Risto Volasen kotisivu

.

Vuoden 2004 tsunami

YLE esittää tiistaisin 15.11. alkaneen hyvän englantilaisen dokumentin vuoden 2004 tsunamista. Sen suomalaisista pelastustoimista on silloisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan hiljakkoin julkaisemassa vuosien 2003-2004 päiväkirjassa. Kun tuolloin olin valmiuspäällikkökokouksen puheenjohtaja, seuraavassa myös tietoja osaltani sekä muita dokumentteja.

TÄSSÄ:

YLE Prisma: Tsunami hetki hetkeltä

Erkki Tuomioja: ”Poliittiset päiväkirjat 2003-2004 (Siltala 2022) 25.-30.12.2004

Risto Volanen: VUODEN 2004 TSUNAMIN PELASTUSHANKE 

Valmiuspäällikkökokousten pöytäkirjat ja keskustelumuistio

---------------

2004 tsunamin kriisijohtamisen tapahtumat ja media

Suomalainen media myöhästyi pahoin Thaimaan tsunamin käsittelyssa, ja esimerkiksi Mtv3 on jatkuvasti väittänyt valtion ja muiden medioiden heränneen vasta, kun Kari Lumikero esitti raporttinsa sen kymmenen uutisissa 27. joulukuuta. Tosiasiassa Suomen pelastustoimet olivat silloin alkaneet jo 12 tuntia aikaisemmin. 

 

Tapaninpäivän poikamme soiton jälkeen etsimme tietoa tilanteesta kaikista mahdollisista medioista, verkoista, ulkoministeriöstä ja sisäministeriöstä. Sitä ei löytynyt tai se oli suomalaisten osalta rauhoittavaa eli virheellistä. Illalla nukuin puolenyön aikaan, mutta vaimoni ei nukkunut, ja hän herätti minut klo. 4 katsomaan Ylen teksti TV:n uutisia Thaimaasta. Sen jälkeen kuuntelimme Ylen klo 5 ja 6 uutiset. Hesa kopsahti postilaatikkoon klo 5.30. Siinä oli dramaattinen kuva Phuketista, mutta sisäsivun kahden palstan uutisen mukaan ei tiedetty olevan suomalaisia uhreja.

Pohdimme keittiössä, voiko olla niin, että noin suuret tuhot, mutta ne eivät vaikuttaisi suomalaisiin? Jotakin pitäisi tehdä. Olin valtiosihteerinä valmiuspäälliköiden puheenjohtaja ja päätin kutsua heidät koolle. 27. joulukuuta 2004 klo 6.00 soitin valtioneuvoston turvallisuuspäällikölle, nykyiselle evp. kenraalimajurille Jukka Sonniselle: "Valmiuspäälliköt on kutsuttava koolle klo 8.30." "Minä päivänä?" hän kysyi. "Tänään" vastasin. Lähetin tekstiviestin pääministerille, voinko soittaa kohta. Hän kuittasi.

Tilasin taksin, ja matkaan päästyäni soitin pääministeri Matti Vanhaselle: "Kutsuin valmiuspäälliköt, koska tilanne voi olla Thaimaassa pahempi kuin, mitä UM ja media sanovat." "Toimi niin, että suomalaisten turvallisuudesta pidetään huolta" hän vastasi.

Soitin myös SPR:n entiselle pääsihteerille Markku Niskalalle, ja hän soitti tiedotuspäällikkö Hannu-Pekka Laiholle. Sitä seurasivat soitot Finnmatkoihin ja Aurinkomatkoihin.

Valmiuspäälliköiden kokous alkoi valtioneuvoston linnan Konselji kokoushuoneessa 27.12. klo 8.30

Kokoukseen osallistuivat puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Heikki Aaltonen, tiedostuspäällikkö Asko Mattila ja turvallisuuspäällikkö Jukka Sonninen (VNK); osastopäällikkö Markus Lyra, osastopäällikkö Yrjö Länsipuro ja yksikön johtaja Pekka Hyvönen (UM); kansliapäällikön sij. Pekka Kilpi ja pelastusylijohtaja Pentti Partanen (SM); hallintojohtaja Håkan Mattlin (OPM); kansliapäällikkö Jarmo Vaittinen (MMM); turvallisuusjohtaja Rauli Parmes (LVM); ylijohtaja Taisto Turunen (KTM); ylijohtaja Arto V. Klemola (STM); johtaja Matti Pukkio (TM); ylijohtaja Kari Kourilehto (YM); pääsihteeri Tapani Hyötyläinen (TPAK); pääsihteerin sij. Hannu-Pekka Laiho (SPR); kaupallinen johtaja Jukka Salama (Aurinkomatkat); tuotepäällikkö Peik Martin (Finnmatkat).

Kokouksen osanottajien selostusten ja keskustelun jälkeen tein vastoin ulkoministeriön edustajan kantaa, pääministerin antaman valtuuden perusteella valtiosihteerinä päätöksen n. klo 10.00, että kaikki suomalaiset evakuoidaan Thaimaasta mahdollisimman nopeasti valtion kustannuksella ja sinne lähetetään tarvittava henkilöstö auttamaan suomalaisia.

Suomalaisista uhreista Thaimaassa Mtv3 välitti ensimmäiset uutiset samana iltana 12 tuntia myöhemmin.  

Suomen Kuvalehti, Operaatio Kotiinpaluu, näin suomalaiset evakuoitiin tsunamirannikoilta.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/operaatio-kotiinpaluu-nain-suomalaiset-evakuoitiin-tsunamirannoilta/

ILTALEHDEN pääkirjoitus 23.12.2014, Ovatko tsunamin opetukset unohtuneet?

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2014122318950652_pk.shtml

Sattumat pelastivat Niinistön perheen tsunamilta: "Jotakin suunnatonta lähestyy" Iltalehti 26.12.2014,

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014122618954011_uu.shtml

Mutta mitä sen jälkeen todella tapahtui Suomessa TÄSTÄ:

https://www.academia.edu/4616493/TSUNAMI_2004_KRIISIJOHTAMINEN_SUOMESSA_tapaustutkimus

Oheisena tapaustutkimus 2004 tsunamista sekä pitkään salattu valmiuspäällikkökokouksen muistio ensimmäistä kertaa kokonaan julkaistuna, TÄSTÄ:

https://www.academia.edu/5525301/LIITE_Tapaustutkimus_Tsunami_2004_VALMIUSPAALLIKKOKOKOUSTEN_MUISTIO

Keski-Uusimaa, paperilehti 21.12.2014, Vaimon aavistuksella, pääministerin valtuutuksella

Blogi 23.12.2014, Vaimon aavistuksella, pääministerin päätöksellä (Otsikko Keski-Uusimaassa).

http://www.ristovolanen.fi/118302917/2388702/posting/vaimon-aavistuksella-pääministerin-valtuutuksella

Ilta-Sanomat, paperilehti 13.12.2014, "Kaikki evakuoidaan ja valtio maksaa!"

Risto Volanen, Raportti tsunamin 2004 pelastusoperaatiosta: ”KUULEEKO KUKAAN, KUUNTELEN?”

https://www.academia.edu/4616493/TSUNAMI_2004_KRIISIJOHTAMINEN_SUOMESSA_tapaustutkimus

LIITE: Kriisijohtaminen Suomessa, I osa, tapaustutkimus: Tsunami 2004: VALMIUSPÄÄLLIKKÖKOKOUSTEN MUISTIO.

https://www.academia.edu/5525301/LIITE_Tapaustutkimus_Tsunami_2004_VALMIUSPAALLIKKOKOKOUSTEN_MUISTIO

Mtv3, Huomenta Suomi. Kriisijohtamisesta tsunamissa. Myrskyn silmässä -kirja. (Kelaa kohtaan 2.20)

http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=84930

YLE: Silminnäkijähavaintoja tsunamialueelta.

http://yle.fi/uutiset/silminnakijahavaintoja_kriisialueelta/5195165

Viranomaistoiminnan selvittäminen, valtioneuvoston yhteinen sivu ja osoitteet aihealueelle.

http://valtioneuvosto.fi/tietoarkisto/aasia/selvitys/fi.jsp

Risto Volanen Kriisijohtaminen Suomessa. II osa, Suomen turvallisuushallinnon ajautuminen kriisiin 2000-2013: ”KUKIN MINISTERIÖ JA HALLINONALA VASTAAVAT…”

https://www.academia.edu/5005343/Kriisijohtaminen_Suomessa_II_Suomen_turvallisuushallinnon_ajautuminen_kriisiin_2000-2013

Tsunami suomalaisessa mediassa, tutkimus.

http://www.helsinki.fi/crc/Julkaisut/CRC_tsunami_raportti.pdf

Matti Vanhasen kolumni: Tsunami ei unohdu, Turun Sanomat 17.6.2005

http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/1074051377/Matti+Vanhasen+kolumni+Tsunami+ei+unohdu

Visuri, Hellenberg, Talvitie, Volanen: Myrskyn silmässä - Suomi ja uudet kriisit, kirja. (Sivulla useita linkkejä kirjaan liittyviin arvioihin ja keskusteluihin)

http://www.docendo.fi/turvallisuustutkimus.shop

Koskaan ei voi varautua liikaa, kirja-arvostelu.

http://www.oruk.fi/?p=397

Yle/Pekka Visuri: Kriisivalmius tökkii Suomessa

http://areena.yle.fi/tv/1325287

Kaakkois-Aasian tsunami linkit "Pieni linkkikokoelma katastrofin ympäriltä".

http://veppiloki.blogspot.fi/2005/01/linkkikokoelma.html

2004 tsunamin kriisijohtamisen juridinen perusta

Perustuslaki ja laki valtioneuvostosta 

PL 66 §

Pääministerin tehtävät

Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministeri johtaa asioiden käsittelyä valtioneuvoston yleisistunnossa.

Laki valtioneuvostosta 

6§ Valtiosihteeri

Pääministeriä avustamaan voidaan nimittää pääministerin toimikaudeksi valtiosihteeri. Pääministeri voi määrätä valtiosihteerin toimimaan sijaisenaan asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä.

14§ Asian siirtäminen yleisistuntoon

Ministeriön päätettäväksi kuuluva asia on yksittäistapauksessa siirrettävä yleisistunnossa ratkaistavaksi, jos sen katsotaan olevan niin laajakantoinen tai periaatteellisesti tärkeä, että se olisi ratkaistava yleisistunnossa. Siirtämisestä päättää yleisistunto pääministerin tai asianomaisen ministerin esityksestä.

(2.-3. mom)