25.11.2018 tuli kuluneeksi 50 vuotta “Vanhan valtauksesta”. Kuten 100 vuoden takaisissa tapahtumissa, julkinen muistaminen on tähän asti ollut varsin valikoiva esille nostamissaan asioissa. Siksi
on paikallaan koota yhteen alkuperäisiä dokumentteja ja mukana olleen havaintoja tapahtumien kulusta. Johdannoksi pääkohtia.
1. Konkreettinen lähtökohta
oli järjestää keskustelutilaisuus ylioppilaskunnan ja yliopiston uudistamisesta. Yliopistoon oli tullut opiskelemaan maaseudun, työväestön ja keskiluokan lasten suuret ikäluokat, joilla oli runsaasti arkisia vaikeuksia ilman
opintotukia tai opiskelija-asuntoja. Ylioppilaskunnan johdosta heille näkyivät kuitenkin vain keisarillisen ajan juhlat. Sellainen oli myös ylioppilaskunnan 100 vuotisjuhla. Se oli kuin tarjottimella esittää vaihtoehto ja vaatia uudistuksia.
Vasemmistolaiset, keskustalaiset ja liberaalit opiskelijat muodostivat “Ylioppilaat-Studentter” ryhmän järjestämään tilaisuuden, jonka puolesta myös ylioppilaskunnnan edustajisto hyväksyi esityksestäni ponnen.
Kun saavuimme paikalle, ovi oli kiinni, mutta sen avasi eras Ylioppilastetterin näyttelijä.
2. Vuosi 1968 oli Yhdysvalloissa, Saksassa,
Ranskassa ja useimmissa länsimaissa opiskeliajevottomuuksian vuosi suurimpana kohteenaan Vietnamin sota. Kuvaan kuuluivat myös Neuvostoliiton suorittama Tsekkoslovakian miehitys, Ranskassa presidentti de Gaullen kaatuminen ja Kiinassa Maon kulttuurivallankumous.
Pitkin vuotta oli vain ajan kysymys, miten tämä näkyisi Suomessa.
3. Suomessa opiskelijavasemmisto oli jo vuosia edennyt maltillista
perinnettään uudistaen, mutta sen aktiivisessa kärjessä moni oli alkanut suuntautua jälleen myös marxilaisuuteen. Keskustan opikelija- ja nuorisoliikkeessä oli pidetty kiinni kekkoslaisuudesta ja palautettu usko alkiolaisuuden
ihmisyysaatteeseen sivistyshumanismina sekä maahenkeen uusien ympäristökysymysten haltuunottona. "Vihreän aallon" keskeisenä taustana mm. G.H. von Wrightin edustama sosiaalifilosofian uusi aalto, jonka pohjalta katsoimme vasemmiston
olevan jäljessä euroopplaisesta kahityksestä ja edustavan siis aatteellisesti menneisyyttä.
4. Vähän vanhemman kuusikymmentäluvun vasemmistolaisen kulttuurieliitin
edustajia tuli illan mittaan Vanhalle ja yritti esiintyä siellä jo olleiden edustajina. Keskustelun järjesetäjien eli valtaajien joukossa olleiden vasemmistolaisten puheenvuorot alkoivat kuitenkin ilmeisen suunnitelmallisesti radikalisioitua
kohti marxilaisia vallankumousteemoja. Toisen päivän aamuna paikalle tuli lähetystöjä ja vasemmiston puheet menivät opiskelijoiden ja työläisten vallankumoukselliseen rintamaan. Tässä vaiheessa keskustalaiset
sanoutuivat irti kokouksesta ja marssivat ulos, mutta sosialidemokraatit jäivät paikalle.
5. Vanhalla alkoi muodostua kylmän sodan
etulinja, jossa toisella puolella olivat radikalisoituvan vasemmiston neuvostomieliset stalinistit ja heitä seurailevat yleisdemokraatit ja toisella eli vastapuolella demokratiaa kannattavat alkiolaiset keskustalaiset. Sosialidemokraattiset ja kokoomuslaiset
opiskelijat menettivät opiskelijamaailmassa moniksi vuosiksi oman aatteellisen äänensä, ja niiden aikana todelliset aatteelliset vaihtoedot olivat keskustan demokraattinen Vihreä aalto ja neuvostomielisten stalinistien kontrolloima
yleisdemokraattinen rintama. Myös keskustassa käytiin sisäinen kamppailu demokraattisen alkiolaisen suunnan sekä K-linjan yleisdemokraattien välillä, ja se päätyi demokraattisen alkiolaisen suunnan voittoon.
6. Tämä kehitys merkitsi stalinistien vahvuutta aina Neuvostoliiton horjumiseen ja romahtamiseen asti. Hävittyään politiikassa he vetäytyivä
vaikuttamaan yliopistoihin, kulttuuriin erityisesti teatteriin sekä mediaan – mikä on vieläkin näkynyt erityisesti vuosien 1917 ja 1918 julkisessa muistamisessa.
7.
Mutta demokraattisten keskustalaisten ja stalinistien kamppailu - samalla kun oikeisto ja sosialidemokraatit olivat aatteellisesti pois näkyvistä - merkitsi myös alkiolais-kekkoslaisen keskustan uutta nousua. Muihin Pohjoismaihin verrattuna
keskustan ainutaatuiset vuosikymmenet ovat kaikille tuttuja.
Seuraavassa alkuperäisiä dokumentteja sekä muistelmaa tuolta murroskaudelta.
Heti Vanhan valtauksen jälkeen joulukuussa 1968 julkaistu artikkeli
"Vanhan valtaus ja tasavallan tilanne"
Vanhan valtauksen jälkeen
"Puheenvuoro HYY:n yleiskokouksessa"
Yleiskuva ylioppilas- ja nuorisopolitiikasta vuosina ennen ja jälkeen Vanhan valtauksen.
"Nuoren keskustan kylmä sota"
Aatteellista kamppailua Ylioppilaslehdessä talvella
1969.
Vasemmiston skitsofrenia ja keskustan nousu
Ylioppilaspoliittista kamppailua Ylioppilaslehdessä syksyllä 1969
SYL, HYY, ja tasavallan tilanne
Vuoden 1968 ensimmäinen laaja ideologinen yhteenotto Jyväskylän Ideologiafoorum toukokuussa
1968
Keskustan kehitys
Vanhan valtauksessa mukana olleiden facebook keskustelu tapahtumien
kulusta. TÄSSÄ
Samat kyymykset nousivat esiin myös keskustan nuorisoliikkeessä.
Seuraavassa esimerkkejä.
Vihreän aallon alkuvaiheita
Vihreämpään yhteskuntaan tapahtumien avaukset