Jatkan tällä palstalla medioiden seurantaa

(Suomen ja Venäjän puolustusministereiden tulkitsemisessa saattaa auttaa parin viikon takainen Suomen Kuvalehden teksti, jossa hahmotetaan Suomen turvallisuuspolitiikan kokonaistilannetta.)

 

Suomen politiikka ”verkostoida” puolustusvoimat muiden maiden ja Naton kanssa on vienyt epämääräiseen välitilaan, jonka merkitystä kukaan ei oikein osaa määritellä. Uusin vaihe on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintö, jonka mukaan sotilaallinen liittoutumattomuus ei ”ole tosiasiassa käytännössä enää täysin mahdollista”.

 

Tasavallan presidentti on sulkenut sotilaallisen liittoutumisen toimikaudekseen, mutta nyt eduskunta ja pääministeri sanovat, että sotilaalliseen liittoutumattomuuteen voi tulla poikkeuksia.

 

Muiden maiden esikunnissa pohditaan nyt, mitä nämä poikkeukset voivat tarkoittaa eri tilanteissa.

 

Meillä Nato-jäsenyyden tueksi on kehitetty mielikuva Suomen ja Venäjän ikiomasta, muusta maailmasta irrallisesta sodasta, johon liittokunta rientäisi apuun. Reaalimaailmassa Venäjä ei tarvitse Suomea tai keskellä rauhanaikaa kriisiä uskottavan puolustuksen Suomen kanssa.

 

Venäjän intressi on, ettei maa-aluettamme käytetä sitä vastaan muista syistä aiheutuvissa sodissa. Ne taas ovat hyvin epätodennäköisiä, mutta sotilaalliset laskelmat tehdäänkin pahimman varalle.

 

Jos ja kun Suomi sanoo, ettei sotilaallinen liittoutumattomuus ole enää täysin mahdollista, se vaikuttaa suunnitelmiin Venäjän ja Naton sinänsä mahdottomalta näyttävän konfliktin varalle. Niihin tulee mukaan mahdollisuus, että Venäjä konfliktin ensi minuuttien aikana eliminoi sopivin asein mahdollisuudet vaikuttaa Suomen alueelta.

 

Baltian hyvin epätodennäköisessä sotilaallisessa kriisissä sekä Venäjän että Naton suunnitelmiin tulee mahdollisuus, että Suomen eteläosa ja ilmavoimat toimisivat Naton tukena. Sama koskee tilannetta Jäämeren ja pohjoisen Suomen osalta. Venäjän kannalta tämä merkitsisi tarvetta sitoa Suomi puolustamaan itseään ja eliminoida mahdollisuudet Naton auttamiseen.

 

Natolle Suomen alueen vetäminen konfliktiin ja näin myös Venäjän mahdolliseen hyödyntämiseen merkitsisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

 

Ajankohtaiset päätelmät ovat ilmeiset. Venäjän asevoimille tulee lisää paineita suunnata lisääntyviä voimavarojaan luoteisrajalleen.

 

Rahapulasta kärsivä Yhdysvallat saa lisää perusteita etääntyä vastuistaan myös Islannin ja Baltian välisestä Euroopasta ja yrittää muodostaa alueen maista sotilasverkosto, joka vastaisi naapureistaan ja nojaisi tai sulautuisi vähitellen Natoon. Jos Yhdysvallat samalla loittonee ja Nato heikkenee, oltaisi alueella turvallisuuspoliittisesti vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa.

 

Epävarmuutta pohjoisessa Euroopassa lisäävät muutkin tekijät.

 

Venäjän itsetunnon nousu alkoi näkyä talvesta 2007 alkaen. Viron ja Georgian konfliktit ja presidentti Barack Obaman ”reset”-politiikka hermostuttivat Baltian maat. Ne ovat tuloksellisesti lobanneet Washingtonissa vahvempaa lipunnäyttöä, ja Suomi on yhä aktiivisemmin mennyt mukaan Naton harjoituksiin.

 

Ruotsi on ulkoministeri Carl Bildtin johdolla edistänyt samansuuntaista politiikkaa kuin Suomen poliittinen ja sotilaallinen Nato-ryhmittymä verkostoitumisen nimissä.

 

Pohjoisessa Euroopassa on kuin varkain päässyt etenemään liikkeiden ja vastaliikkeiden ketjureaktio, joka ei ole yhdenkään alueen valtion etu. Tarvitaan suomalaisen realismin pohjalta joutuisasti vakautta edistävää ulkopolitiikkaa, joka kokoaa ja sovittaa yhteen alueen erityispiirteet sekä alueen vakauteen vaikuttavat valtiot ylimmän ulkopoliittisen johdon tasolla.

 

 

Hakalan ja Suomen turvallisuus

 

Jirka Hakala kommentoi Suomenmaassa tekstiäni Suomen Kuvalehdessä (17.5.) otsikolla ”Keskustassa tarvitaan uudenlaista turvallisuuspoliittista keskustelua”.

 

Kyllä, sitä keskustelua tarvitaan. Osaltani olen ollut tuomassa vuoden 2004 selontekoon laajan turvallisuuden koko kirjon ja kirjoittanut kymmeniä puheita ja artikkeleita ei-sotilaallisista kriiseistä. Johdannoksi niihin voi katsoa Visurin ja Hellenbergin kirjan Myrskyn silmässä ja siinä olevan artikkelin vuoden 2004 tsunamista.

 

Suomessa harrastetaan julkista turvallisuuspolitiikkaa lähinnä etäisistä asioista. Tervetuloa keskustelemaan itse Suomesta, mutta keskustelu keskustelun puutteesta ei ole keskustelua. Tarvitaan ajatuksia siitä, mitkä ovat ongelmat ja mitkä ovat ratkaisut.

 

Hakalan mukaan kuvailen ”…toimintaympäristöämme tavalla, joka voisi olla suoraan 1970 –luvulta. Hänen mukaansa Venäjän intressi on, ettei Suomen maaperää voi käyttää sotilaallisiin toimiin sitä vastaan, ja jos Suomen liittoutumattomuuspolitiikkaan tulee säröjä, kasvattaa Venäjä sotilaallista voimaansa luoteisrajallaan ja epävakaus Pohjois-Euroopassa lisääntyisi.”

 

Tässä olen eri mieltä. Toimintaympäristön ja Venäjän intressin kuvaus ei ole 1970 –luvulta vaan 1700 –luvulta. Kun suomalaiset tämän hoksasivat, saimme vähitellen pystyyn oman itsenäisen valtion.Maantiede ei ole muuttunut eikä Venäjän intressi.

 

Venäjälle ja Suomelle on tilanne sikäli helpottunut, ettei naapuri tarvitse sotilaallisiin riskeihin varautumiseen ennalta estävää maa-alaa, vaan se voi ohjelmoida ensimmäisiksi minuuteiksi sopivat ohjuksensa siihen tarkoitukseen, jos välttämättä haluamme päästä niiden alle.

 

Liittoutumattomuuspolitiikkaan tuli nyt tosiaankin ”särö”,kun Kokoomuksen ja Perussuomalaisten voimin tulkitaan Suomen olevan sotilaallisesti liittoutumaton, mutta siinä voi olla poikkeuksia. Jos tämä olisi maan lopullinen järjetön kanta, menetettäisi yhdellä kertaa sekä liittoutumattomuuden että liittoutumisen edut.

 

Onneksi puheenjohtaja Juha Sipilä torjui Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kahdella tuolilla istumisen. Ja onneksi presidentti Sauli Niinistö ei vielä ole ottanut kantaa. Toivon hänen viimeistään Kultarannan seminaarissa toteavan, että perustuslain mukaan ulkopolitiikka johtaa Suomessa Tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa – ja puheenjohtaja Timo Soinin johdolla tuotetun ulkoasiainvaliokunnan paperin saa siis laittaa roskakoriin.

 

Hakala jatkaa: ”Vaikka Volanen kuvaileekin Venäjän ja NATO:n konfliktia ’sinänsä mahdottomalta näyttäväksi’, täytyy kysyä onko tämä se ainut skenaario ja keskeinen argumentti joka Keskustan turvallisuuspoliittisia linjauksia määrittelee?”

 

Osaltani vastaus on: ei ole ainut skenaario. Sotilaallisessa turvallisuudessa muita skenaarioita ovat alueellinen ja kahdenkeskeinen konflikti, kuten tekstissäni sanoin. Päälle tulevat kymmenet erilaiset siviilikriisien riskit. Näistä löytyy runsaasti artikkeleita sivultani www.ristovolanen.fi.

Tässä aamun netti-Suomenmaan uutinen. Palaan itse tekstiin iltapäivällä. Sen taustana on viime viikon Suomen Kuvalehdestä alkanut keskustelu.


Volanen lataa odotuksia Kultaranta-keskusteluihin

24.05. 06:00

Tohtori Risto Volanen lataa kovia odotuksia tasavallan presidentin 16.–17. kesäkuuta Kultarannassa järjestämiin ulko- ja turvallisuuspolitiikan nykytilaa ruotiviin asiantuntijakeskusteluihin.

Volanen toivoo presidentti Sauli Niinistön viimeistään silloin muistuttavan, että perustuslain mukaan ulkopolitiikkaa Suomessa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

– Ja puheenjohtaja Timo Soinin johdolla tuotetun ulkoasiainvaliokunnan paperin saa siis laittaa roskakoriin, hän kaavailee.

 

Volanen kirjoittaa turvallisuuspolitiikasta tämän päivän Suomenmaan printtiversiossa. Hän sanoo, että liittoutumattomuuspolitiikkaan tuli särö, kun kokoomuksen ja perussuomalaisten voimin tulkitaan Suomen olevan sotilaallisesti liittoutumaton, mutta siinä voi olla poikkeuksia.

– Jos tämä olisi maan lopullinen järjetön kanta, menetettäisiin yhdellä kertaa sekä liittoutumattomuuden että liittoutumisen edut.

Hän viittaa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan äskeiseen mietintöön hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta.

– Onneksi puheenjohtaja Juha Sipilä torjui kokoomuksen ja perussuomalaisten kahdella tuolilla istumisen. Ja onneksi presidentti Sauli Niinistö ei ole vielä ottanut kantaa.

 

Volasen kirjoitus on vastaus monenlaista keskustelua kaipaavalle Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajalle Jirka Hakalalle. Hän katsoi Suomenmaan mielipidesivulla aiemmin, että Volanen kuvailee Suomen toimintaympäristöä tavalla, joka voisi olla suoraan 1970-luvulta.

Volanen on eri mieltä. Toimintaympäristön ja Venäjän intressin kuvaus ei ole Volasen mukaan 1970-luvulta, vaan 1700-luvulta. Hän sanoo, että maantiede ja Venäjän intressi eivät ole muuttuneet.

– Venäjälle ja Suomelle on tilanne sikäli helpottunut, ettei naapuri tarvitse sotilaallisiin riskeihin varautumiseen ennalta estävää maa-alaa, vaan se voi ohjelmoida ensimmäisiksi minuuteiksi sopivat ohjuksensa siihen tarkoitukseen, jos välttämättä haluamme päästä niiden alle, hän kirjoittaa.

 

Pentti Manninen

 

 

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli pääkirjoitus turvallisuuspolitiikasta, jonka mukaan kaikki on hyvin kun vain Venäjän liikkeitä seurataan. Omista liikkeistä ei niin ole huolta puhumattakaan pohjoisesta Euroopasta, jossa Suomi on yhä enemmän ajopuuna.

 

Noin vuosi sitten kenraali Makarov esitti tilannearvion, joka oli varsin lähellä tuoretta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintöä. Mietintö menee kuitenkin pitemmälle sanoessaan, ettei liittoutumattomuus aina ole mahdollista.

 

Vuosi sitten kenraalin puhe torjuttiin. Presidentti Sauli Niinistö piti hänelle puhuttelun tvn edessä, mutta lupasi sitten olla liittymättä Natoon toimikauden aikana. Kun tässä voi olla kyse vuosikymmenestä, Venäjä tuskin on ennen saanut Suomelta niin vähällä vaivalla niin paljon.

 

Viime vuosikymmenellä presidentti Halosen ja pääministeri Vanhasen aikana linjana oli itsenäinen puolustus ja Nato-optio. Nyt politiikkana on verkottuminen Natoon ja jäsenyyden pois sulkeminen.

 

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan teksti on seurausta puolustushallinnon pitkään jatkuneesta politiikasta. Se myös julkistettiin keväällä 2011 ministeriön strategisessa suunnitelmassa, tavoitteena verkottunut puolustus ja visiona yhteinen puolustus. Nyt eduskunta saatiin sanomaan muodollisesti ulkopoliittisen johdon ohi, että verkottuminen on niin pitkällä, ettei liittoutumattomuus enää aina ole mahdollista. Siitä puolustushallinto voi nyt jatkaa samaan suuntaan ja syvemmälle.

 

Helsingin Sanomien ulkomaantoimitus ja Ylen uutiset huomasivat heti, että eduskunnan mukaan Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutumaton, mutta siinä voi olla poikkeuksia. Pääministeri Jyrki Katainen ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini siunasivat tämän tulkinnan, Keskustan eduskuntaryhmä sekä puheenjohtaja Juha Sipilä sen sijaan eivät. Sipilän mukaan ”…nojauskohtia on vain kaksi: joko sotilaallinen liittoutumattomuus ja oma uskottava puolustus tai sotilasliitto, siis Nato sitovine sopimuksineen”.

 

Puolustushallinto aloitti epämääräisen verkottumisen visionaan Nato -jäsenyys. Nyt Naton takeena oleva Yhdysvallat uhkaa loitota Euroopasta, mutta sitä paikkaamaan rakennetaan Pohjolan-Baltian sotilasverkostoa, joka jotenkin integroituisi Natoon. Tällä tiellä tultaisi muiden riskien lisäksi lopulta siihen, mitä presidentti Clintonin avustajan Ronald Asmuksen mukaan ensin presidentti Ahtisaari ja pääministeri Lipponen sekä sitten havaintojeni mukaan presidentti Halonen ja pääministeri Vanhanen pyrkivät kaikin keinoin välttämään: Naton suurvallat ottaisivat etäisyyttä ja ensisijaisesti Suomi ja ehkä Ruotsi saisivat alueellisessa konfliktitilanteessa vastuulleen Baltian maat – itsensä lisäksi.

 

Tällainen kehitys olisi huonoa politiikkaa kaikille osapuolille, ja siitä on keskusteltava nyt, eikä Helsingin Sanomien tavoin pitäisi pystyttää kulisseja konsensukselle, jota ei ole.