Dramaattiset vuodet

EDUSKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1917, Torstaina 6 p. joulukuuta

 

 

 

EDUSKUNNAN PÖYTÄKIRJA, TOISET VALTIOPÄIVÄT 1917

ISTUNNOT 1-48 VALTIOPÄIVIEN ALUSTA TAMMIKUUN 25:PÄVÄÄN

 

 

 

 

 

 

 

20. Torstaina 6 p. joulukuuta, k:lo 2 päivällä.

 

Suomen itsenäisyyden tunnetuksi saattaminen.

 

Puhemies: Eduskunnan puhemiehelle on jätetty näin kuuluva kirjelmä:

 

Pyydämme tilaisuuden saada tämänpäiväisessä täysi-istunnossa esittää Eduskunnan päätettäväksi:

 

Sen johdosta, että hallitus on tehnyt Eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, Eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeelliseksi ilmoittanut.

Helsingissä, 6 päivänä joulukuuta 1917.

Santeri Alkio. Pekka Ahmavaara. Ernst Estlander. Kyösti Haataja. Erkki Pullinen.

 

 

Keskustelu:

Ed. K. M a n n e r: Puhemiehen äsken lukemaa alotetta ehdotukseksi minä puolestani en voisi kannattaa useastakaan syystä. En kuitenkaan tällä kertaa ainakaan vielä tahdo mielipidettäni laajemmin selostella. Luetun ehdotuksen sijasta ehdottaisin eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavaa:

 

”Suomen korkeimman valiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaa tavalla sopimuksella. Siitä ehdotusta tekemään olisi asetettava yhteinen neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa. Neuvottelukunnan tulisi tehdä myös muita ehdotuksia Suomen ja Venäjän suhteiden järjestämiseksi. Nuo ehdotukset olisivat alistettavat molempien valtioiden täysivaltaisten valtioelinten lopullisesti hyväksyttäviksi. Suomen olisi koetettava saada myös muut valtiot tunnustamaan Suomen riippumaton tasavalta ja tekemään sen kanssa sopimuksia suhteiden järjestämisestä.

Edellä mainituita asioita valmistelemaan sekä tekemään niistä ehdotuksia eduskunnan hyväksyttäviksi päättää eduskunta asettaa 17-henkisen valiokunnan".

Ed. Jalonon en: Kannatan ed. Mannerin tekemää ehdotusta.

 

 

Keskustelu julistetaan päättyneeksi.

Puhemies: Asiassa on olemassa kaksi ehdotusta. Ed. Alkion y. m., joka täällä luettiin ja jota kutsun siis ed. Alkion ehdotukseksi, ja toinen ed. Maunerin ehdotus, joka täällä niin ikään on luettu ja jota on kannatettu.

Selonteko myönnetään oikeaksi.

 

Äänestys ja päätös:

Ken hyväksyy ed. Alkion ehdotuksen, äänestää jaa"; jos ”ei" voittaa, on ed. Mannerin ehdotus hyväksytty.

Äänestyksessä annetaan 100 jaa- ja 88 ei ääntä.

Puhemies: Eduskunta on siis päättänyt näistä ehdotuksista hyväksyä ed. Alkion ehdotuksen.