Riemuylioppilaan puhe Jyväskylän Lyseon lakkiaisissa

Riemuylioppilaan puhe livenä.

Puhe livenä, alkaa kohdasta 2.25.

http://bambuser.com/v/3634576

Riemuylioppilas Risto Volanen

Jyväskylän Lyseon lukion lakkiaisissa 1.6.2013

 

Arvoisa rehtori,

hyvät opettajat ja lyseolaisten vanhemmat,

hyvät lyseolaiset.

Ja erityisesti te hyvät uudet ylioppilaat,

 

Me 50 vuotta sitten tässä samassa salissa lakitetut haluamme lämpimästi tervehtiä ja onnitella teitä. Kun te olette riemuylioppilaita, eletään vuotta 2063. Olemme melko varmoja siitä, että silloin te tunnette samalla tavoin kuin me nyt, että kas, kylläpä se puoli vuosisataa meni nopeasti.

 

Haluamme myös kiittää Jyväskylän Lyseota tästä hienosta tavasta muistaa meitä. Se suo meille mahdollisuuden kiittää niistä kahdeksasta vuodesta tiiviissä kouluyhteisössä, jossa kasvoimme paljoon siitä, mitä identiteetiltämme olemme.

 

Tässä on myös oikea paikka esittää kiitoksemme ja tukemme kaikille niille, jotka ovat viime vuosina toimineet ja toimivat Jyväskylän Lyseon puolesta.

 

Me keväällä 1963 lakitetut olimme syntyneet aivan sodan lopulla tai jälkeen. Muistamme hyvin, kun pienenä leipä oli kortilla ja myös sen, miten kioskeihin tuli ensimmäinen purukumi tai Tex Willer. Lyseoon tulimme neljän kansakouluvuoden jälkeen, useimmat suvuista joissa ei ennen ollut ylioppilaita.

 

Mitkä silloin olivat lukukauden alun tunnelmat?

 

Alvar Aalto kertoi omista tunnelmistaan Lyseon satavuotisjuhlapuheessa 1958. Hänelle lyseo pikkukaupungissa oli kuin ”katedraali” keskellä ”arkielämän rykelmää”. Hän ei kuitenkaan tarkoittanut katedraalilla itse koulun rakennusta vaan ”humanisoivaa kulttuuritahtoa” täällä seinien sisällä.

 

Tuo oli tietysti lennokas muotoilu, mutta ei aivan vieras meillekään.

 

Sillä aivan ensimmäisiä tuttavuuksia täällä oli suomenkielen lehtori Einari Kovero. Einari oli lakitettu tässä samassa salissa keväällä 1911, ja hänen isänsä Karl Adolf Kovero oli ollut lyseon lehtori vuosina 1881-1920. Meille yksitoistavuotiaille pojille Einarin sivistynyt vaatimattomuus oli täysin aseista riisuvaa, että tässä on siis lyseolainen. ”Kovero oli kuin ihmiseksi tullut humanismi”, kirjoittaa luokkatoverimme Pertti Siivonen lyseon sivulla.

 

Nuorena Einari Kovero oli ollut runoilija ja osa lyseon dramaattisinta sukupolvea, johon kuuluivat tuon ajan laidasta laitaan nimet Kuusinen, Gylling, Aaltonen, Wuolijoki, Aalto, Walden ja Pihkala.

 

Lukiossa taas kohtasimme toisella tavalla yleisinhimillisen, kun Salme Vehvilä, Vispi, vei meidät historian tunnilla Ateenan Akropoliille, avasi sieltä näköalan Rooman foorumille ja kuljetti sitten kädestä taluttaen läpi Ranskan vallankumouksen ja Suomen sortovuosien. Vieläkin voimme nähdä, miten Napoleon istui hänen tuolillaan ja mietti seuraavaa siirtoa Euroopan shakissa – tai tappiotaan Waterloossa.

 

Ja ehkä juuri historian tunneilla oppi, miten eri tavoin maailman voi nähdä, ja miten jokainen osaltaan raivaa näköalansa. Kerrankin keskikoulussa lehtori Rauha Merta alusti innostuneesti uuden läksyn Ruotsi-Suomen sankarikuninkaasta Kaarle XII:sta, ja hänessä näytti todella olevan jotakin suurta ja ylevää. Mutta seuraavalla tunnilla oli sijainen. Vt. lehtori Erkki Vasama aloitti tunnin kysymällä, ”Jaaha, kuka olikaan Ruotsin sotahulluin kuningas”?

 

Luultavasti selvimmin yleisempää kriittistä asennetta edusti matematiikan lehtori Yrjö Repo. Hän kesti varsin hyvin jopa sen, että Timo Fredrikson vei hänen autonsa eteen kasan heiniä, kuvasi sen ja Ukko Laurila laittoi kuvan etusivulle kaupungin Teiniyhdistyksen lehteen. Oma teinikunta osoitti reippauttaan monilla muilla tavoin, Teiniliiton kisoissa pärjättiin ja tansseja pidettiin.

 

Ohittaa ei voi uskonnon ja psykologian lehtori Viljo Pitkästä, jonka mm. tiukka tupakkapolitiikka ei tosin ollut kaikkein mieleen. Siihen aikaan koko koulu marssi joka aamu parijonossa yläkerran rukousaulaan, jossa oli aamuhartaus. Eikä se Viljamin osalta ollut mitään nykyajan pyörittelyä vaan synti oli syntiä ja parannus oli parannusta. Mieleen jäivät erityisesti adventit, jolloin koko koulu raikui hoosiannaa ja Daavidin poikaa. Kun nyt oikein kuuntelen, kaikuu vieläkin.

 

Tunnelma oli toisella tavalla ikimuistoinen, kun Viljami oli kansanedustajaehdokkaana - ja sai niukahkot 565 ääntä. Seuraavan päivä tunnelmissa hän kysyi tunnin alussa, mikä virsi lauletaan, ja Jyrki Hyytiäinen vastasi, 565.

 

Koulun ehdoton johtotähti oli kuitenkin rehtori Martti Saraste. Hänessä yhtyivät persoonallisella tavalla tietty sivistyssuvun tyyli ja oikeudenmukaisuus ja se myös säteili asioihin, joista nykyään puhutaan koulun työrauhana. Totta kyllä, muutenkaan ei tullut mieleen haastaa monia evp. upseereita, kuten arvostettua voimistelunopettaja Erkki Raassinaa, jonka tiedettiin hiljakkoin olleen Karjalan Kannaksella komppanian päällikkönä. Näin 98 prosenttia koulun tunneista oli pelkkää työrauhaa, mutta jostakin syystä alemmilla luokilla olivat myös ne 2 prosenttia, joilla oli täysi hulina päällä.

 

Mutta noiden vuosien komea kohokohta oli Lyseon 100 –vuotisjuhla, kunniavieraana presidentti Urho Kekkonen. Juhlan jälkeen hän tuli voimistelusaliin tervehtimään alaluokkalaisia. Silloin joku opettaja sanoi yllättäen, että lauletaanpa presidentille Keski-Suomen kotiseutulaulu. Sitä seurasi pari säkeistöä äänenmurroksessa olleiden poikien mörinää. Sen jälkeen Suomen Tasavallan presidentti tervehti lyseolaisia: ”Teillä on pojat kaunis kotiseutulaulu, mutta kylläpä te lauloitte sen huonosti”.

 

Äidinkielen lehtorina Martti Saraste valitsi pääprojekteiksi vuosisadan alun Eino Leinoa, Johannes Linnankoskea ja Ilmari Kiannon Punaisen viivan. Sen korpikansan köyhyyden ja aatteiden vivahteita hän sitten ymmärtäen käsitteli ja laittoi meidätkin pohtimaan.

 

Mutta silloiset uutuudet kuten Hannu Salama, Veijo Meri tai Ernst Hemingway etsittiin paljolti omin toimin. Muutoinkin silloin oltiin varsin varovaisia tuomaan kouluun sisään ajan suuria kysymyksiä, kuten kylmää sotaa tai Suomen suurta yhteiskunnallista murrosta, jota kuvaa se, että koulua alkaessamme puolet suomalaisista oli vielä alkutuotannossa - tänään noin kolme prosenttia.

 

Nyt voi paremmin ymmärtää, mitä silloin oli tapahtumassa, ja miten se heijastuu tähän päivään.

 

Alkuperäisen klassisen lyseon humanistiset oppiaineet, reaaliaineiden moderni valistus ja luterilainen kristillisyys olivat vuosikymmeniä muokannet tässäkin talossa toisiaan, voi sanoa isänmaallisesti sävyttyneeksi, Alvar Aallon sanoin ”humanisoivaksi kulttuuritahdoksi”. Perimmältään se oli paikallinen versio eurooppalaisista sivistysperinteistä, jotka Snellman oli muokannut kansalliseksi projektiksi.

 

Juuri tuosta patrioottisesta humanuksesta tuli monien kamppailujen kautta se henkinen valtavirta, jonka voimin Jyväskylänkin lyseolaiset ensimmäiset sata vuotta keskittivät päähuomionsa oman maan itsenäisyyteen ja onneksemme onnistuivat siinä.

 

Mutta samaan aikaan muualla läntisessä maailmassa oli noussut myös uusia modernin muotoja, positivistisen tiedekäsitys, marxismi ja kaupallisuus. Sitten juuri lyseosta lähtömme jälkeen 1960 –luvun lopulla, suuren ja nopean elinkeinorakenteen muutoksen keskellä, nuo muualla jo vakiintuneet modernin muodot vyöryivät viiveellä myös Suomeen. Ne liittyivät lyseosta saadun rinnalle osaksi meidän sukupolvemme suurta keskustelua Suomen tien suunnasta.

 

Voi sanoa, että kahden ensimmäisen puolivuosisadan lyseolaiset hankkivat ja puolustivat suomalaisille vapauden. Meidän puolen vuosisatamme juttu on ollut nykyaikaistaa Suomi eturiviin modernissa Euroopassa. Mutta joku on ehkä huomannut, etteivät tämä maa ja tämä maailma vielä aivan valmiita. Modernin inhimillistämisessä riittää vielä työtä paljon ja pitkään.

 

 

Hyvät uudet ylioppilaat,

 

Te lähdette nyt etsimään tietänne arkielämän rykelmään kuten me puoli vuosisataa sitten. Kokemuksen perusteella edessänne on upea ja mielenkiintoinen matka.

 

Monet haasteenne ovat erilaisia kuin meillä, mutta kaikkien niiden keskellä kohtaatte pohjimmiltaan samat elämisen ja yhteiselämän kysymykset. Niitä varten Jyväskylän Lyseo on antanut meille paljon, ja uskomme sen toteutuvan myös teidän kohdallanne. Se on suomenkielisen Jyväskylän Lyseon kulttuuritahdon jatkuvuutta. Toivomme, että te voitte jakaa kanssamme siitä aidon ilon ja terveen itsetunnon.

 

Matkan varrella kohtaatte tilanteita, joissa huomaatte haluavanne korostaa asian inhimillistä puolta. Älkää silloin ujostelko, tuo humaani elämänasenne on Jyväskylän Lyseon hienointa osaa sukupolvesta toiseen. Se antaa voimaa pitää huolta itsestänne ja se rohkaisee pitämään huolta lähimmäisistä. Pitämään huolta rakkaistanne; pitämään huolta tästä isänmaasta, Euroopasta, ihmiskunnasta - ja pitämään huolta tästä pienestä pallosta, jonka ilmaa hengitämme.

 

Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi. Onnea matkaan!