Vaalien
jälkeen monarkistisen perustulain tappio olisi ollut varmaa, koska eduskunta oli nyt vajaalukuinen. Vallankumouksen jäljiltä sosialidemokraattien 92 edustajasta vain selkeästi sitä vastustanut Matti Paasivuori oli paikalla. SDP:n kansanedustjista
54 oli paennut Neuvosto-Venäjälle.
Eduskunta oli nyt lomalla, ja koko maassa oli asiasta kansalaiskokouksia. Tässä vaiheessa Helsingin Snomien linja oli selkeästi
tasavaltalainen, mistä kertoo tämäkin maalaisliiton piirikokouksen julkilaustuman julkistaminnen.
Senaatti kuitenkin käynnisti toimet saksalaisen kuninkaan löytämiseksi
ja maalaisliittolaiset Kyösti Kallio ja E.Y. Pehkonen erosivat.
Lokakuussa J.K. Paasikiven hallitus vielä kerran yritti uutta monarkistista hallitusmuotoa. Monarkistien ja saksalaisten
painostus oli ollut voimakasta, ja nyt kansanedustaja Helsingin Sanomien päätoimittaja Eero Erkkokin äänesti monarkistisen perustuslain puolesta. Laki sai tynkäeduskunnassa enemmistön, mutta lopulta 8. lokakuuta sekin äänestettiin
yhdellä äänellä lepäämään yli vaalien paljolti maalaisliiton Santeri Alkion taistelun ansiosta.
Näin Suomeen valittiin 9. lokakuuta 1918 saksalainen
kuningas Hessenin Fredrik Kaarle oikeiston ja ruotsalaisten äänin vuoden 1772 hallitusmuodon pohjalta. Tasavaltalaiset eivät osallistuneet valintaan millään tavoin. Tuossa vaiheessa Saksa oli kuitenkin jo häviämässä
maailmansodan. Kun Saksan tappio sinetöitiin aseleposopimuksella 11. marraskuuta, toteutui myös Svinhufvudin ja Paasikiven monarkistis-saksalaisen linja umpikuja, ja kumpikin jätti paikkansa.
Valtionhoitajaksi valittiin Mannerheim, jonka ongelmaksi osoittautui halu liittyä mukaan Venäjän sisällisotaan hyökkäämällä Pietariin. Se hanke päättyi lopulta tasavaltalaiseen perustuslakiin 17.7.1919
ja sen perusteeella uuden presidentti K.J. Ståhlbergin valintaan Suomen presidentiksi 25.7.1919.