Dramaattiset vuodet

 

 

 

 

 

 

 

Huhtikuun 28. päivänä tulee joka vuosi mieleen tapahtumat Pariisissa 1919. Suomi oli ajautumassa umpikujaan Pariisin rauhankonferenssissa. Se alkoi olla lopullaan, mutta Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli unohtunut satojen muiden asioiden joukkoon. Mutta sitten tapahtui mullistus.

 

Uusi ulkoministeri Rudolf Holsti Pariisiin 24. huhtikuuta. Hän pääsi jo seuraavana päivänä tapaamaan Yhdysvaltojen elintarvikehallinnon johtajaa Herbert Hooveria. Holsti selosti Suomen tilanteen ja pyysi apua. Sitä tulikin heti.

 

Miksi? Yksi syistä on ollut se, että Hoover muisti syksyn 1917.

 

Silloin Suomi tilasi ja maksoi ennakolta 50 000 tonnin viljaerän lievittämään maan tukalaa elintarviketilannetta. Vilja myös lastattiin laivoihin lähtemään Suomeen, mutta Yhdysvaltojen elintarvikehallinnon johtaja Herbert Hoover kirjoitti ulkoministeriöön: ´Dear Mr. Polk, keskustelumme mukaisesti olen pysäyttänyt viennin Suomeen ja suunnannut sen Ranskaan. Meidän on yksinkertaisesti valittava kahden välillä.´

 

Rahat jäivät pankkiin ja kevään 1918 aikana Suomen vallankumoushallituksen rahaministeri Edward Gyllin suunnitteli niiden käyttöä Itä-Karjalan ostamiseen Suomelle, mutta Lenin ei innostunut.

 

Nyt Hoover kirjoitti presidentti Wilsonille: ”Suomi on mielestäni aivan selvästi kysymys sinänsä. Suomi ei todellisuudessa koskaan ole ollut Venäjän elimellinen osa... en usko, että toimenpiteemme Suomen hallituksen tunnustamiseksi sitoisi tai haittaisi minkään muun entisen Venäjän keisarikunnan osan itsenäisyydentunnustuksen tullessa mahdollisesti esille.” Eikö ”löydy menettelyä Suomen täyden itsenäisyyden tunnustamisen kiirehtimiseksi. Heillä on nyt ollut yleiset vaalit, heillä on vastuullinen hallitus, joka on luonteeltaan liberaali.”

 

Suurvaltajohtajien Neljän neuvosto kokoontui 28.4. klo 11.00 Wilsonin residenssissä Pariisissa Place des États-Unis 11 (Kuvassa keväällä 2019). Suurten asioiden ruuhka oli suuri, ja juuri ennen kokousta Wilson sai ensimmäisen aivoinfarktinsa. Muiden asioiden seassa Wilson sanoi yllättäen, että hän on saanut Herbert Hooverilta kirjeen. Sen jälkeen hän luki kirjeen ja ehdotti Suomen tunnustamista. Vastakarvaa oli, mutta ulkoministereiden kokouksen jälkeen Englannin tunnustus Suomen itsenäisyydelle saatiin 6. toukokuuta ja Yhdysvaltojen 7. toukokuuta.

 

Se oli viime tingassa myös siksi, että itsenäisyyden tunnustaminen antoi tuen Englannin ulkoministeriölle vastustaa sotaministeriötä, joka juuri noina päivinä valmisteli Suomen saamista mukaan Venäjän valkoisten hyökkäykseen Pietariin.

 

 

 

 

 

 

 

Juuri tänään 102 vuotta sitten 3.3.1918 ja näinä päivinä Suomelle tapahtui paljon.

 

- Brest-Litovskissa allekirjoitettiin Saksan ja Neuvosto-Venäjän rauhansopimus, joka jätti Suomen Saksan etupiiriin.


- Mannerheim sai Seinäjoella kuulla Saksan kutsumisesta Suomeen ja ilmoitti eroavansa.


- Jääkärit ilmoittivat Mannerheimille haluavansa sotia yhtenäisenä joukkona tarvittaessa omin päin ilman ryssänupseeria.


- Heimo-aktivistien joukko tuli Vaasaan ja sai senaatilta luvan hyökätä Itä-Karjalaan Suur-Suomen toteuttamiseksi.


- Helsingin vallankumoushallitus tiesi Suomen jääneen Saksan etupiiriin eli häviävänsä sodan, mutta sen komentaja Eero Haapalainen antoi käskyn yleishyökkäyksestä.


- Suomen sosialistisen työväentasavallan ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittiin sopimus, jossa mm. rajakysymykseen luvattiin palata myöhemmin.


- Pietarissa Trotski ymmärsi väärin Brest-Litovskista tulleen sähkeen ja määräsi Murmanskin neuvoston kutsumaan maihin englantilaiset ja puolustautumaan näiden kanssa yhdessä saksalaisia ja suomalaisia vastaan.


- Länsirintamalla Ludendorff valmisteli Michael -hyökkäystä, jonka tuloksena mm. englantilaisten kenraali Hubert de la Poer Gough joutui eroamaan ollakseen vuoden perästä käytettävissä Englannin sotilas edustajaksi Suomessa - muuten sama kenraali, joka kväällä 1917 johti "Taistelulähetit 1917" -elokuvan V armeijaa Bullecourtin taistelussa.

 

 

Sen jälkeen kahdessa vuodessa tapahtui paljon sekä Euroopassa että Suomessa. 

 

Jos haluaa päästä selville, millä logiikalla maailma nyt toimii "kylmän sodan" ja "yksinapaisuuden" jälkeen, parasta tutustua logiikkaan 102 vuotta sitten. Sen voi kätevästi tehdä lukemalla "Suomen synnyn" ja "Nuoren Suomen".

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään 200 vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen varsinainen suomenkielinen sanomalehti, Reinhold von Beckerin Turun Wiikko-Sanomat. Se ylsi 1600 kappaleen levikiin ja ilmestyi vuoteen 1831. Kreikan vapaussodan kannattaminen toi keisarillisen keskeytyksen 1822. 100 vuotta sitten Turun Wiikko-Sanomia muistettiin laajasti lehdistössä, mutta nykyisen median ohjelmaan kuuluu viraantuminen myös sen omasta historiasta.

 

 

Von Becker kehitti suomenkieleen mm. sanat hallinto, ihmiskunta, keksintö, laitos, lukio, sanomalehti, valtameri, virasto ja väestö sekä toi yleiseen käyttöön mm. savolaiset eläke, kokeilla ja sijainen.

 

 

Suuri asia oli ottaa käyttöön Kangasniemeltä sana "sivistys" käännöksenä saksankielen "die Bildung" sanalle, joka tarkoittaa ihmisen koko vapaan, viisaan ja eettisen persoonan kasvamista kristillisen, sivistyshumanistisen ja kansallisen kulttuurin sekä tiedollisen valistuksen voimin. Sivistyksen puolesta on jatkuvasti toimittava sitä hajoittavia ja näin ihmisyyttä kiusaamiseen, vihaan ja väkivaltaan taannuttavia ideologioita vastaan. Viimeksi sivistys kärsi Euroopassa tappion 1930 -luvulla.

 

 

Kunnioitettavan ensimmäisen 23 numeron yrityksen kansankieliseksi lehdeksi oli tehnyt Antti Lizelius jo 1776.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään tuli vuoden 6.1.1920 Uudesta Suomesta vastaan Systema Oy:n ilmoitus konekirjoituskoulusta, ja se tuo mieleen liikuttavan välähdyksen Suomen historiaa.

 

 

Konttoritarvikkeita tuovan Systeman perusti Carl Robert Mannerheim vuonna 1890. Sillä oli alallaan lähes monopoliasema 1920 –luvulle, ja vielä 1931 emoyhtiön konkurssin jälkeenkin nytkin jälkeläisiä eri puolilla maata. Kuten kuvasta näkee, se siirsi Suomessa konttorityön helmitauluista laskukoneiisiin.

 

 

Systeman draama on sen perustajassa 1835 syntyneessä Carl Robert Mannerheimissa. Tämän pojanpoikansa oli ehtinyt nähdä Ruotsista Suomeen muuttanut, Anjalan liitosta kuolemaan tuomittu, ja autonomisen Suomen Aleksanteri I:n kanssa neuvotellut ja nykytermein maan ensimmäiseksi pääministeriksi tullut isoisä Carl Erik. Isä Carl Gustaf oli tunnettu luonnontieteilijä ja ensimmäinen presidentti nykyisen Itä-Suomen hovioikeuden edeltäjässä Viipurin hovioikeudessa, jonka Nikolai II oli perustanut 1839 koska ei ollut tyytyväinen Turun hovioikeuden päätöksiin.

 

 

Carl Robert oli Suomen ruotsinkielisen eliitin ikäluokkaa, jonka vanhemmat olivat venäläis-lojalisteja, mutta joka kohtasi Snellmanin suomalais-kansallisen liikkeen nousun ja keisarin sille antaman tuen, eurooppalaisen liberalismin ja Ruotsista Suomeen propagoidun revanssihenkisen skandinavismin ristiriidat. Hänen kohdallaan tuloksena oli tulo ajan ylioppilasradikaaliksi, joka kirjoitti 1858 Ylioppilasteatteriin Ditt och Datt –näytelmän. Siinä pilkattiin sekä keisarillista hallintoa että Snellmania – tunnetuimpana näyttelijänä kenraalikuvernööriä von Bergiä pilkanneen aarian esittäjä Leo Mechelin. Von Berg yritti saada sen jälkeen koko yliopiston itsehallinnon kumottua, mutta keisari tyytyi yliopiston rehtorin Gabriel Reinin erottamiseen.

 

 

Carl Robert otti urakseen teollisuuden ja kaupan, mm. 1872 perustetussa Kuusankoski-yhtiössä ja Systemassa. Avioliitton hän solmi toisen teollisuussuvun tyttären Helene von Julinin kanssa vuonna 1862. Heille syntyi seitsemän lasta, joista Carl Gustaf Emil oli kolmantena 1867. Mutta jokin meni vinoon Carl Robertissa. Helene ja lapset elivät Louhisaaressa, mutta Carl Robert eli pitkiä aikoja Pariisissa ja Yhdysvalloissa. Huonosti menneet liiketoimet ja pelivelat johtivat konkurssiin 1879, ja jo sitä ennen Carl Robert oli muuttanut Pariisiin rakastajattarensa kenraalin ja senaattorin tyttären Sofia Nordenstamin kanssa.

 

 

Helene jäi yksin seitsemän lapsen kanssa ja kuoli 1881. Lähinnä Julinin suku otti lapset hoitoonsa. Carl Robert kävi vaimonsa hautajaisissa mutta palasi heti Pariisiin, missä solmi avioliiton Sofian kanssa 1883. Heille oli syntynyt 1882 Olga Sofia Margareta, joka avioitui sitten Mannerheimille monin tavoin läheisen Michael Gripenbergin kanssa. Hänen ylennyksensä majuriksi ja kutsumisensa päämajaan oli yksi jääkäreiden kritiikin aiheita talvella 1918. Hänestä tuli jatkossa SPR:n pääsihteeri ja Systeman toimitusjohtaja.

 

 

Tuleva marsalkka Mannerheim oli isän lähdön ja konkurssin aikaan 12 vuotias sekä äidin kuoleman aikaan 14 vuotias, ja voi vain aavistella nuorukaisen vaikean murrosiän taustana olleita kokemuksia. Isä Robert jatkoi jonkin verran itsenäisyysmielisenä aktivistina politiikassa ja koetti vielä jarrutella poikansa sotilasuraa keisarillisessa armeijassa. Mutta voi myös aavistella Carl Gustafin tunnelmia noustuaan tuon nuoruuden ja 30 vuoden jo silloin loistavan sotilasuran tehneenä keisarillisen Venäjän korkeaan eliittiin – ja tultua loppuvuodesta 1917 Suomeen työttömänä kenraalina, joka Venäjän vallankumouksen koettuaan otti aloitteen käsiinsä sen Suomeen leviämisen estämisessä.

 

 

Carl Robert ei kuitenkaan ehtinyt nähdä poikansa paikkaa Suomen historiassa. Toinen puoliso Sofia kuoli juuri ennen maailmansodan alkua 3. heinäkuuta 1914. Carl Robert palasi Suomeen ja kuoli 9. lokakuuta. Sitä ennen Eero Järnefelt ehti maalata hänestä muotokuvan, joka kertoo traagisesta hahmosta, mutta myös taiteilijan ristiriitaisista tunnelmista.

 

 

Taidemaalari Johanna Ryönänkoski tarkastelee Eero Järnefeltin Carl Robert Mannerheimia: ”Tässä pistää silmään voimakas vihreä. Se kertoo asiaa tunteneille, missä tilassa maalaus on tehty. Siinä on myös mielenkiintoinen valoratkaisu. Huoneessa on ikkuna, josta heijastuu auringonvalo käsinojaan ja hihaan. Vaikka taulussa on niin voimakas valo toisaalla, niin kasvoillakin on hirveän paljon valoa. Valo ei ole balanssissa, se on vähän järjetön. Tulee mieleen, onko taiteilija ollut jotenkin epävarma eikä ole uskaltanut jättää kasvoja varjoon vaan on lätkäissyt sinne valoa, jottei kukaan tulisi esittämään sitä kysymystä, että miksi kasvot ovat toissijaiset.”

 

 

(Johanna Ryönänkoski Eijaleena Martikaisen kotisivulla ”Min Kuusas”)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Annukka Kaarelan Haastattelu joulukuun Suomenmaassa.)

 

 

Suomen itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä eduskunnassa tuli viime perjantaina kuluneeksi 102 vuotta. Joulukuun kuudetta vietettiin itsenäisyyspäivänä ensimmäisen kerran vuonna 1919, joten itsenäistä maata juhlittiin nyt sadannen kerran.

 

 

Historiantutkijana Risto Volanen on seurannut ihmetellen sitä, miten itsenäistymiseen johtaneita vaiheita on juhlavuonna ja sen jälkeen käsitelty julkisuudessa. Hänen mielestään Suomen vuosien 1917–1922 historiasta on annettu todellisuudelle vieras julkinen kuva.

 

 

– Juhlavuodessa oli paljon ilonpitoa, joka tottakai kuuluu siihen, mutta Suomen itsenäistymisen historian ratkaisevien vaiheiden käsittelyssä epäonnistuivat sekä valtio että media, Volanen toteaa.

 

 

Volanen on käynyt itsenäistymiseen johtaneet käänteet yksityiskohtaisesti läpi kirjoissaan Suomen synty ja kuohuva Eurooppa sekä Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa. Hänen mukaansa julkisuudessa on peitelty erityisesti Maalaisliiton merkitystä tapahtumissa.

 

 

Volanen muistuttaa, että puolueen ja varsinkin Santeri Alkion rooli oli ratkaiseva. Pietarissa marraskuun 1917 alussa tapahtunut vallankumous oli vaarassa heti levitä Suomeen, mutta se torjuttiin, kun Alkio esitti 15. marraskuuta korkeimman vallan siirtämistä eduskunnalle.

 

 

Myös kevään 1918 sisällissotaan johtaneita tapahtumia on käsitelty Volasen mielestä julkisuudessa puutteellisesti. Painopiste on ollut vallankumouksen tekijöiden puolella eikä ole muistettu, että kyseessä oli SDP:n silloisten puolue-elinten päätöksillä tehty vallankumousyritys demokraattisen, itsenäisen hallituksen kaatamiseksi.

 

 

– Sen torjui keskeisesti nimenomaan tasavaltainen maalaisliittolainen väki, joka muodosti hallituksen joukkojen lukumääräisen enemmistön.

 

 

Monarkistien perinteitä seuraavat taas ovat Volasen mukaan yrittäneet vähätellä syksyn 1918 tapahtumia ja väittävät kuningasmielisten ajaneen Suomeen vain muodollista monarkiaa.

 

 

– Sehän ei pidä paikkansa, vaan kyseessä oli selvä vallankaappausyritys saksalaisen kuninkaan hyväksi. Ilmeisesti hienotunteisuussyistä ei ole käsitelty myöskään sitä, että Mannerheimin ja oikeistoaktivistien suunnitelmana oli sekä hyökkäys Pietariin että siihen liittyvä vallankaappaus.

 

 

Volasen mukaan Suomessa on paljon hyvää historiantutkimusta eikä hänen kritiikkinsä ei ole suunnattu niinkään tutkijoille. Julkisuudessa historiaa kuitenkin käsitellään usein siltä kannalta, mikä tukee kunkin tahon tämänpäiväistä politiikkaa.

 

 

– Maalaisliitto oli ydinjoukkoa siinä maltillisessa kansassa, joka noina vaikeina vuosina turvasi itsenäisen tasavallan.