Kuvassa Keijo Korhonen tänään (14.2.) Suomalaisella klubilla ja tammikuussa 1977 avaamassa sähköt kylään lähellä Kairoa.
Keijo Korhonen sai tänään UKK –palkinnon, jonka myöntää presidentti Kekkosen 70
–vuotispäivän kunniaksi perustettu UKK –juhlasäätiö, hallituksen puheenjohtajana Jarmo Virmavirta.
Korhonen täyttää myös
ensi viikolla 80 vuotta, joten on hyvä paikka kiittää ja kunnioittaa hänen panostaan maan hyväksi. Hänen tieteelliset ja valtiolliset ansionsa ovat tunnettuja ja niistä varmaan kuullan uusia puoliakin ensi viikolla.
Paikallaan onkin tuoda esiin vähemmän tunnettu, mutta meidän keskustalaiselle ikäluokallemme läheisiä ja tärkeitä puolia. Korhonen oli Keskustan
opiskelijaliiton puheenjohtaja 1960 –luvun puolivälissä ennen Juhani Perttusta. Hän tuli Turusta ulkoministeriöön 1967, ja juuri noihin aikoihin alkaneessa opiskelijamaailman suuressa kamppailussa hänestä
tuli pian ulkopolitiikassa meidän läheisin oppi-isämme.
Ulkopolitiikan johtotähtenä oli tietenkin presidentti Kekkonen ja monista puolueen sekä
nuorisoliikkeiden linjariidoista huolimatta henkilö- ja neuvonpyytämissuhteet Ahti Karjalaiseen olivat hyvät. Keijo Korhonen oli kuitenkin se henkilö, jolle nuori opiskelija-aktiivi saattoi mennä purkamaan murheitaan
ja kysymään neuvoja. Ja niitä murheita riitti kuten myös tarpeita neuvoihin tuon ajan kylmän sodan paineissa.
Kävin monet kerrat ensin yliopistolla ja sitten
ulkoministeriön ministerin tai alivaltiosihteerin luona. Tunnen tänään sympatiaa Kiovan nuoriin miehiin, joiden ympärillä nyt parveilevat suurvaltojen agentit erilaisin odotuksin – kuin meillä silloin. Mutta heillä
ei saata olla Keijo Korhosta, jonka luokse mennä puhumaan luottamuksella ja pohtimaan viileästi, mitä isänmaallinen reaalipolitiikka eli Kekkosen linja merkitsee kussakin tapauksessa. Tänään näyttää
ihmeeltä, miten me siitä ajasta nuorina ihmisinä ja keskustalaisina selvisimme, ja suuri kiitos siitä kuuluu Keijo Korhoselle.
Minulla on syytä myös
henkilökohtaiseen kiitokseen. Kuuden opiskelijapolitiikan vuoden jälkeen päätin jatkaa opintoja ja sain Asla-Fulbright –stipendin Boston Universityn filosofian osastoon lukuvuodeksi 1975-1976. Sen akateemisena suosittelija oli Jaakko
Hintikka. Mutta kun väitöskirjan aihe ja oma mielenkiinto liittyi ulkopoliittiseen päätöksentekoon, pyysin ja sain Keijo Korhoselta kirjeen hänen entisille opettajilleen Harvardin The Center for International Affairs
yksikköön.
Korhosen kirje avasi mahdollisuuden vapaaseen ”auditor” -statukseen sekä tuon maineikkaan tutkijayhteisön seminaareihin että Kennedy
–koulun kursseille. Merkittävin niistä oli Graham T. Allisonin ja Richard Neustadtin kurssi.
Kurssin laajin jakso perustui Allisonin silloin
uuteen ”The Essence of Decision” –teokseen. Käytimme kuukauden Kuuban ohjuskriisin läpikäymiseen osin minuutti minuutilta. Neustadt oli palvellut itse Valkoisessa talossa ja me luokassa elimme läpi jännitysnäytelmää:
ydinsota uhkasi ja presidentti Kennedyn yksi suuri tuska oli saada hallinto antamaan oikeaa tietoa – ja toteuttamaan presidentin päätöksiä. Niinpä väitöskirjani toisesta osasta tulikin Allisonin päätösteorian
filosofinen analyysi Aristoteleen ja von Wrightin praktisen päättelyn pohjalta.
Toinen syvästi mieleen painuva kokemus oli John D. Steinbrunerin
seminaari hänen silloin tuoreen "Kyberneettisen päätösteorian" pohjalta. Siinä opiskelijat, mukana nuoria upseereita ja MIT:n ballistiikan tutkijoita, käsittelivät Yhdysvaltojen ydinasepolitiikan ja -hallinnon ongelmia.
Kun väitöskirja oli valmis tarkastukseen syksyllä 1976, Johannes Virolainen kutsui artikkelitoimittajaksi Suomenmaahan. Keijo Korhosesta oli tullut ulkoministeri,
ja tammikuussa 1977 hän teki ministerivierailun Egyptiin. Eräänä päivänä vt. päätoimittaja Heini Mankki tuli luokseni ja sanoi, että Keijo soitti, että etkö sie voisi lähteä
Suomenmaan toimittajana raportoimaan. Ja tietenkin menin.
Väitöstilaisuuden jälkeen sain kaksi pitempää onnittelukirjettä, joita säilytän tilaisuudessa
olleen kirjan välissä, Ahti Karjalaiselta ja Keijo Korhoselta. Korhonen päätti kirjeen: ”Mene vain politiikkaan, mutta vedä pitkä linja alusta asti.” No, politiikkaan en enää mennyt,
mutta pitkää linjaa olen koettanut pitää, vaikka keskinäiset polkumme sitten jatkossa myös polveilivat.
Kiitos Keijo, ja parhainta onnea pian
80 –vuotispäivänäsi!