Kohti Suomen itsenäistymistä

100 vuotta, Mannerheimin 50 -vuotispäivä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivälleen 100 vuotta sitten Venäjän VI ratsuväkiarmeijakunnan 12. ratsuväkidivisioonan komentajalla kenraalimajuri Carl Gustaf Emil Mannerheimilla oli divisioonassaan arvonsa mukaiset ja sodan sallimat 50 -vuotispäivät. Paikka oli nykyisen Romanian  Suceavan kaupungin länsipuolella, lähellä Ukrainan ja Moldovan rajaa. Juhlamieli jatkui vielä, kun hänet kesäkuun puolivälissä ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja koko armeijakunnan komentajaksi. Hän kuului näin maan armeijan kaikkein ylimpään johtoon.  

 

 

Päivällä oli kuitenkin myös toinen puolensa. Edellisenä iltana sotaministeri Kerenski oli erottanut Venäjän armeijan ylipäällikön kenraali Aleksejevin ja nimittänyt hänen tilalleen kenraali Brusilovin. Myös Pietarista kuului kummia.

 

 

Pääkaupungissa oli juuri tapahtunut kapina Kronstadtissa, ja vähitellen alkoi alkoi näyttää siltä, että siellä armeijan osastoja johtivat sotilasneuvostot eivätkä upseerit. Vaadittuaan nopeaa rauhaa, juuri 4. kesäkuuta sikäläinen bolsevikki Vladimir Lenin julisti, että kaikki maat tulee jakaa paikallisissa demokraattisissa elimissä. Suurin osa armeijasta oli maattomia maalaispoikia, ja aate alkoi horjuttaa koko armeijan toimintakykyä.

 

 

Mannerheim kertoo muistelmissaan tunnelmista 100 vuotta sitten.

 

”Toistaiseksi tuntui sopu säilyvän minun joukko-osastossani. Toukokuussa sain käskyn ottaa haltuuni Transsilvanian alpeilla sijaitsevan Suczawan kaupungin länsipuolella olevan rintamaosan….”  Tämän jälkeen tapahtuivat sitten ylennykset.

 

Mannerheim jatkaa: ”Seuraava tapahtuma kerrottakoon esimerkkinä siitä, mitä näinä aikoina saattoi sattua. Yksi divisioonista oli vaihtovuorossa, ja sen divisioonan komentaja ilmoittautui minulle. Kysyin kenraalilta, voiko hän luotta joukkoihinsa, mutta epäilykseni tuntui käyvän hänen kunnialleen. Kerroin hänelle, että oli varmuuden vuoksi suunnannut muutamia tykkejä sitä aluetta kohti,johon hänen joukkojensa oli leiriydyttävä….”

 

”Keskusvaltojen tappio alkoi näyttää varmalta. Ranskan rintamalla olivat liittoutuneet huhtikuussa aloittaneet Reimsin offensiivin, joka osoitti, että yliote oli yhä enemmän siirtynyt heille. 2. huhtikuuta olivat Yhdysvallat liittyneet ympärysvaltoihin, ja kesäkuussa saapuivat ensimmäiset amerikkalaisjoukot Ranskaan. Itävalta-Unkari tuntui olevan hajoamassa. Voitokkaassa ratkaisussa täytyisi uuden Venäjän olla mukana.”  

 

 

Venäjä aloitti heinäkuun alussa 1917 kenraali Brusilovin johtaman hyökkäyksen kohti itävaltalaisia. Se meni aluksi hyvin, mutta hyytyi sitten. Kuin tilauksesta Mannerheim loukkasi syyskuun alussa nilkkansa ja pääsi sairaslomalle Odessaan. Siellä hän pyysi ja sai siirron reserviin ”sopeutumattomana uusiin olosuhteisiin”.

 

 

Vuotta myöhemmin Mannerheim oli Suomen hallituksen armeijan johdossa voittanut vallankumousyrityksen. Kesäkuun alussa hän oli kuitenkin jo ystäviensä kanssa matkalla Tukholman kautta Norjaan. P.E. Svinhufvud sekä J.K. Paasikivi olivat juuri käytännössä erottaneet hänet. Yksi erimielisyyden aihe oli ollut arvio siitä, kuka voittaisi maailmansodan. Svinhufvud ja Paasikivi olivat tarrautumassa Saksaan ja saksalaiseen kuninkaaseen. Mannerheim taas oli samaa mieltä suursodan lopputuloksesta kuin vuotta aikaisemminkin.

 

 

Kaksi vuotta myöhemmin kesäkuun alussa 1919 valtionhoitaja Mannerheim suunnitteli kenraali Judenitšin kanssa hyökkäystä Suomesta Pietariin palauttamaan vanhaa valtaa. Se hanke ei lähtenyt liikkeelle, ja sitä taklaamassa olivat mm. Rudolf Holsti, Santeri Alkio ja J.K. Paasikivi. Seurauksena oli K.J. Ståhlbergin valinta ensimmäiseksi Tasavallan presidentiksi 25. heinäkuuta ja jälleen Mannerheimin lähtö ulkomaille, nyt Lontooseen tapaamaan mm. Winston Churchilliä ja Pariisiin ensimmäisen maailmansodan länsirintaman ylipäällikköä marsalkka Fochia.

 

 

Senkin jälkeen Mannerheim oli monessa mukana. Lopulta saldoksi jäi Suomessa ylipäällikkyys neljässä oloihin katsoen kohtuullisesti päättyneessä eli itsenäisyyden säilyttäneessä sodassa. Muotiin on tullut sanoa, että väärin pärjätty. Mutta sotimisessakin ratkaisee lopputulos.

 

 

 

Kuvassa Nježnskin rakuunarykmentin eversti Mannerheim.