Dramaattiset vuodet

 

 

 

(Leike suurenee klikkaamalla)

 

 

 

 

 

 

 

Sata vuotta sitten tasavaltalaiset torjuivat päävoimana ensin SDP:n puoluetoimikunnan päättämän sosialistisen vallankumouksen, ja sitten oikeiston yrittämän monarkistisen vallankaappauksen. Joulukuussa 1918 torjutuksi tulleet pohtivat tulevaisuuttaan.

 

Alkavalla viikolla muistetaan SDP:ssä puolueen uutta alkua Väinö Tannerin johdolla joulukuussa 1918. Kaikki kunnia puolueen bolsevistisesta johdosta etäisyyttä ottaneille. Käytännössä he tulivat kuitenkin mukaan tervetulleina demokratian kannattajina ja yhteistyökumppaneina vasta sitten, kun demokratia oli pelastettu tasavaltalaisten toimesta kahteen suuntaan. Mielenkiintoista on nyt kuulla, miten SDP:n juhlapuhujat asian muistavat ja tuleeko maalaisliitolle kiitosta.

 

Samoin muistetaan Kansallisen Kokoomuksen perustamista, kun monarkistit ja heihin nuorsuomalaisista siirtyneet perustivat oman puolueen. Silloinen Ilkka lehti kertoo pettymyksestä ja vaaroista, kun umpikujaan ajautuneet monarkistit vielä sinnittelivät vallassa nuorsuomalaisen Eero Erkon tuella. Uusi Kokoomus vielä otti ohjelmakseen monarkian toteuttamisen Suomessa. Mannerheim oli juuri tuolloin tullut Pariisiin hankkimaan tunnustusta maan itsenäisyydelle. Siellä ei ujosteltu ihmetellä Suomen uutta hallitusta, jonka johdossa oli juuri saksalaista kuningasta hakemassa ollut Lauri Ingman.

 

Samalla linjalla oli myös maalaisliiton Ilkka, kuten leikkeistä näkyy. Huomiota kuitenkin kiinnittää, että kuten vallankumousyrityksen jälkeen tämä voittaja etsi heti sopuan hävinneiden kanssa, myös nyt umpikujaan ajautuneiden monarkistien isänmaallisuutta ei epäilty vaan mm. Svinhufvudille ja Paasikivelle soviteltiin paikkaa tuleviin hallitustoimiin.

Tiedossa ei ole löytyykö nuorsuomalaisiin jääneiden perustamalle Edistyspuolueelle muistajaa, ellei sitten Helsingin Sanomat tee sitä silloisen päätoimittajan ja puoluejohtajan Eero Erkon puolesta. Se ei kuitenkaan ole todennäköistä, kun Ylen tavoin myöhemmän 1970 -luvun perintönä lehden päälinjana noiden vuosien muistamisessa ja unohtamisen on ollut vallankumouksen tehneiden näkökulma, myös kiitettävin poikkeuksin. Itse asiassa Erkon päätös tukea juuri tuossa vaiheessa monarkisteja jätti lopulta nuorsuomalaisen perinteen maalaisliiton vastuulle.

 

Jääminen joulukuussa 1918 kiinni monarkistiseen suuntaukseen olisi voinut käydä Suomelle kalliiksi, sillä se lukitsi Yhdysvaltojen ja Englannin oven Suomen itsenäisyyden tunnustamiseen. Sitä kärjisti vielä valtionhoitajaksi valitun Mannerheimin halu mobilisoida Suomi hyökkäämään Pietariin Venäjän uuden vallan kumoamiseksi. Sen sitten kesällä 1919 torjuivat Englannin tuella erityisesti Holsti ja Alkio hallituksessa ja lopulta myös silloin jo oppositiossa ollut Kokoomus. Suomen itsenäisyyden tunnustamisen tilanne alkoi selvitä vasta maaliskuun 1919 eduskuntavaaleissa, kun tasavaltalainen maalaisliitto sai suurvoiton ja Tannerin taitavasti johtama demokraattinen SDP menestyi oloihin katsoen hyvin. Edistys ja Kokoomus taas pääsivät melko tasoihin.

 

Sen jälkeen uusi ulkoministeri Edistyksen Rudolf Holsti suoritti verrattoman diplomaattisen akrobatian, ja hän sai Yhdysvaltojen presidentti Wilsonin ottamaan Suomen tunnustamisen esille Pariisin rauhankonferenssin neljän neuvostossa 28. huhtikuuta 1919. Silloinkin vielä Englannin pääministeri Lloyd George suhtautui Suomen tunnustamiseen hyvin kriittisesti, mutta siinä vaiheessa maan ulkoministeriössä oli päätelty, että Suomen itsenäisyys on sopiva osa Pohjois-Euroopan tasapainoa Atlantin valtojen, Saksan ja Venäjän etujen kohtauspaikassa.

 

 

 

1. joulu, 2018