Dramaattiset vuodet

Kuvassa 

 

Etualalla Saksan edustajat kulkulaitosministeri Johannes Bell ja ulkoministeri Hermann Müller allekirjoittavat Versailles’n rauhansopimuksen.

 

Istumassa vasemmalta kenraali Tasker Bliss, presidentti Wilsonin avustaja eversti E.M. House, Henry White, Yhdysvaltojen ulkoministeri Robert Lansing, Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson, Ranskan pääministeri Georges Clemenceau, Engalannnin pääministeri Lloyd George sekä Englannin (Lord Privy Seal) Bonar Law ja Englannin ulkoministeri Arthur Balfour.

 

 

Katkelma kirjasta ”Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa 1918-1922” (Otava). Ilmestyy 5. päivänä syyskuuta.

 

 

 

"Saksan lehdistö, sotilasjohto kärjessään marsalkka Hindenburg sekä Versailles’ssa ollut valtuuskunta vastustivat Versailles’n rauhansopimuksen hyväksymistä. Saksassa laajemminkin ja myös ulkoministeriössä oli odotettu presidentti Wilsonin lopulta joustavan. Kun näin ei käynyt, asenteet länsivaltoihin jyrkkenivät entisestään....

 

 

Ranskassa marsalkka Foch määräsi vielä koossa olleet divisioonat valmistautumaan hyökkäämään, ja Englannin laivasto sai käskyn valmistella saarron aloittamista uudelleen. Saksan sosiaalidemokraatti Philipp Scheidemannin hallitus erosi 20. kesäkuuta, mutta presidentti Ebert suostui pysymään paikallaan. Englanti oli takavarikoinut suuren osan Saksan laivastoa, mutta niissä oli vielä saksalainen miehistö. Kesäkuun 21. päivänä se upotti laivansa. Ebert nimitti uuden sosiaalidemokraatti Gustav Bauerin hallituksen 22. pävänä. Sillekin päätös oli tuskaa täynnä, kuten myös ratkaisu, kuka menee Versailles’hin. Matkalle uhrautuivat uusi ulkoministeri Hermann Müller ja kulkulaitosministeri Johannes Bell.

 

 

Kesäkuun 23. päivänä neljän neuvosto istui ja jännitti Pariisissa. Klo 5.40 se sai ehdot hyväksyvän nootin Berliinistä. Presidentti Wilson hymyili omalla tyylillään ja pääministeri Clemenceau omallaan. Pariisissa olleen sotaväen osastot saivat käskyn ampua ilmaan. Kaikki tiesivät, mitä se merkitsi.

 

 

Clemenceaun symbolistinen tyyli piti jälleen. Allekirjoituspaikaksi päätettiin Versailles’n peilisali 28. kesäkuuta, jolloin oli kulunut viisi vuotta Sarajevon laukauksista. Samalla allekirjoitettiin erikseen sopimus Englannin ja Yhdysvaltojen turvatakuista Ranskalle sekä sopimus Puolasta. Marsalkka Foch ei suostunut tulemaan täpötäyteen saliin vaan meni Reinin armeijan päämajaan ja murisi lähimmilleen, että ”Vilhelm II hävisi sodan ja Clemenceau rauhan”.

 

 

Kesäkuun 28. päivänä klo 15.00 kaikki oli valmista. Sopimusteksti oli Verailles’n peilisalissa avoimena Ludvig XV:n pöydällä. Vahtimestarit kuuluttivat, hiljaisuus. Clemenceau korotti äänensä: ”Tuokaa saksalaiset sisään”. Ovet avattiin, liittoutuneiden sotilasyksikkö toi perässään pitkin käytävää vakavat Hermann Müllerin ja H. M. Bellin. Clemenceau sanoi muutamia lauseita. Saksalaiset ottivat taskuistaan omat kynänsä ja allekirjoittivat tyynen näköisenä käsi hieman vapisten. Tykit Verasilles’n alueella alkoivat ampua ja sen kuultuaan muutkin tykit ympäri Ranskaa. Sen jälkeen kaikki Pariisin rauhankonferenssin osanottajat allekirjoittivat sopimuksen.

 

 

Ranska riemuitsi. Saksa kuohui katkerasti. Englannissa pohdittiin, menikö tämä aivan kohdalleen. Yhdysvaltojen kongressissa koottiin rintamaa sopimusta tai ehkä paremminkin presidenttiä vastaan.

 

 

Saksa menetti 13 prosenttia maapinta-alastaan, vuonna 1871 valtaamansa Elsass-Lothringenin, Puolan jakojen ja Wienin kongressin tuomat puolalaiset alueet sekä Itä-Preussista Puolan käytävän eli meriyhteyden Puolalle. Saksan siirtomaat jaettiin Englannille, Ranskalle ja Japanille. Saarin alueen hiilen tuotannon arvo kuului 15 vuotta Ranskalle ja hallinto Kansainliitolle. Saksan armeijalle asetettiin tiukat rajat. Saksan korvauksiksi määrättiin lopulta 132 miljardia kultamarkkaa. Petos- ja puukotusteoria saivat Saksassa lisää kannatusta.

 

 

Monet sodan ja rauhan tutkijat ovat myös todenneet, että itse sodassa Saksan aineelliset tappiot olivat vähäisiä verrattuna sen aiheuttamiin menetyksiin Ranskassa tai sen suunnittelemiin voittoihin. Saksan teollisuus oli säilynyt lähes koskemattomana, kun taas Ranskan teollinen pohjoisosa oli paljolti tuhoutunut. Paradoksaalisesti Saksaa rangaistiin, mutta Ranska päätyi Versailles’n rauhassa geopoliittisesti huonompaan tilanteeseen kuin ennen sotaa. Ennen sotaa entente-valtiot ja erityisesti Venäjä Saksan selustassa olivat muodostaneet Saksaa tasapainottavan kokonaisuuden. Juuri se oli jakanut Saksan voimat kahteen osaan ja estänyt sen voiton länsirintamalla. Tämän paketin Ranska oli hyväksynyt saatuaan lupauksen Yhdysvaltojen ja Englannin turvatakuista Saksaa vastaan, mutta lopulta sen tyrmäsi Yhdysvaltojen senaatti.

 

 

Pariisin rauhanneuvotteluissa jokainen voittajavalta toimi järkevästi omien tavoitteidensa hyväksi, mutta toisin kuin Wienin kongressissa ilman yhteistä käsitystä rauhan hyväksyttävyyden ja geopolitiikan perusteista. Nyt Ranska jäi ensiriemun jälkeen pelkäämään turvallisuutensa puolesta. Saksa jäi katkeraksi ja saksalaiset jaetuiksi moneen osaan. Englanti jäi epäröimään, olisiko Saksaa sittenkin pitänyt kohdella paremmin. Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta, jonka kestävyys perustui sen sitoutumiseen. Saksan rinnalla toinen ajan suurvalta, Venäjä syrjäytettiin kokonaan Euroopan järjestyksestä.

 

 

Kaksikymmentäseitsemän vuotta myöhemmin oltiin jälleen Pariisissa."

 

 

 

26. kesä, 2019