Blogi

  

 

Esitän osaltani osanoton Heikki Haaviston läheisille, ja muistan häntä sekä kunnioituksella että paljosta kiittäen.

 

 

 

 

Heikki Haaviston hienossa "Itse asiassa kuultuna" haastattelussa viitattiin pellervolaisen osuustoiminnan vaiheisiin EU -ratkaisun murrosvuosina. Se on vähän tunnettu kotirintaman osa hänen toiminnastaan. Seuraavassa siitä mukana olleen havaintoja.

 

 

Heikki Haavisto oli nuorena aktiivinen keskustanuori, ja häntä oli pidetty nuorisojärjestön tulevana puheenjohtajana. Hänestä tuli kuitenkin MTK:n toiminnanjohtaja 1967 samoihin aikoihin, jolloin liityin Nuoren Keskustan Liittoon. Seuraavina vuosina tutustuin häneen monissa yhteyksissä, ja kun keväällä 1972 etsin ensimmäistä työpaikkaa menin pyytämään apua häneltä. Hän kehotti menemään Metsäliittoon tapaamaan Manne Pakkasta, ja niin aloin työni Metsäliitossa projektisihteerinä vastuualueena kerätä pääomaa Metsäliiton Metsä-Botnian tehtaalle Kaskisiin.

 

 

Aika kului ja keväällä 1991 alkoi Haaviston johdolla pitkäaikainen yhteistyö.

 

 

 

Berliinin muuri murtui marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä vuonna 1989. Neuvostoliitto lakkautettiin 25. joulukuuta 1991. Suomen hallitus jätti EU -jäsenyyshakemuksen maaliskuussa 1992.  Maaliskuun 1. päivänä 1993 alkoivat neuvottelut unionin kanssa. Sen jälkeen oli lokakuussa 1994 kansanäänestys, ja Suomesta tuli EU:n jäsen 1. tammikuuta 1995.

 

 

Syksyllä 1990 MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto, toiminnanjohtaja Markku Nevala ja Pellervon toimitusjohtaja Samuli Skurnik kokoontuivat MTK:n Tapiolan saunakammariin keskustelemaan MTK:n ja Pellervon kehittämisestä tulevien haasteiden valossa. Mukaan oli kutsuttu myös Yleisradion suunnittelu- ja koulutustoiminnan apulaisjohtaja, joka oli vuodesta 1985 alkaen ollut mukana kehittämässä Yleisradion selviämistä sähköisen viestinnän muutoksessa avoimilla markkinoilla.

 

 

Jossakin illan vaiheessa Heikki Haavisto kysyi, miltä tämä tilanne Ristosta näyttää. Piirsin ja analysoin taululle Michael Porterin kuvan arvoketjusta kilpailuympäristössä. Siinä sovelsin Ylessä käyttämääni sähköisen viestinnän arvoketjun mallia maatalouden arvoketjuun - alkutuotannon panoksista maatalouteen, jalostukseen, kauppaan ja kuluttajiin. Sen perusteella hahmottelin, mitä vuosikymmeniä suljetun elintarvikeketjun eri osissa tapahtuisi markkinoiden avautuessa Suomen liittyessä Euroopan Unionin jäseneksi.

 

 

Seuranneessa keskustelussa Heikki Haavisto sanoi pitäneensä minua aina teoreetikkona, mutta tuossa näyttäisi olevan sen verran ainesta, että voisitteko Risto, Markku ja Samuli miettiä, mitä se merkitsee MTK:n ja pellervolaisen osuustoiminnan kehittämisen ja koulutuksen kannalta. Teimme työtä käskettyä ja saimme valmiiksi muistion, jossa ehdotettiin Pellervon ja MTK:n koulutustoiminnan yhdistämistä Pellervo-Instituutti Oy:ksi.

 

 

Kun Heikki Haavisto oli hyväksynyt tekstin, Nevala ja Skurnik kutsuivat käymään Simonkadulle ja ehdottivat, että ryhtyisin Pellervo-Instituutin johtajaksi. Sen hallituksen puheenjohtajaksi tulisi Heikki Haavisto ja pääomaksi miljoona markkaa. Tehtävänä olisi suunnitella ja johtaa Instituutin toimintaa tavoitteena auttaa maataloutta ja osuustoimintaa selviämään tulevasta murroksesta. Heikki Haavisto valmisteli kotirintamansa uutta ryhmitystä vastaamaan tulevan ulkoisen rintaman vaatimaan järjestykseen.

 

 

Olin silloin saanut Yleisradiossa nimityksen toiselle kaudelle, mutta pääjohtajaksi oli tullut Reino Paasilinna, joka oli aloittanut talon sisällä vanhan kulttuurin paluun. Mutta olin myös ollut mukana erityisesti Mauri Pekkarisen kanssa Esko Ahon taustaryhmässä keskustan vaalikampanjassa, joka näytti etenevän kohti voittoa. Sen onnistuessa olisin ehkä voinut tavalla tai toisella jatkaa yhteistyötä tulevan pääministerin kanssa.

 

 

Siksi kieltäydyin Nevalan ja Skurnikin ehdotuksesta, ja aloin ajaa kohti Järvenpäätä Ylen uudella työsuhdeautolla, johon oli pari päivää aikaisemmin asennettu maitopurkin kokoinen ihmelaite, jota kutsuttiin kengäksi. Kulttuuritalon kohdalla se pirisi ensimmäistä kertaa, ja puhelimessa oli Heikki Haaviston sihteeri Tuomola. Hän pyysi tulemaan takaisin, koska puheenjohtaja Haavisto haluaisi vielä keskustella.

 

 

Palattuani Simonkadulle Haavisto esitti käsityksensä tulevaisuudesta ja pyysi vielä harkitsemaan perustettavan Pellervo Instituutin johtamista. Hänen mukaansa Euroopassa alkanut muutos tulee johtamaan väistämättä siihen, että Suomenkin maatalouden on tavalla tai toisella sopeuduttava EU:n maatalouspolitiikkaan. Hän tulee sitä vastustamaan, mutta tavalla tai toisella se tulee toteutumaan. Edessä on suuria haasteita sekä viljelijöille että osuustoiminnalle. Etkö voisi ottaa vastuullesi MTK:n ja Pellervon koulutustoimintaa, joka osaltaan auttaa koko elintarvikeketjua uudistumaan ja kohtaamaan tulevat haasteet.

 

 

Keskustelu Haaviston kanssa melkein ratkaisi asian. Vuoden 1991 eduskuntavaalien iltana olin viimeistä viikkoa töissä Ylessä ja mukana seuraamassa vaalistudiota. Kun Keskustan voitto oli varmistunut, puheenjohtaja Ahon piti päästä vaalivalvojaisiin puoluetoimistoon Pursimiehenkadulle, ja tarjosin kyydin. Sen aikana jännitin vielä kahden vaiheilla, ehdottaisiko hän vaalitaistelun ajan intensiivisen yhteistyön jatkamista. Kun sitä ei tullut, jatkoin suoraan kotiin Järvenpäähän.

 

 

 

Pellervo-Seura ja MTK olivat syntyneet Suomen itsenäistymisen ajan alkuvaiheissa vanhasuomalaisten johdolla, mutta maaseudun johtavaksi poliittiseksi liikkeeksi kuten myös lopulta sen järjestöjen oli tullut nuorsuomalainen Maalaisliitto. Mutta vaikka erilaisten järjestöjen roolit paiallisella tasolla olivat varsin selvät, ne toimivat valtakunnan tasolla myös yhteen. Aina 1980 -luvun lopulle se oli suljetussa ympäristössä muodostanut hyvin toimivan ja keskitetysti johdetun kokonaisuuden. Ensimmäisessä työpaikassani Metsäliitossa olin havainnut, miten MTK:n puheenjohtaja Veikko Ihamuotila käsitteli osuustoiminnallisten yritysten ylintä palkattua johtoa. Puheenjohtaja Haaviston ote oli retoriikaltaan kuivempi, mutta varsin pian saattoi havaita, kuka oli yhtä lailla alan suvereeni johtaja.

 

 

Uuden tulokkaan piti aluksi sulatella, mitä ihmettä tarkoitti Haaviston luja ote ja aivan toisenlainen avoin tilannearvio talven työhönottokeskustelussa. Sitä auttoi lukemani kenraali Heinrichsin Mannerheim -elämänkerta. Kun Heinrichs pian talvisodan jälkeen uutena esikuntapäällikkönä ilmoittautui esimiehelleen, tämä totesi järkyttyneelle alaiselleen, ettei ollut koskaan pitänyt vuoden 1920 Tarton rauhan rajaa kestävänä. Ehkä nytkin olisi kysymys siitä, että väistämättä tulevassa kriisissä tämän pienen maan johtajan on saavutettava paras mahdollinen tappio – mutta pidettävä ennalta se omana tietonaan, eli pelattava kortit lähellä liivejä kuten opettajani Graham Allison oli sanonut Harvardissa menestyvistä Yhdysvaltojen presidenteistä.

 

 

Kuvaan kuului, että aivan alkuvaiheissa osallistuimme Haaviston johdolla Harvardin Business Schoolin kilpailustrategian ohjelmaan ja jatkossa saman talon opetusta käytiin kuulemassa moneen kertaan. HBS:ssä jopa kirjoitettiin omille oppilaille kaksi "business casea" Suomen osuustoiminnan haasteista, ja kävimme pellervolaisella joukolla osallistumassa paikan päällä niiden opetukseen.

 

 

Kuvaan myös kuului, että sotien jälkeen maan työvoimasta oli ollut puolet maa- ja metsätaloudessa ja 1990 -luvun alkaessa enää viisi prosenttia. Ensimmäiset muutoksen merkit olivat 1980 -luvun puolivälistä alkaen hintasäännöstelyn purkaminen, kilpailuviranomaisen aktivoituminen ja lopulta Suomen EU -jäsenyyshakemuksen valmistelu.

 

 

 

Pellervo-Instituutti aloitti huhtikuussa 1991, mutta uusi arki oli tullut sitä vastaan heti sen perustamisen uutisoinnin jälkeen. Tuottajain Lihakeskuskunnan, TLK:n toimitusjohtaja Voitto Koskenmäki oli vanha tuttavani ja hän kutsui kertomaan Pellervo-Instituutista osuustoiminnallisten lihanjalostusyritysten eli Tuottajain Lihakeskuskunnan TLK:n jäsenosuuskuntien kolmen yrityksen toimitusjohtajalle – Seppo Paatelaiselle, Paavo Jauhiaiselle ja Voitto Sarlinille. Heidän ruumiinkielestään aavistin jotakin erikoista ja puhuin varovaisesti.

 

 

Pian selvisi, että toimitusjohtajat olivat samana aamuna sopineet, miten TLK:n jäsenosuuskunnat lakkauttavat TLK:n - kertomatta ennalta sen enempää TLK:n toimitusjohtajalle kuin MTK:n johdolle eli Heikki Haavistolle. Hän kuitenkin tunnisti, missä mentiin ja toimi sen mukaisesti.

 

 

Markkinat olivat pysyneet suljettuina ja tuottajahinnat sovittiin jatkuvasti maataloustuloneuvotteluissa. Tulevassa EU -maailmassa samoilla avoimilla markkinoilla kilpailtaisi Euroopan tehokkaimpien tuottajien ja jalostajien eli lähinnä tanskalaisen kanssa. Tuottajahinnan ratkaisisi osuustoiminnallisen yrityksen tilityskyky ja sen päälle tulevan maatalouden tuen määräisi EU:n yhteinen maatalouspolitiikka sekä sen sallimat kansalliset tuet.

 

 

TLK:n jäsenosuuskunnat hajottivat oman keskusosuuskuntansa, koska investoimalla Vantaan HK:n ruokataloon se oli alkanut MTK:n tuella kilpailla jäsentensä kanssa, ja koska suljetun talouden ajan perintönä maassa oli kolme osuustoimintapohjaista liha-alan yritystä ja 40-50 % ylikapasiteetti. Jalostuksen yksikkökustannukset olivat tanskalaiseen verrattuna noin 2-3 kertaiset, samoin tuottajahinnat.

 

 

Vastaava tilanne oli myös maitosektorilla. Samaan aikaan kilpailuviranomainen alkoi vaatia muutosta myös Valion toimintaan. Syksyllä 1991 Valion toimitusjohtaja Iikka Haka arvioi, että prosessiteollisuuden lähtökohdista laskien Suomen maidonjalostuksen kapasiteetista oli käytössä noin 25 prosenttia. Siksi myös meijerialalla markkinoinnin ja hallinnon yksikkökustannukset olivat Tanskaan verrattuna 2-3 kertaiset, kuten tuottajahinnatkin.

 

 

Ensimmäinen kouriintuntuva varoitus osuustoiminnan murroksesta tuli, kun Hankkija-Novera Yhtymä haettiin konkurssiin 3. heinäkuuta1992. Muutamaa päivää aikaisemmin päärahoittajan eli KOP:n edustaja halusi tavata ja keskustella MTK:n ja Pellervon johdon kanssa kysyen Hankkijan omistajaa, jonka kanssa voisi neuvotella. Me pellervolaiset istuimme KOP:n edustajien kanssa Pellervon vetäytymistilassa Heikki Haaviston johdolla, mutta emme osanneet vastata.

 

 

Tiesimme kyllä ongelman. Jo alun perin Hankkija oli perustettu ylhäältä käsin. Edeltäneinä vuosikymmeninä sen omistaja hallinto nojasi tuottajajärjestöön ja toimiva johto oli irtautunut siitäkin. Tuossa vaiheessa ei näkynyt hallintoneuvoston puheenjohtajaa tai varapuheenjohtajaa Jaakko Iloniemeä. Vanhin vanhasuomalainen perinne näkyi KOP:n raskaana rahoituksena sekä päätöksissä sivuutetun pellervolaisen OKO:n lainahanojen sulkeutumisesta.

 

 

Vasemmiston ”edistyksellisessä” E-osuustoiminnassa peritty ongelma oli periaatteessa sama politiikan, järjestövallan, ja liiketoiminnan sekoittuminen kuin pellervolaisessa osuustoiminnassa, mutta se ei pystynyt sitä ratkaisemaan. Sillä ei ollut omaa Heikki Haavistoa eikä perusjäseninä viljelijöitä, jotka omassa taloudestaan tiesivät mitä vastuu yrityksestä merkitsee.

 

 

 

Haaviston lääkkeet epätavalliselle oman vallan purkamiselle olivat hyvin ajoitetut, taitavat, monille karvaat ja parantavat. Alaisen kannalta hänessä oli paljon samaa kuin COPA-COGECA:ssa kohtaamissani eurooppalaisista talonpoikaisjohtajissa. ”Tuohon suuntaan” ja varsin vapaat kädet kun vain tulosta syntyy ja esimiehen arvovallasta pidetään huolta.

 

 

Pellervo-Instituutin yhdeksi pääohjelmaksi kehitettiin eri tuoteryhmien kaksipäiväinen seminaari, joissa seurattiin ja ennakoitiin maan parhaiden asiantuntijoiden voimin EU -neuvotteluiden etenemistä ja esiteltiin Euroopan Unionin ja markkinoiden näkymiä. EU -jäsenyyden lähestyessä eri alojen seminaareissa oli syksyisin 100-400 osanottajaa. Toinen kokonaisuus olivat maatalous- ja metsäosuustoiminnan luottamusmiesten neljän viikon koulutusohjelmat. Niiden pääsisältönä oli suuren, markkinoilla toimivan yrityksen hallituksen omistajajäsenen tiedot ja taidot.

 

 

Opetusmenetelmänä olivat konkreettisten onnistuneiden ja epäonnistuneiden yritysten tapaukset koko ketjussa sekä tärkeimmät perustiedot kuten viikon taseanalyysin jakso sekä yritys- ja osuuskuntajuridiikan perusteet.

 

 

Mieleen on jäänyt ensimmäisen kurssin ensimmäinen iltapäivä tammikuussa 1992. Kävelimme ensimmäisten tuntien jälkeen MTK -opistolta Tapiolan K -kauppiaan vieraaksi joukossamme mm. Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Niilo Mäki. Joitakin viikkoja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kurssi sai kuulla kauppiaalta kokemuksia "Pitäjänmäen Kremlistä" ja varsin suorasukaisen ilmoituksen, että pian se teidänkin valtakunta sortuu.

 

 

Muitakin ajan kuvia tulee mieleen. Pellervo-Instituutin ensimmäinen seminaari ruokaketjun ylimmälle pellervolaiselle johdolle pidettiin lokakuussa 1991, ja varasin jo keväällä Pellervon valtuuskunnan puheenjohtajan kalenteriin hänet avaamaan sen. Pari viikkoa aikaisemmin tuli mieleen varmistaa tulo hänen sihteeriltään Tuomolalta, mutta hän kertoi Haaviston olevan juuri tuolloin Tapiolan johdon kanssa Pariisissa. Hätääntyneen ilmeen ja vetoamisen jälkeen Tuomola katsoi pitkään ulos ja ratkaisi ongelman. "Onhan se niin, ettei se Maija siitä Pariisista tykkää. Kyllä se Heikki tulee."

 

 

Noihin aikoihin MTK:n alakerran kokoushuoneissa oli usein samaan aikaan menossa puolen tusinaa erilaisia kokouksia. Haavisto seurasi usein niitä kaikkia. Täpötäyteenkin kokoushuoneeseen oli jätetty hänelle tyhjä tuoli tulla ja lähteä tarpeen mukaan. Kokouksissa hän näytti yhtä aikaa kuuntelevan puhujaa, lukevan toisella silmällä jotakin muistiota ja toisella näytöllä olevaa kalvoa. Joskus kengät olivat eri paria.

 

 

Pellervo-Instituutin koulutusohjelmassa korostui yrityksen omistajan vastuu ja valta sen päätöksenteossa. Viesti oli, että tulevaisuudessa osuustoiminnalliset yritykset pärjäävät yhä vähemmän etujärjestön tai politiikan tuella saatikka ohjauksessa - ja niiden on toimittava lopullisen riskin kantavien viljelijäjäsenten eli omistajien valitsemien luottamusmiesten ohjauksessa.

 

 

Käytännössä se merkitsi irrottautumista MTK:n ohjauksesta reaalisesti yrityksen oman, jäsenten valitseman hallinnon ohjaukseen. MTK:n sekä Pellervon hallintoneuvoston puheenjohtaja Heikki Haavisto näki tulevaisuuteen, ja hän antoi kaiken tukensa tulevan selviytymisen tarvitsemalle koulutukselle ja kehittämistyölle. Yritysten strategioiksi muodostui niiden omista lähtökohdista saneerata vauhdilla ja lujalla kädellä kustannukset kilpailukykyisiksi ja alentaa heti EU -jäsenyyden alkaessa tilityshinnat avoimien markkinoiden mahdollistaman tilityskyvyn tasolle - sekä korvata tuottajan tulonmenetys EU- ja kansallisilla tuilla. Näin ei alettu syömään omaa pääomaa eli yritysten taseet pysyivät kunnossa, ja markkinoiden avautuessa kilpailijoille ei tarjottu ylimääräisiä houkuttimia tai etuja.

 

 

Ruotsissa tilanne oli toinen ja tuloksena oli maidonjalostuksessa ajautumista tanskalaiseen ja lihanjalostuksessa suomalaiseen hallintaan.

 

 

Heikki Haavisto käynnisti muutoksen myös itse Pellervo-Seurassa. Vuosikymmeniä seuran johtokunta oli ollut liikkeenjohto- ja tuottajajärjestötaustainen. Se taas oli varmistanut, ettei seura häirinnyt kumpaankaan tahoa. Keväällä 1992 Haaviston johdolla toiminut työryhmä ehdotti, että seuran johtokuntaan valittaisi sekä liikkeenjohtoa että osuuskuntien luottamusjohtoa.

 

 

Syksyllä 1992 Pellervon johtokuntaan valittiinkin Munakunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja Aulis Mattila, Itikka-Lihapolarin hallituksen puheenjohtaja Reino Penttilä ja Valion hallituksen puheenjohtaja Jarno Mäki, josta tuli seuran johtokunnan puheenjohtaja keväällä 1993 kuten myös noiden murrosvuosien keskeinen johtohahmo. Pellervon toimitusjohtajana oli kaikki nuo vuodet tarmokas ja mitään pelkäämätön Samuli Skurnik.

 

 

 

MTK:n ja Pellervon kuten koko maankin osalta suuri poliittinen muutos oli Paavo Väyrysen ero ulkoministerin paikalta toukokuussa 1993 ja Heikki Haaviston tulo hänen seuraajakseen 5.5.1993 - pääministeri Ahon tuohon tilanteeseen melko nerokkaana ratkaisuna. Ulkoministerinä Haavisto oli sitten yksi EU -jäsenyyden pääneuvottelijoista ja maatalouden osalta osaamiseltaan ja arvovallaltaan selkeästi numero yksi. Eikä kylmäverisyyttäkään puuttunut.

 

 

Myöhemmin COPA-COGECA:n pääsihteerinä tapasin Brysselissä tuon ajan maatalouskomissaari René Steichenin, ja hän sanoi Haaviston olleen erikoisin tapaamistaan neuvottelijoista. Ensin Haavisto tinki ja väänsi vuoristotukea tietylle alueelle, ja kun se oli mennyt läpi sokerikiintiöitä samalle alueelle. Haavisto jätti ulkoministerin tehtävät sairastuttuaan helmikuun alussa 1995. Hänen jälkeensä MTK:n puheenjohtajaksi tuli Esa Härmälä.

 

 

Ennen Haaviston lähtöä ulkoministeriksi olin siirtynyt Pellervo-Seuran osuustoimintajohtajaksi. Haaviston lähtiessä sovittiin, että Pellervon osuustoimintajohtaja jatkaa työssään kaikin voimin sektorin valmistautumista EU jäsenyyteen ja vapaa-aikanaan illat ja viikonvaihteet kaikin voimin jäsenyyden kritiikkiä. Hän näytti näkevän jäsenyyden olevan joka tapauksessa tulossa, mutta mitä suurempi vastustus saataisi aikaan, sitä paremmiksi maatalouden ehdot tulisivat. Asian toinen puoli oli, että jos tulos ei lopulta tyydyttäisi, joukot olisivat valmiina tukemaan hänen johtopäätöstään, ja se oli hyvä tehdä tiettäväksi myös muulle osalle valtion johtoa.

 

 

Heikki Haaviston siunaamina Pellervo-Instituutin ohjelmat lähtivät hyvin liikkeelle. Esa Härmälä oli kuitenkin lähtenyt Simonkadulta Esko Ahon esikuntaan vanhan kulttuurin aikana eikä palattuaan sopeutunut uuteen. Siitä alkoi vielä vanhan ja uuden välillä kamppailu. Tämä kriisi koski kaikkia tuotannon sektoreita, mutta se kärjistyi maitosektorille – mitä Mauno-Markus Karjalainen on kuvannut Maitovaltuuskunnan historiassaan (Maitovaltuuskunta 2015). Lopulta kaikille onnellisesti maito-osuuskuntien Maitovaltuuskunta saatiin perustettua 21. marraskuuta 1995.

 

 

Vuoden 1996 lopulla Heikki Haavisto oli tervehtynyt ja söin eräänä perjantaina pitkästä aikaa lounaan hänen kanssaan. Muistelimme tapahtumien kulkua. Palattuani toimistoon Pellervoon sain puhelun Ranskan tuottajajärjestön FNSEA:n toimitusjohtajalta Yives Salmoilta, enarkki itsekin. Hän sanoi, että olemme tutkineet taustaanne ja toivomme, että ryhtyisitte ENA:n entisenä oppilaana Euroopan tuottaja- ja osuustoimintajärjestöjen COPA-COGECA:n pääsihteeriksi.

 

 

Soitin Heikki Haavistolle, mitä hän ajattelee asiasta. Hän vastasi, että on kunnia olla ehdokkaana, mutta tuskin siihen tehtävään näin pienestä maasta valitaan. Sitä seurasi yksi suppeampi ja toinen laajempi haastattelu COPA-COGECA:n toimistossa Brysselissä. Kuulustelijoina oli kummankin järjestön nelihenkiset puheenjohtajistot eli tuottaja- sekä osuustoimintajohtajia kahdeksasta EU -maasta.

 

 

Lopulta kävi niin, että tein maaliskuusta 1997 alkaen Brysselissä kuusi vuotta töitä eurooppalaisten tuottajien ja osuuskuntien hyväksi. Paras oppini siihen työhön tuli Heikki Haaviston johtamista Pellervon vuosista. Silloin tällöin oli tilanteita, joissa ujostelin esitellä Suomenkin tuottajahintoja vertailevia tilastoja EU -maista.

 

 

Silloin kävi usein mielessä Heikki Haaviston suuruus suomalaisten talonpoikien ja maaseudun kansan johtajana. Nyt se tulee jälleen kunnioittavaan ja kiitolliseen mieleen.