Alku aina hankalaa

 
 
 
 
 
 
 
 
100 vuotta sitten kenraali von der Goltz kävi ilmoittamassa Paasikiven senaatille tehneensä esityksen saksalaisten joukkojen vetäytymisestä Suomesta. Se olikin paikallaan, kun maailmansodan aseleposopimus määräsi sakalaisten vetäytymisen kaikilta valloittamiltaan tai miehittämiltään alueilta. Samalla von der Goltz torjui huhut, etteivät hänen joukkonsa pysyisi uskollisina vaan liittyisivät Saksassa menossa olleeseen vallankumoukselliseen liikkeeseen.
 
 
 
Se oli kuitenkin paljon sanottu. Saksan Suomessa olleissa joukoissa oli runsaasti kapinallisia pesäkkeitä ja Saksastakin saapui kiihottajia. von der Goltz torjui niitä ilmeisen taitavasti. Jo 12. marraskuuta hän kokosi Helsingin seudulla olleet joukot Senaati torille, ratsasti pitkin rivistöjä ja piti 45 minuutin puheen. Hän vetosi uskollisuuteen, mutta paras valtti oli itsesäilytysvaisto. Hän sanoi, että jos saksalaiset tekevät kapinan, Suomeen tulee sekasorto, eikä yksikään saksalainen selviä kotiin hengissä. Se tepsi.
 
 
 
Puhuttelun jälkeen pidettiin paraati, jolle helsinkiläiset hurrasivat innokkaasti. Käsky sitten kävi, ja viimeiset saksalaiset joukot poistuivat 16. joulukuuta Buenos Aires -laivalla.
 
 
 
Mutta aivan rauhallista ei ollut toisellakaan suunnalla. Liittoutuneiden ja Saksan aseleposopimus oli sanonut irti Brest-Litovskin rauhansopimuksen, mutta saman teki myös Neuvosto-Venäjä. Heti 13. marraskuuta se julisti vapautettavan kaikki ne kansat kuten suomalaiset, jotka "toivovat, että tähän mahtavaan Venäjän ja muiden em. maiden työtätekevien liittoon liittyisivät kaikkien muidenkin maiden kansat".
 
 
 
Elokuussa 1918 Moskovassa perustetun Suomen Kommunistisen Puolueen Wapaus -lehti puolestaan ennusti 11. marraskuuta Suomenkin vallankumouksen vuoron olevan nyt lähellä ja seuraavana päivänä se julkaisi etusivulla SKP:n sotilasjärjestön julistuksen: "Aseihin suomalaiset työmiehet. Taistelun hetki on lyönyt. - Suomen pyövelien tuomiopäivä on lähellä." Mutta se oli nyt O.V. Kuusisen ja Rahjan veljesten toivajattelua. Viroon kyllä yritettiin, mutta sotaministeri Trotskin oli keskityttävä muihin painopisteisiin joita oli alkavassa Venäjän sisällisodassakin riittävästi.
 
 
 
Paasikiven senaatti erosi, mutta monarkistit käyttivät tynkäeneduskunnan valtaansa ja laittoivat monarkisti Lauri Ingmannin hänen seuraajakseen. Se oli riskipeliä suhteissa sodan voittajiin. Paremmin pääsi liikkeelle koko Tukholmassa oloaikansa voittajiin suhteita rakentanut Mannerheim, joka valittiin Svinhufudin tilalle valtionhoitajaksi. Hänen halustaan hyökätä Pietariin oli sitten vielä harmia. Mutta kesällä 1919 sekin torjuttiin kaikkien puolueiden voimin, kun viisaamman puolueensa englantilaisetkin painoivat jarrua täällä liittoutuneiden ja Englannin edustajana olleen kenraali Sir Hubert de la Poer Goughin johdolla.
 
 
 
Helsingissä hermot olivat kireällä kaikilla, ja erityisesti ajan monarkistinen lehdistö kertoo sinänsä ymmärrettävästä suuresta pelosta. Mutta kun tasavaltalaiset olivat olleet ratkaisevassa osassa bolsevistisen vallankumouksen torjumisessa sekä nyt jo tosiasiassa torjuneet monarkistisen vallankaappauksen, ja kun demokraattiset valtiot olivat voittaneet koko sodan, kyllä tästä jo voitiin jatkaa tietä kohti itsenäisen tasavallan toteutumista ja vakiinnuttamista.
 
 
 
 
Kuva: von der Goltz: Toimintani Suomessa ja Baltianmaissa. Porvoo 1920
 
Uutinen: Uusi Suometar 15.11.1918
 
 
 

 

 
 
 

Santeri Alkion päiväkirja kertoo aidosti tunnelmat Suomen johdossa 100 vuotta sitten. Maailmansota päättyi Saksan antautumiseeen. Suomen eduskunta sai samana päivänä 10. lokakuuta valitun Suomen kuninkaan vastauskirjeen. Suomen monarkistit olivat umpikujassa. Tasavaltalaiset vaativat uutta hallitusmuotoa ja eduskuntavaaleja. Bolsevikkien hyökkäystä pelättiin. Mannerheimia suunniteltiin valtionhoitajaksi. 

 

 

 

Maanant. 11. Marrask.

Tänään esitettiin Fredrich Kaarlen vastauskirjelmä eduskunnalle. Paljon koreita sanoja. Lopussa lykkäys epämääräiseen aikaan.

 

(Maalaisliiton) Ryhmässä Mannerheimin kansallislahjaa koskeva asia oli uudestaan hallituksen taholta tullut esiin. Ryhmä ei sitä kannattanut…


(Raja-alueen komendantti) Rantakarilta oli tullut hallitukselle hälyttävä sähkösanoma, kuinka venäläiset kokoovat joukkojaan rajalle, siellä evakuoitu eräitä alueita, y.m. Ryhmässä suhtauduttiin epäilyksellä sähkösanomaan. Luopajärvi kyllä luuli, että bolshevikit varautuvat Suomeen hyökkäystä varten. Varullaan siis oltava rajan suhteen.

 

Kokko: Rantakari hermostunut mies joka ei nauti luottamusta Kannaksen väessä.

 

Niukkanen: Monarkistit ovat rajalla ajaneet tarkoituksiaan bolshevikki-vaaralla. Tähän asti ei ole ollut odotettavissa vaaraa, mutta jos nyt Saksassa bolshevismi voittaa, tietysti ne hyökkäävät. Rantakari olisi ajettava pois ja armeijalle saatava sellainen johto johon ne luottavat… Komentajaksi joku sellainen kuin Sihvo, johon luotetaan. Miehistö voi suorastaan kieltäytyä lähtemästä.

 

Alkio. Esitin ryhmälle keskusteltavaksi ne kysymykset, jotka hallituksessa huomenna voisivat tulla sovintoehtoina puheen alaiseksi.
1. Palaamisesta tasavallan, se on joulukuun 6 p:n päätöksen kannalle, jolloin kuningaskysymys olisi heti poistettava päivänjärjestyksestä...


Kallio vastusti, koska hänen mielestään ei ole mahdollista vaatia monarkisteilta tätä peräytymistä.


Luopajärvi. Nyt on uskallettava esittää koko vaatimus, ettei tulla liian myöhään... Monarkistien raskaat rikokset ovat niin suuret, että nyt ei ole enää helliteltävä.


Loukko oli keskusteluissa monarkistien kanssa, ja saanut havaita, että he luulevat uhkaavan myrskyn pian menevän ohi, jonka jälkeen luulevat taas saavansa tänne kuninkaan...


Hahl: hallituksen on erottava, se on tärkein...


Heikkinen. Hallituksen muutos ja uudet vaalit. Hallitukseen pitäisi löytää miehet. Ei yhtynyt niihin, jotka ainoastaan parjaavat hallitusmiehiä.


Relander. Tämä vaatimus on esitettävä, mutta paluu tie on tehtävä monarkisteille mahdolliseksi...


Joukahainen. Pyrittävä hallituksen eroon ja uusiin vaaleihin...


Takkula. Ensitöiksi vaadittava hallituksen eroa...


Lohi: olisi välttämätöntä tasavaltalaisten kanssa neuvotella hallituksen kokoonpanosta...

 

Kallio... On vain vaadittava uutta hallitusta ja uusia vaaleja.


Vuorimaa... Svinhufvud ja hallitus pois, uudet vaalit...

1. Hyväksyttiin sekä 1:nen että kaikki seuraavat kohdat:
2. Valita väliaikainen presidentti valtionhoitajan sijaan, hän toimisi senaatin puheenjohtajana.
3. Uudet vaalit 1 p. Helmik. 1919.
4. Ulkopolitiikka puolueettomaksi.
5. Näille valtiopäiville vain raha- ja juoksevia asioita.
6. Elintarvikehankinta ulkomailta.
7. Senaatti tällä ohjelmalla.

 

Kysymys väliaikaisesta presidentistä.

Alkio esitti taas harkittavaksi Mannerheimin...


Juutilainen sam. mutta olisi hänet saatava toimimaan tasavaltaisen hallitusmuodon mukaan. Mannerheimilla hyviä puolia.


Vuorimaa. Mannerheimilla tuttavuuksia ulkomailla, voisi avustaa ulkomaalta viljaa sekä saada hyvät suhteet. Melkein ainoa mies, joka nyt voi pelastaa isänmaan.


Leinonen oli saanut hyvän käsityksen Mannerheimistä kaikin puolin. Parempaa miestä emme tällä kertaa saa...
Mannerheimin vaali selvittäisi sisä ja ulkopolitiikan...


Lahdensuo piti Mannerheimia ehdottomasti sopivana. Hänestä pitävät jääkärit ja muut sotilaat...


Kallio: Nyt jo ollaan siinä, että jos tältä pohjalta lähdetään, että Mannerheim tulee Svinhufvudin tilalle. Siten välitila jatkuu. Jos saadaan presidentti Ståhlberg muodostamaan hallitus, silloin on jo kaksi miestä joihin voidaan nojata.

 

 

Tiistaina 12 p. Marrask.

Suurten tapausten päivä.

Painunut mieliala johtunee siitä, että hallituksemme yhä vitkastelee, ei tee aseman selvittämiseksi mitään.

Olemme nyt saaneet tämän armonajan kuluttaa monarkistien vallankaappaus-hankkeitten torjumiseen!


(Porvarillisten puolueiden) Delegatsionissa.

Kun Nevanlinna oli valittu puheenjohtajaksi, ilmoitti hän, että nyt olisi neuvoteltava hallituksen uudestaan järjestämisestä. Hallitus erittäin tätä haluaa. Se olisi aikaan saatavissa porvarillisten puolueiden sovittelun kautta.
 

Monarkistien kesken eilen tultu sille kannalle, että kun tämä bolshevismin vaara on nyt näin uhkaava, olisi kiirehdittävä hallituksen uudistusta, sekä turvattava yhteiskuntamme perusteita. Tultiin niihin mielipiteisiin, että eikö meidän nyt olisi pyrittävä porvarilliseen sovintoon, linnarauhaan; eikö olisi syy yrittää saada täällä asiain johtoon se ainoa sotilaallinen henkilö, kenraali Mannerheim, jonka ympärille sitten olisi koottava porvarillisten ryhmien kokoomushallitus.


Kallio. Mitä nyt kenraali Mannerheimiin tulee, on hän tuntematon. Ei tunneta hänen kantaansa hallitusmuotoasiassa.

 

Alkio: Onko Mannerheim Suomen hallituksen asialla?


Nevanlinna. Hän ei ole varsinaisesti valtuutettuna, mutta hänen matkansa ei ole huvimatkailijan. Hän koettaa parantaa Suomen suhteita Englantiin.


Alkio. Onko Mannerh. asiana hankkia tunnustusta S. monarkialle?


Nevanlinna. Ei tiennyt. Hän toimii itsen. tunnustamiseksi ja elintarpeiden saamiseksi.


Ingman samaa; Kauko-Karjalan asia.


Nevanlinna. Tämä aika näyttää nyt olevan sellainen, että tarvitaan poikkeuksellinen järjest. Tarvitaan sellainen, jonka nimellä on kaikua ja vaikutusta myöskin Englantiin. Samoin sisällisesti yhteiskuntamme perustuksia uhkaa vaara. Saatava aikaan linnarauha ja yhtyminen hänen ympärilleen. Sillä on peljättävissä bolshevikkihyökkäys. Venäjän laivasto lähtenyt liikkeelle. Jonain päivänä huomaamme olev. kauheassa vaarassa. Jos tämä henkilö on sellainen, jota emme kaikin puolin hyväksy, on lohdutuksena, ettei hän tule pitkä aikaiseksi. Hankitaan kansan elämää tuntevia miehiä hänen ympärilleen.



Alkio. Kysymys, josta meidän tulee saada ehdoton varmuus on se, että hallitusmuotokysymys jää vapaasti päätettäväksi ensi vaalien jälkeen ja että silloin voidaan ottaa esille tasavaltalainen hallitusmuotoehdotus. Siis on saatava vakuus, ettei prinssi tule tänne sillä välin, sekä ettei, jos sitten tasav. hallitusmuoto säädetään, sitä saa kuningasvaalin johdosta kohdata mitkään esteet, ja ettei sitä pidetä vallankumouksena.


Nevanlinna. Parempi jos saisimme koko kansan yhtymään. Ei saada sosialisteja. Porvarillisten pitäisi siis kokoontua. Oikeisto sosialismikin kallistuu vasemmalle. Holsti sähköttänyt Engl[annista]: välttäkää kompromissihallitusta.


Erkko yhtyy Alkioon. Jos tämä palaaminen jouluk. 6 p. kannalle olisi mahdollinen se vakauttaisi tilannetta maassa. Mutta kun siitä ei voida sopia, on paras, että se lykätään. Siitä on ikäviä seurauksia. Väliaikainen tilanne voi kestää kauan. Mutta nyt on syy saada rauhaa ja järjestystä maahan.Hallituskysymyksen ratkaisun lykkääminen siksi kuin Mannerheim saapuu, on hyvin vaikea näin epävarmassa tilassa. Uusi hallitus pitäisi tulla siis kiireemmin. Uusi hallitus voisi sitten vasta julistaa uudet vaalit.


Kallio Haatajalle vaalien ajasta. Vaalien lykkäys olisi erehdys. Emme tosin tunne minkälaiset olot ovat helmik. Mutta se ei muuta asiaa. Vaalit olisi jo tämän hallituksen ilmoitettava.
Tästähän voimme sopia. Mutta hallitusmuoto-asia ei tule tyydyttävästi tällä tavoin järjestetyksi. Hessenin prinssiltä olisi saatava suora, toivottavasti kielteinen vastaus. Sitten olisi saatava tasavaltainen hallitusmuotoesitys. Niistä, mitkä ovat lepäämässä, kansanäänestys. Jos näin voitaisiin järjestää, ei olisi mitään Mannerheimia vastaan.
Ingman arveli että jos Mannerheim päätetään kutsua, ei olisi sopiva määrätä vaalipäivää.


Alkio kysyi: voisivatko monarkistit suostua siihen, että saataisiin vielä tasavaltalainen hallitusmuotoesitys, joka sitten äänestetäisiin lepäämään? Katsotaisiinko aselevon merkitsevän, että ollaan riippumattomia Hessenin prinssin vaalista?


Tanttu. Ei luullut että kansa kiirehtii vaaleja. Sosialistit pitävät voittona, jos vaalit lykkääntyvät kevääseen, koska nekin ehtisivät paremmin järjestyä.

Alkio kehoitti monarkisteja harkitsemaan, mitä takeita he voivat tarjota siitä, että vaalien jälkeen ollaan aivan vapaat päättämään tasavaltalaisesta, tai monarkistisesta hallitusmuodosta?

 

 

Senaatissa
Svinhufvud: Asiat ulkomailla kulkevat nopeasti. Ovatko herrat neuvotelleet? Mihin päätökseen tultu?


Nevanlinna selosti. Halua yhteisymmärrykseen pääsemiseen olisi pyrkimys. Selosti myös minun ylempänä olevan kysymykseni. Hahl oli merkinnyt uusien vaalien joutuisan saamisen.

 

Svinhufvud. Aika kuluu. Kiire. Hallituksen käsitys, että jos me myöhästymme, bolshevismi yllättää meidät. Tilanne on pelottava.

 

Stenroth luki Edv. Hjeltiltä Saksasta tulleen sähkösanoman, jossa sanotaan että vallankumous on saatettu loppuun vastarinnatta, oikeistososialisteilla valta, sisällinen hajaannus sotaväessä pakottanut rauhaan. Berlinissä nälänhätä. Virkamiehet ja sivistyneet epätoivossa.

Svinhuvud. Hän ja senaatti valmiit lähtemään pois.

Paasikivi. Senaatin jäsenet jo kuukausimääriä olleet valmii lähtemään. Tasavaltal. taholta puuhattu mielenosoituksia ja harjoitettu kiihotusta yksin sotaväessä. Selosti, miten asema on kehittynyt. He ovat aina olleet eroon valmiit. He eivät mitään muuta niin odota, kuin päästä eroon. He eivät halua kukaan täällä olla. Meistä ei kukaan ole ammattipoliitikko!


Svinhufvud puhui taas bolshevismin levenemisestä. Sovintoa. Sovintoa. Sovintoa.


Paasikivi. Uusien vaalien lykkääminen pitemmäksi ajaksi hyvin vaikea. Mutta jos ne pitäisi alkaa jo helmik. 1 pnä, niin pitäisi vaaliagitatsionin alkaa kohta, jos porvarill. puolueet voisivat sopia, että vaalit tulevat, mutta päivä voitaisiin määrätä, siten lykätä vaaliagitatsionia rauhallisempaan aikaan, niin sillä ei olisi mitään kadotettu. Pääasiahan on tietää että ne tulevat.


Kallio selosti delegats. keskustelua uusista vaaleista ja että ne olisi pian pantava toimeen.


Stenroth: Uudet vaalit toimitettava niin pian kuin mahdollista. Päivämäärä jätettävä uuden hallituksen määrättäväksi. Muutaman päivän kuluttua voi olla sotatila. Mutta ulkomaillakin samalla uusien vaalien julistaminen herättäisi kummastusta.


Alkio esitti suunnitelmansa ohjelmaksi.


Paasikivi. Mitä tulee sotaväen elintarpeisiin, sanoo Paloheimo, hän olisi kyllä voinut saada armeijalle riittävästi, mutta on epäillyt, että maanviljelijät eivät sitten kuultuaan, että sotaväellä on kyllä, eivät enää luovuttaisi siviiliväen tarpeisiin. Tanskasta luvassa Amerikan avulla, viljaa.


Nevanlinna. Tällaisina aikoina pitäisi kokoontua yhden henkilön ympärille. Se olisi Mannerheim. Monien päättämiset eivät ole tällaisessa tilanteessa hyviä.


Vrede. Jos nyt sovitaan siitä, että kenraali Mannerheim kutsutaan tänne johtamaan asioita, ja joku päivä ennen on asetettu hallitus, eihän siitä ole mitään hyötyä! Pääasia on, että porvar. ovat yhtyneet samasta ohjelmasta. Kun venäläinen sota on loppunut, voihan kenraali Mannerheim muutamassa päivässä saapua tänne.


Ahmavaara ymmärtää että valtiomuoto on tärkein. Luuli, että kun kuningas on kieltäytynyt tulemasta, se jo jättää vaalien jälkeen päätettäväksi hallitusmuodon. Vastustaa kansalliskokousta. Luuli että ensi eduskuntaan tulee niin suuri enemmistö että se saa päätöksen aikaan. Ellei, niin voi asia siitä vielä lykkäytyä. Puolsi Kallion ehdotusta, että eduskunta saisi laatia tasavaltalaisen hallitusmuodon.


Kallio huomautti, ettei ole mielenosoituksia hallitusmuotoasiassa puuhattu. Puhujasta tuntui tahdittomalta kääntyä kysymyksellä Mannerheimin puoleen. Pitäisi saada tuo tasavaltalainen hallitusmuodon ehdotus ja se sitte lepäämään yli vaalien.


Alkio puhui sotilasten muonituksen välttämättömyydestä ja Teuvan kirjeen sisältöä. Myös tasavalt. hallitusmuodosta vakuutuksen saaminen välttämätön.


Lundson. Meidän pitää saada käytännöllisiä ehdotuksia. Monarkisteille ei pitäisi oleman vaikeata suostua siihen, ettei valittu kuningas tule maahan sen vaalin nojalla, mikä on tehty, vaan että se saa jäädä riippumaan siitä, millaisen hallitusmuodon uusi eduskunta säätää. Vaalipäivää ei ole tarvis määrätä. Hallitus voisi nyt hoitaa asiaa siksi, kuin Mannerheim tulee.

Paasikivi katsoi mahdottomaksi antaa tasavaltalaista hallitusmuotoesitystä.


Nevanlinna. Voidaan siis ajatella seuraava: Mannerheim valtionhoit. Kokoomushallitus. Näille valtiopäiville vain ne asiat mitä katsotaan välttämättömäksi. Uudet vaalit niin pian kuin mahdollista. Hallitusmuotokysymys: ennen uusia vaaleja ei mitään muutosta nykyiseen väliaikaisuuteen.


Svinhufvud: Sehän sisältää sen, että jos tulee uuteen eduskuntaan tasavaltalainen hallitusmuoto, sillähän asia ratkee.


Nevanlinna tahtoi vielä rikoslakiin sellaista lisäystä säädettäväksi, että se, joka kiihottaa toisia kansanluokkia toisia vastaan, on rangaistava.


Svinhufvud katsoi Mannerheimin sotilashenkilönä hyvin sopivaksi.


Kallio katsoi että senaatin kokoonpanossa olisi tasavaltalaisia saatava huomattavan värittävä enemmistö. (Tietysti, tietysti! huudettiin).


Ahmavaara esitti eduskunnan työohjelmaan raha-asiat, asevelvollisuuslain, kokoontumis- ja painolain. Ei anomuksia paitsi sotavahinkojen korvauks.


Alkio vastusti asevelvollisuuslain säätämistä. Vaati hallitusmuotokysymyksen avonaiseksi.


Vrede suostui Alkion ehdotukseen: että hallitusmuotokysymys on uusien vaalien jälkeen vapaasti ratkaistavissa.


Tähän ryhdyttiin.
Uusi kokous klo 9 keskiviikkona.


’’(Suomen Lontoon edustajan) Holstin sähkösanoma, josta 54 sivulla mainitaan on sananmukaisesti seuraava:
”Eilen ilmoitettiin minulle ulkoasiain ministeriössä, että Tukholmasta saapuneen ja Morning Postissa julaistun sähkösanoman mukaan väitetään Professori Simpsonin virallisesti vakuuttaneen suomalaiselle sanomalehtimiehelle Englannin hallituksen kieltävän että liittoutuneilla olisi aikomus yhdistää Petshengan ja Venäjän Karjalan Suomeen. Pyydettiin että heti ilmoittaisin Suomen hallitukselle, ettei Simpson virallisesti ole lausunut mitään mielipidettä kellekään suomalaiselle kirjeenvaihtajalle. Tänään vallitsi suuri hermostuneisuus diplomaattisissa piireissä Saksan vallankumouksen johdosta.

 

Kysyttiin levottomasti: miksi Suomi viivyttää hallituspulan ratkaisua?
Itämeren maitten unioni on kiireellisesti saatava aikaan yleisen anarkian estämiseksi Pohjoismaissa. Ellei saada aikaan aivan uutta hallitusta Suomessa, katsottiin parhaimmaksi, että nykyinen se-naatti jää virkaansa, sillä kompromissihallitus on vaarallisin. Englannin hallitus on antanut määräyksen alkaa Englannissa suomalaisystävällisen sanomalehti-propagandan yleisön valaisemiseksi välttämättömyydestä taata Suomen riippumattomuus.”

 

 

 

Kari Hokkanen: Santeri Alkion päiväkirjat, Valtiomies. EDITA, Helsinki 2012

Sähköisenä TÄSSÄ

 

 

 

 

 

 

 

  

Sodan loppu, tasavallan voitto, monarkistien tappio ja monien huono muisti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna tulee kuluneeksi 101 vuotta Venäjän vallankumouksesta ja ensi sunnuntaina 100 ensimmäisen maailmansodan loppumisesta. Siihen väliin mahtuu Suomen itsenäistyminen, sosialistien aseellisen vallankumouksen yrittäminen ja torjuminen sekä monarkistien onnistunut vallankaappaus 9. lokakuuta 1918. Sen kaappauksen toteuttamisen demokraattisten länsivaltojen voitto sodassa kuitenkin esti, ja se taas loi edellytykset Suomen laajalle kansalle toteuttaa oman kansansivistyksensä mukaisen tasavallan.

 

 

Suomen kansansivistykseen perustuvalla demokraattisen valtion synnyllä ja nousulla on tänään paljon sanottavaa koko maailman mittakaavassa, kun valistusliberaali demokratia ottaa taka-askeleita kaikkialla ja myös syntysijoillaan. Demokraattinen eli järkevä, eettinen ja vapaa ihminen ja kansakunta eivät ole valmis luonnon lahja vaan sivistyshistoriansa tulos. Siksi ne voivat myös taantua. Tämän ymmärsivät Suomen tasavaltalaiset heti sosialistien vallankumouksen torjumisen jälkeen keväällä 1918, ja he myös kamppailivat lopulta voitokkaasti tasavallan puolesta.

 

 

Tämä kaikki ei kuitenkaan vieläkään ole sopinut maan valtamedialle vaan se on jatkanut kuluneen vuoden ajan vanhoja lumetarinoita tai tietoista unohtamista.

 

 

Heti pääkaupungin vapauduttua keväällä 1918 K.J. Ståhlberg julkaisi Helsingin Sanomissa tasavaltalaisen puheenvuoron: ”On kyllä helposti käsitettävää, jos meillä näyttäytyy aina luonnonlain voimalla uusiutuva ilmiö, että vallankumouksen jälkeen pyrkii taantumus saamaan jalansijaa... On tärkeää, että väkivaltaisia mullistuksia ei jatketa uusilla mullistuksilla, ei taaksepäin antautumalla vastavaikutuksen valtaan taantumuksellisilla toimenpiteillä eikä eteenpäin olevista oloista tai historiallisesta kehityksestä välittämättä äärimmäisyyksiin heittäytymällä… Onnetonta olisi jos voittajan taholla asetuttaisiin sille kannalle, että nyt on käytettävä sosilalistien tarjoamaa tilaisuutta taantumuksen ja luokkaetujen hyväksi.”

 

 

Vastavaikutus tuli kuitenkin pian, ja sen johtoon asettuivat P.E. Svinhufvud ja J.K. Paasikivi. Päivää ennen eduskunnan ensimmäistä istuntoa 15. toukokuuta monarkistit julkaisivat ohjelmansa: “Meidän täytyykin hankkia itellemme varma kannatus siltä ainoalta taholta, josta voimme sitä menestyksellä odottaa: siltä mahtavalta sotilasvaltakunnalta, jonka aseiden voimin Suomen itsenäisyys on kasvanutkin. Näiden vaatimusten mukaan tulee meidän valita tasavalta vaiko perustuslaillinen monarkia? Allekirjoittaneiden vakaumuksen mukaan ei siitä voi olla mitään epäilystä, että mitä kallisarvoisimmat edut käskevästi vaativat meitä omaksumaan jälkimmäisen.”

 

 

Kyösti Kallion tunnetun sovintopuheen hengessä Santeri Alkio puolestaan vastasi monarkistien julkilausumaan jo samana päivänä: ”Emme hetkeäkään pidä äsken kukistettua kapinaa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, enempää kuin kansanvallan syynä, ei yhtään enempää kuin pidämme monarkiaa ja eduskunnan luokkaluontoiseksi tekemistä varman yhteiskuntarauhan takeena. Mutta jos meillä olisi ollut monarkia, ja luokkaedustus eduskunnassa, se olisi tehnyt kapinan kukistamisen mahdottomaksi. Tunnemme Pohjanmaan ja Karjalan miehiä jonkun verran, ja olemme vakuutettuja, että he lähtivät liikkeelle kukistaakseen harvainvaltaa tavoittelevan vasemmisto-vallankaappausyrityksen, mutta ei suinkaan auttaakseen oikeisto-vallankaappaajia valtaan.”

 

 

Kesällä 1918 Suomessa käytiin suuri kamppailu tasavallan ja monarkian välillä. Suomen monarkistit halusivat torjua demokratian, heittäytyä Saksan keisarikunnan syliin ja saada samalla Itä-Karjalan. Itse asiassa kaikissa näissä kohdissa he olivat saksalaisempia kuin monet saksalaiset itse. Siellä monarkistien oppositio ja demokratia olivat nousussa. Keisari Vilhelm II ei halunnut antaa poikaansa Oskaria Suomen kuninkaaksi, koska ei halunnut Saksan sitoutuvan sen enempää Suomen turvallisuuteen kuin Itä-Karjalan valtaamiseen. Kesällä 1918 Saksa halusi Suomen tekevän rauhan ja aluevaihdon Venäjän kanssa, jotta se itse pääsisi niin Jäämeren rannikolle ajamaan sieltä pois Englannin. Kun Suomen monarkistit eivät tätä innossaan ymmärtäneet, Saksa sopi Suomenkin puolesta suoraan Venäjän kanssa – kuten elokuussa 1939. Saksan sotilasjohdolla oli myös valmis suunnitelma hyökätä Pietariin, mutta sen estivät ulkoministeriö ja länsirintaman tappiot. Samaan aikaan Saksan johdon kaikki osapuolet varoittelivat moneen kertaan Suomea vaatimasta ja jopa pitämästä alueita, joita ei voisi jatkossa omin voimin pitää.

 

 

Kesän ja syksyn 1918 mittaan Saksan tappio sodassa tuli yhä selvemmäksi ja Suomen monarkistien halu saada saksalainen kuningas yhä kiihkeämmäksi. Paasikiven senaatin monarkistinen hallitusmuoto äänestettiin tynkäeduskunnassa kahteen kertaan yli vaalien. Sen jälkeen Paasikiven ja Svinhufvudin johdolla tuntematon hesseniläinen aatelismies valittiin runsaan neljäsosan eduskunnan voimin Suomen kuninkaaksi vuoden 1772 hallitusmuodon pohjalta 9. lokakuuta 1918. Tuossa vaiheessa saksalaiset juoksivat karkuun länsirintamalla.

 

 

Suomen monarkistien politiikan huikein kohta oli se, että Suomen kuninkaan vaali vuoden 1772 hallitusmuodon pohjalta merkitsi sitä, että valitulle samalla päätettiin antaa se valta, joka oli ollut Venäjän keisarilla.

 

 

Eikä siinä kaikki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti sen puhemies Lauri Ingman lähti esittämään virallisen pyynnön Hessenin Fredrik Kaarlelle. Matkalla hän tapasi Mannerheimin, joka vinoili raskaasti matkan ”epäajankohtaisuudesta”. Perille Ingman saapui Frankfurtiin 17. lokakuuta, ja siellä kuningasehdokas oli selvästi häntä paremmin kartalla. Piti vielä vähän miettiä.

 

 

Lokakuun 26. päivänä koko sodan arkkitehti kenraali Erich Ludendorff erotettiin. Seuraavana päivänä uusi pääministeri-kansleri Max von Baden ilmoitti Saksan haluavan aselevon, mikä merkitsisi antautumista. Kaksi päivää myöhemmin Vilhelm II siirtyi päämajaan toivoen kenraaleilta tukea horjuvalle valtaistuimelle. Marraskuun 1. päivänä Preussin sisäministeri seurasi perästä ja vaati keisarin eroa. ”En eroa”, oli vastaus. Marraskuun 4. päivänä Ingman tapasi jälleen Fredrik Kaarlen ja esitti pyynnön virallisesti. "Täytyy vielä miettiä", oli vastaus.

 

 

Marraskuun 6. päivänä Max von Badenille antoi aselepovaltuuskunnan johtajalle Matthias Erzbergerille ohjeen hyväksyä aselepo millä ehdoilla hyvänsä. Valtuuskunta aloitti junamatkansa läpi rintamalinjojen 8. marraskuuta.

 

 

Marraskuun 9. päivänä Max von Baden ilmoitti omin luvin, että keisari on eronnut. Sen jälkeen hän antoi pääministeri-kanslerin tehtävän sosialidemokraatti Fridrich Ebertille. Sen jatkona Philipp Scheidemann julisti valtiopäivillä Saksan tasavallaksi.

 

 

Samaan aikaan kenraalit ilmoittivat Vilhelmille, etteivät he enää seuraa keisarin käskyä. Kenraali Groener kertoi 500 vuotta hallinneen Hohenzollernin suvun valtakauden lopun: ”Hän ei sanonut mitään, katsoi vain – katsoi meitä yksi toisensa jälkeen, ensin järkyttynenä ja sitten säälittävän vetoavasti, ja sitten omituisen ihmettelevän epämääräisesti. Hän ei sanonut mitään, ja me otimme hänet – kuin pikkulapsen – ja lähetimme hänet Hollantiin”.

 

 

Saksan valtuuskunta saapui Compiègneen 10. marraskuuta, ja marsalkka Foch esitti aselepoehdot todeten, ettei niistä neuvotella. Ensimmäisen maailmansodan aselepo allekirjoitettiin, ja se astui voimaan 11. 11. klo 11.

 

 

Samana aselevon päivänä päivänä 11. marraskuuta Helsinkiin palannut puhemies Ingman selosti Suomen eduskunnalle Fredrik Kaarlen vastauksen: ”Tähän asiantilaan nähden katson eduksi molemmille puolille, että eräät seikat, jotka eivät ole määrättävissäni, pakottavat minua vielä jonkun aikaa lykkäämään lopullisen ratkaisuni, jonka kuten muistetaan, alun pitäen ole pidättänyt itselleni.”

 

 

Seuraavana päivänä 12. marraskuuta Uudessa Suomettaressa uutisoitiin kuninkaaksi valitun vastaus ja siinä oli pääkirjoitus otsikolla ”Jaloja sanoja”: ”Vastauksellaan eduskunnalle on prinssi Fredrik Kaarle varmaan kasvattava kaksinkertaiseksi sen kunnioituksen, luottamuksen ja myötätunnon, jonka kansamme ydinkerrokset jo ennen ovat hänelle omistaneet. Entistä hartaammin ne toivovat, että se aika voisi pian koittaa, jolloin tämä jalo ruhtinas, kansamme suuren enemmistön yksimielisesti kannattamana, voisi astua Suomen nuoren valtakunnan johtoon.”

 

 

Mannerheim oli nyt uutena valtionhoitajana valtakunnan apu yhteyksissä voittajavaltoihin. Mutta pian hänkin meni metsään yrittäessään päästä hyökkäämään Pietariin.

 

 

On tietysti paikallaan todeta, että P.E. Svinhufvud, J.K. Paasikivi ja Mannerheim olivat jo aikaisemmin tehneet ja pääsivät vielä myöhemmin tekemään jälkipolvien kunnioituksen ansainneen paikkansa Suomen historiassa. Jo kesällä 1919 Paasikivi oli estämässä Mannerheimin hyökkäystä Pietariin. Jatkossa hän ajoi radikaalioikeiston pois puolueestaan ja Svinhufvud lopetti Mänstälän kapinan. 

 

 

K.J. Ståhlberg valittiin tasavallan presidentiksi 25. heinäkuuta 1919. Maailmansodan voittajat Yhdysvallat ja Englanti miettivät vielä pitkään, tuleeko Suomesta kestävää valtiota. Maaliskuun 1919 eduskuntavaaleissa tasavaltalaiset menestyivät. Maalaisliitto sai suurvoiton. Nuorsuomalainen Edistys tuli lähes tasoihin monarkistien kanssa. SDP oli siirtynyt tasavaltalaisten johtoon ja hävisi varsin vähän.

 

 

Myönnettäköön, että nyt kuluneen vuoden aikana vasemmalla on muisteltu kahdella tuolilla istuen. Toisaalta on uhriuduttu omien puolue-elinten päätösten liikkeelle laittamasta vallankumouksen tragediasta ja toisaalta on ystäväni Lasse Lehtisen tavoin unohdettu pääsy uudelleen alkuun keskustan tasavaltalaisten tuella sekä sovinto- ja yhteistyöhalulla. Samaa on tietenkin sanottava arvostamani professori Seppo Hentilän tavasta laittaa kaikki vallankumouksen torjuneet demokraattisen hallituksen kannattajat yhteen "valkoisten" nippuun unohtaen, että vallankumouksen torjujiin kuului sekä tasavaltalainen keskusta että jatkossa maltilliseen ja radikaaliin osaan jakautunut monarksitinen oikeisto.

 

 

Tasavaltalaisten voitto maaliskuun 1919 vaaleissa vakuutti demokraattiset voittajavallat eli Englannin ja Yhdysvallat, ja ne tunnustivat Suomen itsenäisyyden huhtikuussa 1919. Se vakuutti myös suomalaiset, jotka jatkoivat maan ja kansan rakentamista nyt tasavaltalaiselta pohjalta.

 

 

Puhutaan paljon vuoden 1918 ”pitkistä varjoista”. Kyllä niitä olikin, mutta sekä äärioikealta että äärivasemmalta. Ratkaisevaa oli tasavaltalainen valo, jota ihmisyyden kehitystarpeeseen vastanneen sivistyshistoriansa laaja kansa loisti. Ja kuten sanottu, maailman tilanne on nyt sellainen, että siitä voi ottaa oppia sekä meillä että muualla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

100 vuotta sitten Suomessa kohistiin jääkärieversti Aarne Sihvon erosta.

 

 

Sodan aikana Mannerheim oli ilmeisen pätevin perustein alistanut Sihvon Karjalan armeijan Venäjän armeijan taustaisen kenraalimajuri Ernst Löfströmin itäarmeijalle. Seurauksena oli ilmeisesti Sihvosta itsestään riippumaton Svinhufvudin senaattiin kohdistunut laaja lobbaus Mannerheimia vastaan, mikä päättyi Svinhufvudin ratkaisuun Mannerheimin puolesta. Viipurin valtauksen ohella se oli osaltaan tehnyt hänestä laajan kansan tunteman “suomalaisupseereiden” keulakuvan “ryssänupseereita” vastaan. Mannerheimin kanssa oli hankalaa siitä eteenpäin.

 

 

Nyt joku oli kertonut Hufvudstadsbladetille hänen kavaltaneen sodan aikana johtamansa Karjalan armeijan varoja. Hänen vaatimansa selvitys osoitti väitteen perättömäksi, mutta kukaan valtion, puolustusministeriön tai puolustusvoimien johdosta ei suostunut sanoman sitä julkisesti. Hän teki johtopäätöksen ja erosi. Sen hetken monarkistien ja tasavaltalaisten kamppailussa hänellä oli ristiriitaisia lausuntoja, mutta myös riittävästi tasavaltalaisia käsityksiä saamaan aikaan ristiriitoja monarkistisen valtavirran kanssa. Linjaksi tuli eron jälkeen vastustaa viriävää oikeistoradikalismia. Sihvo toimi myös edistyksen maalaisliittoa lähellä olevana kansanedustajana.

 

 

Tie johti sotaväen päälliköksi 1926. Siinä tehtävässä Sihvo johti Svinhufvudin alaisena Mäntsälän kapinan kukistamista 1932, mikä taas johti oikeistoradikaalien piirien vihanpitoon ja eroon 1933. Sodan aikana ei tullut Mannerheimin kutsua rintamakomentajaksi vaan Sihvon vastuulla oli kotirintaman sotilaalliset tehtävät. Sotien jälkeen presidentti Paasikivi nimitti hänet puolustusvoimien komentajaksi 1946, ja hänen osalleen tuli armeijan sopeuttaminen rauhan oloihin, kommunistien Kemin levottomuuksien rauhoittaminen ja varautuminen pelättyyn kommunistien kaappausyritykseen 1948. Muitakin ongelmia tuli ratkottua maan demokraattisen hallituksen palvelijana. Pitkän uran tuloksena oli erotessa 1953 monenlaista kaunaa sekä jyrkemmässä oikeassa että jyrkemmässä vasemmassa siivessä. Vielä 1963 hautajaisiinkaan ei ensin meinannut löytyä asian mukaista saattoväkeä, mutta se asia sitten järjestyi.

 

 

Sellaista se on, kun palvelee parlamentaarisen demokratian mukaista laillista hallitusta, joka taas pysyy pystyssä laajan kansan ja juuri sellaisten palvelijoiden voimin.

 

 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Syksyllä 1918 kuningashanke ja ulkopolitiikka kietoutuivat vahvasti yhteen. Aiheesta on monia erinomaisia temaattisia tutkimuksia, mutta kokonaiskuva odottaa vielä tekijäänsä. Paasikiven monarkismin keskeisenä perustana oli turvallisuuspolitiikka. Silloisen lehdistön seuraaminen nostaa esiin mielenkiintoisia näkökohtia tasavaltalaisten ulkopolitiikasta, kuten Ilkka lehdessä 20.10.1918.
 
 
 
Osaltani en ole näihin päiviin asti nähnyt Santeri Alkiota ulkopoliitikkona. Mutta nyt syksyn 1918 lehdistön keskustelun seuraaminen pakottaa muuttamaan käsitystä.
 
 
 
100 vuotta sitten enetente valtiot (Englanti, Yhdysvallat, Ranska) olivat edenneet Itä-Karjalaan torjumaan Saksan sotilasjohdon suunnitelmaa edetä Jäämerelle. Sitten huonosti mennyt sota nosti Saksassa valtaan Max von Badenin hallituksen, joka julkisti politiikan pyrkiä rauhaan ja oli pidättyväinen myös Suomen suhteen sekä kuninkaan että armeijan osalta. Siitä huolimatta Paasikivi ja Svinhufvud jatkoivat Suomen kuninkuuden tyrkyttämistä Hessenin Fredrik Kaarlelle 1772 perustuslain pohjalta, mikä olisi antanut tälle saksalaiselle prinssille Suomessa saman vallan kuin oli ollut Venäjän keisareilla.
 
 
 
- Mutta nyt Alkio tunnistaa kummankin suurvaltaosapuolen ja Suomen yhteisen edun olla pidättyväinen: "Ja näin olemme tulleet siihen, että molempien suurvaltaryhmien etujen mukaista on tehdä Suomesta, itsenäinen, riippumaton, p u o l u e e t o n valtio."
 
 
 
Nyt 100 vuotta myöhemmin tiedetään, että juuri näihin aikoihin Englannin ulkoministeriössä suunniteltiin maailmansodan jälkeisiä järjestelyjä Pohjois-Euroopassa juuri tällaisen tasapainopolitiikan pohjalta, ja se oli lopulta yksi ratkaisevista tekijöistä Suomen kannalta. Tämä atlanttisten valtioiden (Englannin ja Yhdysvaltojen) tasapainopolitiikka pohjoisessa Euroopassa kesti muuten vuoden 1815 Wienin kongressista tämän vuosikymmenen alkuun asti.
 
 
 
Lisäksi Alkiolla kuten muillakin noiden vuosien Suomen johtavilla poliitikoilla laidasta laitaan - eli J.K. Paasikivestä Edward Gyllingiin ja O.V. Kuusiseen - oli tavoitteena Itä-Karjalan liittäminen Suomeen, mutta tämä silloisen eliitin etninen imperialismi tarvitsee oman tarkastelun.
 
 
 
 
(Kuva, Ilkka 20.10.1918, suurenee klikkaamalla)