Jatkan tällä palstalla medioiden seurantaa

Puheenjohtaja Juha Sipilä turvallisuuspolitiikasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä Keskustan puoluevaltuustossa 26.4.2014. Punnittua ja harkittua alusta loppuun. (Koko Keskustan sivulla oleva puheen turvallisuuspoliittinen ja Ukrainaa koskeva osa):

 

 

Ukrainan kriisi koettelee parhaillaan luottamusta siihen käsitykseen, että Euroopassa olisi päästy voimapolitiikasta eroon. Ukrainan kasvukivut itsenäisyyteen eivät ole juuri hellittäneet kahdessakymmenessä vuodessa. Maalla on runsaasti työtä demokratian vakiinnuttamisessa, oikeusvaltiokehityksen, ihmisoikeuksien, sananvapauden ja korruption vastaisuuden kehittämisessä. Nämä ovat perusedellytyksiä pitkäjänteiselle koko kansaa palvelevalle talouden kehitykselle.

 

Keskusta on antanut tukensa maamme valtiollisen johdon työskentelylle osana Euroopan unionia kriisin ratkaisemiseksi. Voidaan sanoa, että EU on toiminut yllättävän yhtenäisesti kriisin ollessa päällä. Tätä on ulkosuhdehallinnon uudistuksella tavoiteltukin. Tällaisissa suurissa kysymyksissä unionia mitataan: EU:n pitäisi edustaa meitä kaikkia ja olla vaikutusvaltainen.

 

Kritiikin kärki kohdistuu kriisiä edeltävään aikaan. Silloin unioni ei pystynyt olemaan riittävän yhtenäinen ja vahva liennyttääkseen kohonnutta jännitettä Venäjän ja Ukrainan välillä.

 

Keskusta on pitänyt tärkeänä sitä, että Suomi säilyttää oman harkintansa siitä, että hoidamme tarvittaessa Venäjän kanssa niitä asioita, jotka maidemme välillä on aina hoidettava. Tämä on myös mahdollista yhteisestä EU-linjasta huolimatta. Meillä on yhteistä rajaa Venäjän kanssa enemmän kuin muilla Euroopan mailla yhteensä.

 

Voimapolitiikka ei ole koskaan täysin hävinnyt maailmasta taloudellisen keskinäisriippuvuuden lisääntymisestä huolimatta. Taloudellisista riippuvuuksista johtuen sellaisen politiikan toteuttaminen on vaan entistä vaikeampaa. Ukrainan kriisi ja Venäjän käytös siinä ovat palauttaneet voimalla uhkaamisen myös Eurooppaan. Tätä ei voi hyväksyä.

 

Kehitys on luonnollisesti johtanut Suomessa pohdintaan omasta asemastamme. Tällaisessa tilanteessa tärkeää on säilyttää maltti. Kun kriisin ratkaiseminen näyttää olevan hiuskarvan varassa eikä edellispäivänä kirjoitetun puheen ajankohtaisuudesta voi seuraavana päivänä olla varma, niin mielestämme kaikkien Euroopassa pitää edistää kriisin ratkaisemista eikä syöttää siihen uusia epävarmuutta lisääviä tekijöitä.

 

Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on selvä. Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, jonka uskottava puolustus pohjautuu yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen maanpuolustukseen sekä korkeaan maanpuolustustahtoon. Mielestäni näköpiirissä ei ole syytä hakea Nato-jäsenyyttä, jatkamme kumppanuusyhteistyötä esimerkiksi harjoitusten muodossa Naton kanssa ja pidämme yllä aitoa mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä eli Nato-optiota. Jos Suomi päättäisi hakea jäsenyyttä, siitä pitää järjestää kansanäänestys. Meidän on Suomena vaalittava omaa liikkumatilaamme niin, että muut eivät pääse määrittämään asemaamme. Tämä aito liikkumatila on saavutettu vähitellen sodan jälkeisessä Suomessa pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ansiosta.

 

Muutama viikko sitten kuulimme yllättäen pääministeri Jyrki Kataisen kannan, että Suomen paikka on hänen mielestään Natossa. Minusta pääministerin ei pitäisi keskellä kriisiä lähettää tällaista viestiä maailmalle, kun hänen oman hallituksensa ohjelma on hengeltään täysin päinvastainen. Ohjelmassa on nimenomaan päätetty, että jäsenyyttä ei valmistella. Se ei anna kovin johdonmukaista kuvaa hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

 

Nostan tämän esille siksi, että historian saatossa keskellä tällaisia myllerryksiä on olemassa riski, että osana kriisien ratkaisua meidän päämme yli haetaan hiljaista ymmärrystä, joka määrittää asemamme Euroopassa meiltä kysymättä. Juuri tällaisen mielikuvan välttämiseksi oman liikkumatilan ylläpito ja hyvistä naapuruussuhteista huolehtiminen ovat ensiarvoisia.