Dramaattiset vuodet

Uutisia Pietarista, 20.7.1917

Pietarissa puitiin vallankumousyrityksen pyykkiä. Pääministeri Lvov ja pian Suomen kenraalikuverööriksi nimitetty valtiovarainministeri Nikolai Nekrasov syyttivät oikeusministeriä, että hän oli julkaissut syytteet bolsevikkeja vastaan ennen kuin heidän johtajansa oli pidätetty – ja saanut heidät lähtemään pakoon.

Sotaministeri Kerenski oli edellisen illan hallituksen kokouksessa vaatinut diktaattorin valtuuksia ja peruskellut sitä armeijan kurin palauttamisella. Tähän ei suostuttu, mutta Kerenskille tarjottiin pääministerin paikkaa, mihin hän taas ei heti suostunut. Kerenski lähti tapaamaan 14. ratsuväkidivisioonaa, jonka hän sitten elokuun alussa lähetti Suomeen varmistamaan eduskunnan hajottamista. Kesken puhettaan sotilaille Kerenski sai tiedon rintaman murtumisesta Romaniassa. Hän soitti Lvoville suostuvansa pääministeriksi, ja niin sitten kävikin.

Pietarissa Lenin kertoi puolisolleen Krupskajalle aikovansa mennä vapaaehtoisesti tuomioistuimeen puolustamaan itseään. ”Mene kertomaan Kameneville. Sanokaamme hyvästit. Voi olla, ettemme koskaan enää tapaa. Mutta illalla toveri Stalin suostutteli Ilichin perumaan päätöksensä ja pelastamaan näin henkensä.” Lenin lähti pakomatkalle Helsinkiin ja vältti pian sen jälkeen tulleen kotietsinnän.

Lenin ehti kuitenkin lähettää Kameneville kirjelapun: ”Meidän kesken. Jos minut kolkataan, pyydän julkaisemaan vihkoni ”Marxilaisuus valtiosta” (jonka jätin Tukholmaan). Sinikantinen sidottu…. Pidän sitä tärkeänä, sillä ei ainoastaan Plehanov vaan myös Kautsky on sotkenut.” 

(Vallankumouksen jälkeen Tukholmaan talletetut muistiinpanot julkaistiin nimellä Valtio ja vallankumous, Marxilaisuuden  oppi valtiosta ja proletariaatin tehtävät vallankumouksessa:”… tunnustetaan proletariaatin poliittinen herruus, sen diktatuuri, so. valta jota ei jaeta kenenkään kanssa ja joka nojautuu välittömästi joukkojen aseelliseen voimaan.”)

20. heinä, 2017