Ulkoministeriön tiedotteessa kerrotaan, että "ulkoministeri Pekka Haavisto vierailee Tartossa sunnuntaina 2. helmikuuta ja osallistuu Tarton rauhan 100-vuotisjuhlallisuuksiin." UM:n tiedotteeseen voisi
lisätä, että kyseessä oli Viron ja Venäjän "Tarton rauha". Kun historia ja maantiede eivät nykyään ole suosiossa ulkoministeriössä, myös puheenkirjoittajan kannattaa palauttaa mieleen Suomen silloinen
vastakarva virolaisten politiikkaan, jonka isännät ja muut vieraat varmasti tuntevat. Suomen ja Venäjän Tarton rauha allekirjoitettiin vasta 14.10.1920.
100 vuotta sitten elettiin aikaa, jolloin länsivallat olivat epäröineet Baltian maiden tunnustamista, ja Viro taas tarttui vastoin Suomen
toiveita Venäjän haluun rauhoittaa tilanne näillä nurkilla. Tuloksena oli edullinen rauha, jossa Viron maa-alue laajeni keisarivallan aikaisesta. Venäjälle henkensä edestä paenneet kevään 1918 Suomen punaiset
olisivat jo halunneet yrittää uudelleen vallankumousta Suomessa, mutta eivät saaneet lupaa. Tuossa tilanteessa bolsevikkien kuvioon sopi sijoittaa heidät muodollisesti autonomiseen Itä-Karjalaan Edvard Gyllingin johdolla. Omaksi onnettomuudekseen
Gylling ja hänen toverinsa alkoivat sieltä suunnitella punaista Suur-Suomea ja jopa Pohjolaa, ja Stalin lopetti sen haaveen ampumalla. Suomi osoittaa nyt sympatiaa uhreille, jotka pelastautuivat sen omilta vankileireiltä ja joiden punainen nationalismi
ei sitten kohtalokkaasti sopinut Stalinin "Venäjä ensin" -politiikkaan.
Vielä helmikuussa 1920 Suomen tavoitteena oli muiden reunavaltioiden erityisesti Puolan tuella Suur-Suomi, joka otettiin neuvottelutavoitteeksi 12.6.
alkaneissa Suomen ja Venäjän rauhanneuvotteluissa. Ennen Suomen ja Venäjän rauhaa Puola vielä hyökkäsi Ukrainaan, ja Venäjällä Lenin ei malttanut olla tekemättä vastahyökkäystä tavoitteena
sosialistinen Puola - häviten kuitenkin Varsovan edustalla. Kun Puolakin alkoi sen jälkeen hieroa rauhaa Venäjän kanssa se alkoi kelvata myös Suomelle,
Erityisesti Suur-Suomesta innostunut ulkoministeri Rudolf Holsti jarrutteli sekä
Viron että Suomen rauhaa Venäjän kanssa. Lopulta neuvotteluvaltuuskunnan jäsenet Väinö Tanner ja J.K. Paasikivi päättivät suomettua oikein kunnolla, ja he neuvottelivat salaa venäläisten kanssa näiden
ultimaatumin uhten erota, ellei Suomi sitä hyväksy. Lopulta juristi ja realisti K.J. Ståhlberg ratkaisi: vanhat rajat ja keisarin melkein lupaama Petsamo ja sillä siisti.