Risto Volasen kotisivu

Olen seurannut viime viikkoina jännitysnäytelmänä rinnakkain 100 vuoden takaa Työmies -lehteä ja Väinö Tannerin muistelmia ”Kuinka se oikein tapahtui, Vuosi 1918 esivaiheineen ja jälkiselvittelyineen” (Tammi, 1948).

Juuri 100 vuotta sitten elokuun 15. päivän iltapainoksena Työmies uutisoi ”Lakkokokous työväentalon pihalla tänään”.  Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin eduskunnan puhemies sekä puolueen ja sen Uudenmaan piirin puheenjohtaja Kullervo Manner. Kaksi päivää aikaisemmin Senaatin torilla pidetyn vastaavan kokouksen jälkeen oli päätetty julistaa Helsingin kunnallislakko ja takavarikoida Valion voivarastot. Niin oli tehty ja siitä saatiin nyt selostus. Takavarikoinnin tehneille päätettiin maksaa korvauksena 3000 markkaa. Kun tämä lakon tavoite oli saavutettu, se päätettiin lopettaa.

Työväentalon pihalla pidetyn kokouksen päätteeksi Kullervo Manner vielä rohkaisi, että ”tämä valtava lakko osoittaa, mitä järjestäytynyt joukkomahti voi aikaansaada kansan hyväksi ja parhaaksi.”

Senaattori Väinö Tanner ei kuitenkaan innostunut. Elokuun 13. päivän Senaatin torin voikokous oli vaatinut elintarvikeasioista vastaavaa senaattori Wuolijokea tulemaan torille. Hän oli tehnyt parhaansa elintarviketilanteen hoitamiseksi mm. viljan tuonnin ja säännöstelyn toteuttamiseksi. Tanner kertoo muistelmissaan vaatijoiden tulosta senaattiin. Wuolijoki kieltäytyi kunniasta.  ”Kun lähetystö alkoi esiintyä uhkaavasti, hermostui leppoisa, mutta äkkipikainen Wuolijoki ja selitti kimpaantuneena, että hän eroaa koko virasta ja jättää sen samalla hetkellä… Hän sanoi olevansa lopen kyllästynyt kaikkeen rettelöintiin, varsinkin kun puolue ja sen lehdistö avoimesti oli asettunut ymmärtämään mellakoitsijoita…”

Muut senaattorit esittivät elintarvikeasioiden siirtämistä senaatin puheenjohtajalle Oskari Tokoille. Hän taas esitti ohjelman, jota Tannerkaan ei hyväksynyt. ”Otaksuinkin Tokoin tehneen ehdotuksensa taktillisessa mielessä, saadakseen sopivan aiheen heti alussa vapautua hankalasta elintarvikepäällikön tehtävästä” kirjoittaa Tanner. Tokoi ilmoitti eroavansa senaatista, perustellen julkisuuteen eduskunnan hajottamisella ja esittämällään elintarvikeohjelmalla. Tanner tiesi missä hetken politiikassa mentiin, ja kommentoi ”Varsinainen syy oli kuitenkin toisaalla”.

Siinä vaiheessa sosialidemokraateista jäivät senaattiin Väinö Tanner ja Matti Paasivuori. Puoluesihteeri Matti Turkia kävi taivuttelemassa Tanneria puoluejohdon linjalle ja kun ei onnistunut, sanoi lähtiessään, ”Minun käy niin perkeleesti sinua sääliksi”.

Kenraalikuvernööri Stahovitsh tarjosi Tokoille ja Mannerille sosialidemokraattien hallituksen muodostamista, mutta he kieltäytyivät. Vaalit olivat tulossa, mutta Tanner ei asettunut ehdokkaaksi eikä edes äänestänyt. Hän perusteli puolueen joutumisella ”jyrkkien ainesten” eli mm. Mannerin ja Kuusisen käsiin. Puolueen oppositioon jäivät myös Wuolijoki ja Paasivuori.

Kun jyrkkien ainesten johtaman vallankumousyrityksen jälkeen tynkäeduskunta kokoontui toukokuussa 1918, Paasivuori oli ainoa paikalla ollut sosialidemokraatti. Wäinö Wuolijoki oli jatkossa eduskunnan puhemies, ministerinä Tannerin hallituksessa sekä lähettiläänä Berliinissä, Wienissä, Oslossa ja Haagissa.

Suomessa on erikoinen tilanne. Talven 1918 vallankumousyritystä demokraattista hallitusta vastaan tarkastellaan paljon Väinö Linnan kaunokirjallisesti merkittävästä ja aikanaan tärkeällä tavalla yhden puolen avanneesta teoksesta. Reaalisesti siihen osallistui kuitenkin varsin vähän torppareita, ja ratkaisevia tekijöitä olivat jyrkkien ainesten puoluejohdon kietoutuminen mukaan Venäjän vallankumouksen henkeen ja sieltä tulevaan painostukseen. Siitä kertoo esimerkiksi Väinö Tannerin ”Kuinka se oikein tapahtui”.

Yleiskuva