Pyhäinpäivänä on paikallaa muistaa eurooppalaisten psyyken arkkitehtia kirkkoisä Augustinusta.

 

 

Augustinus syntyi 13. marraskuuta vuonna 354 Thagastessa, nykyisen Algerian Souk Ahrasissa. Hän oli puhetaidon opettaja ja kääntyi kristinuskoon vuonna 387. Hippon piispa hänestä tuli vuonna 395, ja hän kuoli 430. Se oli vahan Rooman kriisin ja jakautumisen sekä Länsi-Rooman sortumisen aikaa.

 

 

Augustinus kuvataan usein Platonin popularisoijana. Hän itse kuitenkin korosti eroa Platonin rationalistisen ja oman kokonaisvaltaisen näkemyksen välillä. Hän katsoi, että Jumalan valtakunta voidaan rakentaa jo tässä elämässä kuohuvan maallisen valtakunnan keskelle niiden toimesta, joiden sielun osat oli saatu oikeaan järjestykseen eli vanhurskautettu.

 

 

Hippon piispan De Trinitate contra Arianos libri quindecim löytää ihmisestä useita toisiinsa liittyviä sisäisen ja ulkoisen ihmisen kolminaisuuksia, jotka lopulta yhtyvät käytännölliseksi tiedoksi ja vanhurskaan kolmiyhteiseksi psyykeksi: ”…. olemme saavuttaneet askel askeleelta tietyn kolminaisuuden käytännöllisen tiedon sekä todellisen uskon.”

 

 

Augustinus viittaa siis suoraan käytännölliseen tietoon ja hän omistaa myös yhden luvun ajassa toimivan ihmisen psyyken kolmiyhteisyydelle, joka muodostuu muistista, tietoisuudesta ja tavoitteista tai intentioista. Tämä luku on inspiroinut monia modernin filosofeja, kuten Wittgensteinia ja Ricoeuria.

 

 

Lopulta kolmiyhteisessä psyykessä kristilliseen uskoon ja rakkauteen yhtyvät myös kaikki klassiset hyveet: ”Ja nyt lopetamme tämän kirjan niin, että kehotamme vanhurskaan elämään uskosta, joka toimii rakkauden kautta, niin että myös hyveet, joiden kautta ihminen elää viisaasti, rohkeasti, maltillisesti ja oikein, ovat peräisin samasta uskosta, sillä muuten ne eivät voisi olla oikeita hyveitä.”

 

 

Augustinukselle Jumala vanhurskauttaa ihmisen psyyken eli saattaa sen osat oikeaan järjestykseen, ja tämä ilmenee ihmisen lähimmäisen rakkautena tai hyvänä tahtona ja kyvyssä hyveelliseen toimintaan. Tämä kolmiyhteinen sielu on tunnetusti kolmiyhteisen Jumalan kuvan kaltainen. Myöhemmin keskiajan teologi Meister Eckhart (n. 1260-1328) muodosti juuri tästä vanhurskauttamisen ja kristillisen kasvatuksen avulla Jumalan kuvaksi tulemisesta saksankieleen sanan die Bildung.

 

 

Augustinuksen De Civitate Dein  eli Jumalan valtakunnasta voi ymmärtää De Trinitaten soveltamisena yhteiskuntaan tai valtioon. Siinä konkretisoituu yhteisössä sen jäsenten järjen, halujen ja hyvän tahdon kolminaisuus sekä Augustinuksen kriittinen suhde oman aikansa platonistisiin virtauksiin.

 

 

Esimerkiksi, siteerattuaan keisari Augustugsen keskeisen propagandistin, Vergiliuksen platonistista opetusrunoa Augustinus jatkaa: "...ja hän on siis sitä mieltä, että ihmisen ruumis on kaikkien neljän tunnetuimman ihmismielen emotionaalisen epäjärjestyksen lähteenä; nimittäin halun ja pelon, riemun ja tuskan, joita sanotaan kaikkien syntien ja moraalisten virheiden lähteeksi... Kuitenkin meidän uskomuksemme on aivan jotakin muuta. Sillä sielua vahingoittava ruumiin turmeltuneisuus ei ole ensimmäisen synnin syy vaan sen seuraus. Eikä turmeltunut liha tehnyt sielua syntiseksi vaan syntinen sielu lihan turmeltuneeksi".

 

 

Augustinuksen mukaan "on totta, etteivät platonistit ole aivan yhtä mielettömiä kuin manikealaiset ... mutta loppujen lopuksi he lähtevät siitä, että ruumiin jäsenet ja kuolevat ruumiin osat vaikuttavat siten sieluihin, että ne saavat näistä tuhoisat halunsa ja pelkonsa, ilonsa ja surunsa. Ja juuri nuo neljä "häiriötä" (käyttääksemme Ciceron sanoja) tai "passiota" saavat heidän mukaansa aikaan koko joukon moraalisia puutteita ihmisen toiminnassa".

 

 

Augustinuksen pääintressi on paremminkin kolmiyhteinen sen psyyken "koko ihminen" tai kokonaispersoona kuin Platonin rationaalinen sielun osa. Hänen toinen perustava kysymyksensä oli, kuinka tasapainoinen ja oikeudenmukainen psyyke ja polis eli valtio rakennetaan. Hänen mukaansa Jumalan valtakunta rakennetaan tässä elämässä niiden toimesta, joilla on vanhurskautettu tasapainoinen ja terve sielu.

 

 

Maan päällä toteutuvan Jumalan valtakunnan ulkopuolella voidaan Augustinuksen mukaan nähdä kahdenlaisia poikkeamia tasapainoisesta sielusta tai persoonasta. Ensiksi ulkopuolella ovat ne, joiden valtakuntaa "ravistelevat tunteet kuin sairaudet tai maanjäristykset". Toisaalla ovat ulkopuolella ne, jotka näyttävät kontrolloivan rationaalisesti tunteensa mutta "samalla he mieluimminkin menettävät jokaisen inhimillisyyden vivahteen kuin saavuttavat rauhan. Sillä kovuus ei välttämättä merkitse rehtiyttä ja tunteettomuus ei ole terveyden tae".

 

 

Augustinus katsoi, ettei ruumiillisia haluja tule kieltää vaan ne tulee yhdistää ihmisen psyykessä harmonisella tavalla ihmisen järkeen. Tästä syntyy hyväntahtoinen, lähimmäistään rakastava persoona. Kuten tunnettua, maanpäällisessä Jumalan valtakunnassa kirkon tehtävänä on pitää huolta ihmisten sieluista. Tällä tavoin Platonin poliksen ja valtiomiehen sielun hoidon roolin saivat kristillinen kirkko ja sen tehtävissä olevat sielunhoitajat.

 

 

Augustinukselle, kuten Paavalille, pelkkä tieto moraalisista laeista vain rohkaisee ihmisen taipumusta syntiin. Tunteita ei tulekaan kieltää vaan paremminkin ne tulee yhdistää tietoon. Augustinuksen näkemyksen mukaan Jumalan vanhurskaus, tai vanhurskauttava toiminta (Iustitia Dei) yhdistää ihmisen sielun rationaalin ja tuntevan osan terveeksi kokonaisuudeksi, ja tämä vanhurskauttaminen saa ilmaisunsa ihmisen hyvänä tahtona ja hyveellisenä toimintana. Tämä tiedon, tunteen ja tahdon kolminaisuus ihmisen persoonana on, kuten tunnettua, kolmiyhteisen Jumalan kuva.

 

 

Modernille ihmiselle saattaa kuulostaa etäiseltä kiistellä vakavasti Jumalan kolminaisuudesta. Kuitenkin juuri tämä kiista itäisen ja läntisen kirkon välillä kristallisoi myös tuolloisen ja myöhemmän eurooppalaisen ihmiskäsityksen: kolmiyhteisen Jumalan kuvana ihminen on psyyken osista muodostuva integroitu, maltillinen, hyväntahtoinen persoona. Sitä ennen ehtivät keisarikunnan itäosat nestoriolaisuutena irrottautua koko ideasta ja suuntautua profeetan perustamaan uskontoon. Augustinuksen työn tuloksena klassiset viisauden, rohkeuden, maltillisuuden ja oikeamielisyyden hyveet oli koottu seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi yhteen kristillisen lähimmäisenrakkauden tai hyväntahtoisuuden alle.

 

 

Runsaat tuhat vuotta hyvin organisoitua herätystä, viestintää, koulutusta ja kirkollista toimintaa loi eurooppalaisten ymmärryksen itsestään ihmisenä ja osana kirkollista ja poliittista yhteisöä. Voitaneen sanoa, että uuden ajan alkuun mennessä monet kristillisen ja klassisen opetuksen käsitykset olivat alkaneet olla ydinosaa eurooppalaista kulttuuria ja arkista tietoisuutta. Pitkä ja intensiivinen viestintä näyttää läpäisseen eurooppalaiset luonnolliset kielet ja mielet, niiden kieliopit ja sanastot, niin että opetus ja monin osin opittu koettiin arkielämässä itsestäänselvyytenä.

 

 

Niin sitten 1700 -luvun mm. Immanuel Kant ja David Hume olettivat, että tämän sivistyshistorian tuloksena syntynyt ihmisen kolmiyhteinen psyyke ja järjen tai tunteen hyväntahtoisuus on luonnon lahja eikä sivistyshistorian tulos. Sen väärinkäsityksen aiheuttamia ongelmia me tänään yritämme ratkoa haluamatta juuri ymmärtää sen syytä.