyttämöiden sekä ja suomalaisen elokuvan ”aristoteelista draamaa”. Se oli tapahtunut Yleisradion oman Televisioteatterin ja maan elokuvakritiikkiä hallinneen Peter von Baghin johdolla.

Tunnistin osaltani tilanteen myös siksi, että olin ollut 1970 -luvun alussa läheisessä yhteistyössä Mikko Niskasen kanssa. Hän oli masentuneena kertonut von Baghin johtamasta syrjimisestä noihin aikoihin. Myöhemmin myös Matti Kassila kertoi, miten hänelle ilmoitettiin, ettei häntä enää tarvita. Sakari Kiurun esikunnassa 1980 -luvun lopulla johtopäätöksenä oli mm. laaja käsikirjoittajien koulutusohjelma ja televisionomaisen kotimaisen draamatuotannon aktiivinen rohkaisu.

Carl Mesterton johti YLE:n ammattiopistossa ensimmäistä käsikirjoittajien kurssia, ja hän tuli tapaamaan murehtien, etteivät ajan hengen oppilaat oikein innostuneet aristoteliseen televisiodraamaan. Sanoin, että voisitko sitten tehdä itse, ja hänellä olikin valmiina ajatus Metsoloista. Soitin siltä istumalta TV 2:n johdossa olleelle Tapio Siikalalle, eikä tuotannon alkamista tavinnut odottaa pitkään.

Törmäys informatiivisen ohjelmapolitiikan perinteeseen oli kuitenkin sen verran voimakas, että pääjohtaja Kiurun seuraajaksi onnistuttiin nostamaan informatiivisen ohjelmapolitiikan toimittaja-aikoinaan sisäistänyt uusi pääjohtaja Reino Paasilinna. Osaltani sain samassa yhteydessä Ylen apulaisjohtajan nimityksen toiselle viisivuotiskaudelle. Sakari Kiurun aikana ollut apulaisjohtajan hyvä yhteistö pääjohtajan kanssa muuttui pääjohtajan moitteiksi.

Vuoden 1991 alussa olimme Martti Soramäen kanssa tapaamassa pääjohtaja Paasilinnaa, ja hän alkoi yhtäkkiä moittimaan minua hänen selkänsä takana toimivaksi kepun agentiksi YLE:ssä. Pyysin useaan kertaan yhtä esimerkkiä väitteen tueksi, ja lopulta hän sanoi "Siinä se ongelma juuri onkin. Olet niin ovela, ettei ole esimerkkiä". Samoihin aikoihin MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto pyysi toimintaansa aloittavan Pellervo Instituutin johtajaksi, ja vaihdoin alaa.

Pääjohtaja Paasilinna joutui sitten lopulta lähtemään, mutta Yleisradion ohjelmapolitiikan perinteeksi jäi vaikuttamaan demokratian yläpuolelle asettuminen ja kansallisista sivistysperinteistä vieraannuttaminen, minkä on vuosikymmenien mittaan erityisen vahvasti kokenut juuri tasavaltalaisesta ja sivistysperinteestä noussut liike, mutta myös monet muut. Tuore esimerkki kansallisesta historiasta vieraannuttamisesta oli vuosien 1917-1919 tietoisesti vääristelevä tai unohtava käsittely YLE:ssä.

Tiedostamattomaksi ohjelmapolitiikan osaksi tulleen ajattelun alkuperäinen ajatus oli, että sivistysainesten hajottaminen kielestä ja kulttuurista johtaisi Marxin ”lajiolemuksen” mukaiseen ihanneyhteiskuntaan. Mutta kuten nykyään ympärillä näkyy, seuraus on taantuminen alkukantaisen vihapuheen suuntaan. Siinä ei ole kysymys vain somesta vaan paremminkin valtamedian pitkäaikaisesta muokkauksesta.

Julkaistuani Lasse Lehtisen kanssa "1918 Kuinka vallankumous levisi Suomeen" kirjan, Sakari Kiuru soitti ja sovimme tapaamisen. Se sitten siirtyi sen verran, että korona-aika pääsi siirtämään vielä enemmän. Nyt tapaamisen järjestäminen on sovittu yhteisen tuttavamme Kalevi Suomelan huoleksi. Odotan sitä ilmaistakseni henkilökohtaisesti kunnoitukseni suurelle suomalaiselle kansansivistysliikkeen edustajalle ja kiittääkseni hyvästä yhteistyöstä vuosina 1985-1989.

Tietenkin noina vuosina elettiin koko viestinnän kentän suurta mullistusta, ja hyvin paljon muutakin tapahtui kuin ohjelmapoliittinen keskustelu, mutta siihen tarvitaan tämän historian toinen osa.

------------------------

Kuva: Sakari Kiurun 85 vuotispäivän tilaisuudessa Yleisradiossa.

Lisää aiheeesta: "Miten televiso vaikuttaa elämäntapaan?"

Yleiskuva