Dramaattiset vuodet

 

 

 

 

Työmies lehdessä julkaistiin 28.1.1918 Vallankumousjulistus Suomen kansalle. Seuraavassa sen pääkohtia.

Vallankumousjulistus Suomen kansalle.

Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt.

Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut

sen synkän harvainvallan päämajan, joka alkoi

verisen sodan omaa kansaansa vastaan.

 

 

Rikoksellisen senaatin jäsenet valmistelivat maan

pääkaupungissakin inhoittavaa veljesveren vuodatusta

ja salakavalaa hyökkäystä Suomen järjestyneen työväen

kimppuun. Samalla he tekivät itsensä syypäiksi niin julkeaan

valtiopetokseen, että pyysivät vieraiden valtioiden monarkistisia

hallituksia lähettämään murhajoukkoja Suomen

työtätekevää kansaa teurastamaan.

 

 

Koko kansamme

vapaus ja elämä oli täten suuressa vaarassa.

Nyt on lahtarisenaatilta otettu valta pois. Sen rikokselliset

jäsenet olemme määränneet vangittavaksi, missä

ikinä heidät tavataan, sillä vankilassa olisi aikoja sitten

ollut sellaisten kansan vihollisten paikka.

Kaikki valtiovalta on päätetty ottaa tämän maan työtätekevän

kansan omiin luotettaviin käsiin.

 

------

 

Sosialidemokratien Puoluetoimikunnan valtuuttamana

Suomen työväen vallankumouksen korkeimpana elimenä

me nyt julistamme, että

kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu

järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille.

Maan sosialidemokraattinen v a l l a n k u m o u s h a l l i t u s

muodostetaan nyt heti. Sen jäsenistä julkaistaan tieto ensitilassa.

 

-------

 

Työväen vallankumous on ylevä ja ankara. Se on ankara

röyhkeille kansan vihollisille, mutta avulias turva

kaikille sorretuille ja puutteenalaisille.

Luottakaa työväen vallankumouksen voimaan! Sen on

vielä toisilla seuduilla taisteluja tehtävä. Mutta vastustamattomasti

se vie nyt lippunsa voittoon!

 

 

 

Uskomme varmasti, että työtätekevän kansamme niin

nykyiset kuin tulevatkin polvet vielä moneen kertaan

siunaavat tätä vallankumousta, josta on alkava Suomen

uusi, onnellisempain olojen aika.

 

 

Helsingissä, 27 päivänä tammikuuta 1918.

Suomen Työväen Toimeenpaneva Komitea.

Eero Haapalainen

puheenjohtaja

 

 

28. tammi, 2018