Dramaattiset vuodet












Toivottavasti kenenkään joulurauhaa ei häiritse, että juuri 100 vuotta sitten se häiriintyi ensin Turussa ja sitten Helsingissä. Vasta 40 vuotta myöhemmin tapahtumia alettiin romantisoida sen hetken poliittisiin tarpeisiin paljolti Väinö Linnan Pohjantähti trilogian vaikutuksesta. Se onkin sitten jatkunut näihin päiviin asti.

 

 

Turussa sos.dem. kunnallisjärjestö oli vallankumouksellisen miliisipäällikkö Lundbergin käsissä, ja kuten kuvasta näkyy puolueen lehti kaupungissa oli maltillisempien käsissä ilmeisen kriittisellä kuvallaankin viime päivien tapahtumista.

 

 

Kun Lundberg ei ollut saanut tahtoaan läpi koko kaupungissa, hän oli vetänyt miliisit kaduilta ja seurauksena oli väkivaltaisia ryöstöjä ja rähinöitä. Kunnallisjärjestö päätti suuntautua vallankumukselliselle tielle ja lähetti edustajiaan kiihottamaan muissakin kaupungeissa.

Lundberg meni Helsinkiin puhumaan tovereille ja siellä itsekin vallankumouksellinen Yrjö Sirola koetti rauhoittaa. Sirola huudettiin alas ja Lundbergia seurattiin. Tammikuun alussa Helsingin työväenkaarti julistautui itsenäiseksi punakaartiksi ja valtasi käyttöönsä kenraalikuvernöörin asunnon ja viraston eli nykyisen valtioneuvoston juhlahuoneiton - ja nimitti sen Pietarin mallin mukaisesti Smolnaksi.

Lundberg itse jatkoi matkaa Pietariin, missä hän tuli puolueen johtoa vastaan, sen vierailun aikana seuraavalla viikolla. Pari päivää myöhemmin paikalle tuli myös senaatin puheenjohtaja Svinhufvud pyytämään ja saamaan Suomelle itsenäisyyden tunnustus.

Lundbergille luvattiin Pietarin Smolnassa aseita ja viljaa, jos vaan saa vallankumouksen liikkeelle. Heti se ei onnistunut, mutta tammikuun 20. päivänä Lenin lupasi Suomen punakaartien päällikölle Ali Aaltoselle 10 000 kivääriä ja 10 tykkiä. Siitä se sitten lähti liikkeelle, Suomen vallankumous demokraattisen eduskunnan ja hallituksen kumoamiseksi. Tarvittiin vielä Suomen sos.dem. puolue-elinten päätös ja se tulikin tehokkaan junttauksen tai oikeastaan kaappauksen jälkeen 26. tammikuuta 1918.

21. joulu, 2017