Kohti Suomen itsenäistymistä

Taistelu Baltiasta 100 vuotta sitten.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sata vuotta sitten 3.9. kertoi Venäjän päämaja tiedotteessaan, että ”Riian suunnalla Väinäjoen vasemmalla rannalla perääntyvät meidän joukkomme… Iltaan mennessä 2. päivä syyskuuta onnistui heidän murtaa meidän linjamme… Muutamat meidän osastomme jättivät omavaltaisesti asemansa ja lähtivät pohjoiseen päin… Uhkaavaa asemaa silmällä pitäen Riian seudulla on annettu määräys luopua mainitusta seudusta…”

 

 

Saksalaiset hyökkäsivät Riiaan 13 divisioonan voimin johdossaan kenraali von Hutier kuuluisaksi tulleella yllätyksen ja tykistön tulen keskittämisen taktiikalla. Mukana oli myös kaasua, lentokoneita ja zeppelinejä. Seuraavaksi saksalaiset aloittivat Viron saarille ensimmäisen maailmansodan suurimman maihinnousun 25 000 miehen voimin tukenaan 55 taistelulaivaa, 100 miinanraivaajaa 27 muuta alusta. Saarenmaan ja Hiidenmaan jälkeen lähinnä rannikkoa oleva Muhun saari vallattiin 18. lokakuuta. Mainittakoon, että maihinnousuoperaatio alkoi Liepajasta, mutta siellä majoittunutta 27. jääkäripataljoonaa ei otettu mukaan. Sille oli tiedossa parempaa käyttöä.  

 

 

Tie Pietariin oli auki. Jatko jäi kuitenkin näkemättä. Vaikea sanoa, muisteliko kenraali Ludendoff totta, mutta hänen mukaansa tarkoitus oli tässä vaiheessa osoittaa vihollisen heikkoutta uhkan edessä. Saksan sotilaallisia tavoitteita tutkineen Fritz Fisherin mukaan ajatuksena oli askel kohti Suomea, mikä sitten jatkossa toteutuikin. Uhkakaan ei mennyt hukkaan, kun marraskuun alussa keväällä vihollisen selustaan autettu Lenin toteutti vallankumouksen.

 

 

Yleiseen historiaan Baltian operaatiot eivät juuri jääneet, mutta sitäkin enemmän sotahistoriaan. von Hutierin taktiikka ja sotilaallisesti erinomaisesti onnistunut maihinnousuoperaatio Albion alkoivat vaikuttaa heti. von Hutier sai komennon mennä länsirintamalle valmistelemaan johtamaansa kevään melkein onnistunutta Saksan suuroffensiivia kohti Pariisia.

 

 

Suomessa käytiin samaan aikaan kiihkeää vaalitaistelua kuukauden perästä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Santeri Alkiolla oli kuitenkin vaalikentillä aikaa merkitä 5.9. päiväkirjaansa: ”Riiga on valloitettu. Aukko rintamassa noin 60 kilom. Tullaan Pietaria kohti. Aivan pian tapahtunee sodassa joku ratkaiseva käänne.”

 

 

Pari päivää aikaisemmin 29.8. eduskunnan puhemies Kullervo Manner oli kutsunut koolle Kerenskin hallituksen hajottaman eduskunnan. Vanhasuomalaiset ja nuorsuomalaiset eivät innostuneet, mutta sosialidemokraatit ja maalaisliitto taas sitäkin enemmän. Venäjän Helsingissä olleen rykmentin sotamiesneuvosto ja komentaja olivat ilmoittaneet, etteivät puutu eduskunnan kokoontumiseen, vaikka saisivat käskyn. Suoraan rintamalta tuotu Kerenskille vielä uskollinen venäläinen rykmentti oli kuitenkin estänyt sen.

 

 

Kokouksen kannattajat olivat päättäneet mennä Säätytalolle pitämään kokousta. Paikalla oli sosialidemokraattien ja maalaisliiton muodostama eduskunnan enemmistö, boikotoineiden puolueiden tarkkailijat sekä keskeiset eduskunnan virkamiehet. Nykyhetkestä katsoen yllättäen Kullervo Manner ei kuitenkaan alkanut johtaa kokousta eduskunnan puhemiehenä, vaan valitutti itsensä vapaamuotoisen kokouksen johtoon. Seuraavan päivän lehdet revittivät tapahtunutta selvästikin vaalitaistelun merkeissä.

 

 

Samaan aikaan länsirintamaalla englantilaisten lohkolla käytiin Passchendaelen taistelua, jonka ehkä merkittävin ajan poliittisen historian tutkija A.J.P. Taylor luonnehti hullun sodan hulluimmaksi. Kolmen kuukauden aikana englantilaiset etenivät polvia myöten mudassa kahlaten kuusi kilometriä ja menettivät kaatuneina 50 000 miestä ja haavoittuneina noin 200 000 – kuten saksalaisetkin. Englantilaisten kärkidivisioonaa johtanut kenraali Gough vetosi ylipäällikkö kenraali Haigiin operaation lopettamiseksi, ja kun lupaa ei tullut pakotti everstinsä ja miehensä jatkamaan.

 

 

Jatkossa toukokuussa 1919 kenraali Gough vaikutti ratkaisevasti Suomen historiaan kieltämällä suuttuneelta Mannerheimilta hyökkäyksen Pietariin. Seuraavana syksynä Gough taas tuki voimakkaasti Judenitsin hökkäystä Virosta Pietariin. Riski oli siinä pienempi. Tuossa vaiheessa Englannin politiikkana oli Suomen jääminen itsenäiseksi ja Baltian maiden jääminen osaksi Venäjää. Myöhemmin pääministeri Lloyd George arvosteli muistelmissaan kenraali Haigia katkerimmin juuri tästä hyökkäyksestä – ja laajemminkin ettei tällä ollut koko sadan aikana pienintäkään käsitystä rintaman oloista. Pääministerin mukaan, jos kenraalin kartta ja maasto eivät täsmänneet, syy oli maastossa.

 

 

Pietarissa tilannetta seurattiin myös Englannin lähetystössä. Lähettiläs Georg Buchanan raportoi noina päivinä: ”Kerenskin pelkäämä vastavallankumouksen uhka on tiettyyn määrään perusteltu. Kuten olen aikaisemmin kertonut ryhmä merkittävien pankkiirien, teollisuusmiesten ja tiettyjen rykmenttien edustajia suunnittelevat hallituksen vangitsemista ja neuvostojen hajottamista. Vaikka Riian menettäminen ja vakava Dvinskin tilanne aiheuttaa tyytymättömyyttä, sellaisella yrityksellä ei ole onnistumisen mahdollisuuksia.”

 

 

Englannin sotilasasiamies Alfred Knox kertoi muistelmissaan: ”(Armeijan ylipäällikkö) kenraali Kornilov oli odottanut elokuusta alkaen tilanteen vaatimia toimenpiteitä. Hän oli odottanut, että Kerenski joka oli pelkkä lörpöttelijä, olisi murskannut bolsevikit jo heinäkuussa tekemättä kuitenkaan mitään. Ylipäällikkönä hän oli voimtaon kun saksalaiset valtasivat Riian ja venäläiset kieltäytyivät taistelemasta. Hänen vierailunsa Moskovan valtakunnan kokouksessa oli osoittanut hänellä olleen lukeneiston suuren enemmistön kannatuksen. Hänellä oli upseeriston käytännössä lähes yksimielinen kannatus. Hän koki, että hänellä oli velvollisuus toimia, ennen kuin se olisi liian myöhäistä.”

 

 

Kornilov oli valmistellut hankettaan jo viikkoja ja neljä päivää myöhemmin hän ja yrittikin kaappausta. Seurauksena oli kuitenkin jälleen yksi askel Helsingissä tilannetta seuranneen Leninin toivomaan suuntaan.

 

_________________

 

Kuvassa uutinen Ilkka lehdessä sekä kiesari Vilhelm II onnittelemassa Riian valtaajia syyskuussa 1917.