Alku aina hankalaa

100 vuotta: Kun Lenin ja Tokoi vaihtoivat puolta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tänään 100 vuotta sitten Uudessa Suomettaressa oli uutinen, jota Helsingissä oli vaikea ymmärtää. Menossa oli itärintaman sodan osapuolien parien vaihto. Maaliskuun alussa Leninin hallitus sopi länsiliittoutuneiden kanssa, että nämä voivat suojata Jäämeren rannikkoa saksalaisia ja suomalaisia vastaan. Ne torjuivatkin kolme suomalaisten hyökkäystä, jotka meillä tunnetan heimosotien retkinä.
 
 
 
Brest-Litovskin rauha oli uudelle Neuvosto-Venäjälle katastrofaalinen, mutta kuitenkin rauha. Sen jälkeen Saksa alkoi vaatia länsiliittoutuneiden poistumista Venäjän alueelta, mutta nämä eivät innostuneet jättämään Murmanskin-Arkangelin alueen rannikkoa Saksan käyttöön. Liittoutuneiden johto päätti ottaa lopullisesti hallintaansa Murmanskin ja vallata Arkangelin. Itse asiassa länsliittoutuneet tekivät Venäjälle intervention, jolla oli pitkät seuraukset Suomenkin kannalta. Tässä he saivat tuen paikalliselata neuvostolta, jossa oli bolsevikkienemmistö.
 
 
 
Saksassa taas sotilasjohto vaati hyökkäyksen jatkamista Viipurista ja Narvasta Pietariin. Se Moskovassa ymmärrettiin, ja kun valita piti, Lenin ja Trotski valitsivat nyt Saksan. Murmanskiin päätettiin lähettää 2000 neuvostosotilasta karkottamaan länsiliittoutuneet. Sattui niin, että suomalaiset olivat seuranneissa yhteenotoissa etulinjassa, tosin entiset punakaartilaiset ja kummallakin puolella.
 
 
 
Vallankumouksen jälkeen Suomesta pakeni Venäjälle noin 10 000 punakaartilaista osin perheineen. Heti Pietariin saavuttuaan heihin otti yhteyttä länsiliittoutuneiden edustaja ehdottaen yhteistyötä saksalaisten karkoittamiseksi Suomesta. Pian heitä oli Muurmannin radan varressa noin 2000 erittäin kurjissa olosuhteissa. Vallankumoushallituksen mukana paennut Oskari Tokoi kysyi Leniniltä lupaa ja saikin sen. Hän ja punakaartilaiset sopivat englantilaisten kanssa 9. kesäkuuta, että punakaartilaiset astuvat Englannin palvelukseen jatkossa ns. Muurmannin legioonana.
 
 
 
Englantilaiset etenivät Murmanskista aina Vienanmeren eteläpäässä olevaan Sorokaan asti. Siihen osallistui tietenkin olosuhteita tuntevia suomalaisia rekrytoituja. Oskari Tokoi ei itse kuulunut tuossa vaiheessa joukkoon, mutta sattui tulemaan Sorokaan juuri kun sinne saapui sekä englantilais-suomalaisia joukkoja että neuvostojoukkoja mukanaan Eino Rahja tehtävänään hakea pois suomalaiset toverit eli entiset punakaartilaiset, jotka nyt palvelivat Englannin joukoissa. No, nämä eivät innostuneet, vaan Rahjan mukanakin tulleista parikymmentä loikkasi englantilaisten puolelle.
 
 
 
Tokoin ja muiden seikkailu sitten jatkui monin kääntein. Silloinen tilanne kyllä muistuttaa historian luonteesta. Tavallinen tapa meillä on ajatella itä-länsi -asetelmaa. Käytännössä Suomi ja Pohjois-Eurooppa ovat kuitenkin geopoliittisesti kolmen voiman keskellä eli Manner-Euroopan, Atlantin valtojen eli Englannin ja Yhdysvaltojen sekä Venäjän. Suurissa historian murroksissa niiden suhteet ovat usein kiepsahtaneet tavalla tai toisella. Juuri niin kävi näinä päivinä 100 vuotta sitten, ja otti aikaa ennen kuin se ymmärrettiin todeksi Helsingin silloisessa johdossa.
 
 
 
Tokoi oli itse osallistunut talvella maalle hengenvaaralliseen virhearvioon eli vallankumoukseen, jossa siihen usuttaneet Lenin ja Trotski olivat pian jättäneet suomalaiset toverit mottiin jättämällä Suomen Saksan etupiiriin. No, tietenkin heillä taas oli kumassakin tapauksessa oman maan tai ainakin sen vallankumouksen henki kyseessä. Tokoi selvisi lopulta SKP:ltä toisen kuolemantuomion saaneena, Englannin armeijan everstiluutnanttina Yhdysvaltoihin. Jatkossa Suomen eduskunta vapautti hänet vuonna 1944 ensimmäisestä. Siinä välissä hän oli mm. toisen maailmansodan aikana toiminut Help Finland -järjestön varapuheenjohtajana.