Dramaattinen kesä 1919

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuoden 1918 muistamista kiitellään. Julkisuuteen muodostettu kuva antoi kuitenkin varsin puutteellisen käsityksen suoraan Leninin ja Trotskin Pietarista junttaamasta, SDP:n puolue-elinten päättämästä aseellisesta vallankumouksesta itsenäisen ja demokraattisen valtion kumoamiseksi. Lähes kokonaan unohdettiin sitä seurannut monarkistien yritys antaa Venäjän keisarille Suomessa kuuluneet valtaoikeudet saksalaiselle kuninkaalle tilanteessa, jossa Saksa oli jo häviämässä maailmansodan.

 

 

 

Vuoden 1918 sankarit kuitenkin unohdettiin, eli itsenäisen Suomen laaja tasavaltalainen kansa, joka ensin keväällä torjui bolsevistisen vallankumouksen ja sitten syksyllä monarkistisen vallankaappauksen. Jatkoksi se vielä kesällä 1919 esti Mannerheimin hyökkäyksen Pietariin.

 

 

 

Heitä ei juuri ole muistettu, eikä kiitetty. Siksi teen sen osaltani tässä. 

 

 

 

Suomalaiset eivät tragedian jälkeen noin vain päässeet uuteen demokraattiseen alkuun, vaan sen perustana oli suomalainen kansallisuusaate vuosikymmenien kansansivistysliikkeenä. Nykyisessä liberaalin demokratian maailmanlaajuisessa kriisissä sen ajatus kehittyvästä demokraattisesta ihmisyydestä tarjoaa hyvän mallin koko ihmiskunnalle.

 

 

 

 

 

(Kuva syksyllä 1918 monarkistisen perustuslain estäneestä maalaisliiton puoluekokouksesta.)

 

 

 

Bolsevistinen vallakumous ja monarkistinen vallankaappaus oli torjuttu. Edessä oli itsenäisen tasavallan rakentaminen.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Jouluviikolla 1918 Suomi oli jälleen yhdessä nopeasti vaihtuneista käännekohdistaan. Lähes päivälleen vuotta aikaisemmin vailla virkaa ollut kenraaliluutnantti Mannerheim oli saapunut Pietarista Helsinkiin. Nyt hän saapui valittuna valtionhoitajana Tukholman ja Turun kautta Pariisista ja Lontoosta itsenäisen Suomen pääkaupunkiin.
 
 
 
Turussa paikalliset vastaanottopuheet tiesivät tapahtuman merkityksen kuten Mannerheimkin, joka myös muisteli eläneensä lapsuutensa samalla seudulla eli Louhisaaressa. Uuden valtionhoitajan kannalta myönteinen yhteensattuma oli, että liittoutuneiden lupaaman viljan ensimmäinen laiva saapui nälkäiseen maahan lähes samaan aikaan.
 
 
 
Junamatkan jälkeen seuraavana aamuna Helsingissä juhlallinen vastaanotto sai liikkeelle runsaasti innostuneita kaupunkilaisia. Asemalta Mannerheim ajoi suoraan valtioneuvostoon, missä hän oli heti tekemässä päätöstä uusista eduskuntavaaleista 1. maaliskuuta 1919. Ajan oloissa sekin oli osa hyvin suunniteltua alkua. Pääministeri Ingmannin hallituksessa pöydän ääressä istui sotaministerinä luottomies Rudolf Walden ja ulkoministerinä luotettava Carl Enckell. Sekin auttoi alkuun. Kesäkuun alussa Mannerheim oli lähtenyt samasta salista ovet paukkuen.
 
 
 
Mutta ajan oloja kuvaa myös se, että pääkaupungin lehdistä vain Helsingin Sanomat julkaisi näyttävästi uuden valtionhoitajan ensimmäiset toimet. Uudessa Suomettaressa oli juuri uutisoitu hyvin Svinhufvudin läksiäisjuhla kuten saksalaistenkin. Nyt lehdestä löytyi kaksi palstaa, ja Ilkasta sekä Suomen sosialidemokraatista yksi.
 
 
 
Valtionhoitajan julistus Suomen kansalle oli taitavasti muotoiltu. Ehkä joku kuitenkin myös huomasi, että pyrittiin ystävällisiin suhteisiin naapurikansain kanssa, "jotka ovat säilyttäneet laillisen yhteiskuntajärjestyksen". Alullaan oli myös Viron vapaussota eli Neuvosto-Venäjän yritys palata uuden aatteen nimissä vanhaan aikaan. Monet pelkäsivät sen olevan kokeilua myös Suomen suuntaan. Tukholmassa oli jälleen varmistunut, että Ruotsi mieli Ahvenanmaata. Washingtonissa, Pariisissa ja Lontoossa ulkoministeriöissä kirjoitettiin muistioita, joissa Mannerheimia tuettiin suojana sekä uutta Venäjää että vanhaa Saksaa vastaan, mutta pidettiin hölmönä ja näille itselleen vaarallisena suomalaisten halua aluelaajennuksiin Itä-Karjalaan.
 
 
 
Euroopan pääkaupungeissa kuitenkin mielipiteet menivät ristiin Mannerheimin ajatuksesta auttaa Suomesta käsin juuri kunnolla alullaan olleessa Venäjän sisällissodassa valkoisia vastavallankumouksellisia. Siihen asiaan vielä palattaisiin. Pariisin rauhankonferenssiin valmistutuvat suurvallat päätyivät toistaiseksi katsomaan, miten Suomessa asiat kehittyvät, ennen kuin tekisivät ratkaisuja maan itsenäisyyden tunnustamisesta. Siinä taas ratkaiseva askel oli tasavaltalaisten voitto maaliskuun eduskuntavaaleissa.
 
 
 
Edessä oli vilkas kevät ja kesä. Ennen sitä oli kuitenkin joulu. Sen uusi valtionhoitaja vietti hänen asunnokseen kunnostetussa entisessä kenraalikuvernöörin talossa, joka siinä välillä oli ehtinyt palvella myös punakaartien esikuntana eli Suomen Smolnana.
 
 
 
Vielä Mannerheimin muistelmista näkyy, että se joulu jäi myönteisenä mieleen.
 
 

 

 

Juuri tänään 100 vuotta sitten Santeri Alkio julkaisi Ilkassa yhden tunnetuimmista kirjoituksistaan. Se kuvasi ja analysoi, miten järkähtämätta tasavaltalainen, kaikkien demokraattisten kansalaisten Maalaisliitto oli kuluneen vuoden aikana Suomessa torjunut vasemmiston bolsevistisen vallankumouksen ja oikeiston monarkistisen vallankaappauksen.

 

Artikkeli on myös ihmisyysaatten ja maahengen ylistys. Paradoksaalisesti juuri nyt 100 vuotta myöhemmin nähdään, miten syvällisestä katsomuksesta on kysymys. Ihmiskunta saa kamppailla ihmisyyden kehitystarpeen puolesta kulttuurin taantumista vastaan ja turvautua maahan, joka ainoana tarjoaa nielun teknosysteemin hiilipäästöille.

.
Juuri tänään 100 vuotta sitten Santeri Alkio julkaisi Ilkassa yhden tunnetuimmista kirjoituksistaan. Se kuvasi ja analysoi, miten järkähtämätta tasavaltalainen, kaikkien demokraattisten kansalaisten Maalaisliitto oli kuluneen vuoden aikana Suomessa torjunut vasemmiston bolsevistisen vallankumouksen ja oikeiston monarkistisen vallankaappauksen. Artikkeli on myös ihmisyysaatten ja maahengen ylistys. Paradoksaalisesti juuri nyt 100 vuotta myöhemmin nähdään, miten syvällisestä katsomuksesta on kysymys. Ihmiskunta saa kamppailla ihmisyyden kehitystarpeen puolesta kulttuurin taantumista vastaan ja turvautua maahan, joka ainoana tarjoaa nielun teknosysteemin hiilipäästöille.