Dramaattiset vuodet

Kun presidentti Wilson sairastui ja tunnusti Suomen

 

 

 

 

 

 

 

 

Presidentti Trumpin sairastumisen vuoksi on muisteltu aikaisempien presidenttien vastaavia tilanteita, ja esiin on noussut mm. ensimmäisen maailmansodan ja Pariisin rauhankonferenssin aikainen Woodrow Wilson. Konferenssin aikana hän kärsi ylirasituksesta ja mahdollisesti myös jostakin ajan epidemiasta. Dramaattisimpia olivat kuitenkin hänen aivoinfarktinsa, joista ensimmäinen tapahtui samana aamuna, jolloin hän ratkaisi Suomen itsenäisyyden tunnustamisen.

 

 

Rauhankonferenssin aikana keväällä 1919 Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli ajautunut umpikujaan. Ranska oli palauttanut tammikuun 1918 tunnustuksen mukaiset diplomaattisuhteet, mutta Yhdysvallat ja Englanti eivät lämmenneet sodan loppuun asti Saksan rinnalla seisoneelle Suomelle ja tunnustaminen jäi odottamaan varsin epämääräistä Venäjän kysymyksen kokonaisselvittelyä.

 

 

Apuun tuli kuitenkin presidentti Woodrow Wilson.

 

 

Suomen uuden Kaarlo Castrénin hallituksen pian aloittava ulkoministeri Rudof Holsti saapui Pariisiin 24. huhtikuuta. Hän pääsi jo seuraavana päivänä tapaamaan Yhdysvaltojen esitarvikehallinnon johtajaa Herbert Hooveria. Holsti selosti Suomen poliittisen ja elintarviketilanteen ja pyysi apua. Sitä tulikin heti.

 

 

Hooverin kirje presidentti Wilsonille lähti seuraavana päivänä. Se kuvasi varsin laajasti Suomen ongelmat ja kysyi, eikö ”löydy menettelyä Suomen täyden itsenäisyyden tunnustamisen kiirehtimiseksi. Heillä on nyt ollut yleiset vaalit, heillä on vastuullinen hallitus, joka on luonteeltaan liberaali”.

 

 

Presidentti Wilson oli palannut Washingtonista 13. maaliskuuta, sairastellut, tehnyt työtä ja istunut kokouksissa yötä päivää. Huhtikuun 28. päivän iltapäivällä oli yksi konferenssin harvoista yleisistunnoista, jossa käsiteltiin Washingtonissa vaadittuja muutoksia jo kertaalleen hyväksyttyyn Kansainliiton peruskirjaan. Se oli tarjonnut muille mahdollisuuksia kiristämiseen ja Wilson oli jo kertaalleen uhannut lähteä kokonaan kotiin.

 

 

Konferenssin neljän päämiehen neuvosto piti ennen sitä klo 11.00 kokouksen Wilsonin residenssissä Avenue des États-Unis 11:ssa. Samana aamuna Wilson oli allekirjoittanut kirjeitä ja asiakirjoja. Noina tunteina hänen käsialansa oli muuttunut. Syynä oli hänen ensimmäinen, vielä lievähkö aivoinfarktinsa.

 

 

Neljän neuvostossa Wilson sanoi yllättäen, että hän on saanut Herbert Hooverilta kirjeen, joka koskee Suomea - ja luki vetoomuksen Suomen tunnustamisen puolesta.  

 

 

Englannin pääministeri ei innostunut. ”Lloyd George toi esille, että Suomen hallituksen asenne on aivan viime aikoihin asti ollut erittäin epäilyttävä. Yksi Murmanskin sotaretken syistä oli estää suomalaisia saksalaisten avulla ottamasta haltuunsa Murmanskin rannikkoa. Saksan romahtamiseen asti Suomi on pääosin ollut vihamielinen. Sen jälkeen on ollut erittäin suuria epäilyksiä, onko Suomi ollut bolsevistinen vai anti-bolsevistinen. Nyt se on laittanut käteensä valkoiset hansikkaat ja vaatii tunnustamista.”

 

 

Presidentti Wilson kuitenkin ”hyväksyi, että voitaisi sopia Suomen tunnustamisesta, koska tämä oli kohtuullinen toimintalinja”. ”Lloyd George sanoi, ettei hänellä henkilökohtaisesti ole mitään vastaan, mutta hän haluaa keskustella ulkoministerin kanssa.” Englannin ulkoministeriössä kanta Suomen tunnustamisen puolesta oli kuitenkin jo valmiina. Ranskan pääministeri ”Clemenceau sanoi, että hänen on keskusteltava M. Pichonin kanssa.”

 

 

Sen jälkeen Suomen tunnustaminen eteni neljän ulkoministerin kokouksen kautta niin, että Englanti ja Yhdysvallat tunnustivat Suomen 6. ja 8. toukokuuta. Ulkoministereiden kokouksessa nousi vielä esille tunnustamisen ehto, että Suomen tulisi tarjota apua Venäjän valkoisille hyökkäyksessä Pietariin. Sen Englanti ja Yhdysvallat torjuivat, mutta virallisen tunnustamisen oheen sovittiin liitettäväksi lausuma, ettei Suomi saa omin toimin laajentaa aluettaan vaan hyväksyä asiaa koskevat konferenssin päätökset. Sen Suomi ilmoitti hyväksyvänsä, mutta se ei kuitenkaan estänyt samaan aikaa alkanutta hyökkäystä Aunukseen.

 

 

On mahdotonta arvioida, missä vaiheessa ja missä yhteydessä Suomen tunnustaminen olisi tullut esille ilman presidentti Wilsonia.

 

 

 

Yhä vakavammin sairastuva ja jatkava presidentti

 

Presidentti Wilsonilla oli vaikea tilanne kotimaassa, missä republikaanit vastustivat rauhansopimusta ja erityisesti siihen sisältyvää Kasainliittoa. Hän oli keskittänyt sodan aikana asiat itselleen ja aivan lähimmilleen, kuten eversti Edward Houselle ja vaimolleen.

 

 

Woodrow Wilson ja Edith Bolling Galt olivat avioituneet joulukuussa 1915. Presidentti Wilsonin työtapa oli lukea ja kirjoittaa itse turvautumatta paljoakaan hallintoon. Edith oli saanut oman työhuoneen Valkoiseen taloon, ja hänestä oli tullut nopeasti presidentin läheinen poliittinen avustaja eversti Edward Housen rinnalla – ja kilpailijana. Eversti Housen vahva asema perustui rautaiseen geopoliittiseen ja sotilaalliseen osaamiseen. Välit olivat kuitenkin heikentyneet Wilsonin palattua 1919 Pariisiin ja juuri huhtikuun lopulla koonaan katkenneet, monien arvioiden mukaan Edith Wilsonin vaikutuksesta. Sen jälkeen presidentin lähipiiriin jäi vain puoliso ja lääkäri.

 

 

Presidentti Wilson palasi Pariisista Washingtoniin 8. heinäkuuta 1919. Siellä kampanja Versailles’n rauhaa vastaan oli jatkunut, mutta mielipidetiedustelut osoittivat, että enemmistö amerikkalaisista kannatti sekä Wilsonia ja että Kansainliittoa. Republikaanien oppositiota johtanut Henry Cabot Lodge ei alkanutkaan suoraan vastustaa rauhansopimusta, vaan kehitti siihen kansaan vetoavia varaumia.

 

 

Kamppailu konkretisoitui kysymykseksi, tulisiko sopimus hyväksyä sellaisenaan vai mukanaan Lodgen varaumat. Lodgen mukaan ilman varaumia sopimus vaaransi Yhdysvaltojen suvereenisuutta. Se hylkäisi tosiasiassa Monroe-doktriinin, sotkisi Yhdysvallat Euroopan ja Aasian juonitteluihin, saisi maan pojat vaaraan joutua vieraisiin sotiin vierain päätöksin ja veisi heidät taisteluihin omia etujaan vastaan.

 

 

Vuonna 1919 ei ollut käytettävissä radiota tai televisiota, ja tehokkain tapa saada yhteys laajaan kansaan oli astua junaan ja puhua asemilla. Wilson aloitti kampanjajunan matkan rauhansopimuksen puolesta 3. syyskuuta mukanaan puolisonsa ja henkilääkäri Cary Travers Grayson. Seuraavan 22 päivän aikana Wilson matkasi 12 000 kilometriä, puhui 40 tilaisuudessa ja osallistui kymmeniin paraateihin. Syyskuun 25. päivänä Coloradon Pueblossa hän piti matkan intohimoisimman puheen Kansainliiton puolesta. Monet itkivä, ja jopa useat toimittajat liikuttuivat. Mutta sitten voimat pettivät. Yöllä tuli päänsärky sekä pahoinvointi, ja seuraavat puheet peruutettiin.

 

 

Wilson palasi Washingtoniin 28. syyskuuta. Lokakuun 2. päivän aamuna hän sai aivoinfarktin, joka halvaannutti hänen vasemman käsivartensa ja vei sekä henkistä toimintakykyä että liikkumiskykyä. Rouva Wilson ja tohtori Grayson päättivät kuitenkin salata tapahtuneen. Presidentti oli sairastunut tilapäisesti ja joutui siksi peruuttamaan ohjelmaansa.

 

 

Tästä eteenpäin presidentin toimikauden loppuun rouva Wilson hoiti 17 kuukauden ajan yhteydenpidon miehensä ja ulkoisen maailman välillä. Hän oli Valkoisen talon ensimmäinen nainen. Lokakuusta 1919 alkaen hänen onnistui järjestää presidentti Wilsonin harvat tapaamiset ilman terveydentilan paljastumista.

 

 

Presidentti Wilsonin sairastuttua senaatissa jatkui taistelu Versailles’n sopimuksesta. Rouva Wilsonin kautta moneen kertaan toistettua presidentti Wilsonin ohjetta noudattaen pääosa demokraateista ei antanut periksi vaan vaati sopimuksen hyväksymistä ilman varaumia. Näin 19. lokakuuta 1919 kumpikaan vaihtoehto ei saanut tarvittavaa kahden kolmasosan enemmistöä.

 

 

Kamppailu jatkui koko talven. Presidentti Wilsonin henkilökohtainen tilanne oli epätavallinen, ja ulkoministeri Robert Lansing teki aloitteen varapresidentti Thomas Marshallin saamiseksi hoitamaan ilmeisesti sairastuneen presidentin tehtävää. Ulkoministerin ero tuli paluupostissa 13. helmikuuta 1920.

 

 

Versailles’n rauhansopimus kaatui Yhdysvaltojen senaatissa lopullisesti 19. maaliskuuta 1920. Hyväksymistä varaumien kanssa kannatti 49 ja vastusti 35 senaattoria. Vaaditulta määräenemmistöltä puuttui seitsemän ääntä. Samalla kaatui myös Yhdysvaltojen osanotto Kansainliiton toimintaan sekä Yhdysvaltojen ja Englannin lupaamat turvatakuut Ranskalle. Se oli Ranskalle kova isku, sillä rauhankonferenssissa yksi sen tekemistä kompromisseista oli ollut juuri luopuminen useista Saksaan kohdistuneista vaatimuksista Yhdysvaltojen ja Englannin turvatakuiden saamiseksi. 

 

 

Vaimonsa varjeleman Woodrow Wilsonin toimikausi päättyi 4. maaliskuuta 1921. Häntä seurasi Warren Harding vuoteen 1923, ja tämän äkillisen kuoleman jälkeen presidentiksi tuli John Calvin Coolidge vuoteen 1929. Monroe-opin eli eristäytymisen henki näkyi monin tavoin.

 

 

Eurooppalaiset jäivät hoitamaan omaa turvallisuuttaan omin toimin. Koko 1920 -luvun tilanne näytti rauhoittuvan, mutta sitten New Yorkin pörssiromahdusta seurannut lama ja Verasilles’n rauhan jälkeinen katkeruus nostivat valtaan Adolf Hitlerin. Toisen maailmansodan jälkeen kokemukset ensimmäisestä maailmansodasta olivat tuoreessa muistissa, ja Yhdysvallat jäi Eurooppaan. Kylmän sodan jälkeen pohditaan nyt samaa kysymystä anglosaksien tulevasta roolista vanhalla mantereella.

 

-----------------------

 

Kuvassa keväällä 1919 presidentti Wilsonin sekä pääministerit Lloyd George ja Clemenceau Wilsonin Pariisin residenssissä, missä Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta sovittiin. Upeassa talossa on nykyään ravintola, jota voi suositella historiasta ja hyvästä ruuasta kiinnostuneille. Toisessa kuvassa presidentti ja rouva Wilson työpöydän ääressä.