Vaikka Suomi on kytkeytynyt
Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, suomalainen keskustelu seuraa sitä varsin vähän. Itse Yhdysvalloissa laajan keskustelun valtavirraksi syksyn aikana muodostunutta analyysiä edustaa hyvin professori Hal Brandsin artikkeli
viime viikonvaihteessa.
Turvallisuuspolitiikan sotilaalliselta osalta puolustusvoimien komentaja kenraali Timo Kivinen viestii määräajoin julkisuuteenkin
reaalista tilannekuvaa. Vastaavasti Yhdysvalloista on julkisuudessa saatavilla Naton sekä Yhdysvaltojen Euroopan ja Afrikan joukkojen komentajan Christopher Cavolin Senaatin kuulemisessa anatama varsin seikkaperäinen kuva (TÄSSÄ), miten Suomen ja Ruotsin Natojäsenyys nähdään Washingtonissa. Pohjola on jatkuvasti Yhdysvaltojen omaa Venäjän vastaista geopoliittista raja-aluetta, jonka turvaaminen on sen omassa intressissä
ja jolle se ei myöskään halua kriisin laajenevan - ja on varsin todennäköisesti viestinyt sen myös Moskovaan.
Vuonna 1983 syntynyt
Hal Brands on Johns Hopkins yliopiston professori ja yksi keskeisistä uuden polven ulkopolitiikan tutkijoista ja keskustelijoista mm. uutistoimisto Bloombergin kolumnistina. Hän on julkaissut useita kirjoja Yhdysvavaltojen ulkopolitiikan historiasta,
vuoden alussa "Kamppailu iltahämärässä, mitä kylmä sota opettaa meille suurvaltojen kilpailusta tänään" (The Twilight Struggle: What the Cold War Teaches Us about Great-Power Rivalry Today). Se analysoi kylmän
sodan rankaa, kaikki elämänalueet käsittänyttä kamppailua Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä ja tekee johtopäätöksiä nyt alkaneeseen "kylmään sotaan 2." Sitä jatkaa uusin "Vaaravyöhyke:
"Tuleva konflikti Kiinan kanssa" (Danger Zone: The Coming Conflict with China), jonka viesti on lisääntyvä sodan vaara Kiinan kanssa, mutta myös sen todellisen voiman suhteellisuus. "Tragedian opetukset" (The Lessons of Tragedy) puolestaan
sanoo historian opettavan, että ulkopolitiikka on traagista, ja siihen on parasta varautua.
Kolumnistiana Brands on ollut maansa merkittävistä tutkijoista
yksi lujimman Venäjän ja Kiinan vastaisen linjan kannattajista mutta samalla myös kylmäverinen reaalisen tilanteen kuvaajista. Sitä ilmentää myös tämä Washington Postin tilannekuva Yhdysvaltojen Ukrainan politiikasta.
Aikaisemmin perinteiset realistit kuten Henry Kissinger, Graham Allison, Charles Kupchan ja Stephen Kotkin ovat viime keväästä alkaen ennakoineet Brandsin nyt analysoimaa presidentti Bidenin hallinnon kysymyksenasettelua.
Hal Brands
Washington Post 27. marraskuuta 2022
Ukrainan
voitoista voi tulla ongelma Yhdysvalloille (käännös RV)
Ukraina on saavuttanut toisen suuren voiton sodassaan Venäjän aggressiota vastaan: Khersonin
vapauttamisen ilman uuvuttavaa kaupunkitaistelua. Voitto sai kuitenkin vastaan ristiriitaisia viestejä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin hallinnolta hyvin arkaluonteisesta aiheesta: pitäisikö ukrainalaisten aloittaa rauhanneuvottelut Venäjän
kanssa.
Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtajan kenraali Mark Milley väitti, että Kiovan
hallituksen olisi etsittävä ratkaisua ennen kuin konfliktista tulee ensimmäisen maailmansodan kaltainen pattitilanne. Muut Yhdysvaltain virkamiehet vastasivat takaisin sanoen, että Washington ei koskaan pakota Ukrainan presidentti Zelenskiä
neuvottelemaan tai tekemään myönnytyksiä. "Ei mitään Ukrainasta ilman Ukrainaa", Biden lupasi.
Se oli harvinainen
suhteellisen kurinalaisen hallinnon retorisen sotkuisuuden osoitus, joka heijastaa todellista epävarmuutta neljästä kriittisestä kysymyksestä - joista vähäisin ei ole se, vahvistaako vai heikentääkö pitkä
sota Yhdysvaltoja.
Kuukausien ajan Venäjän joukot olivat olleet alttiina Khersonissa, ja 20 000 sotilasta piti haavoittuvaa rannan
päätä Dnjpr -joen oikealla rannalla, lähellä paikkaa, jossa se virtaa Mustaanmereen. Ukrainalaiset hyökkäsivät käyttäen Yhdysvaltojen toimittamia korkean liikkuvuuden tykistörakettijärjestelmiä
ja muita aseita eristääkseen nämä joukot ja jauhamalla ne sitten metodisella hyökkäyksellä. Venäläiset eivät voineet ylläpitää asemaansa ikuisesti; he vetäytyivät marraskuun alussa
sen sijaan, että eristetyt, huonosti huolletut yksiköt olisi vangittu tai tuhottu.
Se oli vain yksi Ukrainan voitoista syyskuun alusta
lähtien, mukaan lukien suurten alueiden vapauttaminen Harkovan ympärillä koillisessa ja Karchin sillan katkaiseminen Venäjältä Krimille. Mutta jos Bidenin hallinto näyttää yhtäkkiä ristiriitaiselta sodan
kulusta, se johtuu siitä, että useat keskeiset haasteet uhkaavat.
Ensinnäkin, onko Ukraina matkalla kohti uusia voittoja vai jauhavaa
umpikujaa? Toisaalta Khersonin vapauttaminen on tuonut Ukrainan joukot Venäjän jäljellä olevat huoltoreitit Krimille HIMARS- ohjusten ulottuvuusalueelle, kun taas tämän voiton vapauttamat joukot voivat valmistautua uusiin hyökkäyksiin
muualla.
Toisaalta Ukrainan taistelujen rasittama armeija saattaa tarvita lepoa. Se voi myös kohdata kovempaa vastarintaa, kun Venäjän
joukot lisäävät lukumääräänsä liikekannallepanon tuomien varusmiesten ansiosta; lyhentävät huoltolinjojaan; vahvistavat kaivautumistaan ja muita puolustusasemia; varustautuvat kestämään edessä
olevaa sään kylmenemistä. Ollakseni oikeudenmukainen, ukrainalaiset ovat yllättäneet skeptikot aiemmin. Mutta kun otetaan huomioon, että he ovat nyt puristaneet Venäjän pois haavoittuvimmista asemistaan, seuraavat askeleet
voivat olla vaikeampia.
Toiseksi, kuinka todennäköistä on eskalaatio? Putin on uhannut käyttää ydinaseita pitääkseen
hallussaan viittä aluetta, jotka hän on laittomasti liittänyt itseensä vuodesta 2014 lähtien. Ukraina on edennyt suoraan näiden punaisten viivojen yli Itä-Ukrainassa ja Khersonissa. Krim on kuitenkin keskeisempi Putinin kertomuksessa
Venäjän ylösnousemuksesta; sen menetys voisi heikentää hänen poliittista arvovaltaansa vakavammin kuin mikään aikaisempi käänne. Joten viimeaikaiset tapahtumat eivät ole täysin hiljentäneet niitä
hallinnon jäseniä, joiden mielestä epätäydellinen rauha voi olla parempi kuin pieni katastrofiriski.
Kolmanneksi, pysyykö
Ukraina-myönteinen koalitio koossa? Eurooppalaiset liittolaiset ovat olleet enimmäkseen vakaita; Ukrainan voitot ovat todennäköisesti varmistaneet kansainvälisen tuen läpi talven. Rehelliset tarkkailijat, mukaan lukien ulkoministeri
Antony Blinken, myöntävät, että Putin ei ole osoittanut kiinnostusta kompromisseihin.
Silti Bidenin tiimi pyrkii edelleen
välttämään skenaarion, jossa Ukrainan nähdään estävän diplomatian, kun Eurooppa - ilman Venäjän energiatoimituksia - kärsii taloudellisesti rankaisevasta talvesta. Valkoinen talo saattaa myös
olla huolissaan siitä, mitä republikaanien johtama edustajainhuone merkitsee Amerikan kannalle Ukrainan avusta ensi vuonna.
Oletettavasti
tästä syystä hallinto kehotti Zelenskiä perääntymään aiemmasta lausunnostaan, jonka mukaan Ukraina neuvottelisi vain Venäjän seuraavan johtajan kanssa, joka oli käytännössä tehnyt hallinnon
muutoksesta Moskovassa länsimaisen sodan tavoitteen. Jos Ukraina haluaa sodan voittamiseen tarvittavaa tukea, sen on osoitettava, että se on valmis neuvottelemaan sodan lopettamisesta.
Lopuksi, auttaako vai vahingoittaako pitkittynyt konflikti Yhdysvaltoja? Jos tämä sota on aiheuttanut Ukrainalle hirvittäviä kustannuksia, se on ollut Washingtonille strateginen yllätys. Venäjän
armeija on raunioina. Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö laajentaa ja vahvistaa puolustustaan. Kiina kohtaa suurempaa vastarintaa Länsi-Tyynellämerellä, kun Japani, Taiwan ja Australia nopeuttavat sotilaallisia valmistelujaan.
Euroopan kansat, jotka nyt näkevät riippuvuuden huonot puolet yhdestä pakottavasta itsevaltiudesta, harkitsevat uudelleen siteitään toiseen: Pekingiin. Keskellä Putinin jatkuvia kamppailuja Ukrainassa hyökkäävä
autoritaarisuus ei enää näytä tulevaisuuden aallolta.
Silti keskeiset virkamiehet ihmettelevät, onko Yhdysvallat jo
hyödyntänyt kaikkia Ukrainan sodan tarjoamia etuja. Ajan myötä kustannukset voivat nousta - häiritsemällä muita alueita, kuluttamalla niukkoja ammusvaroja, altistamalla muualla puhkeaville kriiseille.
On olemassa toisiaan vastaan olevia näkökohtia: Pitkä sota, joka paljastaa, kuinka säälittävän riittämättömäksi Yhdysvaltain
puolustusteollinen perusta on tullut, voi pakottaa kansakunnan suhtautumaan vakavasti uudelleenaseistukseen. Silti, jos tilanne Taiwanin salmessa heikkenee niin nopeasti kuin amerikkalaiset virkamiehet sanovat, Ukrainan konfliktin varsin nopean lopettamisen
palkkio voi nousta.
Kaikista keskusteluista ja ongelmista, jotka piilevät viimeaikaisten neuvottelupuheiden takana, ehkä kiireellisin
on pelko siitä, että Washingtonilla ei vain ole riittävästi aikaa tässä maailmassa.