Alku aina hankalaa

100 vuotta: kohti käännettä

 

Aamun Uudessa Suomettaressa oli tänään 100 vuotta sitten uutinen, että Saksan ulkoministeri Richard von Kühlmannin tuoli horjuu. Hän oli pitänyt 24. kesäkuuta valtiopäivillä puheen, jossa hän sanoi, ettei sotilaalliseen voittoon ole enää mahdollisuuksia. Siksi on tavoiteltava neuvottelurauhaa, Hindenburg ja Ludendorff suuttuivat tavallista enemmän, ja ulkoministeri joutui eroamaan 9. heinäkuuta.

 

 

Nyt 100 vuotta myöhemmin voi todeta Kühlmannin pitäneen puheensa sen jälkeen, kun Ludendorffin kevätoffensiivi hyytyi liittoutuneiden vastahyökkäykseen Soissonsin seudulla - siis kaksi kuukautta aikaisemmin kuin Ludendorff puhui elokuun "mustasta päivästä".

 

 

Kühlemann oli ollut koko kevään todella viileä sotilaiden kasvavien tavoitteiden suhteen. Vasta Trotskin tunaroivan uhkapelin jälkeen Saksan tavoitteet laajenivat myös Suomeen. Hän myös jarrutteli parhaansa mukaan jääkäreiden kotimatkaa. Perusteluna oli se, ettei pidä edetä idässä liian pitkälle, sillä jatkossa se lyö takaisin. Ja toiseksi, nyt tulisi siirtää kaikki voimat voittamaan länsirintamalla ennen kuin amerikkalaiset ehtivä Eurooppaan. Jos Kühlmann olisi voittanut Saksan sisäisen väännön, Suomen historia olisi ollut toisenlainen.

 

 

Sotilasjohdon ruokahalu kuitenkin kasvoi syödessä, ja saatuaan Suomen hallintaansa Ludendorff suunnitteli jatkaa Pietariin. Sen sitten taas esti Kühlmannin seuraaja ulkoministeri von Hintze. Suomen johto ei oikein ollut kartalla, sillä Saksan tilanteen jo heikentyessä meillä ajettiin innokkaasti monarkiaa ja saksalaista kuningasta. Samaa aikaan Berliinissäkin ajateltiin, että suomalaisten Suur-Suomi into menee vähän liian pitkälle. Samalla sitten sotaretkillä Karjalaan suututettiin Murmanskissa olleet länsiliittolaiset, mikä joissakin tilanteissa olisi voinut käydä kalliiksi. Englannin pääministeri Lloyd George kyllä keljuili siitä Suomelle vielä Pariisin rauhankonferenssissa huhtikuussa 1919, hyväksyessään Suomen tunnustamisen.

 

 

Tietyllä tavalla 100 vuoden takainen tilanne muistutti nyt kehittyvää. Suomi oli kolmen suurvallan välissä: Venäjän, Saksan ja Englannin. Jokainen ikäluokka näyttää ajattelevan, että se maailma johon murrosiässä tutustuu on lopullinen. Nytkään ei muisteta, että kylmän sodan jälkeinen aika on ollut pitkässä juoksussa varsin poikkeuksellinen.