Dramaattiset vuodet

 

 

 

 

 

Huhtikuun 28. päivänä tulee joka vuosi mieleen tapahtumat Pariisissa 1919. Suomi oli ajautumassa umpikujaan Pariisin rauhankonferenssissa. Se alkoi olla lopullaan, mutta Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli unohtunut satojen muiden asioiden joukkoon. Mutta sitten tapahtui mullistus.

Uusi ulkoministeri Rudolf Holsti Pariisiin 24. huhtikuuta. Hän pääsi jo seuraavana päivänä tapaamaan Yhdysvaltojen elintarvikehallinnon johtajaa Herbert Hooveria. Holsti selosti Suomen tilanteen ja pyysi apua. Sitä tulikin heti.

 

Miksi? Yksi syistä on ollut se, että Hoover muisti syksyn 1917.

 

Silloin Suomi tilasi ja maksoi ennakolta 50 000 tonnin viljaerän lievittämään maan tukalaa elintarviketilannetta. Vilja myös lastattiin laivoihin lähtemään Suomeen, mutta Yhdysvaltojen elintarvikehallinnon johtaja Herbert Hoover kirjoitti ulkoministeriöön: ´Dear Mr. Polk, keskustelumme mukaisesti olen pysäyttänyt viennin Suomeen ja suunnannut sen Ranskaan. Meidän on yksinkertaisesti valittava kahden välillä.´

Rahat jäivät pankkiin ja kevään 1918 aikana Suomen vallankumoushallituksen rahaministeri Edward Gyllin suunnitteli niiden käyttöä Itä-Karjalan ostamiseen Suomelle, mutta Lenin ei innostunut.

 

Nyt Hoover kirjoitti presidentti Wilsonille: ”Suomi on mielestäni aivan selvästi kysymys sinänsä. Suomi ei todellisuudessa koskaan ole ollut Venäjän elimellinen osa... en usko, että toimenpiteemme Suomen hallituksen tunnustamiseksi sitoisi tai haittaisi minkään muun entisen Venäjän keisarikunnan osan itsenäisyydentunnustuksen tullessa mahdollisesti esille.” Eikö ”löydy menettelyä Suomen täyden itsenäisyyden tunnustamisen kiirehtimiseksi. Heillä on nyt ollut yleiset vaalit, heillä on vastuullinen hallitus, joka on luonteeltaan liberaali.”

Suurvaltajohtajien Neljän neuvosto kokoontui 28.4. klo 11.00 Wilsonin residenssissä Pariisissa Place des États-Unis 11 (Kuvassa keväällä 2019). Suurten asioiden ruuhka oli suuri, ja juuri ennen kokousta Wilson sai ensimmäisen aivoinfarktinsa. Muiden asioiden seassa Wilson sanoi yllättäen, että hän on saanut Herbert Hooverilta kirjeen. Sen jälkeen hän luki kirjeen ja ehdotti Suomen tunnustamista. Vastakarvaa oli, mutta ulkoministereiden kokouksen jälkeen Englannin tunnustus Suomen itsenäisyydelle saatiin 6. toukokuuta ja Yhdysvaltojen 7. toukokuuta.

Se oli viime tingassa myös siksi, että itsenäisyyden tunnustaminen antoi tuen Englannin ulkoministeriölle vastustaa sotaministeriötä, joka juuri noina päivinä valmisteli Suomen saamista mukaan Venäjän valkoisten hyökkäykseen Pietariin.

 

 

28. huhti, 2020