.

Akseli Gallen keskellä vallankumousta

 

 

 

 

 

 

 

 

Viljami Puustisen kirja Gallenin veljeksistä on tuonut mieleen juuri 103 vuotta sitten eli 16.4.1917 sen vähän muistetun illan Pietarissa, jolloin Venäjän kulttuurin ja poltiikan eliitti juhli suomalaisia taiteilijoita – ja Lenin saapui sinne samana iltana mullistamaan vuosisadan historian.

 

Pietarissa oli ollut useita Suomen taiteen näyttelyitä, mutta tämä juuri maaliskuun vallankumouksen jälkeen toteutunut oli vertaansa vailla. Suomalaiset olivat auttaneet monin tavoin Venäjän oppositiota, ja nyt oli tullut aika maksaa se korkojen kera. Jo Lvovin väliaikaisen hallituksen kumottua sortotoimenpiteet Maksim Gorki sähkötti Helsinkiin:” Onnittelen sydämellisesti rakastamaani Suomea. Eläköön Suomi", ja hän sai mm. Sibeliuksen, Järnefeltin, Gallen-Kallelan ja Rissasen allekirjoittaman vastauksen: "Teidän kauttanne, vapaushengen edustajana, vapaustaistelun ensimmäisissä riveissä seisovana, tervehdimme me, suomalaiset kirjailijat, taiteilijat, kuvanveistäjät, arkkitehdit, säveltäjät ja teatterialan työntekijät, sydämemme pohjasta Venäjän vapautuksen sankareita ja heidän aatettaan, joka on maailmalle tuonut ikuisen uudistuksen. Tervehdys teille, toverit!"

 

Se antoi uutta puhtia myös jo syksystä 1916 valmistellulle näyttelylle. Venäjän johtavien kulttuurivaikuttajien Nadezda Dobytsinan ja Aleksandr Benoisin voimin sen suojelijoiksi ja tuli taiteen ja politiikan tähtikaartia, kuten mm. kuvataiteen Nikolai Altman, Konstantin Somov ja Dmitri Tolstoi (Eremitaasin johtaja), musiikin Sergei Prokofjev, Fjodor Saljapin ja kirjallisuuden Leonid Andrejev ja Maksim Gorki puhumattakaan politiikan Aleksandr Kerenskistä, Suomen asiain komissaarista Fjodor Roditsevista ja ulkoministeri Pavel Miljukovista.

 

Avajaisiin kutsuttiin myös legendaarisia vallankumouksellisia kuten Nikolai Brunein ja Vera Figner, joka oli osallistunut Aleksanteri III:n murhanneeseen salaliittoon. Myös taiteen radikaaleinta kärkeä edustaneet futuristit kutsuttiin mukaan Vladimir Majakovskin johdolla.

 

Suomalaisten vastaanotto oli keisarillisine vaunuineen ja leijonalippuineen kuin valtiovierailla. Avajaisten Suomea ylistävät ja sille suuria lupauksia antaneet uutisointein mukaan ”loistavat” puheet – kuten suomalaisten vastauksetkin niihin – olivat korkealla pilvissä. Musiikkina oli sotilassoittokunnan Porilaisten marssi ja Marseljeesi.

 

Näyttelyssä oli 291 teosta 39 taiteilijalta, ei aivan koko kärkikaartilta mutta melkein. Eero Järnefeltistä Ville Vallgreniin, Juho Rissaseen ja Helene Schjerfbeckiin.  Avajaisista suomalaiset lähtivät Marskentän tuoreille sankarihaudoille ja sitten koko lähes 200 hengen Pietarin kulttuurikerman illalliselle Donon-ravintolaan. Siellä jatkui Suomen ylistys ja suureten näkymien näkeminen lukuisin maljoin Porilaisten marssin ja Marseljeesin toistuessa. Mutta sitten tapahtui muutakin, joka ennakoi mitä tuleman piti.

 

Punaisten tulppaanien koristamassa pääpöydässä oliva Miljukov, Roditsev, Nabokov ja Ranskan suurlähettiläs Maurice Paléologue, Gorki, Gallen-Kallela, Rissanen, Järnefelt, Vallgren, Kajanus, Sergei Prokofjev, Ivan Bunin ja Alexander Benois.

 

Vanhat tuttavat ja jopa ystävät Gorki ja hänet sekä piilotellut että maalannut (kuva) Gallen-Kallela istuivat rinnakkain. Yllättäen Vladimir Majakovski laittoi tuolinsa Gallen-Kallelan ja Gorkin väliin ja alkoi syödä ja juoda heidän antimistaan. Gallen-Kallela tuijotti hämmästyneenä ja Gorki nauroi äänekkäästi. Vuonna 1933 emigranttina ensimmäisenä venäläisenä Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Bunin otti etäisyyttä, ja Majakovski kysyi häneltä "Vihaatteko minua kovasti?" "Se olisi liian suuri kunnia teille," Bunin vastasi. Sitten ulkoministeri Miljukov yritty pitää puheen, mutta Majakovski meni lähelle ja alkoi kiljua. Ranskan lähettiläs Paléologue yritti pelastaa tilannetta, mutta sai saman käsittelyn. Lopulta kaikki illallisen futuristit  tömistivät lattiaan, hakkasivat nyrkeillään pöytään ja "hohottivat äänekkäästi, ulvoivat, vinkuivat, röhkivät". Solvauksiakin sateli siinä välissä. Lopulta suomalaisetkin koettivat huonoin tuloksin rauhoittaa Buninin sanoin ”homeerista kaaosta”.

 

Myöhään illalla siirryttiin kuitenkin jatkoille. Mutta siinä välillä futuristeihin kuulunut David Burljuk pistäytyi Suomen asemalla. Sinne saapui seuraava Suomen juna mukanaan Vladimir Iljitš Lenin. Osana Saksan strategiaa hänen 30 hengen seurueensa oli päässyt lähtemään 9. huhtikuuta Sveitsistä junalla läpi Saksan kohti Ruotsia. Tukholmassa pormestari Carl Lindhagen oli pitänyt heistä huolta sekä ostanut Leninille uudet vaatteetkin. Ja Haaparannan sekä Tampereen kautta kautta nyt oltiin perillä Pietarissa.

 

Bolsevikkitoverit kuten Stalin olivat jo alkaneet veljeillä Kerenskin kanssa, mutta nyt Suomen asemalla Leninin kuultiin ”huhtikuun teesit”: rauha heti, vanha valtio ja armeija on lakkautettava, pankit ja tuotantovälineet on sosialisoitava, suurtilat on jaettava talonpojille. Burljuk kävi asemalla ottamassa vastaan Leninin ja palattuaan illalliselle hän sanoi keskellä homeerista kaaosta Leninistä Majakovskille ja hänen rakkaalleen Lilja Brikille: "Hän vaikuttaa mielenvikaiselta, mutta on hirvittävän vakuuttava."

 

Vladimir Majakovski koki Neuvostoliitossa uskomattomia vaiheita, jotka päätyivät itsemurhaan vuonna 1930. Sen jälkeen Lilja Brik protestoi urheasti Stalinille vuonna 1935 Majakovskin runojen vähäistä arvostusta. Joidenkin tietojen mukaan tämä pyyhki Brikin nimen pois telotuslistalta, ja varmasti tiedetään Stalinin kirjeestä Nikolai Jezoville: ”Majakovski on edelleen paras ja lahjakkain neuvostoajan runoilijoista. Välinpitämättömyys hänen kulttuuriperintöään kohtaan on rikos.” Vielä opiskeluaikanani 1960-1970 –lukujen vaihteessa Majakovskin siteerausten runsaudesta saattoi päätellä, minkä sortin sosialisti oli kyseessä.

 

Huhtikuussa 1917 Pietarin näyttelyn avajaisten jälkeinen viikko oli yhtä suomalaisten vieraiden juhlintaa. Sen kohokohta oli Fjodor Saljapinin kutsu tulla kuulemaan häntä oopperaan Boris Godunovina, eikä inspiraatiota Venäjän hallitsemisen tuskaan tarvinnutkaan kaukaa hakea. Kuukautta aikaisemmin Lvovin väliaikainen hallitus oli palauttanut Suomen suuriruhtinaskunnalle sortovuosina lopetetut oikeudet, ja sen kunniaksi myös poliittista valtuuskuntaa oli juhlittu näin riehakkaasti. Pari viikkoa myöhemmin Suomen Evert Huttusen, Edvard Gyllingin ja Matti Turkian valtuuskunta tuli Pietariin tapamaan Leniniä, jolla oli suomalaiset toverit koukuttanut vastaus: ”Me katsomme, että Suomelle on annettava täysi autonomia ja vieläpä oikeus erota, mutta järjestettävä sellaiset olosuhteet, että Suomi mieluummin tahtoo jäädä.”

 

Taidenäyttelyn juhlahumua alkoi kuitenkin pian viilentää lehdistöön tulleet arvostelut, eivätkä mukana olleiden venäläisten muistiinpanotkaan juuri kiittäneet. Parhaassa luomiskaudessaan ollut säveltäjä Sergei Prokofjev uskoutui päiväkirjalleen: ”Toisena lompäivänä oli suuremmoinen Suomen taiteen näyttely… Olin sen kunnakomiteassa yhdessä taiteen ja politiikan hienoimpien nimien kanssa… Näyttely osoittautui kuitenkin pitkästyttäväksi ja yksitoikkoiseksi. Ei ollut yhtään eloisaa työtä, eikä elävää väriä. Aivan kuin kaikki olisi maalattu pilvisenä päivänä.” Vallankumouksensa tielle lähteneen Pietarin runsaan polemiikin tiivisti sattuvasti Jevgeni Levinson: "Suomalaisen taiteen tyyneys ja rauha ei tarjoa sijaa meidän janollemme ja meidän rauhattomuudellemme. Pohjoisen lahtien kirkkat vedet ovat liian matalat laivoille, jotka ovat lähteneet matkalle tulevaisuuteen."

 

Ehkä joku olisi voinut jo tuolloin päätellä, että suomalainen henki oli lähdössä sekä eri että erilaiselle tielle. Ja jos vastaava näyttely olisi juuri silloin pidetty jossakin läntisessä pääkaupungissa, oma suomalainen identiteetti olisi tullut sielläkin esiin vertaamalla suomalaista taidetta niidenkin virtauksiin.

 

 

(Jatkuu tästä aiheesta.)

 

Ben Hellmanin erinomainen tutkimus  "Mnogo! Mnogoo! Mnogoo!" Suomalainen taidenäyttely Petrogradissa 1917

https://journal.fi/idantutkimus/article/view/83132/42254