Kirja-arvio

Joulun lapsen jäljillä

 

 

Joulun aikaan on sopivaa pohtia Joseph Ratzingerin kanssa Nasaretin Jeesuksen lapsuutta ja merkitystä. 

 

  

Joseph Ratzinger, Pope Benedictus XVI, The Infancy Narratives, Jesus of Nazareth. Bloomsbury Publishing, London 2012.

 

 

 

Paavi Bendictus XVI:n eli Joseph Ratzingerin "Nasaretin Jeesus" –kirjan ensimmäinen osa seurasi Jeesuksen elämää Johannes Kastajan suorittamasta kasteesta alkaen. Toinen osa seurasi evankeliumit loppuun alkaen pääsiäisen Jerusalemiin ratsastamisesta. Viimeisenä Jeesus –sarjassa paavi julkaisi syntymän ja lapsuuden kommentaarin vuonna 2012.

 

Koko sarjassa koskettaa kirjoittajan tapa eläytyä aikaan ja seurata Jeesusta läheltä. Se myös tunnistaa evankeliumin kertoman ajan reaalisena historiana, joka muutti jatkuvasti tuntuvalla tavalla ihmisen psyykettä. Viime aikojen filosofisessa tutkimuksessa samaa lähestymistapaa toteuttaa "history of mind" -filosofia kuten mm. Laurence Lampertin ja Seth Benardeten Sokrates –tutkimus.

 

Filosofian koulutustaustan lukijalle Ratzinger on mielenkiintoinen, sillä hänen teologiset argumenttinsa ovat filosofisesti selkeitä. Siksi on myös mahdollista kaikella kunnioituksella tunnistaa, miten joissakin peruskysymyksessä on eri mieltä.

 

Ensimmäistä osaa lukiessa koki kulkevansa aikalaisena Jeesuksen lähettyvillä. Vain oppaan kommentit välillä saivat luterilaisen kysymään, missä ollaan menossa. Myös toisessa osassa henki elämän läheisyys, mutta pitkäperjantain rankkuudella.

 

 

Jeesuksen lapsuutta koskevat kohdat ovat evankeliumeissa niukkoja, eivätkä ne Jeesuksen lapsuutta koskevassa kolmannessa osassa tunnu vieneen kirjoittajaa niin läkelle elävää elämää kuin ensimmäiset osat. Sen sijaan lyhyt kirja on täynnä mielenkiintoista pohdintaa sekä tuoreesta tutkimuksesta että tapahtumien suhteesta Vanhan testamentin ja ajan historiaan.

 

Tuntuu myös kuin Ratzinger vastaisi ensimmäisten osien saamiin kommentteihin ja ajankohtaisiin keskusteluihin. Metodi on kuitenkin sama kuin kahdessa ensimmäisessä osassa. Evankeliumin eri kohtia selitetään platonistisesti painottuvan Logos –teologian pohjalta ja se laajennetaan yleisemmäksi johtopäätökseksi.

 

 

Aivan aluksi kirjoittaja oman ajattelunsa kannalta ymmärrettävästi toteaa Johanneksen evankeliumin Logos –esipuheen tavoittavan syvimmin Jeesuksen alkuperän verrattuna muiden evankeliumien maallisiin sukupuihin, jotka nekin osoittavat selitettynä kohti Jeesuksen kautta tulevaa uudenlaista ihmisyyttä.

 

Yksi Ratzngerin teologisia pääteemoja on Vanhan ja Uuden testamentin jatkuvuus toisaalta niin, että Vanhan testamentin ennustukset toteutuvat ja toisaalta niin että Jeesus on sama Logos joka toteutuu Vanhan testamentin Toorassa eli Mooseksen kirjoissa. Se toteutui myös ilmoituksissa Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymästä.

 

Matteuksen evankeliumin maininta Joosefista lakia kunnioittavana (just) miehenä tarjoaa kirjoittajalle mahdollisuuden jatkaa läpi kaikkien osien menevää varsin ongelmallista argumentointia, että vanhan liiton kielessä vanhurskaus merkitsee uskollisuutta Tooralle ja Uudessa testamentissa Vanhan testamentin vanhurskauden käsitettä vastaa usko.

 

Tämä tulkinta tekee Jeesus –teoksen ensimmäisissä osissa mahdolliseksi jättää väliin Paavalin Roomalaiskirjeen ensimmäisten lukujen vanhurskaus (dikaiosyne, Iustitia Dei) ja mennä Logoksen pohjalta suoraan Paavalin johtopäätöksiin erityisesti Jumalan palveluun ”järjellisellä tavalla”, logike lateria (Room:12,1) - ja samalla ottaa etäisyyttä perinteisellä tavalla luterilaiseen, vanhurskautta korostavaan lukijaan.

 

Läpi Joseph Ratzingerin kirjoitusten ja puheiden kulkee moite luterilaisille ja valistukselle keskittyä käytännölliseen järkeen ja unohtaa kysymys Logoksesta tai totuudesta. Paradoksaalisesti asian toinen puoli on se, että Ratzinger itse pitää toissijaisena historiallisesti katsoen ihmisen vakaan käytännöllisen järjen tuonutta vanhurskautta yksin uskosta ja yksin armosta (dikaiosyne, Iustitia Dei).

 

 

Itse Jeesuksen syntymä Betlehemissä tuo keskusteluun tutkimuksia, keitä itämaan tietäjät olivat sekä julman Herodeksen ajan historiallista todellisuutta.

 

Keisari Augustuksen väestölaskennasta on tietoja sen toteutumisesta useassa vaiheessa ennen ja jälkeen ajanlaskun alun. Joulun tähdestä on vuosisatojen mittaan ilmestynyt runsaasti tutkimuksia alkaen Kepleristä, joka laski Jupiterin, Saturnuksen ja Marsin konjunktion vuosiin 6-7 ennen ajanlaskun alkua. Ratzinger mainitsee, että sitä ennen laskuvirheen teki munkki Dionysius Exiguus (k. 550).

 

Keisari Augustus johtaa myös Ratzingerin ensimmäisiä osia tarkempaan vertailuun Rooman keisarin ja Jeesuksen valtakunnan välillä. Ratzinger vertailee nykyisen Turkin länsirannikon Prienestä löytynyttä Augustusta jumalallistavaa seinäkirjoitusta vuodelta 9 ea. Markuksen evankeliumiin ja toteaa läheisyyden.

 

Historiallisesti katsoen keisari Augustus legitimoi eli perusteli oman ja tulevien keisareiden vallan Platonin kosmologiasta peräisin olevalla argumentilla, että hän edustaa oikeassa järjestyksessä olevan taivaallisen makrokosmoksen oikean toteuttamista maan päällä ihmisten keskuudessa eli mikrokosmoksessa.

 

Omista platonistisesti painottuvan teologiansa lähtökohdistaan Ratzinger tulkitsee Prienen ja Markuksen evankeliumin tekstien idean olleen lähellä toisiaan, mutta Markuksen Vapahtajan (soter) olleen todellinen ja hänen valtakuntansa (ecumene) ja rauhansa (pax) olevan ajallisesti ja maantieteellisesti universaaleja.

 

Tämä tulkinta liittyy suoraan Joseph Ratzingerin omaan teologiaan. Paavina esittämissään puheenvuoroissa, erityisesti vuonna 2006 Regensburgissa ja sitä seuranneella Turkin matkalla Ratzinger korosti kristinuskon ja hellenismin yhteyttä. Nuorempana kirjoittamassaan "Johdannossa teologiaan" Ratzinger jopa sanoi, että kristinuskossa on ollut kysymys uskonnon sopeutumisesta nousussa olleeseen rationaalien filosofien jumalaan.

 

Samaa linjaa noudattaen Ratzinger antaa nyt Itämaan tietäjille tulkinnan, että ”he ovat Sokrateen seuraajia ja hänen tavassaan kyseenalaistaa perinteinen uskonto kohti korkeampaa totuutta”. Sellaisenaan itse Sokrateen luonnehdinta on osuva, mutta tuon korkeamman totuuden osalta Ratzinger korostaa teologiassaan enemmän Platonin ja Paavalin yhtymäkohtia kuin historiallisesti tosiasiallista Platonin ja Paavalin eroja ja kilpailutilannetta, joka päätyi kristinuskon voittoon.

 

Voi sanoa, että keisari Augustuksen itsensä jumalallistaminen oli Rooman keisarikunnan hallitsemisen vaatima, Platoniin perustuva hanke. Siinä yksi hallitsija eli Rooman keisari edusti ja toteutti maan päällä taivaallisen makrokosmuksen universaalia oikeaa järjestystä.

 

Ensimmäisestä joulusta alkaneessa kristinuskossa taas jokaisen ihmisen psyyke suoraan Jumalan armosta tulee oikeaan (dikaiosyne, Iustitia Dei) tai Mikal Agricolan kääntämänä ”vanhurskaaseen” kolmiyhteiseen järjestykseen. Nämä tervesieluiset ihmiset rakensivat sitten oman yhteisönsä, ecclesian, mistä sitten vuosisatojen mittaan kehittyi vastuullisesti vapaa demokraattinen ihminen ja hänen demokraattinen yhteiskuntansa.

 

--------------------------

 

 

"Nasaretin Jeesus", kaksi ensimmäistä osaa:

 

http://www.ristovolanen.fi/118302929