Alku aina hankalaa

100 vuotta. Tulevan SKP:n ja AKS:n alkutahdit

 

 

(Kuva suurenee klikkaamalla.)

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

Näinä päivinä 100 vuotta sitten olivat oraallaan myös seuraavien vuosikymmenien äärisuunnat. SDP:n johto oli tulevien kommunistien käsissä, ja akateeminen Suur-Suomi aate julistettiin ensimmäistä kertaa.

 

 

SDP ei mennyt mukaan viralliseen itsenäisyysjuhlaan vaan piti useita omia. Ne pidettiin 20. tammikuuta eli Puolueneuvoston toisena päivänä, jolloin piti ajaa läpi Vallankumouskomitean perustaminen. Työmies lehden mukaan ”O.W. Kuusinen lämpimin elähdyttävin sanoin, joita kuulijakunta tuon tuostakin palkitsi innokkailla suosionosoituksilla selosti hän päivän merkitystä… Puhui Venäjän vallankumouksesta, josta vasta viime syksynä tuli suuri vallankumous bolsevikkien käytyä siinä toteuttamaan kansojen vapautuksen suuria aatteita.” Vapausjuhlan pääpuheen ”päätteeksi huudettiin 3-kertainen eläköön Venäjän vallankumoukselle.”

 

 

Kaikki eivät kuitenkaan innostuneet. Illalla Puolueneuvoston enemmistö äänesti nurin Kuusisen esityksen vallankumouskomiteasta. Yö juntattiin ja seuraavana päivänä annos oveluutta sai projektin askelen eteenpäin. Viikon perästä sitten päästiinkin vallankumouksen tositoimiin.

 

 

Samaan aikaan puoluejohtoon kyllästyneenä sivuun jäänyt Wäinö Wuolijoki oli käymässä Ruotsissa. Siellä hän antoi haastattelun Dagens Nyheterille. Lehti kertoi puolueen johdon nimittelevän häntä ja Väinö Tanneria porvareiksi. Wuolijoellla taas oli selvä kuva tilanteesta: ”Puolueen vasemmisto, joka joka tapauksessa määrää taktiikan, on ottanut vastaan niin syviä vaikutuksia bolsevismin menestyksistä, ettei se oikein kykene näkemään tapahtumien seuraamuksia.”

 

 

Mutta muutkin osasivat juhlia. Tammikuun 19. päivänä yliopistolla pidettiin ylioppilaskunnan järjestämä akateeminen itsenäisyysjuhla. Siinä Maila Talvion puoliso professori Jooseppi Julius Mikkola oli omalla tavallaan innostunut. Uuden Suomettaren mukaan: ”Nyt itsenäisyyden saavutettuamme ei meidän puhujan mielestä ole enää laulettava ’Me pienuutemme tyydymme’ vaan on maamme alue laajennettava ulottumaan kolmelle merelle ja siten tehtävä laivoillemme vapaasti purjehtia ympäri maailmaa levittämässä Suomen nimeä ja mainetta… Kieltämättä idän kulttuurin arvoa, varsinkin sen analyyttistä kykyä, on meidän ihanteemme sentään lännessä sen germaanis-roomalaisessa kulttuurissa.”

 

 

Germaanisuutta vahvisti saksalais-nationalistinen musiikki ”Die Wacht am Rhein", jonka aikana Ranskan konsuli poistui vastalauseena salista. V.A. Koskenniemi runoili juhlaan huolestuneen tervehdysrunon. Juhlassa sai ensimmäisen esityksensä myös Heikki Nurmion sanoittama ja Sibeliuksen säveltämä Jääkärimarssi, jonka kolmas säkeistö oli palkintolautakunnan sensuroimanakin lähellä Mikkolan mietteitä suuresta Suomesta.