50 VUOTTA: G.H. von Wrightin filosofian ja nuorkeskustalaisuuden merkkivuosi

G.H. von Wrightillä oli ainutlaatuinen kansainvälinen ura, ja hän on J.V. Snellmanin rinnalla suomalaisille merkittävin filosofi.

Näihin aikoihin 50 vuotta sitten, keväällä 1970 von Wright piti esitelmän tieteenfilosofian kahdesta suuntauksesta, galileisesta ja aristotelisesta. Siitä tuli ensimmäinen luku hänen seuraavana vuonna ilmestyneeseen "Expalantion and Understanding" -teokseensa. Suomenkielinen esitelmä monistettiin Filosofian laitoksen sarjassa (kuvassa vasemmalla), mutta se julkaistiin painettuna vasta runsas kuukausi sitten Johan Strangin ja Thomas Wallgrenin toimittamassa kokoelmassa "Georg Henrik von Wright, modernin ajan ajattelija" (Gaudeamus 2020).

Kysymys oli siitä, riittääkö luonnontieteellinen edeltä käyvillä syillä selittävä menetelmä myös ihmisen toiminnan tutkimiseen vai tarvitaanko siihen hänen tavoitteidensa keinojensa ymmärtämistä. Kysymys voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta von Wrightin kaltaisen filosofin esittämänä se laittoi panoksen modernin maailman aatteellisten päävirtausten kivijalkaan. Von Wright oli nyt asettumassa ajan valtavirtaa vastaan vaatimalla ihmisen toiminnan perustana olevalle käytännölliselle päättelylle oikeutusta kausaalisen selittämisen rinnalla. 

Von Wrightin esitelmä ja uusi teos oli kiinnekohta monille noiden vuosien filosofian opiskelijoille Helsingin yliopistossa. Osaltani kirjoitin kaikki opinnäytteet väitöskirjaan asti niiden pohjalta. Nuoren polven keskustassa ne antoivat perusteita alkiolaisen aateperinnön asemointiin Euroopan ja Suomen aatehistoriassa sekä modernin ajan kriittisenä uudistusliikkeenä. Reijo Wilenius oli jo aikaisemmin luennoinut wittgensteinilaisesta "yhteiskuntafilosofian uudesta aallosta", johon von Wright osaltaan kuului.

G.H. von Wrightin filosofinen käänne ja nuorkeskustalaisuuden uusi nousu liittyivät toisiinsa juuri keväällä 1970. Kumpikin tarjosi vaihtoehdon silloin voimissaan olleille sosialidemokraattien positisvisti-teknokraattiselle ja kommunistien marxilaiselle suuntaukselle.

------------------------

Lisää aiheesta: TÄSSÄ

(Kuva suurenee klikkaamalla.)

Juuri puoli vuosisataa sitten länsimaisen filosofian kannalta merkittävän askeleen ottanut Georg Henrik von Wright syntyi 1916 toimitusjohtaja Tor von Wrightin ja Ragni Elisabethin os. Alfthanin esikoisena. Von Wright -suvun varhaisin tunnettu edustaja George Wright muutti Oliver Cromwellin vallankumouksen yhteydessä Skotlannista Ruotsiin, missä suku aateloitiin Kustaa III:n aikana. Hänen sukulaisiinsa kuuluivat mm. 1800 -luvun taidemaalariveljekset ja marsalkka Mannerheimin isoisän äiti Vendla Sofia eli Carl Erik Mannerheimin puoliso, jonka äiti oli syntyisin von Wright. 

Georg Henrik von Wright oli 1900-luvun merkittävin suomalainen filosofi. Hän tutki logiikkaa, tieteenfilosofiaa sekä teon filosofiaa ja oli Ludwig Wittgensteinin seuraajana Cambridgen yliopistossa. Hän kirjoitti myös runsaasti esseitä länsimaisen kulttuurin aatehistoriasta ja tulevaisuudennäkymistä. 

Vuonna 1970 G.H. von Wright piti esitelmän ”Tieteen filosofian kahdesta perinteestä” ja vaati humanistiselle tutkimukselle tasavertaista asemaa luonnontieteen menetelmän rinnalla. Sitä seurasi yksi hänen pääteoksistaan Explanation and Understanding, Selittäminen ja ymmärtäminen. 

Vasta von Wrightin omaelämänkerrasta  havaitsee, miten voimakkaasti kansainvälinen politiikka vaikutti hänen filosofiaansa juuri 1960-1970 –lukujen vaihteessa. Sitä edeltävää kauttaan hän luonnehti varauksettomaksi luottamukseksi ”eksaktien, loogis-matemaattisten metodien soveltamiseen empiiriseen todellisuuteen”. 

Sitten von Wrightin mukaan ”Vietnamin sota oli se katalysaattori, joka auttoi minua ymmärtämään omaa tilannettani.”  Vuonna 1967 hän kirjoitti tunnetun Kriget mot Vietnam –artikkelinsa.  ”Silmäni avautuivat näkemään yksipuolisuudet loogis-analyyttisessä filosofiassa, jota minun itseni voitiin katsoa edustavan ja joka hallitsi Suomen filosofista näyttämöä.” 

Von Wrightin ratkaisu aikansa filosofian valtavirran yksipuolisuuteen oli nostaa "galileisen" tieteenfilosofian ja luonnontiteellisen menetelmän rinnlle "aristotelinen" tieteenfilosofia eli humanististen tieteiden oma menetelmä ihmisen toiminnan, yhteiskunnan ja kulttuurin tutkimuksessa: "Puolustan sitä kantaa, jonka mukaan ihmistä intentionaalisesti toimivana kulttuuriolentona tutkivat tieteet omaavat käsitteellisesti itsenäisen aseman suhteissa luonnontieteisiin."

Von Wrightin filosofinen käänne tapahtui kaikkien länsimaiden opiskelijoiden liikehtimisen aikana, jolloin myös Suomessa uusi sukupolvi etsi suuntaansa. Tuossa tilanteessa hänen filosofiansa tarjosi poliittisen keskustan nuorsuomalaisen Santeri Alkion "ihmisyysaatteen" aatteellisille perillisille mahdollisuuden tunnistaa paikkansa ja tulevaisuutensa aatehistoriassa - ja puolustaa sitä menestyksellisesti ajan aatteellisissa kamppailuissa.

Helsingin yliopistossa oli kuitenkin vanhastaan vahvana perinteenä juuri von Wrightin kritisoima filosofia, jonka perusideoita on loogis-empiirisen luonnontieteellisen metodin yksinvalta kaikessa tieteessä ja perimmiltään koko kulttuurissa. Käytännössä se ei myöskään ole jättänyt paljoa todellista tilaa von Wrightin työn jatkamiselle. 

Von Wrightin suurelle yleisölle tarkoitettu modernin tieteellis-teknologisen yhteiskunnan kulttuurisen sekä ympäristöön kohdistuvan kehityssuunnan kriittinen arviointi edusti erityisen hyvin argumentoitua kansainvälistä kärkeä. Mutta jo alun perin Suomessa myöhässä olleen positivistis-empiristisen suuntauksen taustalta von Wrightiä vastaan tehtiin vuoden 1987 Tieteen päivillä Erik Allardtin johdolla voimakas hyökkäys. Yhdessä 1970 –luvulla nousseen akateemisen marxilaisuuden kanssa se vahvisti osaltaan Suomessa yhteiskunnallista ja kulttuurista yksipuolisuutta niiden hengessä. 

------------------

Kuva: Helsingin yliopiston filosofia-aineiden käytävä Metsätalon kuudennessa kerroksessa Von Wright - Wittgenstein -arkiston kohdalla.