Risto Volasen kotisivu

Päivälleen 101 vuotta sitten Suomessa alkoi vallankumousyritys. Tässä katkelma tulevasta ”Suomen synty ja kuohuva Eurooppa”

Perjantai tammikuun 25. päivä.

Puoluetoimikunnassa todettiin, ettei punakaartien mobilisoinnin peruuttaminen enää ollut mahdollista. Edvard Gylling sekä K. H. Wiik vastustivat. Puoluetoimikunnassa laadittiin tuleva ministerilista. Toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Eero Haapalainen ilmoitti, että illalla venäläisten aluekomitean puheenjohtaja Ivar Smilgan luona pidetään kokous vallanoton teknisen suunnitelman laatimista varten.

Svinhufvudin senaatti lähetti maaherroille salaisena tiedonannon, että suojeluskunnat ovat hallituksen joukkoja, mikä tuli lehtiin seuraavana päivänä.

Senaatin puheenjohtaja Svinhufvud kutsui Smilgan keskustelemaan senaattiin vakavasta tilanteesta ja levottomuuksista erityisesti Viipurissa. Mukana ollut senaattori Arthur Castrén sanoi hallituksella olevan 70 000 miehen joukot ja jatkoi, että venäläisten on parasta ”hyvin nopeasti hävitä tästä maasta rajan taakse”.

Mannerheim kertoo muistelmissaan saaneensa tiedon, ettei senaatilla ollut keinoja estää uusien venäläisten joukkojen tuloa Pohjanmaalle ja jatkaa: ”Tänä tammikuun 25. päivän iltana tein kohtalokkaan päätökseni ryhtyä toimintaan, ennen kuin vastustaja ehättäisi edelle, ja lähetin käskyt. Suojeluskuntalaisten oli 28. päivän vastaisena yönä yllätettävä ja riisuttava aseista Etelä-Pohjanmaan varuskunnat.”

Lauantai tammikuun 26. päivä

Sosialidemokraattien puoluetoimikunta sekä järjestys- ja punakaartien esikunnat päättivät, että puoluetoimikunnan toimeenpaneva komitea on korkein vallankumouselin. Se antoi määräyksen, että kaartien liikekannallepano tulee aloittaa samana päivänä klo 24.00 ja suorittaa loppuun kolmessa päivässä. Samalla annettiin yksityiskohtaisia määräyksiä mm. senaatin jäsenten vangitsemisesta. Helsingissä toiminnan piti alkaa 27.1. kello 4.00, mutta aloitus siirrettiin iltaan kello 23:een. Pietarista tulevaa 10 000 kiväärin ja 10 tykin junaa ei odoteltu, vaan Smilgan johtaman aluekomitean kanssa päästiin sopimuksen 2 000 kiväärin saamisesta Viaporista Helsingin punakaartille. Wiik erosi puoluetoimikunnasta.

Carl Enckell tapasi Pietarissa sota-asiain kansankomissaari Nikolai Podvoiskin, joka puhui Suomen vallankumouksesta innostuneesti. Enckellin tiedusteltua, onko kysymyksessä Suomen takaisin valtaamisyritys Podvoiski vastasi tuntevansa vain yhden kansainoikeudellisen periaatteen: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!” Enckell soitti Helsinkiin senaattiin ja kertoi Podvoiskin sanoneen, että ”sosiaalinen taistelu oli alkanut Suomessa ja että komissaarien neuvosto tulee tässä taistelussa asettumaan työväen puolelle ja tukemaan sitä”.

Kuultuaan Enckellin raportin senaatti päätti lähettää senaattorit Heikki Renvallin (ns.), Alexander Freyn (RKP) ja Eero Pehkosen (ml.) Vaasaan, jotta mahdollisen kapinan alkaessa Helsingissä maalla olisi jatkuvasti toimintakykyinen hallitus. Puheenjohtaja Svinhufvud jäi Helsinkiin.

Mannerheim soitti Svinhufvudille, joka totesi, ettei voi estää joukkoja kuljettavien junien tuloa. ”Siihen sanoin, että minun on silloin toimittava omalla vastuullani. Toistettuani tämän kysyin, oliko senaattori ymmärtänyt minut. Vastaus oli myöntävä, minkä jälkeen vielä kerran sanoin, että ryhtyisin toimintaan. Senaattori Svinhufvud ei vastannut.”

Yleiskuva