Risto Volasen kotisivu

Maailmalla odotetaan mielenkiinnolla, miten Ranskan presidentti Macron muistaa Napoleonin kuolemaa St Helenan saarella 5. toukokuuta 1821. Samoin eri maissa muistetaan paljon, miten Napoleon vaikutti niiden historiaan. Tässä siitä Suomen osalta.

Yleensähän historiaa kirjoitetaan ja opetataan palvelemaan kulloisiakin poliittisia tarpeita, kuten J.L. Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoissa - ja sitä edeltävältä ajalta Topelius ja sen jälkeiseltä Väinö Linna.

On mielenkiintoista nähdä riittääkö 200 vuotta muualla todenmukaiseen kokonaiskuvaan. Meillä siihen pyrittiin 1809 merkkivuotena, minkä jatkoksi tutkin ja kirjoitin "Suomen synty ja kuohuva Eurooppa" kirjan.

Yleensä pienet maat eivät pääse valitsemaan auttavatko tai kaatavatko niitä suurvaltojen roistot vai pyhimykset oman politiikkansa sivuvaikutuksina. Presidentti Urho Kekkonen sanoi tämän niin, että ulkopolitiikassa pienen valtion johdon on jätettävä sivuun myönteiset tai kielteiset tunteet arvioidessaan tosiasioiden pohjalta kansainvälistä tilannetta ja tehdessään siitä maansa hyväksi johtopäätöksiä.

Kansallisarkiston johtaja Jussi Nuorteva on nyt löytänyt vuodelta 1804 mitalin (kuva), jolla muistettiin Ranskan kunnialegioonan perustamista - jonka ritariristin muuten Lars Levi Laestadius sai ensimmäisenä pohjoismaissa vuonna 1841.

Juuri vuonna 1804 Napoleon kruunasi itsensä Ranskan keisariksi ja Venäjä, Englanti sekä Ruotsi alkoivat liittoutua häntä vastaan - lopputuloksena Suomen vapautuminen Ruotsista sekä kansallisen nousun alku. Mutta sitä ennen alkoi Euroopan mantereella Napoleonin voittokulku, joka huipentui hänen ja Aleksanteri I:n tapaamiseen Tilsitissä heinäkuussa 1807.

Tuossa vaiheessa enää vain Ruotsi ja Portugali uhmasivat Napoleonin mannermaasulkemusta eli Englannin kauppasaartoa. Tilsitin kauppa oli jakaa Eurooppa ja sopimus, että Napoleon pakottaa Portugalin ja Aleksanteri Ruotsin mannermaasulkemukseen tarvittaessa hyökkäämällä Suomeen. Tuossa vaiheessa Suomesta ei kuitenkaan tehty vielä sopimusta.

Ruotsiin eli Suomeen hyökkäminen Napoleonin tukemiseksi ei Aleksanterin Pietarissa ollut kovinkaan suosittu hanke. Syksyn 1807 Napoleon pommitti Aleksanteria kirjeillä ja lupasi auttaa hyökkäämällä tai ainakin uhkaamalla Ruotsia etelästä marsalkka Bernadotten johtamalla armeijalla. Kun Norjakin oli vanhan vihollisen Tanskan hallussa, Ruotsia uhkasi hyökkäys kolmelta suunnalta. Tosiasiassa Ruotsin puolustussuunnitelma sinänsä ymmärrettävästi priorisoi omaa ydinaluetta ja jätti Suomen ilman mahdollisuuksia ollutta puolustusta.

Kun Venäjä sitten talvella 1808 marssi Turkuun ilman vastarintaa siellä oleva Suomen ruotsalaismielinen johto - kärjessään Carl Erik Mannerheim, Jakob Tengström ja Robert Henrik Rehbinder - tekivät johtopäätöksen. 

Napoleonin hyäkkäys Portugaliin Espanjan kautta ei kuitenkaan sujunut suunnitellulla tavalla. Sinne tarvittiin suurempi armeija, mutta silloin vaarana oli Aleksanterin hyökkäys selustaan. Vuonna 1808 Napoleon tapasikin Aleksanteri I:n Erfurtissa lokakuun samoina päivinä, jolloin Sven Dufva taisteli Koljonvirralla ja marsalkka Mannerheimin isoisän isä Carl-Erik odotti Pietarissa ja kaappasi lähetyskuntineen Ruotsin kuningas Kustaa IV:ltä vallan edustaa Suomea ja sopia suomalaisten puolesta Aleksanterin kanssa autonomisesta suuriruhtinaskunnasta. Erfurtissa sovittiin myös Ranskan tuesta Venäjälle Ruotsin pakottamiseksi rauhaan sekä mahdollisesta Ruotsin jakamisesta myös Tanskalle. Bernadotten hyökkäys Tanskasta Skåneen suli kuitenkin jäiden sulaessa Tanskan salmista.

Palattuaan Erfurtista Napoleon sanoi Pariisissa, että "Ostin Espanjan Suomella". Sillä kaupalla Aleksanterin kanssa hän turvasi selustansa hyökätessään Espanjaan. Sen sitten Aleksanteri ja Englannin ulkoministeri Castlereagh vahvistivat Wienin kongressin yhteydessä 1814-1815. Ja Napoleonin marsalkka Bernadottekin siunasi sen ilomielin heti alkuunsa ruotsalaisten valitsemana Ruotsin kruununperillisenä.

Napoleon oli kyllä vielä St Helenalla sanelemissaan muistelmissaan katkera Bernadottelle, ettei tämä vuonna 1812 hyökännyt Pietariin ja vallannut Ruotsille Suomea tukeakseen Napoleonin hyökkäystä Moskovaan. Ranskalaiselle marsalkalle tilanne oli kuitenkin selvä karttaa vilkaisemalla, ja niinpä hän sopi asiat Aleksanterin kanssa Turussa Napoleonin hökkäyksen jo alettua elokuussa 1812. 

Näin syntyi Venäjän ja Englannin väliin puskurialueeksi Pohjolan pienten valtioiden järjestelmä, jonka vakauttamiseksi Aleksanteri puoleltaan toteutti Suomessa suomalaisille myönteistä kansalliseen nousuun johtanutta hyväksyntäpolitiikkaa, ja hän lupasi Castlereaghille pitää Norjan Ruotsilla eikä yrittää saada Atlantilta merellisiä etuja eli vallata Norjan rannikkoa. Historian suurina murrosaikoina Suomen poliittinen johto ei useinmiten ole tiennyt, mitä suurvaltojen välillä todella tapahtuu sivuvaikutuksineen Suomelle. Tuolloiset Turun realistit siinä onnistuivat, ja se jatkui myös Snellmanin aikaan.

Kuten tunnettua, tilanne alkoi sitten muuttua Saksan yhdistyttyä 1871 ja Venäjän, Ranskan ja Englannin liittouduttua vuorostaan Saksaa vastaan, mihin kuului myös ennakointi Saksan etenemisestä myös Suomen kautta Pietariin ja siitä johtopäätöksenä Suomen linnoittaminen ja politiikan muuttuminen. 

Sen jälkeen on usein ollut vaikeuksia tilannekuvassa. Atlantin suurvallat eli Englanti ja Yhdysvallat puoleltaan sekä Venäjä puoleltaan ovat kuitenkin siitä huolimatta pitäneet loppupeleissään pystyssä kummallekin osapuolelle edullista eli turvaa antavaa Pohjolan pienten valtioden järjestystä, jossa kumpikaan osapuoli ei voi hankkia uusia etuja kärsimättä toisen puolen vastavetojen vuoksi myös itse.

Yleiskuva