Marraskuun 1968 Vanhan valtauksen jälkeen, tammikuuhun 1969 mennessä opiskelijaliikkeiden aatteelliset rintamat olivat muuttuneet nopeasti ja dramaattisesti.
Seuraava uusalkiolainen artikkeli ilmestyi keskellä tuiminta kamppailua kohti syksyn 1969 ylioppilaskunnan edustajiston vaaleja, joissa Keskustan paikkamäärää nousi yhdestä kuuteen. Sama kehitys toteutui koko maassa.
Ylioppilaslehti, tammikuu 1969
Vasemmiston skitsofrenia ja keskustan nousu
Maanosan aatteellinen kehitys on tehnyt melkoisen kepposen
tasavallan vasemmistolle: 60-luvun alun vasemmistoradikalismin huomataan nyt perustuneen ajatteluun, jonka jyrkkä kritiikki on miltei ainoa yhdistävä tekijä
niille, joita on nostettu nuorison liikehdinnän profeetoiksi. Tätä solmua olen selvitellyt monen kertaan monessa paikassa. Yhtään vastausta ei ole tullut veljiltä vasemmalla.
Ymmärrän hyvin esimerkiksi nuorten demarien pulman: asevelisosialisteja ei vielä ole taltutettu, ja nyt
havaitaan nuorimmankin polven piirissä ainakin kolme syvästi ristiriitaista suuntausta. Vaikenemalla on uskoteltava itselle ja muille aatteen yhtenäisyyttä. Mutta miten käy, jos puolueen oikeisto - sinänsä toivottavasti
- selätetään. Koivisto ja Linnamo ja kaikki 60-luvun alun radikalismille uskollisina pysyvät saavat lopullisesti maksimoida tasavaltaa mielensä mukaan eli keskittää valtaa, väestöä ja kulutusta koko puolueen
voimalla.
Vallankumoususkoon palanneilla on yhä suurempi syy ilmavaivoihinsa. Harvat ihmisyysaatetta lähellä
olevat joko tinkivät yhä enemmän periaatteistaan tai tuntevat puolueen yhä vieraammaksi: ennemmin tai myöhemmin on esimerkiksi Tuomiojan selvennettävä kantansa.
Ei ole syytä epäillä vasemmistolaisen hyvää tahtoa. Mutta on kyseenalaista riittääkö politiikassa henkilökohtainen hyvyys, jos
hyvää tarkoittavan toiminnan tuloksena on yhä enemmän ihmistä ja yhteiselämää ruhjova yhteiskunta. Toisen katsomuksen - positivistisen yhteiskuntatiedon - avulla tehdään systeemi ihmiselle vaikeaksi ja saman
lipun alla toisen katsomuksen - jonkin marxtulkinnan - avulla voivotetaan systeemin heikkoutta. Toisin sanoen toisen katsomuksen avulla tehdään varsinaiset poliittiset päätökset ja toisen katsomuksen avulla hankitaan päätöksistä
kärsivien kannatus.
"Kritiska studier" -vihkon numerossa 3/ -68 Joachim Israel luonnehtii kahden
vastakkaisen katsomuksen pohjalta toimimisen yksilötasolla skitsofreniaksi. Israelia mukaillen voitaneen kuvaa soveltaa myös ryhmätasolle.
Muuta hankaluutta
Suomalaisen yhteiskunnan oikuttelu ei kuitenkaan rajoitu vain aatteelliseen kehitykseen. Myös
väestörakenteen muutos on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan vasemmistolle pettymyksen. Suomi ei ole ollut eikä tule koskaan olemaan varsinainen teollisuusmaa.
Kun teollistuminen meillä alkoi, sen vaikutus politiikkaan ja kulttuuriin oli keskeisesti päinvastainen kuin tyypillisissä teollisuusmaissa. Tämä johtui siitä, että
ensimmäinen suurteollisuutemme oli puunjalostusta: muutamat pitkälle automatisoidut tehtaat nimenomaan tukivat ja voimistivat maaseutua esimerkiksi puunhinnan muodossa. Eikä tässä kyllin.
Muun teollistumisen päästyä todella vauhtiin, tekniikka on edennyt niin pitkälle, että teollisten työpaikkojen lukumäärä ei enää
juuri lisäänny, vaan maatalouden pienenevä osuus siirtyy suoraan palveluelinkeinoihin. Samaan aikaan myös teollisuustyöväestö keskiluokkaistuu. Maatalousyhteiskunnasta tulee suoraan keskiluokkainen palvelusyhteiskunta. Sivutuotteina
näyttää syntyvän - Linnamon armosta - kaksi uutta köyhäläisten luokkaa: ne jotka jäävät kehitysalueelle ja ne jotka muuttavat sieltä pois.
Jos halutaan, voidaan sanoa, että edellä olevan hahmotuksen metodi on radikaalisti revisioitua marxismia (niin radikaalisti ettei se ole marxismia). On
luontevaa päätellä, että se taloudellinen toiminta, johon yksilö osallistuu, vaikuttaa osaltaan yksilön tietoisuuteen. Mutta suorastaan käsittämättömästä valaistuksen puutteesta on kysymys jos ei
nähdä, että talous ja näin ollen tietoisuus ovat nyt erilaiset kuin mitä Marx ennusti.
Keskustan
asema
Maalaisliiton synty oli osa yleiseurooppalaista populistista liikettä, joka taas puolestaan oli ruraalinen rinnakkaisilmiö urbaanille
anarkismille. Teesinä oli, ettei alkanut teollisen yhteiskunnan muoto palvele ihmistä ja yhteiselämää; kuten anarkismi myös populismi näki jo lähes sata vuotta sitten marxismin käytännölliset seuraukset.
Populistisen "kolmannen vaihtoehdon'' aatteellinen pohja oli - osaksi Tolstoihin viittaava - ihmisyysaate. Venäläinen
narodniki -liike murtui ja muuntui vallankumoukseen. Muiden slaavilaisten maiden populistit rutistuivat viime sodassa rintamien väliin. Vain pohjoismaissa eurooppalainen populismi säilyi elävänä. Suomessa sille antoi lisää
voimaa edellä kuvaillun teollisen kehityksen korostuminen.
Kun nuoret miehet ryhtyivät 50- luvun
lopulla hajottamaan kansallisuusaatteen varaan jäykistynyttä umpiotamme, tällä toiminnalla oli tunnetusti läheinen poliittinen yhteys keskustaan; elettiin tyyrien, siikaloiden, louneloiden, skyttienaikaa. Tällöin positivistinen
sosiologia ja taloustiede olivat oiva väline monien ikuisiksi tarkoitettujen vuorenvarmuuksien läpivalaisuun.
Mutta kritiikin kritiikkiä kaipaavat välineet muuttuivat pian uskonasioiksi: ruvettiin dogmaattisesti vannomaan, että läpivalaisulla saatu luurankokuva ihmisestä ja yhteiselämästä olisi ainoa tosi ja sallittava.
Tämä tapahtui siis meille 60-luvun alkupuolella. Esimerkiksi Saksassa käytiin Metodensreit vuosina 1890-1920.
Edellä viitattiin keskustapuolueen aatteelliseen taustaan: muutos maalaisliitosta keskustapuolueeksi oli ihmisyysaatteen soveltamista nykyiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Myös tasavallan liberaalien aatteellinen pohja on sellainen,
ettei 60-luvun alun uudella dogmatiikalla ollut mahdollisuutta saada jalansijaa keskustassa. Sen sijaan vasemmistossa oli pohja valmiina; eräs SKP -läinen marxtulkinta tosin aiheuttaa jatkuvasti hankaluuksia. Uusi dogmatiikka samaistui vasemmistoon.
Koska dogmatiikka oli uusi, se samaistui myös edistykseen. Näin edistys samaistui vasemmistoon. Ja nyt tämä
meikäläinen toissavuoden edistyksellinen ajattelu on joutunut globaalisti nuoren kritiikin kohteeksi. Pelkkä vaikeneminen ei tällä kertaa riitä selvittämään asiaa. Melkein koomisia piirteitä on tullut kuvaan,
kun vasemmistoveljet toisaalta kieltäytyvät tunnustamasta - ehkä itsel leenkin - tilannettaan, mutta toisaalta ovat punaisia mustasukkaisuudesta kun muut nyt ottavat ja vievät heiltä sen tunnetun edistyksen lipun.
Meidän pointti
Ja paljon ennen uuden dogmatiikan läpilyöntiä Suomessa kritiikki oli kuitenkin jo alkanut sosiaalifilosodian piirissä. Suurin piirtein meikäläisen läpilyönnin aikoihin näyttävät uuden dogmatiikan
käytännölliset seuraukset käyneen pisimmälle ehtineissä maissa todella tuntuviksi.
Näyttää
siltä, että mannermaalla suora toiminta alkoi ennen kuin työ filosofian osastoissa oli saatu käytännöllisen toimintaohjeen asteelle. Mutta kun liikkeelle oli lähdetty, profeetoiksi kelpasivat ilmeisesti kaikki ne, jotka olivat
harjoittaneet siedettävän korkeatasoista positivistisen yhteiskuntatiedon ja siitä seuraavan yhteiskunnan kritiikkiä. Mutta koska melkein kaikki olemassa olevat puolueet ovat itse olleet tekemässä systeemistä vaikeaa, kritiikkiei
saanut niissä kannatusta. Oppositiosta tuli ulkoparlamentaarinen.
Suomessa on positivistisen yhteiskuntatiedon
kritiikki ollut pitkään kansainvälistä huippua. Ja tässä on pointti: koska meillä edellämainituista historiallisista syistä on olemassa valmiina, antipositivistinen, sekä kapitalistiseen että sosialistiseen
yhteiskuntaan kriitillisesti suhtautuva keskusta-liberaali suuntaus, on ymmärrettävää, että positivismin kritiikki ja sosiaalifilosofian uusi aalto löysi meillä tukijakseen valmiin poliittisen liikkeen.
Tähän on joillakuilla tapana vastata kysymällä, missä se näkyy, ja sulkemalla sitten korvansa. Ajankohtainen
esimerkki on koulun ja korkeakoulun uudistaminen. Huvittavaa on ollut nähdä hätä ja harmi vasemmalla ja oikealla, kun koulu ja korkeakoulu sekä koululaisten ja opiskelijoiden asema uudistuvat kepulaisen ministerin johdolla enemmän
kuin edeltäneen vuosisadan aikana. Tyyliltään ja logiikaltaan Holapan ja Sumun Virolaiseen kohdistamien hyökkäysten vaatimattomaan sarjaan on luettava sekin toiminta, jolla HYY:n hallitusta on yritetty viime aikoina tehdä hysteeriseksi.
Muuta
Kuten tunnettua, osa nuorison liikehdinnästä luonnehditaan usein "uudeksi vasemmistoksi". Vähäinenkin tämän käsitteen raapu tus tekee selväksi, että tähänkin osakäsitteeseen sisältyy monia
erilaisia virtauksia. Radikaalina revisionistina (niin radikaalina, etten ole marxilainen) on kantani, että kunnon puhdistuslaitoksen avulla näistä monenlaatuisista virtauksista voi suodattaa juomakelpoistakin ainesta. Ovathan nämä
suuntaukset usein leimallisimmin ja joskus ainoastaan urautuneen oikeiston kritiikkiä.
Risto Volanen