Alku aina hankalaa

Mitä helkkaria se Trotski meinaa?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään sata vuotta sitten osaavimmat eli ainakin O.V. Kuusinen Suomen vallankumouksen johdossa aavistivat tai käsittivät joutuneensa ansaan.

 

 

Päivän Työmies ja Kansanvaltuuskunnan Tiedonantoja julkaisivat uutisen, että Venäjä oli lopettanut Brest-Litovskin rauhanneuvottelut ja Trotski palannut Pietariin. ”Ei Sotaa eikä rauhaa.”

 

 

Maailmansodan itärintamalla oli vielä noin 60 divisioonaa saksalaisia joukkoja, mutta nyt Trotski Kansankomissaarihallituksen nimissä ilmoitti, että ”Venäläisille sotajoukoille annetaan käsky täydelleen rauhanomaiselle kannalle palaamiseen kaikilla sotanäyttämöillä.”

 

 

Mutta jos oli Suomen vallankumouksen johto ymmällään, niin olivat maassa olevat venäläisetkin. Sota-asioiden kansankomissaari Podvoiski seurasi Trotskin käskyä, ja Suomeenkin annettiin erityinen viesti, että kaikki kotiutetaan suunnitemallisesti, eikä pidä lähteä omin päin. Mutta heti perään Lenin määräsi sotatoimia jatkettavaksi. Trotski palasi Pietariin, ja siellä suuri bolsevikkien kokous äänesti Trotskin kannan puolesta ja Leninin nurin.

 

 

Kolme kuukautta nämä venäläiset toverit olivat usuttaneet Suomessakin vallankumoukseen, ja he olivat kolme viikkoa sitten luvanneet 10 000 kivääriä ja 10 tykkiä sen toteuttamiseksi. Viikkoa myöhemmin Suomen vallankumouspäätös oli juntattu läpi SDP:n vastahakoisissa puolue-elimissä. Alkuun päästiin sitten heti Viaporista saaduilla 2000 kiväärillä.

 

 

Viipurissa Venäjän 42. armeijakunnan johto sekä venäläisten sotilasneuvostojen Suomen aluekomitea olivat luvanneet solidaarisesti tukea. Kuitenkin heti alkuun nuo venäläiset maalaispojat olivat alkaneet kiemurrella ja perustella sotaväsymyksellään haluttomuutta puuttua suomalaisten asioihin. Suomen vallankumouksellisten onneksi Tampereen 106. divisioonan komentaja Mihail Svetsnikov oli kunnon bolsevikki ja sai muutamia satoja sotilaitaan Vilppulaan torjumaan hallituksen joukkojen nopeata etenemistä etelään.

 

 

Suomen Punaisen Kaartin alkukin oli ollut sekoilua. Koko Svinhufvudin senaatti oli päässyt pakoon, ja ensimmäisenä päivänä  juopotteleva ylipäällikkö aliluutnantti Ali Aaltonen oli pitänyt vaihtaa Eero Haapalaiseen, jolla taas ei ollut minkäänlaista sotilaallista koulutusta. Leninin lupaama asejunakin oli myöhästynyt ja vasta viikko sitten 6. helmikuuta kiväärit oli saatu Tampereelle asti jakoon. Parissa viikossa oli kuitenkin saatu ammattiosastoittain väkeä liikkeelle, ja nyt palttoo päällä olevat suutarit ja sorvarit saivat opetusta ampumataidossa.  Viikon perästä tehtäisi ensimmäiset yritykset yli Hämeen lumihankien kukistamaan Mannerheimin vastavallankumoukselliset lahtarit.

 

 

Mutta mitä ihmettä tämä Trotski nyt tarkoitti julistaessaan, että ”Me luovumme sodasta… me annamme täydellisen demobilisaatiokäskyn kaikille joukko-osastoille… ja rohkeasti luotamme siihen että muutkin kansat pian seuraavat meidän esimerkkiämme.”

 

 

Ehkä nykyisessä presidentinlinnassa majaansa pitänyt Venäjän Suomen ja Itämeren joukkojen aluekomitean johtaja Ivar Smilga selosti luottamuksellisesti Kuusiselle, Mannerille ja Sirolalle mistä oli kysymys. Olihan Smilga Venäjän bolsevikkien keskuskomitean jäsen, ja hän oli siellä äänestänyt Leninin ja Stalinin kanssa Trotskin uhkapeliä vastaan.

 

 

Saksa oli 18. tammikuuta esittänyt Brst-Litovskissa omina rauhanehtoinaan silloisen rintamalinjan mukaista uutta rajaa. Venäjä olisi menettänyt hallitsemansa osan Puolaa, Liettuan ja Kuurinmaan Riiaan asti. Lenin oli vaatinut rauhanehtojen välitöntä hyväksymistä. Mutta kuten aina käy, suuri voitto oli mennyt tovereiden päähän.  Pietarin sekä Moskovan bolsevikit olivat äänestäneet Leninin nurin. Nythän piti alkaa suuren maailmanvallankumouksen, eikä siinä ensimmäiseksi tehdä rauhaa Saksan kapitalistien kanssa.

 

 

Johdettuaan lokakuun vallankumouksen operaation Trotski oli noina viikkoina Venäjän todellinen johtaja, ja hänellä olikin suuri suunnitelma. Hän menee neuvottelemaan Brest-Litovskiin. Pannaan samalla kaikki liikkeelle kaikkien mahdollisten vallankumousten aloittamiseksi, ja sen mukana Suomenkin. Se heikentäisi Saksaa ja jo valmiiksi sisäisessä kriisissä olevaa Itävaltaa. Saksa haluaa myös saada itärintaman nopeasti rauhoittumaan ja siirtää joukkonsa länsirintamalle ennen kuin amerikkalaiset ehtivät sinne. Jos Trotski julistaisi rauhan ja palaisi Pietariin, ei Saksa enää jatkaisi sotaa.

 

 

Nyt tiedämme, ettei Trotskin uhkapeli ollut tuulesta temmattu. Itävalta halusi lopettaa sodan siihen, ja myös Saksan ulkoministeri Kühlemann kannatti sitä. Saksan keisari Vilhelm II:lla ja todellisella sotilasjohtajalla kenraali Ludendorffilla oli kuitenkin muuta mielessä.

 

 

Kuten Lenin oli ennakoinut, Saksan todellinen johto ajatteli, että kun Venäjä kerran kotiuttaa sotilaansa kesken sotaa, voimme saman tien mennä itään ja pohjoiseen niin pitkälle kuin halumme. Huomenna 13. helmikuuta kokoontuikin sitten Saksan kruununneuvosto tekemään tästä päätöksen, ja siinä samalla Suomikin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan Saksan sotatavoitteisiin.

 

 

Vajaan viikon perästä Saksa eteni jälleen. Nyt ”ase ohimolla” Trotskikin äänesti Leninin mukana rauhansopimuksen puolesta. Rauhanneuvottelut alkoivat jälleen, ja Brest-Litovskin rauha solmittiin 3. maaliskuuta. Suomessa juuri siihen päivään mennessä ylipäällikkö Eero Haapalainen oli saanut kiväärit jaettua, ja hän käski joukkonsa yleishyökkäykseen kohti pohjoista. Pian tultiin sitten takaperin.

 

 

Brest-Litovskin rauhansopimuksessa sovittiin, että Suomi jää Saksan etupiiriin. Kun saksalaiset nousivat huhtikuun alussa maihin Hankoon, siellä olivat vastassa Venäjän edustajat sopimassa joustavasta vahdinvaihdosta Suomessa. Työmieslehti kertoi saksalaisten Helsingin valtaukseen asti, että maassa nähdyt saksalaiset olivat valepukuisia suomalaisia.

 

 

J.V. Snellmanin ulkopolitiikan voi tiivistää, että älkää olko yllytyshulluja. Sitä neuvoa ei tunnettu tammikuun lopulla 1918 Mannerin SDP:n johdossa vaan johdettiin oma joukko ja koko maa tragediaan. Trotski kertoo muistelmissaan Leninin hyvin tienneen, miten suomalisille tovereille kävi. Jo pari viikkoa Brest-Litovskin rauhan jälkeen häntä syytettiin Pietarissa suomalaisten tovereiden pettämisestä. Hän vastasi, että tehtiin mitä voitiin.

 

 

O.V. Kuusista, Kullervo Manneria ja Yrjö Sirolaa varmaan lohduttaisi tietää, että sata vuotta myöhemmin Suomessa vielä muistellaan myös kaihoisasti romantisoiden heidän Suomen historian traagisinta päätöstään.

 

 

 

Kuvassa Trotski Brest-Litovskissa, suurenee klikkaamalla.