Puheita, kirjoituksia, muistumia (dokumentteja)

NEW LEFT IS OLD WING

 

Toukokuussa 1968 pidin Jyväskylän ideologiafoorumissa esityksen aiheena ”Keskustan kehitys”. Sen myötä alkoi ideologinen taistelu alkio-humanistisen demokraattisen keskustan ja marxilaisen sekä positivistis-teknokraattisen eli sosialidemokraattisen vasemmiston välillä. Siinä keskustelussa ensimmäisiä alkiolaisen haastajan puheenvuoroja oli tämä Katsauksessa esitetty. Nyt näyttäisi kuin ennuste ”perinnäisten perinteiden” osalta olisi toteutunut.

 

 

 

Puheenvuoron ajankohtaisena taustana oli von Wrightin, Peter Winchin ja William Drayn analyyttisen hermeneutiikan lisäksi juuri ilmestynyt Jürgen Habermasin ”Technik und Wissenschaft als Ideologie” (Tekniikka ja tiede ideologiana).

 

(Kuvassa Jürgen Habermas 1960 -luvun lopulla. Samaa kuvaa käytettiin Keskustan vaalirenkaan mainoksessa syksyn 1969 HYY:n vaaleissa)

 

 

 

 

 

Katsaus 2/1968

 

Risto Volanen

 

NEW LEFT IS OLD WING

 

(UUSI VASEMMISTO ON VANHAA SIIPEÄ)

 

 

 

Tasavallan perinnäiset perinteet muistuttavat toisiaan.

 

 

 

Otetaan esimerkiksi marxilainen. Marxin keskeinen teesi oli, että ihminen on vieraantunut "todesta olemuksestaan" eli lajiolemuksesta. Vieraantumisen syyn hän näkee taloudellisissa olosuhteissa; muutos voi tapahtua kumoamalla nämä olosuhteet. Kumous merkitsee siirtymistä ihmisen lajille ominaiseen tai luonnolliseen elämänmuotoon.

 

 

 

Karkeahkosti luonnostaen voidaan sanoa, että tämä kaava on sosiaalinen muunnos siitä, mitä kristityt ymmärtävät kuviolla "lankeemus" - "synnissä eläminen" - "uudestisyntyminen ''. Niinpä esimerkiksi rakkauden käskyä ei voida pitää sosiologisessa mielessä normina vaan ohjeena siitä, mikä on ihmisen "olemuksen" mukaista tai "itsensä toteuttamista" eli vapautta.

 

 

 

Snellmanilaisessa muodossa ei kansallisuusaatteessa liene paljoa pohdintaa lankeemuksesta, mutta "luonnolliseen yhteisöelämään" kehittyminen on aatehistorialliselta juureltaan tunne tusti hyvin lähellä marxilaista. Tietojeni puitteissa voin vain aavistella Snellmanin ajattelun suunnalla olevan kehiteltävissä sellaisia yhteiselämän ihanteita, että niiden pohjalta voisi rakentaa yhdyskuntarakenteeltaan jäsentynyttä maailmaa….

 

 

 

Tällä hetkellä näyttävät "kolmen suuren" puolueen systeemit kuitenkin olevan pahasti sekaisin. Hankaluudet juontavat aikaan, jolloin Galilei pudotteli pallojaan Pisan tornista, ehkä kauemmaksikin. Varsinaiset vaikeudet alkoivat, kun keksittiin soveltaa luonnontieteellistä metodia myös ihmisiin ja ihmisryhmiin.

 

 

 

Tieteellisteknisen elämänmuodon murskaava voitto näyttää tapahtuvan kolmessa vaiheessa.

 

 

 

Ensiksi ovat aate ja tiede rinnakkain. Sanotaan, että aate muodostaa yhteisön ja yksilöiden arvot ja tavoitteet; tiede selvittää tosiasiat ja mahdollisuudet sekä tarjoaa välineet, joilla arvokkaat tavoitteet voidaan toteuttaa. Tämä on kuitenkin hämäystä, sillä kun mahdollisuudet selvitetään ja toteutetaan tieteellisten käsitteiden avulla, maailma muovautuu nimenomaan näiden käsitteiden mukaiseksi, ja aatteen käsitteiden ote todellisuuteen löystyy.

 

 

 

Ero aatteen määrittämän arvokkaan ja todellisuutta muovaavien prinsiippien välillä alkaa kasvaa. Alkuvaiheessa tästä aatteen ja tosiasioiden erosta (valittaen tai innostuneesti) huomauttavat ovat yksinäisiä herjaajia. Käytössä muodostuu yhteiskuntaan on kaksi kieltä: tieteen, teollisuuden, kaupan ja sittemmin politiikankin korkeat päätöksentekijät optimoivat maailmaa omilla käsitteillään; jokamies ymmärtää oman ahdistuksensa vanhojen oppien, sosialismin, kristinuskon tai isänmaallisuuden avulla.

 

 

 

Tilanne muodostuu kriitilliseksi, kun jokamiehen arkitietoisuuteenkin alkaa tunkeutua objektiivisesti havaittua ja tieteellisesti testattua käsitemateriaalia. Nyt jokamiehen todellisuus alkaa näyttäytyä aivan uudessa valossa. Aatteen kielen ylläpitäminen jää yhä enemmän aatteesta suoranaisesti elantonsa saavien tehtäväksi. Tässä vaiheessa tulee taas joku, joka heille kertoo, miltä maailma uusien tieteellisperäisten käsitteiden avulla näyttää. Hän saa kannatusta, ja syntyy kulttuuritaistelu.

 

 

 

Viimeistään oman lehden loukkaantuneesta pääkirjoituksesta huomataan vanhojen perinteiden kannattajien piirissä, että jotain on tekeillä. Kussakin sosialistien, kristittyjen ja isänmaallisten leirissä tapahtuu jako kahteen. Leirien dogmaatikot ahdistuvat pelkoonsa, että luopuminen oikeasta opista on kaiken pahan alku. Toisaalla ilmestyy kuvaan leirien nuorukaisia, jotka todistavat, "ettemme ole pysyneet yhteiskunnan kehityksen mukana ".

 

 

 

Tämä on vähintään mielenkiintoinen väite, kun muistetaan, että näiden "kehityksestä jälkeen jääneiden" perinteiden alkuperäisenä tehtävänä oli ni menomaan suunnata - arvojensa mukaisesti - tätä kehitystä. Näin myönnetään oikeaksi näkemys, että fyysistä ja sosiaalista todellisuutta jo kauan ennen kulttuuritaistelun alkua muovasivat vanhoille perinteille vieraat eli uudet tieteellisperäiset käsitteet.

 

 

 

Kolmannen vaiheen alkaessa tilanne on siis se, että maallistuminen on kiemurtanut perinteiden sisäänkin, ja niissä syntyy ankara mittely. Konservatiivit kuolevat alta pois ja voittavan nuoren puolen ideologit työskentelevät kuumeisesti löytääkseen kielen, "jota aikamme ihminen ymmärtää".

 

 

 

Tämä kielihän on -kuten edellä havaittiin -materialistinen sekä syvällisessä ettäarkipäiväisessä mielessä; näin tulee sosialistista sosiaalipoliitikko, kansallisuusaate kuoriutuu kansallispankiksi, pastorit ryhtyvät perheneuvojiksi tai pelaamaan jääkiekkoa poliisien kanssa.

 

 

 

Tilanne ei kuitenkaan laimene tähän, sillä aina löytyy niitä, jotka haluavat nopeuttaa kehitystä eli osallistua aktiivisesti maailman parantamiseen. Parantaminen on toimintaa ja toiminta edellyttää tavoitteita. Millä käsitteillä nämä tavoitteet asetetaan?

 

 

 

Yleisesti ottaen, rehellisimmälläkään etsijällä ei tässä vaiheessa ole käytössään muita käsitteitä kuin niitä, jotka on saatu kuvaamalla suppeasta näkökulmasta samaa "vääristynyttä todellisuutta", jota a a t e alunperin lähti suoristamaan. Uusin käsittein asetetut tavoitteet saavat pyhyyden leiman, ja näin tulee tieteellisestä metodista poliittinen aate.

 

 

 

Vuosikymmenien ironisimpana esimerkkinä ylläkuvatusta prosessista viitattakoon vasemmiston piirissä tapahtuneeseen kehitykseen. Eri luokkien välinen ristiriita oli Marxille keskeinen esimerkki yhteiselämän vääristyneisyydestä. Kumoamalla tämän ristiriidan ihmiset pääsevät alkuperäiseen "lajille ominaiseen '' ihanneyhteisöön, jossa ihmisen "itsensä toteuttaminen " olisi toimintaa yhteisön hyväksi: "Toinen ihminen ei ole vapauteni este vaan sen toteutuma".

 

 

 

Sosialismin sekularisaatioon vaikutti ilmeisesti jo alun perin pitäytyminen materialismiin: jos yritämme materialistisin käsittein selittää, mitä yhteisön hyväksi toimiminen on, kierrymme väistämättä tuotannon nostamiseen, ja sosialismin menestymisen mittapuuksi tulee tuotannon kasvu. Mitään laukeamista vapauteen ei tämän mukaan voisi Marxin ajatteluun pitäydyttäessä tapahtua edes periaatteessa.

 

 

 

Jatkuvan vallankumouksen teoria onkin "sosialistisissa maissa" sekä paradoksaalinen että ymmärrettävä; mutta jos "new left" eli uusi vasemmisto sosiologisesti perustellen tekee luokkien ikuisesta ristiriidasta sosialismin johtoaatteen, ajaudutaan sekä teoriassa että käytännössä juuri päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä Marx tarkoitti.

 

 

 

On onnellista, että Suomessa ollaan jäljessä aatehistoriallisessa kehityksessä, sillä tähän väärään suuntaan pyrkivistä vasta muutamat ovat päässeet kunnolla matkaan. Heidätkin on kutsuttava takaisin katsomaan parempaa tietä.

 

(Skannattuun tekstiin on tehty pieniä teknisiä tarkistuksia.)