Alku aina hankalaa

Jääkäreiden paluupäivä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään 100 vuotta sitten 25.2. jääkäreiden pääjoukko siis palasi Suomeen. Ei ole mikään sattuma, että se tapahtui päivää myöhemmin kuin Viro julistautui itsenäiseksi. Kumpikin liittyi silloiseen Brest-Litovskin neuvottelun vaiheeseen. Laajemmin ottaen kumpikin tapahtuma myös oli osa Venäjän lokakuun 1917 vallankumouksen jälkeen vuosia kestänyttä kamppailua vanhasta Venäjästä irrottautumaan pyrkineissä maissa.

 

 

Yksityiskohdat eri maissa vaihtelivat, mutta Venäjästä irrottautuman pyrkivien valtioiden kamppailuissa Suomesta Ukrainaan ja Kaukasukselle olivat kaikkialla vastakkain maiden omien vallankumouksellisten ja Venäjän bolsevikkien ryhmittymä sekä kansallisten voimien länteen suuntautunut ryhmittymä. Viron itsenäisyyden julistaneet ja Suomeen palanneet jääkärit kuuluivat jälkimmäiseen. Eilistä Viroa itsenäisyysjulistusta korostanutta ja Suomen jääkäreiden paluutapahtumaa piilotellutta suomalaista mediaa ei voi juuri syyttää johdonmukaisuudesta.

 

 

Jääkäreiden paluun ja Viron itsenäisyysjulistuksen lähin yhteinen tausta oli 29.1. alkanut Brest-Litovskin rauhanneuvottelu. Sitä tukemaan Lenin ja Trotski olivat usuttaneet ja aseistaneet vallankumoukset sekä Ukrainassa että Suomessa, ja meillä alkoikin 28. tammikuuta sekä vallankumous että sen torjuminen. Jääkärit olivat odottaneet Libaussa jo pitkään, ja paluuta oli jarrutellut lähinnä Saksan ulkoministeriö, joka kantoi huolta rauhanneuvotteluiden häiritsemisestä. Tuossa vaiheessa Suomi ei myöskään vielä kuulunut Saksan sotatavoitteisiin.

 

 

Kun kuitenkin vallankumous alkoi ja Suomen tunnustettu hallitus pyysi, Saksan sotaministeriö antoi 5.2. samaan aikaan neuvotelleen ulkoministeri Kühlemannin vastakarvasta huolimatta käskyn hajottaa Jääkäripataljoona kotiin lähtöä varten 13. helmikuuta. Jääkäreistä 1128 halukasta sai Suomen armeijan viran ja sotilasarvon sekä päällikökseen everstiluutnantti Wilhelm Thesleffin, joka oli sodan aikana loikannut Venäjän armeijasta Saksaan ja tuleva Mannerheimin vastustaja. Kaikkiaan 451 jääkäriä ei kuitenkaan halunnut lähteä, monet heistä ajatellen, että Suomessa olisi ehkä vastapuolella tuttuja kotipuolen poikia.

 

 

Kun Trotski sitten tunnetulla tavalla 10. helmikuuta julisti sodan loppuneeksi ja läksi kotiin, Saksassa käytiin ensin kova vääntö, mennäänkö perässä. Se päättyi 13. helmikuuta keisarin päätökseen edetä Virossa Narvan tasolle ja siitä etelään samalle linjalle alkaen 18. helmikuuta. Samassa rytäkässä päätettiin ja luvattiin lähettää Suomeenkin saksalaisia joukkoja, mutta siitä käytiin vielä senkin jälkeen kova vääntö sotilaiden ja ulkoministeriön välillä.

 

 

Virossa työväenpuolue oli säilynyt demokraattisen johdon käsissä, mutta Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen vallan oli ottanut venäläisten ja virolaisten bolsevikkien muodostama "Eestinmaan neuvostojen toimeenpaneva komitea". Trotskin Brest-Litovskista lähdön jälkeen saksalaiset joukot alkoivat edetä itään, ja maa alkoi polttaa Viron virolais-venäläisen bolsevikkihallinnon alla. Se poistui Tallinnasta vähän ennen saksalaisten tuloa 23. helmikuuta. Sen jälkeen saksalaiset tulivat oman lippunsa ja hallitsijansa kanssa 25. helmikuuta.

 

 

Väliin jäi siis ”Viron väliaikaiselle pelastuskomitealle” yksi päivä 24.2. nostaa oma lippu sekä julistautua ja olla itsenäinen. Sitä seurasi saksalaisten aika maailmansodan aselepoon asti 11.11. 1918. Sitten paluuta yrittivät ensin omat ja venäläiset bolsevikit ja vielä Suomesta välivaiheen jälkeen Baltiaan siirretyn von der Goltzin saksalaiset ”vapaajoukot”.

 

 

Tilanne oli Suomessakin monimutkainen. Thesleffin johtamien jääkäreiden johdossa ajateltiin oltavan valiojoukkoa, jota muut saisivat seurata. Tilannekuva Suomestakaan ei voinut olla kovin täsmällinen. Alkuunsa ihmetytti eniten, että pitäisi alistua lähinnä Mannerheimista ja muista "ryssänupseereista" muodostuvan esikunnan johtoon. Sanotaan Mannerheimista mitä tahansa, koko kevään 1918 kokoonpanoltaan hajanaisen armeijan ja monien juonittelevien upseereiden kokoaminen ja johtaminen oli puhtaasti ammatillisesti melkoinen suoritus.

 

 

Ja joka tapauksessa jääkäreiden palattua hallituksen armeijan osaaminen oli omaa luokkaansa verrattuna samaa suuruusluokkaa olleeseen Kansanvaltuuskunnan armeijaan. Lisäksi saksalaiset etenivät Suomenlahden etelärannikolla, ja viikkoa myöhemmin tehtiin lopulta Brest-Litovskin rauha. Se määräsi venäläiset poistuman Suomesta. Saksalaisten joukkojen tulosta tehtiin lopullinen ratkaisu vasta 12. maaliskuuta, ja ne nousivat Hankoon 3. huhtikuuta. Siitä taas seurasi, että ainakin säästyttiin kahden suomalaisen armeijan loppusodalta Helsingissä.

 

 

Tuon ajan lehdistö raportoi yllättävän hyvin ulkomaan tapahtumista. Kuten usein on asia, kummankin puolen johto ymmärsi näinä päivinä, että eduskunnan valitsema hallitus lopulta voittaa. Vielä piti rintamalla käydä läpi sodan kärsimykset.