Alku aina hankalaa

Kallion, Marxin ja Junckerin aatteita

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joskus historia antaa itselleen muistisääntöjä, kuten tänään 5.5. 2018.

 

Karl Marx syntyi Trierissä 200 vuotta sitten. Lenin tapasi Pietarissa suomalaiset sosialidemokraatit 101 vuotta sitten. O.W. Kuusisen ensimmäinen Suomen hanke päättyi Kymijoen Ahvenkoskella 100 vuotta sitten.

 

Ja myös tänään 100 vuotta sitten Kyösti Kallio piti historiallisen sovintopuheensa: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia. Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä.”

 

Vielä ensimmäisenä vallankumousaamuna 28.1.1918 Kyösti Kallio - kuten P.E. Svinhufvud, Lauri Ingmann ja Santeri Alkio - ei ottanut tosissaan Suomen vallankumousta. Lyhtypylväissä oli julisteita, joissa kerrottiin senaatin vangitsemisesta, mutta hän käveli niiden ohi miettien valmistelemaansa vastausta välikysymykseen.

 

Punakaartien ryhmä tarkasti Kallion, mutta ei tuntenut. Sen jälkeen hän eli monen muun tavoin Helsingissä piilossa 11 viikkoa.

 

Saksalaisten vallattua Helsingin 13. huhtikuuta Kallio alkoi vanhimpana paikalla olleista senaattoreista johtaa senaattia, mutta puheenjohtaja Svinhufvud vaati tulemaan Vaasaan. Vaasan senaatti palasi kuitenkin pääkaupunkiin 4. toukokuuta. Siinä välissä Kallio taas oli ehtinyt lähtemään Nivalaan, ja hän piti siellä sovintopuheensa. Se oli tietenkin hänen puheensa, mutta kiteytti myös laajan kansan pitkään muodostuneen Suomen aatteen. Palattuan Helsinkiin Kallio näki 16. toukokuuta Mannerheimin johtaman paraatin, johon myös hänen renkinsä Samppa Honkala osallistui.

 

Tänään on kaikkien suomalaisten syytä olla kiitollisia Sampalle ja kaikille niille, jotka torjuivat pienen ryhmän ylhäältä juoniman ja päättämän vallankumouksen. Samoin on syytä surra syvästi, että niin moni - Suomen Sosialidemokraatin 1. numeron sanoin - "joutui kapinaan mukaan vedetyksi" kuten myös seuranneita uhreja ja kärsimyksiä. Samoin on syytä olla kiitollisia niille, jotka oikealla, keskellä ja vasemmalla yhdistivät kansan – torjuen seuraavina vuosikymmeninä sekä äärioikeiston että äärivasemmiston.

 

Kyösti Kallio oli tasavallan presidentti, kun O.W. Kuusinen aloitti Terijoen hallituksen pääministerinä toisen yrityksensä lokakuussa 1939. Sekin torjuttiin juuri 20 vuoden aikana rakennetun demokraattisen vasemmiston, oikeiston ja keskustan sovinnon voimin.

 

Kolmas ja itse asiassa parhaiten onnistunut oli Kuusisen 50 vuotta sitten marxilaisena opiskelijaliikkeenä alkanut henkinen valloitus tunnuksenaan “Eteenpäin O. W. Kuusisen viitoittamalla tiellä”. Sitä me tuolloiset Kallion ja Alkion seuraajat olimme torjumassa, ja onnistuimmekin politiikassa, mutta kärsimme tappion kultuurissa ja journalismissa. Niihin muokattiin sisään marxilais-positivistista - nyt jo monille tiedostamatonta - syvärakennetta vieraannuttaa kansalaiset "vieraantuneesta porvarillisesta" eli käytännössä kansallisesta kulttuurista ja historiasta. Se on tullut näkyviin myös kuluvan vuoden aikana vuosien 1917-1918 muistamisen julkisuudessa. Siinä kansakunnan rakentamista on muistettu mahdollisimman vähän ja vallankumouksesta seuranneita kärsimyksiä mahdollisimman paljon.

 

Näistä syistä voi kansalainen tänään hyvällä mielellä liittyä hengessään mukaan Nivalan juhlallisuuksiin.

 

- - - - - - - - - -

 

Omassa näiden päivien juhlassaan Euroopan Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker avasi oman henkisen syvärakenteensa Karl Marxin syntymää muistaessaan. Hänen mukaansa Marx ei ollut vastuussa seuraajiensa teoista.

 

Vai niin.

 

Mitä sanoi Marx heti alkuunsa Kommunistisen puolueen manifestissa 1848? “Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys. Vaviskoot vallassa olevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä. Proletaareilla ei siinä ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Mutta voitettavana heillä on koko maailma. Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”

 

Suomessa oltiin kyllä pitkään sinisilmäisiä, kun ei tiedetty millaisen ilmiön kanssa oltiin tekemisissä. Mutta, kun siitä päästiin selville, ei vavistu.

 

Epäilemättä V.I. Lenin tunsi mestarinsa paremmin kuin Juncker: “Luokkataisteluoppi, jota Marx sovelsi valtiota ja sosialistista vallankumousta koskevaan kysymykseen, johtaa välttämättömästi siihen, että tunnustetaan proletariaatin poliittinen herruus, sen diktatuuri, so. valta jota ei jaeta kenenkään kanssa ja joka nojautuu välittömästi joukkojen aseelliseen voimaan...

 

Vallankumous on teko, jolla osa väestöä sanelee tahtonsa väestön toiselle osalle kiväärien ja pistimien ja tykkien avulla, siis erittäin auktoritatiivisten välineiden avulla. Ja voittanut puolue joutuu välttämättömyyden pakosta pitämään yllä herruuttaan sen pelon avulla jota sen aseet herättävät taantumuksellisissa.”

 

Lenin kirjoitti nämä “Valtio ja vallankumous” –ajatukset ollessaan Helsingissä syksyllä 1917, ja lähetti kirjan omistuskirjoituksella Suomen kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja Kullervo Mannerille.

 

Syvimmiltään Euroopan komissiossa koetaan sen omasta aatehistoriasta lähtien edustettavan yli-inhimillistä järkeä Euroopan ja ihmiskunnan ohjaajana mutta samaan tapaan kuin keskuskomiteoissa. Se ei ole ainakaan ristiriidassa sen kanssa, että Junckerin puheen perään paljastetaan Kiinan rahoittama Karl Marxin patsas.