Risto Volasen kotisivu

National Interest 3.7.2022

Presidentti Clintonin ja Obaman neuvonantaja professori Charles A. Kupchan

Kuinka Yhdysvaltojen strategia voi menestyä moninapaisessa kylmässä sodassa

(How U.S. Strategy Can Succeed in a Multipolar Cold War)

”Lännen on nyt ajettava alas idealistisia kunnianhimoisia tavoitteitaan, ymmärrettävä, että se elää Thomas Hobbesin kuvaamassa kamppilun maailmassa, ja sen on keskityttävä jälleen suureen strategiaan, joka on ankkuroitu reaalipolitiikan käytäntöön.”

VENÄJÄN HYÖKKÄYS Ukrainaan nopeuttaa vaarallisemman moninapaisen maailman syntymistä, joka pelaa perinteisillä voimapolitiikan säännöillä. Avoin suurvaltakilpailu oli ollut suurelta osin poissa kylmän sodan jälkeiseltä ajalta, ja kiistaton amerikkalainen ensisijaisuus piti geopoliittista kilpailua jäädytettynä. Yksinapainen kansainvälinen järjestelmä on siirtynyt maailmaan, jossa valta on jakautunut laajemmin, mutta muutos tapahtui vähitellen - yhdessä Kiinan nousun ja idän nousun kanssa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan varmistaa, että tämä lisääntyvästi säännöistä piittaamaton maailma on saapunut hyvissä ajoin ennen aikatauluaan. Kremlin hyökkäys on herättänyt uudelleen militarisoidun kilpailun Venäjän ja lännen välillä. Moskovan strateginen kumppanuus Pekingin kanssa tarkoittaa, että kylmä sota II on valmis asettamaan lännen vastakkain kiinalais-venäläistä blokkia vastaan, joka ulottuu läntiseltä Tyyneltämereltä Itä-Eurooppaan.

Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten on päivitettävä suurta strategiaansa vastaavasti. Kylmän sodan päättymisen jälkeen ne ovat keskittyneet idealististen pyrkimysten tavoitteluun ja liberaalin järjestyksen globalisointiin. Niiden päivien on oltava ohi. Sitoumus pitää Naton ovi auki Ukrainalle oli kiitettävä ja periaatteellinen kanta itsevaltaisen Venäjän pyrkimyksiä vastaan loukata edelleen Ukrainan suvereniteettia, tuhota sen demokraattiset instituutiot ja kumota sen pyrkimykset liittyä länteen. Vladimir Putin ei välittänyt siitä lainkaan käynnistäessään valitsemansa sodan, jonka tarkoituksena on saada Ukraina takaisin Moskovan valtaan.

Lännen on nyt alennettava idealistisia kunnianhimoisia tavoitteitaan, ymmärrettävä, että se elää Thomas Hobbesin kuvaamassa kamppailun maailmassa, ja käännyttävä takaisin suureen strategiaan, joka on ankkuroitu reaalipolitiikan käytäntöön. Kuten ensimmäisen kylmän sodan aikana, kärsivällisen patoamisen hillitsemisstrategialla olisi pyrittävä säilyttämään geopoliittinen vakaus ja puolustamaan paremminkin kuin laajentamaan liberaalia kansainvälistä järjestystä. Yhdysvaltojen on vahvistettava eteenpäin työnnettyä läsnäoloaan sekä Euroopan että Aasian ja Tyynenmeren näyttämöillä, mikä edellyttää paitsi enemmän puolustusmenoja myös tiukasti välttämään kalliita valittavissa olevia sotia sekä kansakunnan rakentamisseikkailuja Lähi-idässä tai muilla syrjäisillä alueilla.

Kun kilpailu kasvaa Yhdysvaltojen johtaman liittoutumajärjestelmän ankkuroiman liberaalidemokraattisen blokin ja Venäjän ja Kiinan ankkuroiman itsevaltaisen kapitalistisen blokin välille, monet muut maat pidättäytyvät ottamasta kantaa. Vain noin neljäkymmentä maata on päättänyt kunnioittaa Venäjän vastaista pakotejärjestelmää, mikä viittaa siihen, että lukuisat kansakunnat - erityisesti globaalin etelän maat - istuvat aidalla sen sijaan, että olisivat kummankaan blokin puolella. Kun noin kaksi kolmasosaa maailman maista käy kauppaa enemmän Kiinan kuin Yhdysvaltojen kanssa, tehokas liittoutumattomuus voi olla useimpien kansakuntien valitsemaa politiikkaa, mikä tekee kehittyvästä maailmasta luonteeltaan ja käytännössä enemmän moninapaisen kuin luonteeltaan ja käytännöltään kaksinapaisen.

Kun Washington vähentää demokratian ja ihmisoikeuksien edistämistä ulkomailla, Bidenin hallinnon tulisi siksi pidättäytyä taipumuksestaan ilmaista geopoliittinen visio, joka jakaa maailman liian siististi demokratioihin ja autokratioihin. Strateginen ja taloudellinen tarkoituksenmukaisuus ajaa toisinaan lännen tekemään yhteistyötä itsevaltaisten hallintojen kanssa. Esimerkiksi energian hintojen hillitseminen voi edellyttää jatkuvaa yhteistyötä Iranin, Saudi-Arabian, Qatarin ja Venezuelan kanssa. Sillä välin monet maailman demokratioista saattavat hyvinkin pitää etäisyyttä uuteen idän ja lännen välisen kilpailun aikakauteen, kuten Brasilian, Intian, Israelin, Etelä-Afrikan ja muiden demokratioiden vaimeat vastaukset Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan tekevät selväksi.

Yhdysvaltojen ja sen demokraattisten kumppaneiden olisi varmasti edelleen puolustettava liberaaleja arvoja ja käytäntöjä kotimaassa ja ulkomailla ja pyrittävä jatkamaan historian kaaren jatkamista kohti suurempaa vapautta ja oikeudenmukaisuutta. Mutta heidän on lähestyttävä tätä tehtävää pragmaattisella selväjärkisyydellä ja pidettävä mielessään uudet geopoliittiset rajoitukset. Erityisesti lännen tulisi tunnustaa, että sen ensisijainen vastustaja - Kiinan ja Venäjän ankkuroima epäliberaali blokki - muodostaa paljon pelottavamman kilpailijan kuin sen Neuvostoliiton esi -isä.

Tämän todellisuuden kohtaamiseksi lännen tulisi varmistaa, että se menestyy paremmin - sekä poliittisesti että taloudellisesti - ahdasmieliset vaihtoehdot. Lännen ei tarvitse vain kerätä aineellisia keinoja voittaakseen, vaan sen on myös tarjottava onnistunut ja houkutteleva hallintomalli, joka kykenee houkuttelemaan kohti demokraattista leiriä monia maita, jotka ovat taipuvaisia välttämään asettumasta puolensa kahden blokin maailmassa, joka on jakautunut laajasti ideologisten linjojen mukaan.

Atlantin demokratioiden on siksi jatkettava puuttumista omiin sisäisiin haavoittuvuuksiinsa ja elvytettävä liberaalien instituutioiden ja käytäntöjen kotimaista perustaa. Vaikka Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan on synnyttänyt transatlanttista yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä, läntisiä demokratioita vaivannut epäliberaali populismi ei ole missään tapauksessa lopullisesti kadonnut. Yhdysvallat on edelleen syvästi polarisoitunut; viime vuoden lopulla tehdyn kyselyn mukaan 64 prosenttia amerikkalaisista pelkäsi, että Yhdysvaltain demokratia on "kriisissä ja vaarassa epäonnistua". Rehottavan inflaation keskellä republikaanipuolueen "Amerikka ensin" -siipi on valmis nousemaan marraskuun välivaaleissa. Epäliberaalinen populismi on edelleen elossa ja voi hyvin myös Euroopassa, kuten Viktor Orbanin äskettäinen uudelleenvalinta Unkarissa ja Ranskan äärioikeiston vaikuttava esitys huhtikuun presidentinvaaleissa tekivät selväksi. Atlantin molemmin puolin on vielä paljon tehtävää asioiden saamiseksi järjestykseen, jos ne haluavat varmistaa liberaalin järjestyksen kestävyyden ja maailmanlaajuisen vetovoiman.

Vaikka läntiset demokratiat pyrkivät vahvistamaan itseään sisäisesti ja valmistautumaan pitkään kilpailun aikakauteen itsevaltaisen blokin kanssa, niiden on myös tunnustettava, että toisistaan riippuvaisen maailman hallinta edellyttää ideologisten rajojen ylittämistä. Kiinan ja Venäjän blokin ja lännen välillä on alkamassa uusi kylmä sota, mutta vuoropuhelu on vielä tärkeämpää kuin ensimmäisen kylmän sodan aikana. Toisistaan riippuvaisemmassa ja globalisoituneemmassa maailmassa länsi tarvitsee ainakin jonkin verran pragmaattista yhteistyötä Moskovan ja Pekingin kanssa vastatakseen yhteisiin haasteisiin, kuten neuvotellakseen asevalvonnasta, pysäyttääkseen ilmastonmuutoksen, estääkseen ydinaseiden leviämisen, hallitakseen kansainvälistä kauppaa, hallitakseen kybersfääriä ja edistääkseen maailmanlaajuista terveyttä.

Kun länsi toteuttaa patoamisen ja sitoutumisen hybridistrategiaa, sen tulisi etsiä uusia pienryhmämuotoja maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseksi – nostamalla esille valtiot, jotka on otettava huomioon hallintotyypistä riippumatta. Ja vaikka jonkinasteinen taloudellisen tuen irrottaminen tuotannosta on nyt väistämätöntä - Venäjälle asetetut pakotteet ovat paljastaneet riskit, jotka voivat liittyä taloudelliseen keskinäiseen riippuvuuteen - länsimaisten demokratioiden tulisi pyrkiä hyödyntämään kaupallista yhdentymistään Kiinan kanssa valikoivan yhteistyön edistämiseksi.

Lännen pitäisi myös pyrkiä heikentämään nousevaa kiinalais-venäläistä blokkia etsimällä tapoja lisätä etäisyyttä Moskovan ja Pekingin välille. Juuri hyökkäys Ukrainaan on tehnyt Venäjästä taloudellisesti ja strategisesti riippuvaisen Kiinasta; Putin ei nauti olosta Xi Jinpingin apulaisena. Atlantin demokratioiden olisi hyödynnettävä Kremlin epämukavuutta tulla Kiinan nuoremmaksi kumppaniksi ilmoittamalla, että Venäjällä on länsimainen vaihtoehto. Venäjä tarvitsee Kiinaa enemmän kuin Kiina tarvitsee Venäjää, joten lännen pitäisi myös pyrkiä vetämään Peking pois Moskovasta. Pekingin varovainen vastaus Ukrainan hyökkäykseen viittaa ainakin jonkinasteiseen epämukavuuteen sen taloudellisen ja geopoliittisen häiriön kanssa, jonka Venäjän holtiton hyökkäys on aiheuttanut.

Putin on juuri lähettänyt historiaa päinvastaiseksi. Vastauksena Yhdysvaltojen ja sen kumppaneiden tulisi lieventää idealistisia tavoitteitaan ja valmistautua uuteen ja vaativaan suurvaltakilpailun aikakauteen. Samaan aikaan niiden pyrkimyksiä vahvistaa tasapainoa tasapainottaa itsevaltaista blokkia vastaan on täydennettävä strategisella pragmatismilla, jota tarvitaan etsittäessä tietä maailmassa, jossa ollaan vaikkakin säännöistä piittaamattomampia myös peruuttamattomasti riippuvaisia toisistaan.

Yleiskuva