Dramaattiset vuodet

Tänään tuli vuoden 6.1.1920 Uudesta Suomesta vastaan Systema Oy:n ilmoitus konekirjoituskoulusta, ja se tuo mieleen liikuttavan välähdyksen Suomen historiaa.

Konttoritarvikkeita tuovan Systeman perusti Carl Robert Mannerheim vuonna 1890. Sillä oli alallaan lähes monopoliasema 1920 –luvulle, ja vielä 1931 emoyhtiön konkurssin jälkeenkin nytkin jälkeläisiä eri puolilla maata. Kuten kuvasta näkee, se siirsi Suomessa konttorityön helmitauluista laskukoneiisiin.

Systeman draama on sen perustajassa 1835 syntyneessä Carl Robert Mannerheimissa. Tämän pojanpoikansa oli ehtinyt nähdä Ruotsista Suomeen muuttanut, Anjalan liitosta kuolemaan tuomittu, ja autonomisen Suomen Aleksanteri I:n kanssa neuvotellut ja nykytermein maan ensimmäiseksi pääministeriksi tullut isoisä Carl Erik. Isä Carl Gustaf oli tunnettu luonnontieteilijä ja ensimmäinen presidentti nykyisen Itä-Suomen hovioikeuden edeltäjässä Viipurin hovioikeudessa, jonka Nikolai II oli perustanut 1839 koska ei ollut tyytyväinen Turun hovioikeuden päätöksiin.

Carl Robert oli Suomen ruotsinkielisen eliitin ikäluokkaa, jonka vanhemmat olivat venäläis-lojalisteja, mutta joka kohtasi Snellmanin suomalais-kansallisen liikkeen nousun ja keisarin sille antaman tuen, eurooppalaisen liberalismin ja Ruotsista Suomeen propagoidun revanssihenkisen skandinavismin ristiriidat. Hänen kohdallaan tuloksena oli tulo ajan ylioppilasradikaaliksi, joka kirjoitti 1858 Ylioppilasteatteriin Ditt och Datt –näytelmän. Siinä pilkattiin sekä keisarillista hallintoa että Snellmania – tunnetuimpana näyttelijänä kenraalikuvernööriä von Bergiä pilkanneen aarian esittäjä Leo Mechelin. Von Berg yritti saada sen jälkeen koko yliopiston itsehallinnon kumottua, mutta keisari tyytyi yliopiston rehtorin Gabriel Reinin erottamiseen.

Carl Robert otti urakseen teollisuuden ja kaupan, mm. 1872 perustetussa Kuusankoski-yhtiössä ja Systemassa. Avioliitton hän solmi toisen teollisuussuvun tyttären Helene von Julinin kanssa vuonna 1862. Heille syntyi seitsemän lasta, joista Carl Gustaf Emil oli kolmantena 1867. Mutta jokin meni vinoon Carl Robertissa. Helene ja lapset elivät Louhisaaressa, mutta Carl Robert eli pitkiä aikoja Pariisissa ja Yhdysvalloissa. Huonosti menneet liiketoimet ja pelivelat johtivat konkurssiin 1879, ja jo sitä ennen Carl Robert oli muuttanut Pariisiin rakastajattarensa kenraalin ja senaattorin tyttären Sofia Nordenstamin kanssa.

Helene jäi yksin seitsemän lapsen kanssa ja kuoli 1881. Lähinnä Julinin suku otti lapset hoitoonsa. Carl Robert kävi vaimonsa hautajaisissa mutta palasi heti Pariisiin, missä solmi avioliiton Sofian kanssa 1883. Heille oli syntynyt 1882 Olga Sofia Margareta, joka avioitui sitten Mannerheimille monin tavoin läheisen Michael Gripenbergin kanssa. Hänen ylennyksensä majuriksi ja kutsumisensa päämajaan oli yksi jääkäreiden kritiikin aiheita talvella 1918. Hänestä tuli jatkossa SPR:n pääsihteeri ja Systeman toimitusjohtaja.

Tuleva marsalkka Mannerheim oli isän lähdön ja konkurssin aikaan 12 vuotias sekä äidin kuoleman aikaan 14 vuotias, ja voi vain aavistella nuorukaisen vaikean murrosiän taustana olleita kokemuksia. Isä Robert jatkoi jonkin verran itsenäisyysmielisenä aktivistina politiikassa ja koetti vielä jarrutella poikansa sotilasuraa keisarillisessa armeijassa. Mutta voi myös aavistella Carl Gustafin tunnelmia noustuaan tuon nuoruuden ja 30 vuoden jo silloin loistavan sotilasuran tehneenä keisarillisen Venäjän korkeaan eliittiin – ja tultua loppuvuodesta 1917 Suomeen työttömänä kenraalina, joka Venäjän vallankumouksen koettuaan otti aloitteen käsiinsä sen Suomeen leviämisen estämisessä.

Carl Robert ei kuitenkaan ehtinyt nähdä poikansa paikkaa Suomen historiassa. Toinen puoliso Sofia kuoli juuri ennen maailmansodan alkua 3. heinäkuuta 1914. Carl Robert palasi Suomeen ja kuoli 9. lokakuuta. Sitä ennen Eero Järnefelt ehti maalata hänestä muotokuvan, joka kertoo traagisesta hahmosta, mutta myös taiteilijan ristiriitaisista tunnelmista.

Taidemaalari Johanna Ryönänkoski tarkastelee Eero Järnefeltin Carl Robert Mannerheimia: ”Tässä pistää silmään voimakas vihreä. Se kertoo asiaa tunteneille, missä tilassa maalaus on tehty. Siinä on myös mielenkiintoinen valoratkaisu. Huoneessa on ikkuna, josta heijastuu auringonvalo käsinojaan ja hihaan. Vaikka taulussa on niin voimakas valo toisaalla, niin kasvoillakin on hirveän paljon valoa. Valo ei ole balanssissa, se on vähän järjetön. Tulee mieleen, onko taiteilija ollut jotenkin epävarma eikä ole uskaltanut jättää kasvoja varjoon vaan on lätkäissyt sinne valoa, jottei kukaan tulisi esittämään sitä kysymystä, että miksi kasvot ovat toissijaiset.”

(Johanna Ryönänkoski Eijaleena Martikaisen kotisivulla ”Min Kuusas”)

6. tammi, 2020