Risto Volasen kotisivu

Näinä päivinä sata vuotta sitten alkoi uusi vaihe Suomen historiassa.

Vallankumous oli torjuttu. Alkoi kamppailu tasavallan ja monarkian välillä. Mannerheim sai lähteä. Maan johtoon tulivat valtionhoitajana P.E. Svinhufvud ja pääministerinä J.K. Paasikivi, joiden osaksi tuli epäonnistua monarkistis-saksalaisessa politiikassa sekä ajan oloissa valtavassa oikeus- ja vankileirihallinnossa. Syksyllä sitten ententemielinen Mannerheim kutsuttiin uudelleen apuun, ja hän vuorostaan epäonnistui yrittäessään viedä Suomea mukaan Venäjän sisällissotaan.

Lopulta maalaisliiton, edistyksen ja demokraattisten sosilaidemokraattien tasavalta voitti kevään 1919 eduskuntavaaleissa. Helppoa ei kuitenkaan ollut jatkossakaan. Ulkoministeri Rudolf Holsti onnistui ensin saadessaan länsivallat tunnustamaan Suomen itsenäisyyden, mutta epäonnistui vuorostaan reunavaltiopolitiikassa Santeri Alkion tukiessa.

Kesällä 1918 maailmansota jatkui. Venäjälle paenneet sekä kotimaahan vallankumouksellisina jääneet alkoivat kommunisteina suunnitella uutta kumousta, jollainen sitten onnistui pian useissa muissa vanhan Venäjän hallitsemissa maissa kuten Georgiassa, Armeniassa, Ukrainassa ja Valkovenäjällä. Oikealla äärilaidalla taas aktivistien voitonhuuma, uuden vallankumouksen pelko ja heimosotainnostus alkoivat kasvattaa äärioikeistoa AKS:na ja jatkossa Lapuan liikkeenä.

Professori Seppo Hentilä kertoo osuvasti erityisesti äärioikeistolaista pitkistä varjoista. Mutta pitkiä olivat varjot myös toisella laidalla, ja niitä pidensi 1970 -luvun akateeminen marxilaisuus ohjelmanaan vieraannuttaa suomalaiset "porvarillisesta" mutta käytännössä omasta kansallisesta sivistyshistoriastaan - olettaen että tilalle tulee oma aate. Mm. Tuomo Polvisen, Eino Ketolan ja Viljo Rasilan tutkimukset olivat jo tuolloin saatavilla, mutta kylmän sodan ajan tarpeisiin sopi paremmin Väinö Linnan kansallisesta ja kansainvälisestä taustahistoriasta irroitettu Pentinkulma.

Juuri nämä varjot ovat kuluneen vuoden aikana jättäneet pimentoonsa vuosien 1917-1918 pääasian - eli äärimmäisyydet torjuneen laajan demokraattisen kansan ja sen edustajien pitkän sivistyshistorian ja kamppailun, joiden varassa syntyi, voitti ja kesti itsenäinen ja tasavaltainen Suomi. Hegemoninen, osakuvien historiajulkisuus Suomen synnystä ja vallankumouksesta on tosiaankin vieraantunut todellisesta valtavirrasta.

Kun vieraannuttaminen suomalaisista sivistysperinteistä on edennyt, tyhjiötä ovat täyttäneet odottamattomat vieraat. Alaa ovat vallanneet taantuminen vihakulttuureihin, eron hävittäminen ihmisyyden, luonnon ja koneen väliltä sekä historiaton ja maantieteetön “arvoyhteisö”, jollainen kuitenkin syntyy ja kestää vain historiassa ja maantieteessä elävien ihmisten ja kansakuntien elinvoimaisina sivistysperinteinä.

Yleiskuva