Kohti Suomen itsenäistymistä

Romanovien dynastian loppu Pietarissa ja Helsingissä

 

 

 

 

 

 

 

 

Juuri näinä päivinä 100 vuotta sitten alkoi ratkaiseva vaihe Venäjän ja Suomen historiassa. Seuraavassa Suomen synty ja kuohuva Eurooppa kirjasta aikaisempi katkelma Pietarista ja tässä uutena, mitä tapahtui heti Helsingissä.

 

 

”Venäjän vuosi 1917 muistutti paljon Ranskan vuotta 1789. Keisari Nikolai II oli nimittänyt itsensä armeijan johtoon ja vietti runsaasti aikaa päämajassa. Se lisäsi entisestään hänen vieraantumistaan maan todellisuudesta. Samaan suuntaan vaikutti keisarin läheisin luotettu keisarinna Aleksandra, joka oli vieläkin kauempana tästä maailmasta. Ministerit tuskailivat keskenään, mutta kukaan ei oikein rohjennut avata suutaan keisarin kuullen. Julkista keskustelua lehdistössä estettiin niin paljon kuin mahdollista. Duuman puheenjohtaja Mihail Rodzjanko yritti parhaansa, mutta Nikolain mielestä tämä ”paksu mies” vain tuhlasi hänen aikaansa.

 

 

Maaliskuun 8. päivänä 1917 Pietarissa puhkesi taas kerran leipämellakoita, ja keisari antoi kenraali Habaloville käskyn palauttaa järjestys. Myös Duuma hajotettiin jälleen kerran. Maaliskuun 12. päivänä armeija kuitenkin kieltäytyi ampumasta omia siviilejä. Duuma kieltäytyi hajaantumasta. Kun Nikolai ei vastannut puheenjohtaja Rodzjankon vetoomukseen, Duuma valitsi Rodzjankon johdolla valiokunnan palauttamaan järjestystä. Duuman vasemmistolaiset edustajat puolestaan päättivät perustaa työläis- ja sotilasneuvoston, joka valitsi toimeenpanevan komitean. Samalla syntyi Venäjän vallankumouksen perusrakenne.

 

 

Nopeasti joukko-osastoihin, työpaikoille ja paikallistasolle levinneissä neuvostoissa oli aluksi mukana sosiaalivallankumouksellisia, anarkisteja, mensevikkejä ja bolsevikkeja ja muitakin ryhmiä. Lopulta voittaisi se, jolla olisi valta neuvostoissa ja joka perustaisi neuvostojen liiton.

 

 

Seuraavien päivien aikana Nikolai teki haparoivia yrityksiä puolustaa asemaansa ja toimi jatkuvasti askelen tai kaksi myöhässä. Hän ehti vielä suostua Duumalle vastuunalaisen ministeristön muodostamiseen, mutta siitäkin tilanne oli ajanut ohi. Maaliskuun 15. päivänä 1917 Nikolai II luopui kruunusta veljensä Mikaelin hyväksi. Seuraavana päivänä Duumassa syntyi Georgi Lvovin ministerilista, ja ulkona kuohuvan kansanjoukon lynkkauksesta varoitettu Mikael luovutti sille ylimmän vallan. Romanovien 300 vuotta vanha yksinvalta oli päättynyt. Nikolai II merkitsi päiväkirjaansa: "Kaikkialla petosta, pelkuruutta, huiputusta".

 

 

Vallankumous Helsingissä

 

Vuoden 1916 aikana sota Itämerellä oli jatkanut ensimmäisten vuosien malliin. Hyökkäyksiä oli tehty puolin ja toisin, mutta saksalaiset eivät olleet uskaltautuneet hyvin miinoitetulle ja linnoitetulle Suomenlahdelle. Venäjän Itämeren laivaston komentajan  residenssi  oli  Helsingin Kaivopuistossa, ja siihen tehtävään oli 20. syyskuuta 1916 nimitetty vara-amiraali  Adrian Nepenin.

 

 

Heti Pietarin levottomuuksien alettua kenraalikuvernööri Seyn informoi Nepeniniä tilanteesta ja kehotti varautumaan sekä levottomuuksiin että saksalaisten yrityksiin käyttää tilannetta hyväksi. Meri oli kuitenkin jäässä, eikä välitöntä sotilaallista ongelmaa ollut. Seyn hälytti koko maassa maavoimat ja hallinnon turvaamaan rauhallista menoa.

 

 

Kun tilanne oli ratkennut Pietarissa uuden korkeimman vallan hyväksi, Nepenin sai uudelta hallinnolta 16. maaliskuuta käskyn vangita Suomen kenraalikuvernööri Seyn sekä senaatin varapuheenjohtaja Mihail Borovitinov ja lähettää heidät Pietariin. Nepenin teki työtä käskettyä ja kutsui heidät Katajanokalle lippulaiva Kretshetiin ”tärkeään neuvotteluun”. Siellä Suomen ylin keisarillinen johto suljettiin upseerihytteihin, mistä heidät lähetettiin samana iltana sotilasvartiossa yöjunalla Pietariin.

 

 

Varmoja tietoja ei ole, mutta useat kirjoittajat kertovat Seynin tulleen upotetuksi Nevaan ja rouva Seynin ryhtyneen Borovitinovin taloudenhoitajaksi. Nepenin kutsui koolle myös upseerit ja sitten Suomen puolueiden edustajat K.J. Ståhlbergin johdolla. Suomalaiset lupasivat lojaalisuutta uudelle hallinnolle ja halua rauhalliseen menoon. Huomiota herättävää oli, etteivät kaikki kutsutut sosialidemokraatit tulleet paikalle.

 

 

Nepenin vielä yritti pantata tietoa miehistöltä, ja se oli virhe. Sana levisi, matruusit tekivät kapinoita, perustivat laivaneuvostoja, erottivat Nepenin ja valitsivat Itämeren laivaston uudeksi komentajaksi Nikolai Maksimonovin. Juhlat jatkuivat kokouksin ja ammuskeluin pitkin kaupunkia, ja 38 upseeria surmattiin. Nepenin sai luodin niskaansa 17. maaliskuuta Katajanokalla. Sitä ennen hän ehti sähköttää Pietariin, että ”Itämeren laivastoa ei taisteluosastona enää ole olemassa”.

 

 

Jatkossa laivastossa ei tehty yhtään päätöstä ilman jonkinlaisen neuvoston hyväksymistä. Aate levisi nopeasti myös maavoimien varuskuntiin ja valta niissäkin siirtyi neuvostoille.

 

 

(Luku jatkuu, seuraava luku "Leninin paluu.")

 

 

(Kuvassa Nikolai II allekirjoittaa kruunustaluopumisasiakirjan veljensä Mikaelin hyväksi 15.3.2017 vallankuouksellisten sotilaiden pysäyttämässä junassa matkalla päämajasta Tsarskoje Seloon.)