Kohti Suomen itsenäistymistä

Vallankumous Pietarissa ja Helsingissä?

 

 

 

 

 

 

 

 

Leninin palattua Helsingistä Pietariin 20. marraskuuta päätös vallankumouksen aloittamisesta oli tehty vajaalukuisessa bolsevikkien keskuskomiteassa 23. lokakuuta. Eilen 29. lokakuuta paikalla oli 25 jäsentä ja Leninin kanta voitti 19-2 neljän pidättyessä äänestyksestä.

 

 

Keskustelu oli kiivas, ja Stalin kannatti Leniniä. Hänen mukaansa ”Vallankumouspäivä on nyt valittava. Sanotte, että meidän on odotettava hallituksen hyökkäystä meitä vastaan, mutta meidän on ymmärrettävä, että voimme itse hyökätä. Leivän hinta nousee, kasakat lähtevät Donetskin alueelle ja niin edelleen. Kuinka kauan meidän pitäisi odottaa, jos ei tulekaan hyökkäystä? Kamenevin ja Zinovjevin ehdotus merkitsee objektiivisesti sitä, että vastavallankumoukselle jää aikaa organisoitua. Mehän perääntyisimme jatkuvasti ja menettäisimme vallankumouksen. Miksi emme itse valitsisi vallankumouspäivää vaan antaisimme vastavallankumoukselle mahdollisuuden organisoitua.”

 

 

Keskuskomitean päätökseen liittyi myös tarkempi suunnitelma ja aikataulu. Marraskuun 6. päivänä Trotskin johdolla vallataan avainkohteet Pietarissa. Neuvostojen toisen yleisvenäläisen konferenssin osanottajat olivat jo kokoontumassa Smolnaan. Sen avauksen aikataulua siirrettiin 2. päivästä 7. päivään marraskuuta. Kun Pietari on sotilaallisesti vallattu, Lenin menee konferenssiin ja ilmoittaa, että se vallankumous, josta bolsevikit ovat aina puhuneet, on nyt tapahtunut.

 

 

Myös eilen Trotski ajoi läpi Pietarin Neuvostossa päätöksen Sotilas-vallankumouksellisen komitean perustamisesta, ja sille muodostettiin operatiivinen esikunta.

 

 

Keskuskomitean suljetun kokouksen lisäksi pidettiin sen laajennetun kokoonpanon kokous. Paikalla olivat myös Pietarin neuvostojen toimeenpanevan komitean, uuden Sotilas-vallankumouksellinen komitean, sekä Pietarin alueen ammattijärjestöjen ja rautatieläisten edustajat. Sen jälkeen jokainen tiesi tehtävänsä ja komentosuhteet.

 

 

Tänään sata vuotta sitten Pietarin rykmenttien edustajat antoivat julkilausuman, joka levitti kaikille sanan uusista komentosuhteista: “Pietarin varuskunta ei enää tunnusta väliaikaista hallitusta. Pietarin Neuvosto on hallitus. Tottelemme vain Pietarin Neuvostoa sen Sotilas-vallankumouksellisen komitean kautta.” Samalla paikallisia sotilasyksiköt määrättiin odottamaan tämän Trotskin johtaman komitean määräyksiä.

 

 

Päätetyn suunnitelman mukaisesti tositoimiin ryhdyttiin 6. marraskuuta. Seuraavana päivänä Lenin julisti Pietarin Smolnassa Venäjän neuvostojen konferenssille vallankumouksen tapahtuneen.

 

 

Samana iltana Helsingissä oli kaksi kokousta. Marraskuun 2. päivänä valittu uuden eduskunnan puheenmiehistö kokoontui. Puhemies Lundson sekä varapuhemiehet Ingman ja Alkio pohtivat, mitäs nyt tehdään? Pietarista tullut Venäjän bolsevikkien keskuskomitean jäsen ja venäläisten Suomen ja Itämeren laivaston joukkojen neuvostojen aluekomitean puheenjohtaja Ivar Smilgan johdolla kutsuttiin Suomen sosialidemokraattien johto kokoukseen ja kerrottiin, että olemme tehneet vallankumouksen, milloin te sen teette? ”Mitä apua haluatte meiltä ja mitä apua annatte meille?”

 

 

Siinä olikin pohtimista. Otto Ville Kuusinen vastasi lopulta, että ”meidän suunnitelmissamme on ottaa valta vielä tällä viikolla… ymmärrämme kyllä, että köyhälistön asia on sidoksissa vallankumoukseen… odotamme teidän antavan aseita.” Mutta eihän siitä vielä nyt mitään tullut, kun Suomen uusi eduskuntakin alkoi sotkeutua tapahtumiin. Marraskuun 16. päivän aamuyöstä kyllä ensin päätettiin tehdä vallankumous kahden äänen enemmistöllä ja sitten peruttiin yhdellä äänellä.

 

 

Joulukuussa Trotski moitti suomalaisia tovereita, ettei vuosisatoihin unohdeta heidän päättämättömyyttään marraskuussa. Se kyllä piti paikkansa. Tammikuun lopulla Suomessa kyllä vielä yritettiin, mutta silloin jo onnistumisen mahdollisuus oli karannut käsistä.