Risto Volasen kotisivu

Tuskinpa Helsingin Sanomien lukijat ajattelivat tänä aamuna 100 vuotta sitten katsovansa historian käänteestä kertovaa uutista. ”Bolsevikkien voitto Moskovassa ja Pietarissa. Neuvostojen puhemiehistön paikat bolsevikeille.”

Ratkaiseva oli kehitys Pietarissa. Kenraali Kornilovin kaappausyrityksen jälkeen Kerenski oli itse asettanut oman hallintonsa ja yritti hankkia sille hyväksyntää julistamalla Venäjän valtiomuodoksi tasavallan ja muodostamalla kaikkien puolueiden ”Demokraattisen konferenssin” toimesta ”Tasavallan väliaikaisen neuvoston”, ”Esi-Parlamentin”.

Lenin piileskeli jatkuvasti Helsingissä ja viesti kaikin keinoin, ettei pidä tehdä kompromisseja. Se sopi Trostskille, joka oli päässyt vankilasta syyskuun alussa, ja kamppaili puolueessa Kerenskin kanssa veljeilevää Kamenevia vastaan. Siinä väännössä Trotski voitti heti sen verran, että bolsevikit menivät Esi-Parlamenttiin, mutta lukivat siellä jukilausuman, jossa vaadittiin vallan siirtämistä Kerenskin väliaikaiselta hallinnolta Työläis- ja sotilasneuvostoille. Lokakuun alkupäiviin mennessä tovereiden enemmistö oli sitten kypsynyt jättämään Esi-Parlamentin ja suuntautuman omaan vallankumoukseen.

Ratkaisu tapahtui kuitenkin Pietarin neuvostoissa, joiden vaaleissa bolsevikit saavuttivat enemmistön syyskuun alussa. Bolsevikkien julkilausuma sai pian enemmistön, ja kortit katsottiin lopullisesti 22. syyskuuta. Bolsevikit voittivat julkilausumaäänestyksessä 519-418, ja neuvoston puheenjohtaja mensevikki Nikolai  Tsheidze erosi paikaltaan. Hänen tilalleen valittiin Trotski. Kun neuvostot tosiasiallisesti hallitsivat Pietarin alueella olevia armeijan joukko-osastoja, jatkossa niissä ei tehty yhtään päätöstä ilman Trotskin hyväksymistä.

Syyskuun 22. päivänä myös Helsingissä kokoontui Suomen alueella olevien venäläisten armeijan, laivaston ja työläisten edustajakokous. Siinä bolsevikeilla oli enemmistö sosiaalivallankumouksellisia ja mensevikkejä vastaan 37-28. Sen tuloksena puheenjohtajaksi valittiin Ivar Smilga, joka oli Venäjän bolsevikkien 15 henkisen keskuskomitean Suomesta vastaava jäsen. Hän sitten konsultoi Suomen vallankumousyritystä aina Brest-Litovskin rauhaan 3. maaliskuuta 1918 asti.

Suomessa valmistauduttiin eduskuntavaaleihin. Kullervo Mantereelta oli yllättävä veto kutsua hajotettu eduskunta koolle pari päivää ennen vaaleja. Lenin vieraili Mantereella ilmeisesti lähinnä vaihtaakseen naamiointia. Niukasti vieraita kieliä puhuneen Mantereen mukaan ” Rovion avulla sentään keskusteltiin yhtä ja toista Suomen työväen asioista.”

Kun monet sosialidemokraattiset kansanedustajat seurasivat Mantereen kutsua nykyisen Porthanian vieressä olleeseen Heimolaan 28. syyskuuta, ovet olivat sinetöityjä. Mannerin määräyksestä ovet avattiin ja kokous pidettiin. Vaalit pidettiin pari päivää myöhemmin 1.-2. lokakuuta.  Ilmeisesti osaltaan myös ristiriitainen kampanja vaikutti sosialidemokraattien vaalitappioon. Tässä vaiheessa Väinö Tanner oli irrottautunut, ja hän kertoo muistelmisssan, ettei alkanut ehdokkaaksi eikä edes äänestänyt.

Maalaisliiton sekä suomalaisten puolueiden ohjelmista näkee, mistä äänistä kilpailtiin. Kumpikin vaatii maata maattomille ja erityisesti Ilkka korosti, että sosialisteilla oli perimmiltään muuta mielessä eli sosialisoida nyt torppareille luvattu maa.

Lenin kertoi tapaamilleen monille suomalaisille tovereille valtaan päästyään Venäjän vallankumouksellisen työväenluokan tunnustavan Suomen itsenäisyyden, ja tiiviissä yhteistyössä tulevan Neuvosto-Venäjän kanssa sosialismi olisi mahdollista myös Suomessa. Mielenkiintoinen oli vanha- ja nuorsuomalaisten asenne itsenäisyyteen: mahdollisimman paljon, mutta niin ettei vahingoiteta jo saavutettua. Hivenen tulkinnan varaa oli maalaisliitollakin tavoitteella päästä "riippumattomaksi mistään muusta emävaltiosta". Runsaan kuukauden perästä piti sitten ratkaista, mitä kukin tarkoitti, kun Lenin julisti Pietarin Smolnassa vallankumouksen 7. marraskuuta – ja 2. päivä marraskuuta kokoontuneen uuden eduskunnan puhemiehet miettivät samaan aikaan, mitäs nyt tehdään.

Yleiskuva