Dramaattiset vuodet 1917-1919

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ukomatonta, miten nopeasti kaikki tapahtui.

 

 

Tänään 102 vuotta sitten Lenin oli Helsingissä, kenraali Kornilov yritti vallankaappausta, Saksa hyökkäsi Riiaan, keisarinnan hovineiti Anna Vyrubova saapui pelokkaana suuriruhtinaskunnan kuohuvaan pääkaupunkiin Helsinkiin, missä oli avattu ensimmäinen laaaja Helen Schjerfbeckin näyttely.

 

 

Tänään 100 vuotta sitten oli koettu Venäjän vallankumous, itsenäistytty, yritetty vallankumousta myös Suomessa ja torjuttu se, yritetty melkein onnistunutta monarkistista vallankaappausta, Saksa kärsinyt tappion, tehty Versailles'n rauha, aloitettu Vanäjän sisällissota ja lännen interventio sitä tukemaan, saatu voittajien tunnustus Suomen itsenäisyydelle, pidetty eduskuntavaalit ja säädetty demokraattinen hallitusmuoto, estetty Mannerheimin hyökkäys Pietariin ja valittu K.J. Ståhlberg Suomen ensimmäiseksi presidentiksi.

 

 

Kaiken tämän asiallinen ja monipuolinen valtiollinen ja julkinen muistaminen olisi tarjonnut suomalaisille yhden ihmiskunnan suurista kansallisista draamoista ja näin oman itsensä ymmärtämiselle. Nöyrästi voi sanoa, että kuluneen viikon eduskunnan hallitusmuodon 100 vuotisjuhlaa lukuun ottamatta tilaisuus jätettiin käyttämättä.

 

 

Muistaminen kotisivulla 12.9.2017 TÄSSÄ

 

 
.

Nämä vuosien 1917-1919 tapahtumien tarkastelut ovat syntyneet rinnan "Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa" kirjan kirjoittamisen kanssa. Se julkaistaan 5. syyskuuta.

 
.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään 100 vuotta sitten klo 16 alkaneessa istunnossa valtionhoitaja Mannerheim vahvisti eduskunnan 21. kesäkuuta hyväksymän hallitusmuodon. Se oli suomalaisen kansanvallan voiton päivä, ja sitä kannattaa liputtaa. Mutta loppuhetkiin asti se ei ollut itsestäänselvyys.

 

 

K.J. Ståhlbergin perustuslakikomitea oli saanut työnsä valmiiksi jo lokakuussa 1917. Se esitti säädettäväksi kaksi lakia. Ensimmäinen laki oli autonomisen Suomen hallitusmuoto. Toinen laki koski Suomen ja Venäjän suhdetta, ja sen mukaan ulkopolitiikka ja sotilasasiat jäivät Venäjän hallitukselle. Valtiosihteeri Carl Enckell esitteli nämä lait Venäjän väliaikaiselle hallitukselle 5. marraskuuta 1917, mutta kaksi päivää myöhemmin alkoi Venäjän vallankumous.

 

 

Joulukuun 4. päivänä 1917 Svinhufvudin senaatti antoi eduskunnalle tiedoksi itsenäisyysjulistuksen ja esityksen tasavaltaiseksi hallitusmuodoksi. Se oli varsin lähellä Venäjän hallitukselle kuukautta aikaisemmin esiteltyä sillä erotuksella, että siihen oli lisätty Suomen presidentin tehtäviin myös ulkopolitiikka ja sotaväen päällikkyys. Koko paketti puolestaan oli varsin lähellä sitä hallitusmuotoa, joka lopulta vahvistettiin tänään sata vuotta sitten.

 

 

Eduskunta alkoi käsitellä Svinhufvudin senaatin esitystä pykälä pykälältä ja sai ensimmäisen lukemisen valmiiksi 25. tammikuuta 1918. Sosialidemokraattien ja maalaisliiton voimin hallitusmuoto kehittyi tuolloin eduskuntaa korostavaan suuntaan. Siinä välissä vahvistettiin 21. joulukuuta edellisenä kesänä hyväksytty valtiopäiväjärjestyksen parlamentaarisuuden lisäys, joka oli jäänyt valtalakikiistan jalkoihin. Valtiopäiväjärjestyksen uudet pykälät Svinhufvudin senaatti julkaisi 31. joulukuuta 1917.

 

 

Tammikuun lopulla 1918 Säätytalolla oli varsin erikoinen tilanne. Perustuslakivaliokunnan huoneessa sorvattiin K.J. Ståhlbergin johdolla tasavaltaisen hallitusmuodon pykäliä eduskuntaa korostavaan suuntaan. O.V. Kuusisen ja Kullervo Manner olivat perustuslakivaliokunnan jäseniä, mutta samaan aikaan heidän johdollaan SDP:n ryhmähuoneessa sorvattiin puolueneuvoston päätöstä vallankumouksesta, minkä puoluetoimikunta tekikin 26. tammikuuta.

 

 

Vallankumouksen tultua torjutuksi Mannerheimin johtaman demokraattisen hallituksen armeijan voimin 1918 eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkoi Svinhufvudin senaatin hallitusmuotoesityksen käsittelyä. Mutta nyt Kokoomuksen Lauri Ingman esitti monarkistista hallitusmuotoa. J.K. Paasikiven hallitus antoi siitä sitten esityksensä kesäkuussa perustellen ulkopoliittisilla näkökohdilla eli Saksan tuella. Seurasi vimmattu taistelu, jossa vastakkain olivat nämä monarkistit ja tasavaltalaiset kärjessään K.J. Ståhlbreg ja Santeri Alkio.

 

 

Viimein 8. lokakuuta monarkistinen hallitusmuoto siirtyi yli vaalien maalaisliiton puoluekokouksen ja yhden äänen voimin. Seuraavana päivänä tynkäeduskunnan enemmistö valitsi vuoden 1772 hallitusmuodon perusteella Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssi Fredrik Kaarlen tilanteessa, jossa Saksa oli tosiasiassa hävinnyt sodan. Saksan tappio realisoitui maailmansodan aselevossa 11. marraskuuta. Svinhufvud ja Paasikivi erosivat ja Mannerheim valittiin joulukuussa valtionhoitajaksi. Maaliskuun alussa 1919 pidettiin eduskuntavaalit, joissa tasavaltalainen maalaisliitto sai suuren voiton ja Väinö Tannerin demokraattien johtoon siirtynyt SDP hyvän torjuntavoiton.

 

 

Kaarlo Casternin johtaman Maalaisliiton ja Edistyksen hallitus valmisteli tasavaltalaisen hallitusmuodon eduskuntavaltaiselta pohjalta, mitä eduskunnan käsittely vielä aluksi korosti. Se ei sopinut monarkisteille eikä Mannerheimille, ja  presidentin asemaa vahvistavien sovittelujen jälkeen eduskunnan lopullinen päätös hallitusmuodosta saatiin valmiiksi 21. kesäkuuta 1919. Mutta jälleen edessä oli vielä ongelma. Valtionhoitaja Mannerheimin vahvistusta perustuslaille saatiin odottaa kuukausi, koska hänellä oli muuta mielessä.

 

 

Suomessa käytiin kesän 1919 aikana kulissien takana luja kamppailu toisaalta keskenään liittoutuneiden vanhojen venäjälojalistien ja suursuomiaktivistien sekä toisaalta suomalaisen puolueen perillisten välillä.

 

 

Toisella puolella Mannerheimin lähipiiri ja – Jörn Donnerin isän – Kai Donnerin johtamat suursuomi- ja heimoaatteen oikeistoaktivistit valmistelivat hyökkäystä Pietariin Venäjän vanhan vallan palauttamiseksi – ja päätöksen tekemistä hyökkäyksestä Suomen vanhojen perustuslakien sekä vallankaappauksen avulla. Siinä heillä olivat tukena Venäjän valkoiset ja Englannin sotaministeri Winston Churchill.

 

 

Lopulta voittivat nuorsuomalaiset tasavaltalaiset ja vanhasuomalaiset realistit. Heitä olivat aluksi Kaarlo Castrénin hallituksen edistyksen Rudolf Holsti ja maalaisliiton Santeri Alkio, jotka hallituksessa torjuivat hyökkäyssuunnitelmat. Lopussa kokoomuksen Lauri Ingman sekä J.K. Paasikivi ratkaisivat ilmoittamalla Mannerheimille, etteivät he hyväksy hyökkäystä ja ettei Kokoomus osallistu kaappaushallitukseen. Mannerheim taas katsoi, ettei kaappausta voi tehdä ilman jonkinlaista poliittista tukea, ja hän allekirjoitti hallitusmuodon kaksi tunti myöhemmin. Voittajien tukena oli ryhmä englantilaisia ulkoministeriön virkamiehiä johdossaan suurlähettiläs Esmé Howard sekä liittoutuneiden Itämeren edustaja, entinen maailmansodan Englannin viidennen armeijan komentaja kenraali Hubert de la Poer Gough.

 

 

Palaan tähänkin historiaan peiteltyyn draamaan tarkemmin 5. syyskuuta julkaistavassa kirjassa ”Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa 1918-1922”.

 

--------------------- 

 

Kuvassa valtionhoitaja Mannerheim vahvistaa hallitusmuodon 17.7.1919. Toinen oikealta Santeri Alkio ja kolmas Rudolf Holsti.