Kirjallisuus mainitsee Suomen vallankumouksen johdon havainneen tulleensa petetyksi vasta paettuaan tappion jälkeen
Venäjän puolelle, mutta tilanne ei kuitenkaan ole ollut niin suoraviivainen.
Tässä vaiheessa Pietarissa bolsevikkien keskuskomiteassa on jo tiedetty, että rauha
Saksan kanssa tultaisi solmimaan mahdollisimman pian. Sen tiedon kanssa myös keskuskomiteaan kuulunut Kollontai on lähetetty Suomeen: "Mutta jos näin tapahtuisi, merkitsisikö se vallankumous-sodan lopettamista, sen sodan, joka Suomessakin
on puhjennut? Ei suinkaan." Eli me teemme Saksan kanssa rauhan, joka jättää teidät sen etupiiriin, mutta jatkakaa te urhoollista taisteluanne.
Keskiviikkona 20.2.
Kollontain innostavat puheet Suomen "uskaliaalle proletriaatille" uutisoitiin samassa Tiedonantoja lehdessä kuin Saksan uudelleen alkaneet sotatoimet. Jälleen ainakin osaavimmat Suomen vallankumousjohdon toverit ovat nähneet, mitä tuleman
piti.
Kaksi viikkoa myöhemmin eli 3. maaliskuuta solmittiin Brest-Litovskin rauha, joka määräsi venäläiset poistumaan Suomesta. Samana päivänä
Suomen punakaartin ylipäällikkö Eero Haapalainen antoi käskyn yleishyökkäykseen kohti pohjoista. Kuukautta myöhemmin Tampereen taiselu oli ratkennut ja saksalaiset nousivat Hankoon.
Kun tänään näkee tuon vallankumouksen romantisointia, voi vain ihmetellä.