Risto Volasen kotisivu

Tänään 28.4.2019 on yksi Suomen historian merkkipäivistä. Osin omalla politiikallaan Suomi oli ajautumassa umpikujaan Pariisin rauhankonferenssissa. Se alkoi olla lopullaan, mutta Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli unohtunut satojen muiden asioiden joukkoon.

Huhtikuun 28. päivän aamuna 1919 Suomen asema ei näyttänyt hyvältä. Mutta sitten tapahtui mullistus.

Vaalien jälkeen Kaarlo Casterénin hallitus nimitettiin 17. huhtikuuta ja sen ulkoministeri Rudolf Holstin suostuttua tehtäväänsä hänen toimikautensa alkoi 28. huhtikuuta. Hän saapui pääsiäislomalta Lontoosta Pariisiin 24. huhtikuuta. Holsti pääsi jo seuraavana päivänä tapaamaan Yhdysvaltojen elintarvikehallinnon johtajaa Herbert Hooveria, johon hän oli tutustunut hoitaessaan Suomen elintarvikekysymyksiä. Holsti selosti Suomen poliittisen ja elintarviketilanteen ja pyysi apua. Sitä tulikin heti.

Holsti avusti Hooveria muistion kirjoittamisessa presidentti Wilsonille. Kirje lähti seuraavana päivänä eli 26. huhtikuuta. Siinä Hoover kertoi, että Suomi oli täyttänyt länsivaltojen sille asettamat vaatimukset. Suomen kansa oli rohkeasti pyrkinyt pääsemään osalliseksi ”liberaalisesta demokratiasta”, siis suomalaisittain tasavallasta. Hoover tiesi, mitkä asiat vakuuttivat Wilsonia.

Myös lukuisien muiden Wilsonia painostavien Venäjän kansallisuuksien suuntaan Hooverilla oli Wilsonille vastaus: ”Suomi on mielestäni aivan selvästi kysymys sinänsä. Suomi ei todellisuudessa koskaan ole ollut Venäjän elimellinen osa. Se on ollut aina mitä epämukavin ja vastahakoisin kumppani, enkä usko, että toimenpiteemme Suomen hallituksen tunnustamiseksi sitoisi tai haittaisi minkään muun entisen Venäjän keisarikunnan osan itsenäisyydentunnustuksen tullessa mahdollisesti esille.”

Hooverin kirje jatkui ihmettelemällä, eikö ”löydy menettelyä Suomen täyden itsenäisyyden tunnustamisen kiirehtimiseksi. Heillä on nyt ollut yleiset vaalit, heillä on vastuullinen hallitus, joka on luonteeltaan liberaali.” 

Tämän jälkeen Hoover kuvasi Yhdysvaltojen asenteen kehitystä Suomeen ja maan vaikean tilanteen. 

Ilman tunnustusta Suomen on vaikea käydä ulkomaankauppaa. Kansainvälinen merenkulku ei tunnusta Suomen lippua, eikä maan laivoilla ole oikeutta tulla satamiin. Pankit eivät voi antaa lainaa Suomelle, ja sen tallettamat varat on jäädytetty. Suomen passi ei kelpaa ulkomailla. Pahinta on elintarvikepula. Viime tammikuussa sadattuhannet kärsivät nälkää, ja järjestys säilyi vain puhtaan sotilaallisen voiman avulla. Tarmokkaalla kansalla on voimavaroja, mutta ilman tunnustamista niitä ei voi käyttää vientiin ja elpymiseen. Suomalaiset eivät pyydä itselleen hyväntekeväisyyttä vaan mahdollisuutta auttaa itseään. Ilman sitä tulee kriisi, joka tuhoaa Suomen demokraattisen hallituksen.

Hoover päätti kirjeensä tietäen, ettei Suomen kuva ollut parhaimmillaan: ”En näe mitään syytä puolinaisiin toimiin tässä asiassa. He ovat menneet läpi jokaisen vaiheen, mitä maailma voi vaatia poliittiselta kehitykseltä itsenäisen kansakunnan alkuhetkeen, ja luulenpa, että heidät olisi jo kauan sitten tunnustettu, ellei hirvittävä muiden asioiden pilvi olisi ympäröinyt maailmaa. Tiedän hyvin, että on paljon ihmisiä, jotka näkevät kenraali Mannerheimin heittävän pahan (sinister) varjon nykyisen hallituksen ylle, mutta sen tosiasian, että tämän saman varjon alla Suomi on toteuttanut demokraattiset instituutiot pitäisi olla riittävä vastaus.”

Suurvaltajohtajien Neljän neuvosto oli kokoontunut edellisen viikon aikana 16 kertaa. Huhtikuun 28. päivän iltapäivällä oli yksi konferenssin harvoista yleisistunnoista. Siinä käsiteltiin pitkän väännön tuloksena syntynyttä Wilsonin muutosvaatimuksen mukaista Kansainliiton peruskirjaa.

Ennen konferenssin yleisistuntoa Neljän neuvosto piti kokouksen, joka alkoi klo 11.00 Wilsonin paluunsa jälkeen käyttöönsä saamassa uudessa residenssissä (kuvassa, "Neljän komiteassa" paikalla olleet presidentti Wilson, Englannin pääministeri Lloy George ja Ranskan pääministeri Clemenceau sekä Wilsonin residenssi, jossa kokous pidettiin. Pariisissa Place des États-Unis 11). Ennen sitä Wilson allekirjoitti aamun kirjeitä ja muita asiakirjoja. Noina tunteina hänen käsialansa muuttui. Syynä oli hänen ensimmäinen, jatkossa toinen toistaan seuranneista aivoinfarkteista.

Klo 11.00 alkaneessa Neljän neuvostossa oli ensin esillä parikymmentä asiaa kansainvälisen työjärjestön ILO:n perustamisesta Itämeren alueen kysymysten neuvosto, jonka johtoon jatkossa nimitettiin Esmé Howard. Kokouksessa oli jäljellä vielä joitakin kohtia, mutta tässä vaiheessa presidentti Wilson sanoi, että hän on saanut Herbert Hooverilta kirjeen. Se koskee Suomea. Sen jälkeen Wilson luki Hooverin kirjeen ja ehdotti Suomen tunnustamista. Englannin pääministeri oli moneen kertaan harmistunut Suomelle, mutta hyväksyi asian siirtämisen ulkoministereille.

Presidentti Wilson lähetti Hooverin kirjeen Kymmenen neuvostolle eli myös ulkoministereille. Yhdysvaltojen ulkoministeri Lansingille mukana oli myös Wilsonin oma viesti:

”My Dear Lansing,

Minulla on hyvin selvä käsitys, että Suomen tapaus puhuu omasta puolestaan. Se ei koskaan ollut missään todellisessa mielessä elimellinen osa Venäjää. Se on ollut mitä epämukavin ja vastahakoisin kumppani ja olen sitä mieltä, että Suomen hallituksen tunnustaminen ei sitoisi tai saattaisi meitä kiusalliseen asemaan minkään muun Venäjän keisarikunnan osan tunnustamisen suhteen, mikä saattaisi tulla erikseen esille. Kuten tiedätte, olen hyvin vahvasti Suomen tunnustamisen puolesta.”

Siitä asia lähti liikkeelle ja Englannin tunnustus Suomen itsenäisyydelle saatiin 6. toukokuuta ja Yhdysvaltojen 7. toukokuuta.

--------------------

Valokuva presidentti Wilsonin residenssistä Pariisissa, Place des États-Unis 11: Ville Volanen

Lisää: Ensi syksyn alussa ilmestyvä "Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa" (Otava)

Yleiskuva