Dramaattiset vuodet 1917-1919

Itsenäisyyspäivä päätettiin 100 vuotta sitten

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään 100 vuotta sitten 20. marraskuuta 1919 valtioneuvosto päätti, että Suomen itsenäisyyspäivä pidetään 6. joulukuuta. Nyt 100 vuotta myöhemmin siitä on käyty keskustelua tämän päivän korostuksin. Tapahtumien kulku oli kuitenkin aikalaisille ja myös tänään ne todeten yksiselitteisen selvä.

 

 

Heti 7. marraskuuta 1917 tapahtuneen Venäjän vallankumouksen jälkeen juuri valitut  eduskunnan puhemiehet esittivät eduskunnalle kolmihenkisen valtionhoitajakunnan asettamista korvaamaan entisen Venäjän keisarin ja väliaikaisen hallituksen. Sosialidemokraattien vastustuksen, arvan ja uhkaavan välittömän vallankumouksen vuoksi eduskunta ei kuitenkaan toteuttanut päätöstä. Sosialidemokraatit aloittivatkin 14. marraskuuta yleislakon, joka alkoi kehittyä vallankumoukseksi. Siitä tehtiin yöllä 16. marraskuuta päätös, joka kuitenkin peruttiin niukalla enemmistöllä kaksi tuntia myöhemmin. Perusteluna oli, että eduskunta oli hyväksynyt sosialidemokraattien tärkeimmän poliittisen tavoitteen eli jopa laajennettuna valtalain ja vahvistanut kesällä hyväksytyt kahdeksantuntisen työaikalain ja kunnallislain.

 

 

Sekavassa ja vaarallisessa tilanteessa marraskuun 15. päivän illalla eduskunta hyväksyi vuoden 1772 hallitusmuodon perusteella Santeri Alkion aloitteesta päätöksen ottaa kaiken korkeimman eli keisarin vallan itselleen, eli se tosiasiallisesti päätti erota Venäjästä. Tämä oli siis ratkaisevasti enemmän kuin kesän valtalaki. Se tarkoitti myös esitysten antovaltaa "...eduskunta toistaiseksi itse käyttää sitä valtaa, joka voimassa olleiden säännösten mukaan on kuulunut keisarille ja suuriruhtinaalle". Kun keisarin valtaoikeuksiin oli kuulunut myös lakien vahvistaminen, tämä päätös antoi eduskunnalle myös oikeuden vahvistaa  kahdeksantuntisen työaikalain ja kunnallislain.

 

 

Eduskunta sai valittua 27. marraskuuta P.E. Svinhufvudin senaatin. Svinhufvud kutsui 29. marraskuuta koolle senaatin takana olleiden puolueiden johtavien henkilöiden varsin erimielisen neuvottelun, jossa keskusteltiin nimenomaan itsenäisyysjulistuksen antamisesta.  Ongelmana oli, miten bolsevistinen Venäjä, sen lähes 100 000 Suomessa ollutta sotilasta sekä kotimaan sosialidemokraatit suhtautuisivat itsenäisyysjulistukseen. Lähinnä varovaisuussyistä lähinnä E.N. Setälän muotoilemasta tekstistä tuli mahdollisimman vähän kumpaakin tahoa provosoiva, ja se päätettiin antaa eduskunnalle senaatin puheenjohtajan tekemänä ilmoituksena.

 

 

Pienten kommellusten jälkeen senaatti antoi eduskunnalle 4. joulukuuta joukon itsenäisen tasavallan edellyttämiä lakiesityksiä erityisesti hallitusmuodon ja sen yhteydessä Svihufvud antoi eduskunnalle myös julkisuuteen julistuksena ”Suomen kansalle” annetun ilmoituksen, jonka pääkohta oli seuraava:

"Suomen eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitusmuodon 38 § :ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen."

 

 

Mainittakoon, että eduskunnan perustuslakivaliokunta alkoi käsitellä senaatin esitystä tasavaltaiseksi hallitusmuodoksi ja sai sen pykäläkohtaisen ensimmäisen lukemisen valmiiksi 25. tammikuuta 1918, eli samana päivänä, kun valiokunnan jäsenet Kullervo Manner ja O.V. Kuusinen omassa puoluetoimikunnassaan tosiasiallisesti päättivät vallankumouksen aloittamisesta Suomessa.

 

 

Joulukuun 4. päivänä 1918 Suomi oli siis eduskunnan päätöksellä 15. marraskuuta "ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä" mutta senaatilla ei ollut selkeää toimivaltaa sitä toteuttavaan itsenäisyysjulistukseen tai lakiesitysten antamiseen. Vastaavasti ulkovaltojen edustajat huomauttivat, että eduskunnan päättämän itsenäisyyttä merkitsevän vallanoton toteuttamista tarkoittava itsenäisyysjulistus edellyttää eduskunnan päätöstä.

 

 

Koska vain eduskunnalla oli oman 15. marraskuuta päätöksensä vuoksi valta esittää eduskunnalle päätöksiä, senaattori Kallio teki ehdotuksen "että eduskunta hyväksyy hallituksen toimenpiteet Suomen itsenäisyyden toteuttamiseksi", eli hyväksyy myös itsenäisyysjulistuksen. Myös SDP:n ryhmässä keskusteltiin 5. joulukuuta nimenomaan uskalletaanko seuraavana päivänä hyväksyä itsenäisyysjulistusta, ja se päätyikin lausumaan kannattaa periaatteessa itsenäisyyttä mutta sen toteuttamista neuvottelemalla uuden Venäjän Leninin hallituksen kanssa.

 

 

Toimivaltatilanteen vuoksi tehtiin ratkaisu, että senaatin takana olleiden eduskuntaryhmien edustajien työryhmä teki 6. joulukuuta seuraavan esityksen: "Pyydäimme tilaisuuden saada tämänpäiväisessä täysi-istunnossa esittää Eduskunnan päätettäväksi: Sen johdosta, että hallitus on tehnyt Eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, Eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeelliseksi ilmoittanut. Helsingissä, 6 päivänä joulukuuta 1917. Santeri Alkio. Pekka Ahmavaara. Ernst Estlander. Kyösti Haataja. Erkki Pullinen."

 

 

Sekä 4. joulukuuta että 6. joulukuuta tekstit olivat varovaisia sekä tuossa tilanteessa viivyttävällä kannalla olleiden sosialidemokraattien että vaarana olleen neuvostovenäläisten reaktion vaaran vuoksi. Aikalaiset ymmärsivät kuitenkin yksiselitteisesti kyseessä olleen ensin senaatin epäselvin toimivaltuuksin antamasta itsenäisyysjulistuksesta ja sitten täysivaltaisen eduskunnan sille ja sen sisällölle antamasta hyväksymisestä. Esimerkiksi tuolloin keskeisessä asemassa ollut Alkio luonnehti 6. joulukuuta päätöstä "Suomen tasavallan peruskirjaksi". Vastaavasti Tukholmassa oli valmiina joukko Suomen edustajia, jotka saivat erityisjärjestelyin nopeasti tiedon jännityksellä odottamastaan eduskunnan päätöksestä ja läksivät sen perusteella eri maihin hankkimaan tunnustusta itsenäisyydelle.

 

 

Tapahtumien kulun perusteella mukana olleiden aikalaisten muodostama pääministeri Juho Vennolan hallitus hyväksyi 20. marraskuuta 1919 hyvin perustein "Suomen itsenäisyyden juhlapäiväksi" 6. joulukuuta.

 

 

Tuossa vaiheessa valtioneuvosto määräsi 6. joulukuuta liputuksen valtion virastoissa sekä vapaapäivän valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Vuonna 1929 joulukuun 6. päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi.